perjantai 31. toukokuuta 2013

En lähde, Arto Lähtee

Herra I lähetteli Tunkille onnittelut merkkipäivän johdosta. Muutaman tunnin kuluttua alkoi dialogi. Ilta päättyi siihen, että tuntien viestihiljaisuuden jälkeen, noin klo 4 aamuyöstä soittelee taas joku karismaattinen kaljupää ja uhoaa puhelimeen, että jos ei Tunkille soittelu lopu, niin alkaa tulemaan seurauksia. Kertoili vielä, että on saannut toimeksiannon soittaa tätä tuikitärkeää asiaa. Koska kyse on Tunkin nallekarhumaisesta ystävästä, soitti tämä vajukki omasta numerostaan. Tätä toimeksiannon järkevyyttä tuskin himmentää sekään, että ei Tunkille ole soiteltu. 

Olennaista kuitenkin on, että Tunkki ei ole mihinkään vankilaan joutumassa. Pikku vitsinä tuo salilla käyminen... Pisteet huumorista rankassa tilanteessa. Jokohan se on laskeskellut takkuisen peruukkinsa alla, että jos kerran pullolla päähänlyömisestä tuli 2kk ehdotonta, niin Arton toistuvista sairaalaanhakkaamisista napsahtaa vuosi tai enemmän? Tämä uusin voimakastahtoisen naisen uhreista kuitenkin sai vai haavan päähänsä, eikä lähtenyt paikalle tilatun ambulanssin mukaan, vaan jäi jatkamaan juhannusta. Artoahan on käytetty paikattavana useampaankin otteeseen. Jo kuvista näkee, että kyytiä on tullu ja reippaasti. Aavistelen, että tulee olemaan raskas paikka, kun se tajuaa, että niistä kinkereistä tulee ensikertalaisellekin yli puolen vuoden salikortti. 


Tunkki vs Karma

Jopa Julia tietää tässä vaiheessa, että eilen, 30.5.2013, klo 9:00 oli oikeudenkäynti Juhannuksen 2011 tapahtumista. Kuten tavallista, tapahtumat on aavistuksen erilaiset kuin uutistoimisto Tukiasen lukuisat raportit tästä keskikesänjuhlasta, joka sujui rauhallisesti siihen saakka, kun joku mulkero laittoi transet soimaan.

Vierailimella siis kesään 2011, Tunkki raportoi tapahtumista blogissaan 28.6.2011:
JOUDUIMME PAHOINPITELYN JA VAPAUDENRIISTON UHREIKSI NUMMELAN JUHANNUSJUHLILLA PERJANTAINA JOIHIN MEIDÄT OLI KUTSUTTU VIERAIKSI
Posted on 28/06/2011 by Johanna
Nummelan poliisit ovat tehneet rikosilmoituksen kahdesta miehestä, joista toista epäillään tapon yrityksestä kohdistuen Juliaan. Ensin ajattelimme, että kyseessä on törkeä pahoinpitely, mutta poliisien mukaan Julian vammat ovat sitä luokkaa että miestä epäillään tapon yrityksestä. Suuria gorillan kokoisia miehiä oli kaksi paikalla, joista toisen tunnistimme samantien. 
Kello oli noin 5 aamulla, kun kuuntelin erään naisen kitaransoittoa ja laulua, sekä lähdin hakemaan juomaa keittiöstä. En tiedä miksi, mutta Julia alkoi yhtäkkiä kuristamaan minua kaksinkäsin, hän tosin oli kovassa humalassa eikä se tilanne kestänyt kauaa. Ihmiset niin mielellään syyttävät minua myös asioista, joita en ole tehnyt. Olin koko illan erittäin ystävällinen ja mukava kaikkia kohtaan. 
En muista aamun tapahtumia enää tarkalleen, jossain vaiheessa olimme shokissa, varsinkin Julia. Meille sanottiin talossa, että meidän pitää poistua paikalta. Muistan, ettemme millään tavalla laittaneet vastaan, vaan kävelimme asunnon eteen terassille. Meille ei kuitenkaan suostuttu antamaan tavaroitamme eikä Julian kallista Burberryn takkia sekä käsilaukkujamme, ja silloin sanoin, ettemme voi mennä meille tilattuun taksiin, ennenkuin olemme saaneet omaisuutemme sisältä (edessä oli taksi joka odotti meitä.) 
Meille ei kuitenkaan tuotu tavaroitamme ja taksi lähti ajamaan pois. Emme ehtineet reagoimaan mitenkään, kun molemmat kaadettiin maahan, kädet ja jalat sidottiin ilmastointiteipeillä ja meidät rullattiin mattojen sisään vielä lisäksi! Sitä ennen muistan, että toinen isoista miehistä istui päälläni ja rutisti käsiäni niin kovaa, että huusin apua. Julia oli shokkitilassa ja näin vierestä kun makasin, kuinka valkotukkainen järkäleen kokoinen mies repi Julian tukkaa niin että se irtosi juurineen, sekä löi häntä ja paiskoi, sekä istui hänen päällään. Hän myös huusi Julialle, että aikoo tappaa hänet. Olin aivan kauhuissani!
ja jatkaa:
Kun saavuin Jollakseen, meinasin pyörtyä kun näin Julian! Hänellä oli toisella puolella päätä täysin kalju kohta josta hiukset oli revitty juurineen pois! Hänen toinen silmänsä oli veressä ja musta, koko vartalo täynnä suuria mustelmia, jalat vereslihalla ja palohaavoilla. Julia tärisi shokissa ja sanoi minulle, että se kyseinen iso mies oli raahannut häntä hiuksista pitkin asfalttia josta jäljet olivat syntyneet. Hänen kyntensä olivat hajonneet, kaksi sormea turvoksissa ja vuotivat verta. 
Juliaa oli pidetty putkassa kuulemma klo.5.00 aamusta lähtien klo.16.00 asti seuraavaan iltapäivään ja häntä kuulusteltiin paljon. Hänen kaikki vammansa kuvattiin ja poliisit Nummelassa sanoivat, että isokokoinen mies huvilalla joutuu epäilyyn tapon yrityksestä.
Minä ehdotin vahingonkorvaukseksi 3000e, mutta Jollaksen ystävämme mielestä korvausvaatimus pitää olla 10 000e. Hän on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri. Minulla on ruhjeita ja mustelmia ympäri kehoa, mutta minua ei pahoinpidelty läheskään samalla tavalla kuin Juliaa.
Eli tässä vaiheessa on siis tiedossa, että Julle kilahti ilman mitään syytä ja alkoi kaksinkäsin kuristamaan rauhallisuudestaan tunnettua apinamiest... Johanna Tukiaista. Myöhemmin illalla järkäleen kokoinen valkotukkainen mies nyhti Jullelta tukkaa päästä ja Johanna ei muista tapahtumia tarkalleen, vaikka tyypillisesti menettää muistinsa vain kylpiessään paljussa, jolloin mahdollisesti myös tapahtuu raiskauksia. Tarina on osittain jopa totta, Järkäleenkokoinen valkotukkainen henkilö näet todellakin nyhti Jullelta tukkaa ja kyseinen henkilö on helppo tunnistaa kuvista.

Menikö oikeuslaitoksella siis lähes kaksi vuotta saada oikeutta akuutisti kaljuuntuvalle Julialle ja matoonkäärittynä rauhallisesti Juhannusta viettäneelle Tunkille? No ei todellakaan mennyt, oikeudessa syytettynä oli molemmat rakkauslauluja levyttäneet Tukiaiset. Mitäs tällänen peli oikeen on, saattaa joku Tuksun lukuisista ulkomaisista faneista miettiä. Eihän skandinaavisia ja upeasti laihtuneita oman maan naisia haasteta oikeuteen, kun ensin on riistetty vapauksia, hakattu ja uhkailtu, omaisuutta joutunut hukkaan, taas on solvattu ja Cock Size Investigations Jollas vielä tutkii tapahtumia.

Alustavassa raportissaan Johanna ei paljasta, että täydenkontaktin juhannuksenvietto, ei rajoittunut ainoastaan Julian kaljuuntumiseen ja poliisiautosta karkaamiseen. Nyt kaksi vuotta myöhemmin on käynnyt ilmi, että Jullen hakattuaan Tuksu on luolamiehen kameravaistollaan havainnut, että tätä gladiaattoreiden kohtaamista vihdin yössä kuvataan kateellisesti kännykällä. Mitä tekee voimakastahtoinen nainen, kun sitä kuvataan kesken rauhallisen Juhannuksen? No sen mitä kuka tahansa siinä vaiheessa, eli aloitaa asiasta neuvottelut. Tunkki jättää Jullen rauhaan, ryntää kohti kateellista kameramiesta ja matkalta mukaan tarttuu kuohuviinipullo. Näytelmän vuorosanojen vaihtaminen alkaa sillä, että Tunkki liipasee kuvaajaa pullolla päähän, yrittää toisenkin kerran lyödä, mutta keskusteluun puututaan ja Tunkki heitetään kekkereistä pihalle.

No mistä Juliaa sitten on oikeudessa syytetty? Ei kai edes Suomessa voi oikeuteen joutua mauttomasta kampauksesta? No ei voikaan, Julia jossain vaiheessa tajuaa, että nyt loppu Juhannuksenvietto ja Johkikin on heitetty talosta pihalle, jei. No kosmetologihan aloittaa pihalla puolestaan omat neuvottelut aiheesta ja mölyää ja mekkaloi agressiivisesti aikansa. Jossain vaiheessa vitutusta mitataan jo richterinasteikolla, joten Julle katsoo tarpeelliseksi purkaa hermostuneisuuttaan. Julle syystä tai toisesta huomaa lähistollä kaverinsa kanssa jutustelevan naisen, lähestyy tätä ja lyö nyrkillä "naamariin". Ennen lyömistä Julia ja kyseinen puolikaljun blondin uhri ei ollut toisilleen sanonut sanaakaan.

Lopputulos tästä rauhallisesta Juhannuksesta on siis se, että luvatta Julian parturointia kuvannut mies saa kuoharipullosta päähänsä ja Julle lyö vitutusta purkaakseen täysin osatonta naista nyrkillä päähän. Tunkin uhrilta vuotaa päästä verta, vaatteita menee pilalle, mutta muuten ilta olikin menestys. Julian uhrilta tummu silmä, verta vuotaa vaatteille, silmäkulmaan jää arpi ja hammas lohkeaa.

Oikeudessa tästä transekesän juhlinnasta Johannalle jää käteen 60 päivää ehdotonta vankeutta, muutama satanen maksettavaa kivuista ja säryistä, ja korvauksia pilaantuneista vaatteista. Julialle tai siis Seiskalle tuomitaan 70 päiväsakkoa, korvauksia kivuista ja säryistä 500€, pysyvästä haitasta 500€,  reilu neljäsataa euroa oikeudenkäyntikuluja ja sekalainen määrä poliklinikkamaksuja. Jullen saldo sakoissa on kahden viikon sisään karttunut 100 päiväsakolla ja oikeudessa on käsitelty taas yhtä pahoinpitelyä, pillereiden salakuljettamista ja myymälävarkautta. On glamouria olla Tukiainen.

Varsin itsestäänselvästi tätä Julian spontaania hiustenmenetystä ei käsitelty oikeudessa. En ihan ymmärrä miksi kukaan paikallaolija ei tästä lähisuhdevälivallasta tehnyt rikosilmoitusta Julian puolesta. Johannan saldo olisi karttunut kivasti kuukaudella tai kahdella. Juttu olisi ollut ihan itsestäänselvä, kun syyttäjä olisi voinnut todistaa tapahtumat Seiskassa julkastuilla kuvilla. Näin se Jossu noista jutuista luistelee.

Oikeuteen Johanna ja Julia saapuu, tosin puolituntia myöhässä, niin kuin aina keikoille tultaessa. Tämäkiin oli sinäänsä ihan aavisteltavissa, koska tällä kertaa kauhukakarat oli haastettu ratkaisun uhalla, eli spontaani munuaisaltaan falskaaminen ei olisi viivyttänyt käsittelyä. Kummallakaan ei ollut omaa asianajajaa, mutta varsin perustellusti voi sanoa, että Johanna parhaansa mukaan ajoi molempien asioita. Tarinaa riitti kerrottavaksi ja Julian nöyryyttäminen alkoi hyvin alkuvaiheessa, kun Johanna katsoi tarpeelliseksi kertoa, että Julia kusi kesken kekkereiden housuunsa.

Kuultuaan tuomiostaan, Tunkin mielikuvitus tuottaa jälleen uuden sairauden, tällä kertaa paniikkihäiriön ja ilmoittaa kuolevansa vankilaan. Tuksun puheenvuoro päättyy pahoinpitelemänsä miehen solvaamiseen.
Tunkki: "Anteeks, minkä pitunen se vankeusrangaistus on?" 
Tuomari: "Se oli 60 päivää, eli kaksi kuukautta" 
Tunkki: "Eeeeli siis se tarkoittaa sitä, et mä kuolen sinne, koska mä kärsin paniikki- ja ahdistushäiriöistä"

blaa blaa blaa molemmin puolin 
Tunkki: "Koska tää on täys väärä ja epäoikeudenmukainen päätös. " 
Tuomari alkaa toistamiseen selittämään miten päätöksestä valitetaan 
Tunkki "Kyllähän te näitte tän T*****uksen, sehän on täys tumppu"
Tuomari ei purskahtanut itkuun kesken käsittelyn ja ihmetellyt miten ihmeessä on näin voitu kohdella oman kansan naista, eikä myöskään hävennyt omaa osaansa tässä jumalanpalveluksessa.

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Dolls-Kondoomit Laamaannuttaa

Suoraa Tuksua 36: Miehet, kalenterit ja Dolls-kondomit

Johanna Tukiainen suunnittelee kuumeisesti tulevaa, kunhan joku mies vain pelastaisi hänet laamaantumiselta.


Nyt ollaan taas asian ytimessä. Kierros vintagekalenterin kanssa jatkuu. Videolla käydään itseasiassa jokainen sivu läpi, ja napsautellaan kovaa kommenttiä joka kuvasta. Lopussa on ehkä tähänastisista suorista Tuksuista kovinta huumoria. Enkä siis tarkoita sitä, että 34-vuotiaalla naisella on kotonaan seinällä vuoden 2009 kalenteri... itsestään ja siskostaan. Nimikirjoituksella tietty. Tämäkin Dolls-fanituote on todellinen keräilyharvinaisuus, sillä näitä fantastisia ajanhahmottamisen apuvälineitä saatiin Thaimaasta Suomeen 12kpl. (Hymyn saatanallisen herjaajafoorumin Johannan ja Julia Tukiainen vihaaja niin väitti. Itse arvelen, että näitä painettiin 12000, mutta ne meni kaikki Hugh Heffnerille, sinne Playboy kartanoon, missä siskokset molemmat on ollu bilettämässä, Suomen kateellisille markkinoille ei saatu kuin tuo 12kpl limited edition).
Jatketaan tästä kalenteriesittelystä. Elikkä tota täs oli kalenteri 2009 ja käydään kuvat tälleen pikaseen läpi. Tää on tietysti vähän kärsiny tää kalenteri, mutta hyvä, että on edelleenkin tallella, koska Jollakseenhan tehtiin murto ja tääl on aika paljon kaikkii ja (tässä vaiheessa kamera kääntyy ja kuvaan tulee sotkunen sänky. Tunkki loikkaa eteen ketteryydellä, jota ei dolls-koreografioissa ole nähty enää vuosiin) Jollakseen tehtiin murto ja tääl on aika paljon kaikkii kuvai niinkun töhrittiin ja tahrittiin ja pilattiin. Tää on mun mielest kans aika makee kuva. Eli tää on otettu, me kuvattiin Koh laaret saarilla, Koh samet saarilla ja eri saarilla. Siin oli ensimmäinen kuva. Siin on Juuliasta toinen kuva, Julial on tollanen ilme, niinku et siin on asennetta, semmonen vähän niinku, et... en sano nyt  noh... ala sen enempää kommentoimaan  sitä mitä mul tuli mieleen siit äskeisestä asenneilmeestä. Mut tosiaan niin, viiden vuoden ikäero on mulla ja Julialla, mut ollaan parhaita ystäviä. Hyvin läheisiä ollaan matkusteltu ympäri ämpäri maailmaa. 
No murtoahan Jollakseen ei ole itseasiassa todellakaan koskaan tehty. Tästä jutusta tuskin on mitään epäselvää. Kännissä tytöt keskenään riehunu siellä kompostissaan. Tohon tarinaan ei usko kukaan. En mä tiedä miksi Johanna ei nyt sitten paljastanut mitä sillä tuli asenneilmeestä mieleen. Tuskin se nyt ainakaan halusi siskonsa asennetissejä lavalla hieroa yleisön edessä. Ärsyttää tollanen, kun jätetään kovat doksit paljastelematta. Toista se on kännissä Facebookissa, kun suoraan sanotaan, että niin paljon tekee munaa miele, että meen kattelee kun koirat panee. Siitä sujuvasti päästäänkin Julian ja Jossun ikäeroon. Mistä tuo tuli mieleen, ei liene selvää edes Tunkille itselleen. Kai se oli se asenneilme sitten.
Siin on upee kuva Juuliasta, toi toimii aina mun mielestä, toi kukka hiuksissa ja sit tos, noi on mäkeet noi kukkabikinit. Sitten tää on ihana tää mekko tai ei mitään mekkoa, tämmönen yöpaita mikä tää nyt onkaan, Jenkeistä.  Jenkeistä tilattu, se on semmonen vähän läpikuultava. Seksikäs. Öööööö aika paljon mua on verrattu Pamela Anderssoniin, mitä mä oon ulkomailla kuullu, et mun ulkonäköni muistuttaa. Julia on ehkä mun mielestä enemmän Paris Hilton tyylinen. Mun kasvojen muoto on mun mielest enemmän Pamela Andersson 
No kukka hiuksissahan toimii ja on yhtä ajaton kuin revityt farkut tai jenkeistä tilattu ihan mikä tahansa. Jenkeistä ei paskaa saa vaikka vähän yrittäs etsiä. Pikkusen huvittavaa, että juntti esittelee videokameran edessä kalenteria, sivu auki missä sillä on "mekko tai yöpaita tai mikä lie" ja sitten se selittää siitä ihan kuin oltas radiossa tai Julian kanssa kahestaan... tollanen läpikuultava.

Taas ollaan ulkomailla verrattu Pamela Anderssoniin, no totta vitussa ollaan verrattu. Suomessahan tämä samainen Pamela-klooni sai kyseisestä videostaan palautetta esim seuraavasti:
""Suoraa" Tuksua? Videot vuoden vanhoja ja esillä vuoden 2009 kalenteri! Onko Seiska VIHDOIN todennut saman kuin koko muu Suomi jo ajat sitten, ketään ei kertakaikkiaan vaan enää kiinnosta tämä ylipainoinen alkoholisti." 
"Et sinä Johanna ihan tässä päivässä ja maailmassa elä vaan omassa ja siskosi kanssa mikämikä maassa,vanhempiesi kustannuksella.Ymmärrätköhän itse,40 kg ylipainoa ja turmeltuneet kasvot?" 
"SURKEAA esitystä... oliko sitä kokovartalo peiliä?? sillä peili kertoo TOTUUDEN." 
"Hahaa, mies tulossa ja fisnekset sujuu. Oot sä ällöttävä. Kuka ostaa kalentereita, jossa on kuvattuna kaks sekakäyttäjää. Kuvitteletko, että joku haluaa tuijottaa sun turvonnutta mahaa, yäh!"
Julia on ehkä enemmän Paris Hilton... give me a fucking break. Juliaa ja Parisia yhdistää ainoastaan sukupuoli. Mistä ihmeestä nämä estottomat vertaukset oikeen tulee? Paris sentään joskus tahkos miljoona dollaria, kun se tuli jonnekin uudenvuodenkemuihin näyttäytymään. Se on tietty melkeen sama, kun ilmestyä seiskan haastikseen näyttelee sammakkomiehelle keskaria ja ruinaamaan kolmeasataa, ettei joudu vankilaan. Ulkonäöllisesti Julia ja Paris muistuttaa toisiaan about saman verran kuin mansikka ja moottorisaha. No, mutta Johanna kuitenkin on KASVOJEN muotojen suhteen Pamelamainen. Siis missä ihmeen universumissa ton vertauksen oikeen voi tehdä? Olis nyt sanonu, että meillä molemmilla on megarinnat, vaikka Pamelalla ne ei roikukkaan mahan päällä, mutta kasvot, wtf? Mitä Tuksu oikeen vetää katetriinsa, sitä mä ihmettelen...






Siis mitä yhteistä on Pamelan ja Tunkin naamoilla? Jos joku keksii miten noi kaksi ihmistä kasvoiltaan muistuttaa toisiaan jollain tavalla, niin tosi mielelläni oikasen käsitystäni, kun en edes kaivanut Tunkista niitä kaikkein järkyttävimpiä kuvia, siis niitä missä se näyttää ihan mongoloidilta tai turvonneelta pultsarilta. 
Siin on makee yhteiskuva meistä. Siin oli tää suosikki kuva Juuliasta. Siin oli tää mun  kuva, mist mä tykkään eniten. (Julia: Pornnnnnn) Se on aika porno joo.  Tää oli ehkä sellanen kuva mikä ei oo mun mielest niin hyvä tos kalenteris. Täs on makee yhteiskuva must ja Juliasta, musta aivan loistava.  Siin on tosi seksikäs kuva Juuliasta, siin on erotiikkaa. BONZO, Bonzo. Ja kukkabikinit, nää on tosi makeet bikinit jos on niinku kukkii, aivan loistavaa, aivan  loistavaa. Ja sit siin on yhteysvedos, kaikist kuvista. 
Ja taas tulkataaan Julialle tai sokealle, sohitaan sormella sitä kalenterin kuvaa, että tosi makeesti kukkia noissa biksuissa. Onhan se tietty parempi näyttää sormella, ettei näädät pääse sanoo, että poltit ne kukat ihan keskenäs ja sekoilet taas ihan omias. Tämä Tukiaisen 4 vuotta vanhan kalenterinesittely viittomakielellä Seiskan Livessä on kuitenkin edelleen kesken. Kliimaksi on vielä tulossa..
Ja Tälläsii me tehdään  ja sit tota ööö nyt on sit tarkotus tehdä sellasta, kunhan tästä nyt toipuu ja pääsee eroon näistä tietyista rotista elämässäni, niin tota öö mä saan lisää energiaa. Mä saan lisää energiaa itseasiassa  siitä ku mul on hyvä mies. Koska jos mul on hyvä mies, niin mä pystyn toimii. Mä pystyn tekee vaik mitä, mut  tota jos mun miesasiat ei oo kunnossa, niin sit mä lamaannun ja sit must tulee semmonen, et ei mua kiinnosta tehdä jotain kalenterii, eikä mua kiinnosta mitkään Johanna Tukianen T-paidat tai Johanna Tukiainen lippikset tai yhtään mikään. Mut sen jälkeen ku mul on hyvä mies, mikä nyt näyttää et on tulossa, niin tota tilanne on se, että mä aattelin niinku teettää,  teetättää lisää tälläsii fanituotteita. Elikkä ihan tämmösii vaikka Johanna ja Julia Tukiainen T-paitoja, Johannan ja Julia Tukianen lippiksii, Johanna ja Julia Tukianen.. no miks ei vaikka Dolls, vaikka Dolls-logolla kondoomeja hmm hmm pinkkejä kondoomeja, joissa on mun huulten kuvat. (Julia: Okei, nyt me lähdetään) Siin on fanituoteluettelo. Koska koko ajan mul hyrrää pääs, mä oon tällänen bisnesnainen. 
Nyt on taas riski, että vähän pannaan tomppelia halvalla... Ei nyt takerruta siihen, että tämä lupaava formaattilöytö osottautu juomista kontrolloivaks pakkopesijäksi, kun pari kertaa meni ihan seipäässä Östermalmille tilittää prinsessa Madeleinen tukasta. Ei edes siihen, että hyvää miestä ei ole nähty ilmeisesti sitten vuoden 2009, koska ei se mitään ole saannut aikaiseksi. Siis yhtään mitään. Kännissä sekoillu keikoilla, nauhottanu apinamiehen, haukkunu Artoa, tuli ehkä raiskatuksi ja keksi tulleensa raskaaksi. Mutta tolleen perinteisesti aateltuna, bisnekset ei oo luistanu itseasiassa ikinä. Näitä kyseisiä vintage-kalentereita tehtiin tosiaan se 12 kpl ja niistä yksi on sen omalla seinällä. Kun tämä huikea taltiointi tuli suoraan seiskaan, yli vuoden viiveellä, niin edelleen on sekä ukko hakusessa, että ne T-paidat, lippikset ja  kalenterit tukevasti työnalla.

Sitten päästäänkin jo asiaan. Sanon tän ihan vakavissani, ensimmäinen kerta kun mä pidän jotain Tunkin ideaa oikeesti hyvänä ja se on nää Dolls-brändätyt kortsut. Jos ehkäisyvälineestä puhutaan, niin sanon, että tunkin huulet kortsupaketinkannessa, siitä itse spärdäristä puhumattakaan, ehkäsee kyllä ihan kaikenlaiset yhdynnät. Siinä ei taudit leviä ja molemmat osapuolet odottaa ihan vapaaehtosesti tosirakkautta, kun rullaat Dolls-kumin kullis ympärille. Pitää olla jopa Tunkkia enemmän puutteessa, että edes lähet pohtimaan yhdyntää Tunkki pinkkinä munas ympärillä. En tiedä saisko Tauskikaan tyrmättyä sellaseen kuntoon, että mahdollisuudet penetraation olis edes teoreettiset. En sitten tiedä kuka noita Herpeksestä varoittavia pinkkejä seksinestäjiä ostas, kun kai kondoomien on tarkoitus ehkästä tauteja ja etenkin Tunkin kohdalla raskauksia, mutta harva haluaa ehkästä koko yhdynnän. Ideana kuitenkin huomattavasti parempi kuin Julia Tukiainen lippis, jonka se itse mainoskuvissa luultavasti onnistus vetämään jalkaansa. Siellä se sitten pällistelis ihan tiltissä, korsetti kylkiedellä ja lippis sandaalina.

maanantai 27. toukokuuta 2013

Anteeks vaan näädät, makumme on erittäin hyvä

Suoraa Tuksua 34: Sairauslomalla matkalla hotelli Kämpiin


Tunkki: No niin, eli kolmastoista toukokuuta 2012, Johanna Tukiaisen Seiskan videoblogi jatkuu. Videoblogia pyritään kuvaamaan joka päivä, edelleen mä olen kipeenä, eli sairaslomaa on 17 toukokuuta määrätty. Kaupungille lähetään Julian kans koht Kämpin terassille. Mä otan lasin shampanjaa ja Julia ottaa lasin kokista, mutta yks syy miks mä lähen kaupungille, on se että mä sain uuden lääkereseptin taas, elikkä nyt on taas uus antibiottikuuri, joka on erittäin vahva, elikkä ne on jotain kaheksan yheksänsataa milligrammasia, jotain lääkkeitä. Tähän vaivaan ei siis on, sovi mitkään virtsatieinfektiolääkkeet.  
Täs on tosi makee mekko, niinku näätte. Julia hankki tän taannoiselta Espnajan matkaltaan  Fuengirolasta ja mä laitoin sävy sävyyn sulat  korviin. Elikkä sinisiä, kun on kerran sininen mekko, niin siniset sulat. Mun mielestä (videossa ääni pätkäsee) sävy sävyyn Julian kanssa ja sekä mulla, että Julialla, anteeks vaan nyt kaikki näädät ja meidän vihaajat, mut meillä on erittäin hyvä vaatemaku. Ja meil on koruja, kenkii, vaatteita ja kaikkee muita niin, aivan samat mitä löytyy maailmantähdiltä. Esimerkiks Kardashianien siskoksilta ja Jennifer Lopzilta, Jessica Albalta ja niin edespäin. 
Johanna on kyllä hupsu tyttö. Onkohan se itse ajatellut, että ihan kaikki kateelliset Suomalaiset ei välttämättä ymmärrä miten raskaan munuaisaltaidentulehduksen kanssa painiskeleva kohublondi pystyy tekemään päivittäistä videoblogia, käydä terassilla vetämässä shampanjaa ja valmistella tulevaa oikeudenkäyntiä purkamalla salaa nauhoitettuja Arton jorinoita... mutta ei pysty menemään sinne oikeuteen. Vähän kiinnostaisi tietää miten tuo sairaus haittaa oikeudenkäyntiä. Luulisi, että ei siellä tartte mitään ihan kamalan painavia asioita nostella ja muutenkin kokemus on fyysisesti melko vaivaton. Olisi kovastikin mielenkiintoista kuulla joskus ihan muulin omasta suusta miten tuo massiivinen sairaus haittasi oikeudessa esiintymistä. Se olisi varmasti tarina, jolla olisi jopa terveydenhoitoalaa vavisuttava vaikutus.

On vaikea ajatella, että Johannaa vihataan ihan siinä mittakaavassa, jossa Johanna itse kokee olevansa vainon kohteena. Enemmänkin uskoisin, että valtaosaa ihmisistä vaan vituttaa kun aikuinen ihminen jauhaa paskaa. Valehtelee milloin mistäkin asiasta ja yleensä vielä vaatimattomasti julkisuudessa. Itse pidän sellaiseen kypsymistä vallan inhimillisenä asiana. Ihmisiä tyypillisesti kai närästää kun valehdellaan itsestäänselvistä asioista. Vielä enemmän varmaan kypsyttää, kun esiinnytään ylimielisesti ja vältellään esimerkiksi oikeudenkäyntiä sairaudella, joka ei tunnu vaikuttavan mihinkään muuhun asiaan kuin värinäköön. Sävy sävyyn ja silleen. Ihan sama onko sulka ehkä melkeen sininen, kun kerran kulta on mustan vastaväri. Eikä ainoastaan vältellä oikeudenkäyntiä vammasella tekosyyllä, johon on saatu jonkun puoskarin kirjoittama tosite, vaan tehdään se julkisesti. Monet varmaan kokee sen sellaisena naamaan hieromisena. Vähän kun pedofiili kehuskelis, että kun tällä kakskytsenttisellä pistelin menemään, niin tavallaan sen pikkupojan pitäs olla kiitollinen kun kerrankin sai.

Vituttaa ehkäpä vähän samalla tavalla kuin Jullen keskisormittelu ja sammakkomiestä naamaan lätkimis vitsit, jotka tiettenkin nauratti myös poskiaan lussuttavaa kamelia suunnattomasti. Ihmiset varmaan luonnostaan pitää tollasta julkista keulimista ja väkivallan harjoittamisen jälkeen retostelua aika mauttomana. Uskoisin, että tuollainen käytös kypsyttää ihan universaalisti, oli kyseessä sitten kansainvälinen blondi, sen vajaapäinen sisko tai joku muu. Voi kai sitä kutsua myös suomalaisten nihkeydeksi, makuasioita tälläset.

Tosi makee mekko ja näkeehän sen kaikki. Tässä on taas ehkä Johannaa parhaimmillaan. Kun mä sanon jotain makeeksi, niin siitä tavallaan tulee makeeta, ihan just siitä syystä. Vaatemakuhan meillä molemmilla on tosi napsakasti kohdillaan, kun meillä on ihan samat rytkyt ku kaikilla maailmanstaroilla. Jossain piireissä ajateltas, että kaverillahan ei itseasiassa ole sen enempää omaa makua kuin omaa tukkaakaan jos se kopsailee maailmantähtien maun.

Vähän samanlainen paradoksi, kuin Tunkin ymmärrys, että siinä parasta on pitkä blondi tukka ja isot rinnat. En oikeen ymmärrä miten sen mielestä ei oo yhtään kurjaa, kun sillä itsellään on maantienharmaat loppuunsaakka kulahtaneet haivenet ja tissitkin on muovia. Eikö tuo tarkoita, että kenestä tahansa voi tulla maailmanluokan kohukaunotar, kun käy kaupasta ostamassa muovitukan ja pistää mauttomat implantit? Että Tunkki on itseasiassa tosi helppo kopioda kun kaikki sen parhaat piirteet on vapaasti saatavilla kaupasta jos vaan pokka riittää? Pari tonnia tisseihin ja muutamakymppi päästä roikkuvaan revohkaan, niin sinustakin voi tulla Tukiainen.

Minä en ymmärrä naisten vaatteista yhtään mitään ja olenkin siksi varsin jäävi arvioimaan kuinka hyvä maku Tunkilla ja Pölvästillä on. Omaan silmään ne näyttää about siltä, miltä näyttää kun joku laittaa päälleen vaatteen, jonka on nähnyt noin 30 kiloa vähemmän glamourilla naisella. Ehkä ongelma ei niinkään ole siinä asusteessa vaan siinä, että Tunkin tyylitaju ei pakota viiltämään ranteita auki siinä vaiheessa, kun niihin rytkyihin ahtaudutaan niin, että ulkoavaruudesta saakka voi paikantaa vatsamakkaran. Joka tapauksessa, tyylittömänä moukkana olen jäävi arvostelemaan muotia Tukiaisittain. Voihan se olla jopa niin, että muotitalot ympärimaailman käyttää Tuksustyleä sellasena koelaboratoriona. Vähän samalla tavalla kun Pirelli ja muut rengasvalmistajat käy Suomessa tekemässä talvitestejä. Ehkä Suomen muotikeskittymä on juurikin siinä kaupungissa, jossa Tunkki lussuttaa poskiaan.

Satunnainen otanta Googlen kuvahausta mahdollistaa tämän sävy sävyyn pukeutuvan, tyylistä tunnetun blondin asuvalintojen plagioimisen ihan joka kodissa. Parit esimerkit, ei tietenkään ne kaikkein kauheimmat, jotain satunnaisia otoksia vaan:

Talven laskettelumuotia, eli Jessica Alba rinteessä. Hyvin ennakkoluulotonta värienkäyttöä ja samassa takissa kelpaa mennä vaikka rinnebaariin. Itseasiassa ihan jokaiseen paikkaan lomalla, koska kyseinen takki on ainoa varuste, jonka Jessica Rukalle otti:

Samassa hengessä myös matkalaukkumuotia. Jessica suosii aina muodikasta mustaa jätesäkkiä ja 35-vuotiaiden keskuudessa hyvin suosittua nuorekasta laukkumallia. Olen kuullut huhua, että vuoden 2013 matkailumessuilla tätä tyyliä kopioidaan voimakkaasti:

Jennifer Lopez sensuellissa iltapuvussa. Sopii moneen tilanteeseen ihan arkisesta illanvietosta vähän muodollisempiinkin kekkereihin. Kuvassa Jennifer kuitenkin yökerhossa. On siinä ollut uroksilla silmäruokaa. Asusteen erikoisuus on suora linja rintojen ja mahankaaren välillä. Milanossa tunnetaan two tits and nice belly pukeutumisena. Kovassa huudossa tänä kesänä:

Kardashianien siskot mäenlaskupuuhissa. Nuoremmalla siskoksista päällään eteläeuroopassa tällä hetkellä kovassa huudossa olevan Mummo-look, tunnetaa myös "selvinpäin kuolisit häpeään"-asuvalintana:


Tässä taas Jessica Alba, tällä kertaa klubilla. Asuste yhdistää rock-henkiset verkkarit ja suunilleen nännit ja navan peittävän, hyvin hengittävän ja eroottisen bodyn. Tarkkasilmäinen huomaa, miten tässäkin ollaan ihan sävy sävyyn. Keskiosan ja melonit peittävä kuosi on identtinen hihoissa olevien kaistaleiden kanssa. Takkia ei ole tarkoituskaan saada kiinni, vaan se mahdollistaa herkullisen nakymän myös sivusta. Jumalan siunaamat muodot on tarkoitus nähdä kaikista kulmista:


Tässä taas Jennifer Lopez, tällä kertaa ollaan liikkellä viettelevästi mielikuvitukselle tilaa jättävässä pallo-soikiomekossa. Mustavalkoista täydennnetään rohkeasti vastavärillä, pinkki saa aina pulssin nousemaan:

Rantamuotia 2012, Kardashianin siskokset Virossa. Jos MacGyverin vaimo lähtisi Tallinnaan, niin sekin laittaisi rintaliivien alle bikinit. Asuvalinta on erittäin monipuolinen ja aistikkaat housut on sävysävyyn sekä liilojen rintaliivien, että koiran päälle pistetyn pitsivirityksen kanssa:

Jessica Alba tienpäällä, pinkit kumisaappaat on täysin sävy sävyyn mummokuosisen hameen ja harmaan takin kanssa. Räväkkä asuvalinta mahdollistaa myös huomaamattoman käynnin ranskalaisessa wc:ssä juuri silloin kun hätä on kova:


Jennifer Lopez candyland teemassa, kätevä myös ihan arkisena valintana esimerkiksi elokuvanautinnon lomassa. Niin kuin sanotaan, parempi karkit hikisten rintojen välissä, kuin kaupassa.
Jokainen nainen tietää, että onnistunut alusvaatevalinta kruunaa minkä tahansa asukokonaisuuden. Tässä kuvassa Jessica Alballa nivusissa helottava tulehdus on sävy sävyyn rintaliivien kanssa. Tätä väreillä leikkimistä on täydennetty aina muodikkaalla kuosilla vintage pikkuhousuissa:


Loppuun vielä Kardashianit Thaimaassa. Yksi kuva voi helposti sanoa enemmän kuin tuhat sanaa. On tilanteita missä vaatteet on vaan tiellä. Ne peittelee, joilla ei ole varaa näyttää.  Vanhempi Kardashian on itseasiassa DDR:n romahduksen jälkeen ainoa elossa oleva eurooppalainen nainen, josta voi ottaa kuvan ihan mistä tahansa kulmasta ja aina näkyy ainakin toinen rinnoista. Erotiikan maksimoimista, kun seläntaaksekaan ei pääse tissiä karkuun.:

perjantai 24. toukokuuta 2013

Vuodet menee ympyrää päässäNI

Tunkio mainostaa Some daytä Facessa:

Johanna Mia Mari TukiainenHere is one song that I made i Miami around 2001, there r about 400 000 people who have been watching this video, it´s just awasome!!!! ♥ 
Hetken päästä tulee pieni korjaus:

Johanna Mia Mari Tukiainen I´´m sorry, about 2011 or 2012!!!!! Years go around in my head
Tässä on taas pieni ihminen sanaton. Ensin puhutaan vuodesta 2001 ja sen jälkeen ollaan pahoillaan vuosista 2011-2012. Loppussa Tunkki on vahingossa rehellinen. Vuodet todella vetää ympyrää sen päässä. Asia, joka on ollut itsestäänselvä kaikille porstelua edes toisinaan seuranneille, mutta yllättäen menneisiisn vuosiin takertuminen alkaa valkenemaan myös Johannalle.

Ei vaineen, vitsillä sanoin. Puksutin on vaan nauttinut teltassa pari lasillista viintä ja sekoilee omiaan. Vuodet 2001-2012 on sen verran hämäränpeitossa, että sama kai se on mitä Faceen kirjottelee.

Cock Size Investigations Jollas

Tunkin veronmaksuennätyksiä tahkonnut toiminimi laajentaa toimintaansa. Voisi sanoa, että uusi aluevaltaus on yrityksen ydinosaamista parhaimmillaan. Tämä toiminimi Dolls dancers tunnetaan ehkä parhaiten "varaa minut ja siskoni hieromaan silikoonia ja nuohoamaan räkälän lattiaa" tyyppisesta show... hmm tanssiksi sitä piireissä kutsutaan, mutta sanotaan nyt vaikka rytmittömäksi katkokävelyksi ja improvisoiduiksi kaatumisiksi. En tietenkään tarkoita, etteikö kahden, majavan älykkyydellä varustetun kristityn, vuosien ponnistelut viihteensaralla olisi mullistanut alaa ilman uusiakin aluevaltauksia.

Tilaat Tunkin ja Diabeetikon keikalle, niin ihan kaupanpäälle saat poliisit päivystämään parkkipaikalle. Pari lasia viiniä teltassa, niin siskokset hoitaa puolestasi after partyt parkkipaikalla. Tunkki demoaa kulahtanutta hientuoksuista kalossiaan, samalla kun sisko vetää akustisesti hittibiisinsä "en halua tälläistä elämää". Henkivartijana toimii tietenkin vaihteleva määrä tunkin julkisesti halveksumia homoseksuaaleja. Henkivartija on tässä asiayhteydessä ihan kirjaimellisesti siskoksia elossa pitävä yksikkö. Ei toki perinteisessä mielessä, siis suojele kohdetta ulkoiselta uhalta, vaan huolehtii, että tampiot pääsee taksiin, taluttaa Tauskin tyrmäämiä siskoja ja tarvittaessa huolehtii verensokereiden mittaamisesta. Ilman tätä team opaskoiraa siskot ulkona liikkuessaan vaarantaa oman terveytensä kypärä päässäkin.

Uusi aluevaltaus on kuitenkin peniksen kokokartoitukset ja blondivainojen selvittely. Olen suorastaan vilpittömästi iloinen, että Tunkki lanseeraa kuihtuvan viihdepuolen oheen myös rikostutkintaa. Sitä kannattaa tehdä, mitä parhaiten osaa. Ei tarvitse "palkata" ulkopuolisia tiimiin, kun Takilatien rikosyksiköstä löytyy pari salakuljettajaa, myymälävaras, rattijuoppo, kaksi tuomittua väkivaltarikollista ja kaksi osa-aika prostituoitua. Vaikuttava ansioluettelo kolmen hengen tiimille, sitä ei käy kiistäminen. Horationa tässä, lähinnä Facebookissa toimivassa yksikössä, toimii tietenkin isäääääähhhh. Tuo maailman paras mies, joka nallekarhun charmilla selvittää postilaatikkosabotaaseja ja autonsa poralla tai puukolla tapahtunutta bensakanisterin raiskausta.

Mitään virallista käyntikorttiahan firma ei vielä ole julkaissut, mutta ennakkoon voin paljastaa, että Tunkki lukutaidottoman siskonsa kanssa lanseeraa täysin uusia menetelmiä. Näistä ehkä merkittävimmät on ADI-, IWTH-, IHH-, IOTSM-,  HSO- ja ETTO-menetelmät.

ADI, eli Arto Did It, on ehdottomasti firman eniten käytetty menetelmä. Kaikki tiet johtaa ehkä Roomaan, mutta jos autosi bensakanisteri häpäistään julmalla tavalla, niin kyseessä on Ruotsissakin käynnyt Arto Länsman. Jos itse hakkaat miehesi sairaalakuntoon, niin kyseessä on mielikuvituksesi tuottama kaksinkäsinkuristaminen, josta ikävä kyllä ei Suomessa tuomita muuta kuin vittuilua foorumeilla. Jos pillusi kaipaa nuolemista, niin silloinkin Arto on ykkösvalinta, sillä Johannan mukaan Arton ikenet on optimoitu juuri tähän tarkoitukseen.

IWTH, eli It Was The Homoseksual, on toinen varsin käyttökelpoinen menetelmä jos sammut pillerihöyryissä hotelliin. Tämä  tietenkin edellyttää, että ADI-menetelmää ei voi käyttää, kun puhelimesi päätyy vastapäisen autotallin katolle. Prosessi perustuu vainoharhaisen, lähinnä Tunkin omassa päässä asustelevan uskovaisen naisen aistiharhoihin ja niistä tiedottamiseen. Tämä Railiakin tykimpi, näkyjä tunkin prepaidiin tiedottava nainen saattaa ihan spontaanisti ottaa ryhmäpuhelun takilatielle ja kertoa kuka nurkissasi norkoilevista homoista on saatanallisin toimija. Lähde on varmistettu erittäin luotettavaksi Isäni ja Julian toimesta. Sitä paitsi  onhan kyseessä väkisinkin henkimaailmaan kytköksissä oleva toimija, koska se tietää tunkin firman numeronkin.

IHH, eli I Have the Hair, ei sinäänsä ole tutkintamenetelmä, vaan tietynlainen meriitti. Sanoisin The Meriitti, koska siihen kiteytyy koko porukan kusentuoksuinen glamour. Komissaario Nallekarhulla itsellään ei ole tukkaa juuri nimeksikään, mutta kyse on Feng Tsui tyyppisestä tasapainosta. Siskoksilla on molemmilla uudet tukat, joten olisihan se mautonta jos myös Papabear omaisi tukkahiukset. Sitäpaitsi kaikkihan sen tietää, että ylipainoinen kalju mies kostuttaa tussua aina kun auringonsäteet taittuu kiiltävästä ohimosta puolustuskyvyttömän naaraan silmään. Kalju mahakas mies on naiselle vähän samanlainen asia kuin kryptoniitti teräsmiehelle, eli luontainen visuaalinen feromooni, jolle naisen anatomia ei tarjoa puolustusmekanismiä. Koska luonnossa vallitsee tasapaino, lihava kaljumies taas ei voi vastustaa mahan päällä lepääviä silikoonirintoja yhdistettynä tiimarista ostettuun tukkaan. Nämä voimat vetää siis toisiaan puoleensa, kuin baaritiskillä vartioimatta jäännyt juoma Tukiaisia.

IOTSM, eli Isäni On Täysin Samaa Mieltä, lähinnä täydentää ADI- ja IWTH-menetelmiä. IOTSM on myös IHH-menetelmän lähisukulainen tai sanotaanko, että IOTSM-menetelmän teho on todistettu IHH-metodilla. Kun alustavat ADI- ja IWTH-tutkimukset on saatu päätökseen, pöytäkirja sinetöidään IOTSM-leimalla, jonka jälkeen tapaus on syyttämättäjättämispäätöstä vailla valmis. IOTSM-menetelmä usein yhdistetään maksimaalisen tehon saavuttamiseksi HSO-menetelmään.

HSO, eli Haastan Sut Oikeuteen, on Tunkin arsenaalin ydinase. Sellanen final solution, jota on onnistuneesti käytetty jo vuosia. Menetelmän etuna on yhdistää analoginen ja digitaalinen maailma ennen näkemättömällä tavalla. Rikosilmoitus tehdään Facebookissa, samalla kun tulostin jauhaa satoja sivuja foorumivittuilua. Sillon kun noin satakiloa muovilla jalostettua tanssijankunniaa kaipaa puolustamista, ei todellakaan tehdä mitään perinteistä ilmoitusta poliisille. Ensin uhataan prätkäjätkillä. Seuraavassa vaiheessa vedetään sademetsää matalaksi ja tulostetaan tuhansia sivuja todistusaineistoa. Kolmosvaiheessa tehdään lähinnä omassa päässä rikosilmoitus, samalla kun Uristi tekee tutkintapyynnön.

ETTO, eli En Todellakaan Tule Oikeuteen, on passiivinen, lähinnä puolustumenetelmä. Jos joku kateellinen runkkari on käyttänyt sinuun HSO-menetelmän perinteisempää versiota, eli todellisuudessa tehnyt sinusta rikosilmoituksen, niin ETTO tarjoaa mahdollisuuden venyttää uhrisi kärsimyksiä vuosia. ETTO on näistä Team Kolmoisleuan metodeista ainoa, niin sanottu kotikonsti. Ainoa mitä tarvitset onnistuneeseen ETTO-strategiaan, on häpeilemättömyyttä käydä hakemassa paikalliselta puoskarilta sairauslomalapun. Tehokkaimmiksi havaitut "sairaudet" on munuaisaltaidentulehdus, joka ei estä tekemästä yli kolmeakymmentä jaksoa kotiporn... Suoraa Tuksua, mutta estää saapumasta oikeuteen. Tulehdus paranee oikeudenkäyntiä seuraavana päivänä. Sairaus on myös niin piilevä, että sen olemassaoloa ei voi havaita mitenkään ja siksi siitä täytyy jankuttamalla jankuttaa kymmeniä kertoja videolla. Jos munuaisaltaasi sattuu toimimaan normaalisti, etkä kehtää teeskennellä sairasta, ruokamyrkytys on toinen mahdollisuutesi vältää kiusallinen oikeudenkäynti. Myös ruokamyrkytyksen etuna on sen ajoittuminen lähinnä oikeudenkäyntihetkeen ja myös se paranee välittömästi, kun olet luistanut tapaamisesta käräjätuomarin kanssa.

Näiden jo mainittujen lisäksi haluan mainita myös KFK-menetelmän, eli Käytän Facebookkia Kännissä. Tämä prosessi ei Tunkkia tuntevien keskuudessa kaipaa selvennystä, mutta aamuyön sessiossa se on selvästi ollut taas käytössä. Cock Size Investigations vauhdissa:
Johanna Mia Mari TukiainenJa nyt meni hermot!!!!! Syytönthän ei syylliseksi tuomita!!!!! Kuinka tämän maan eräät ihmiset edes kehtaavat!!!!!!! Ensin yksi huumepäissään pahoinpitelee siskoni ja sen jälkeen tämä "rikkinäinen puhelin" saa ihan uudet muotonsa!!!!! Voi P..........miten jaksatte jahdata jotain blondeja, ihan kuin olisimme jotain "terroristeja" ??????Petri Princess Penna tykkää tästä. 
Johanna Mia Mari Tukiainen Julkaisen kohta pahoinpitelijämme nimen julkisesti, ellemme saa oikeutta!!!!!!!! 
Jelena Juntunen Mitä tapahtui? 
Jonne H****** Tauski? 
Johanna Mia Mari Tukiainen 
Jansku, nyt jäit kiinni ja pahasti.........kohta nähdään rosiksessa!!!!! senkin streroidi rääpäle! 
Johanna Mia Mari Tukiainen CSI Helsinki jatkuu.......

Tunkille tyypilliseen tapaan toiminta on ripeää. Ensin ilmoitetaan, että kleptomaani on taas saannut naamansa kipeäksi. Muutama minuutti myöhemmin tehdään ennakkoilmoitus tulevasta tekijän paljastuksesta jos 24/7 päivystävä nettipoliisi ei hoida asiaa laittomalla sähkötainnuttimella. Hetken kuluttua onkin jo HSO-menetelmä vedetty hihasta.Vauhti on kova, kunpa Tukiaisen perheen omat rötökset selviäis samalla vauhdilla.

Kun tapaus kakassa keitetty rikkinäinen puhelin on hoidettu, on aika selvittää mitä tapahtu seitsemälle lauseelle ja kummalla Markuksista on isompi meisseli:
Johanna Mia Mari Tukiainen
Mihis mun edellinen statukseni katosi....?????? Spooky! 
Markus A********
Ja, Mun kommentti ! 
Antti A*******
sattuuhan sitä
 
Johanna Mia Mari Tukiainen
Siis koko edellienen statukseni katosi yhtäkkiä???? Ei täällä nyt mitään haamuja ole, ainoastaan vihamielisiä ihmisiä! 
Johanna Mia Mari Tukiainen
Siis koko kirjoitukseni katosi, monta lausetta, tää on ihan friikkiä, olen omassa kodissani eikä tänne pääse nyt kukaan muu kuin minä!!!! 
Jutta B*****
Munkin fb sekoili eilen... statukset ja kuvat katos ja tuli myöhemmin takas. 
Johanna Mia Mari Tukiainen
Siis en usko tätä, ei 7 lausettta KERRALLAAN vain katoa tuosta vaan!!!! 
Markus A********
Määkin kerrankin pitkän lauseen kirjoitin, niin .. Ttu. Mut Ota "kesäviltti", käppäriin vakkariks. Sitä aina voi tarttee ja kylmiölaukku Kaverilles;) 
Markus S*********
jos painoit jotain jännää nappia ja vahingossa poistit ne lauseet? 
Johanna Mia Mari Tukiainen
no en mä MURKUS PÄSSI niin blpndi ole!!!!! 
Markus S*********
Sehän sinä juuri oletkin! 
Jutta B*****
Mulle kävi siis ihan sama juttu, ja mikä oudointa, katoin mun kaverin profiilia ja siellä näkyi ainoastaan vuoden 2011 päivitykset!! Ehkä täälläkin sit kummittelee.. mut jokatapauksessa ne tuli takasin jonku ajan päästä... 
Johanna Mia Mari Tukiainen
markus itse oot täysi pässi!!! 
Markus S**********
muaha 
Markus A********
Nimeä ei pidä "yleistää" ! Jotkut vaan on ja sille Me ei mahdeta mitään Pärjäillään ! 
Markus A********
Enkä tarkoita Sinua markus savolainen. 
Johanna Mia Mari Tukiainen
jjahas.......no kummalla on isompi muna? 
Markus A*********
Markuksella tietty. Mittaa etsiessä ja , mut eikös ne kanat niitä tee ?
Tutkinta on vielä kesken. Veikö tauski seitsemän lausetta? Onko Tunkin jalat huomenna taas purtuna? Raiskattiinko Puksutin taas vai tapahtuuko vaginassa kummia ainoastaan paljusessioiden jälkimainingeissa? Näitä kysymyksiä jäämme kukin tahoillamme pohdiskelemaan.

Illan viimeinen episodi on tuttua Tuksua. Kohukaunotar on jälleen munanpuutteessa. Missä on Porvoon viinilähetti moottoroidun polkupyöränsä kanssa silloin kun uudet rakkauslaulunsa levyttänyt nainen haluaa jotain kovaa sisäänsä, kysyn vaan!
Johanna Mia Mari TukiainenKr'ääh, teki mieli munaa!!!!! 
Juhana N********* Otitko löysänä vai kovana? 
Johanna Mia Mari Tukiainen oon nainen, niin mieti sitten siitä 
Johanna Mia Mari Tukiainen siis tekee mieli munaa, mä otan mun Chihuahuan 1kg viereeni koisimaan, koirat auttaa yllättävän paljon, suosittelen eronneille ja yksinäisille!!!! 
Juhana N*********
No ei se sukupuolta kai kato miten kananmunansa aamiaisella syö. 
Johanna Mia Mari Tukiainen Mä oon aina tykännyt kananmunasta kovana, siis täysin kypsänä eikä mitään keltuaisia pyörimässä missään. Sen sijaan sisäfilepihvin tykkään mediumina. Pihvi ei ole kunnon pihvi, jos ei ole medium! 
Jyri Kake K********* täältä löytyy 
Johanna Mia Mari Tukiainen
medium pihvi vai.....? 
Jyri Kake K*********
puoli raaka ihan mitä halutaan
Keskustelu on taas syväluotaava. Tuksu paljastaa syövänsä mielellään pihvinsä mediumina. Itse olen sitä mieltä, että pihvin kypsyys on toissijaista. Keskusteluhan on hyvin teoreettista, koska tiedossa on, että Takilatien talousvyöhyke on Kreikan notkahdustakin jykevämmässä likviditeettikriisissä. Koko porukka on totaalisen persaukisia, eli puistoihin kuseksiva ja sammuva kohublondi luultavati vetää lihaksen naamariin jos sen maksaa joku muu kuin se itse.

Tunkin kiinalaisesta kalapadasta tunnettu tv-kokki paljastaa myös mullistavan munankeittoreseptin. Kun Jollaksessa tehdään munasta kypsää, niin keltuainen katoaa jo kattilassa. Ruokailuhan ei kuitenkaan ollut tämän postauksen varsinainen aihe, vaan seksi.

Tuksu jatkaa "mietit sitten sitä" arvuuttelua. Edellisen kerran Tuksu-visassa kysyttiin: "jos haluan, että mies maksaa, niin olenko prostituoitu". Tällä kertaa arvuutellaan: "jos olen nainen, niin haluanko munani löysänä vai kovana". Tämäkin saattaa olla kompa, sillä Tunkin kattavasti dokumentoitu munanpuute tuntuu krooniselta, eli luulis ylipäätään vapaaehtosen siittäjän olevan merkki Jumalaisesta intervetiosta. Epäilen kuitenkin, että jos sängyssä on yksi löysä nainen, niin suositeltavaa olisi, että edes penis olisi aktin aikana kova.

Loppuun vielä niksipirkka tyyppinen vinkki, joka luultavasti taas järkyttää lemmikkiharrastajia. Jos haluat munaa, eikä kukaan ole haaruksissa piileskelevää vaginaasi sohimassa, niin pro ottaa käyttöönsä kilonpainoisen pikkukoiran. Jotenkin tuntuu epäreilulta, että arvioilta satakiloinen nainen munanpuutteessa puhuu kilonpainoisesta koirasta ratkaisuna.

Nyt tietty olis houkutus ajatella, että vähänkö oli Pasko vitsi vihjailla, että munankiiltosilmissä oltas Esmeraldaa mietitty. Tämän keskustelun kliimaksi on kuitenkin vasta tulossa:
Johanna Mia Mari Tukiainen Blääh, mä meen katsoo kun Bonzo ja Esmeralda hässivät toisiaan, molemmat ovat tosin tyttöjä....... 
Jyri Kake K*********
mika häkkistä kuiteski sillä on rahaa 
Johanna Mia Mari Tukiainen 
eikö se ole linnassa? 
Jyri Kake K*********
mutta pakko tykätä susta ku oot niin hyvän näkönen 
Johanna Mia Mari Tukiainen Blääh, meidän uusi naispuolinen kämppis ei suostu edes munaa keittämään tai aamupuuroa toisin kuin edellinen! MURH, olen vihainen, oon prinsessa, mua pitää hemmotella! 
Jyri Kake K*********
no huh sua pitäs opettaa ; 
Johanna Mia Mari Tukiainen eikä pidä, aamiainen tuodaan prinsessalle vuoteeseen!!!! 
Jyri Kake K*********
no siis hyvällä tavalla tarkotan 
Jyri Kake K********* oot ollu väärien miehien kanssa 
Jyri Kake K********* jos heräisin sun kanssa ni ois kyl kaikkea maholista voin kertoa 
Johanna Mia Mari Tukiainen no tää kämppis on nihkeä ja nainen. Edellinen oli nainen myös, mutta tosi ihana ja symppis joka tajusi että oon prinsessa, nyyh...... se oli ammatiltaan sairaanhoitaja, ja sen olemuksin oli tosi turvallinen! Tää nykyinen kitkee jotain juuria ja rikkaruohoja maasta ja "ei periaatteesta edes" anna edes tupakkaa, vaikka en siis itse polta mutta Julialle ei anna röökiä. Jepja jeeeee....... 
Jyri Kake K*********
just no tiiätte missä ootte mut ite oon perus mies nainen täytyy tyydyttää ennenku meen nukkumaan 
Aki P*******löysä mun, kova meininki...eikös se sillain mene
Vetää vähän sanattomaksi. Kaveri tilittää Facebookissa kyrvänpuuteestaan ja sitten ilmottelee, että lähtee kattelee kun koirat nylkyttää. En tiedä mitä tohon nyt sitten pitäs sanoa. Ainakin sillä ruotsalaisella mediakouluttajalla on työnsarkaa.

Seuraavaksi paljastuu, että Mika Häkkisen epäillään olevan vankilassa. Kaveri lopettaa formulat, niin Tunkki laskee 1+1 = Häkkinen on vankilassa. Ehkä Raili on saannut myös Mikalle mustaakorttia, eli totaalista hampaattomuutta ja vankilaa?

Loppu onkin taas tuttua Tunkkia. Se on prinsessa ja sitä vituttaa, kun kämppis ei tee sille aamupalaa. Mitä helvetin aamupalaa, kun Tunkki tunnetusti nukkuu normaalin aamupalan ja illallisen välisen ajan? Siis oikeesti, millanen kusipää oikeesti olettaa, että joku tuntematon ihminen itsestäänselvästi tekee ylipäätään mitään kämppikselleen? Oon prinsessa, niin totta kai se tekee mulle safkat ja jos ei tee, niin se on nihkee. En tajua mistä ihmeestä noi kahjot löytää sinne alivuokralaisia. Miten hullu pitää olla, että muuttaa Takilatielle, kun normaalit ihmiset ei selviä Tuksujen kanssa välttämättä edes satunnaisesta kohtaamisesta?

Edellinen kämppis, nykyisin luultavasti terapiassa toipuva symppis oli sentään sairaanhoitaja, teki safkaa ja muutenkin holhos avuttomia kolmikymppisiä. Tää uus on niin perseestä, että ei rahota Jullen röökinpolttoakaan. Ja siis puhtaasti periaatteesta. Mikä ihme sitä oikeen vaivaa? Maksaa meille vuokraa, että saa olla glamourkentässä, eikä suostu maksamaan Diabeetikon aski päivässä röökaamista. Kyllä mäkin näillä näytöillä pidän tota tyyppia ihan mulkkuna.

Tässä taas kivasti kiteytyy miten kuutamolla Jollaksessa ollaan. Loisiminen on niin elämäntapa, että aivot ei varota tulevasta aivopierusta millään tavalla, siinä vaiheessa kun aletaan tilittämään toisen nihkeydestä. Ei normaali ihminen kehtaisi valittaa tollasesta. Siis normaali ihminen ymmärtäisi, että sähkö ei tule seinästä ja raha automaatista, mutta toista se on Tukiaisittain. Muuta meille, niin saat kaksi ikuisesti nuorta puupäätä holhottavakses. Kaupanpäälle saatan hyvänä päivänä näyttää sulle vähän Miamin kotipornoja. Omalla ajallas saat katella kun meidän koirat nussii. Että silleen.

Lanseeraan tässä nyt itse yhden menetelmän ja toivoisin, että se otetaan Jollaksessa käyttöön. Kutsun tätä VTVPJHP-metodiksi. Tämä suusta kuin itsestään lipsahtava lyhenne tulee sanoista: Vedä Tunkki Vittu Päähäsi Ja Hyppää Parvekkeelta. Kyse ei ole mistään agressiosta, tämä persaukistenkommuuni on vain kaksikerroksinen. Tälläisenä harrastelija kosmonauttina olis vaan kiva päästä tutkimaan simulaatiossa syntyvää törmäyskraateria:
"Törmäyskraatteri eli meteoriittikraatteri, tavallisesti lyhyemmin kraatteri (kreikan sanasta krātēr ’krateeri’ eli viinin sekoitusmalja), on räjähdyksen synnyttämä kuoppa maassa. Maan, Kuun ja muiden taivaankappaleiden kraatterit ovat syntyneet meteorien pommittaessa niiden pintaa. Kraatteri voi myös syntyä vulkaanisen toiminnan seurauksena tai ydinräjähdyksissä. Törmäyskraatteri on suuren meteoriitin tai asteroidin synnyttämä kraatteri, jonka läpimitta on tavallisimmin kymmenistä metreistä jopa satoihin kilometreihin. Törmäyskraattereita on planeetoissa, kuissa, asteroideissa ja muissa kiinteissä taivaankappaleissa. Kuussa ja Merkuriuksessa sekä Marsissa on havaittu jopa yli tuhannen kilometrin läpimittaisia törmäysmuodostelmia.
Muodoltaan meteorikraatterit ovat usein pyöreitä. Suurimpia kraattereita reunustaa reunavalli, ja niiden keskellä on usein keskusvuori. Pohja on tasainen. Monet Maan kraattereista ovat kuluneet ja muuttaneet muotoaan, tai peittyneet kerrostumien alle. Ne voidaan tunnistaa tarkoilla painovoimamittauksilla tai porauksilla. Kaikki maan pinnalta löydetyt pyöreät painumat eivät ole törmäyskraattereita."
Olis hieno selvittää miten astrologisissa mittasuhteissa päähän noussut kusi vaikuttaa törmäävän kappaleen massaan ja pystyykö sen määrän mittaamaan maastoon syntyvästä kuopasta.

torstai 23. toukokuuta 2013

Case Markku ja Julia

Tänään klo 13 ollut oikeudenkäynti on käyty. Kumpikaan vastaajista ei saapunut paikalle, juttu käsiteltiin silti ja ratkaisu tuli.

Markkua syytettiin lääkerikkomuksesta, ratkaisu: 20 päiväsakkoa
Juliaa syytettiin lääkerikkomuksen lisäksi myös näpistyksestä, ratkaisu: 30 päiväsakkoa.

Nyt odotellaan, että Tauski jättää tulevilta sikajuhlilta palkkiot maksamatta, Julia on just maksamassa sakkoaan, sedät lähettää tullaan noutamaan ja hakemaan vankilaan lapun, jonka Seisk... Rakas sisko sitten maksaa, ettei vankila kutsu.

Oikeudenkäynnistä saa virallistakin doksia kopiomaksulla, hintaan 0.30€/sivu, minimissään joutuu maksamaan 7€, paitsi jos maksaa käteisellä oikeustalon asiakaspalveluun. Esitutkintapöytäkirjoja saa poliisilta, sisältää osittain salassapidettävää matskua, eli ilmeisesti ihan joka sivua ei edes halutessaan saa. Jos joku haluaa aiheesta tiedustella enemmän, niin 0295644200, vaihteesta käräjäsihteeri Alina Lepistö, niin täti kertoo sitten.

edit klo 16:05:

Julian näpistys on ilmeisesti ollut 16€ reseptilääkkeiden varastaminen apteekista. Pistelly laukkuunsa ja kävelly ovesta ulos valvontakameroiden rullatessa.

On tää glamour kyllä... vittu mitä touhua. Molemmat blondit pahoinpitelee säännöllisesti, varastellaan kaupasta, tuodaan lääkkeitä ulkomailta, kustaan pitkin kiskoja ja puistoja, sammutaan pusikoihin, nyhdetään toisten kukkaistutuksia, keksitään raiskauksia ja nyt kliimaksina varastellaan apteekista lääkkeitä. Siis mikä ero tolla touhulla on ihan perus nistin tavalliseen maanantaihin? Huvittavaa kyllä, eroksi ei voi sanoa edes, että se nisti haisee, eikä peseydy, kun siskoksista tukevampi ihan dokumentoidusti jopa haisee ja kulkee paskasissa rytkyissä. Kai se on sitten se, että nistit ei liekitä facebookissa 90€ hametta.

Itsetunto on pakko olla noissa touhuissa joko mielettömällä tasolla tai sitten pitää olla niin sekasin 24/7, että todellisuus ei tarpeettomasti ahdista. Ei kai siinä, kohti uusia haasteita ja kepposia, musavideon kuvauksiin vaan.

Edit klo 17:04:

Niin, en toki edes tajunnut, että tämä lääkekeissi ei ollut "itsestäänselvä". Eli siis maailman paras isäääähhhh ja Julle siis toi reseptilääkkeitä ja kärähti tullissa. Näitä maailmankuuluja Thaimaan tuliaisia.

Johannan videoita kommentoidaan Jenkeissä



keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Hallelujah, kunnianloukkaukseni etenee raskaaseen tutkintaan

Nyt on ilo ilmoittaa historiallisesta hetkestä hamraassa Suomessa. Vuodesta 2008 saakka tehdyt raskaat rikostutkinnat on vihdoin edennyt syyttäjälle. Tuhansia sivuja uristeilleen tulostanut Tunkki sai vihdoin asiaa todistettavasti vietyä eteenpäin. Kyllä nyt on hyvä olla, usko oikeuslaitokseeNI on palautunut. Legendaariset eri uristien, syyttäjien ja tunteikkaiden poliisien ponnistelut on vihdoin palkittu. Skandinaavista blondia ei ole jätetty heitteille ja syyttäjä on vihdoin ottanut kantaa oman kansan naiseen kohdistuneeseen, vuosia jatkuneeseen ajojahtiin.

Diabeettisesta rakkauslaulusta tehtiin raskas rikosilmoitus, epäiltynä Herra I ja Arttuuro, tuo lapin romantiikan tinkimätön ammattilainen, josta Puksutin haki eroa Annikki Länsmanin edessä heti kaksi viikkoa häiden jälkeen. Super salaisista lähteistäni, sain nyt wikileaks tyyppista dokumenttia ja haluan jakaa sisällön, lähinnä  varoituksena muille raskaaseen herjaamiseen syyllistyneille.

Lähettäjänä tässä eeppisessä dokumentissa on Helsingin syyttäjänvirasto.Asianomistajina tässä youtube-skandaalissa on Tukiainan Mia Mari Johanna ja Immonen Juha Petteri, eli syystä tai toisesta Diabeetikon kunniaa ei ilmeisesti ole ennakkotiedoista poiketen loukattu ollenkaan. Ei vaikka Tuija Järvinenkin oli kauhuissaan, kun sokeritaudille nauretaan. Epäilty rikos on KunniaNIloukkaus.

Syyttäjän päätös: *Rummun pärinää*..... Määrään, että esitutkintaa ei toimiteta.

Perustelut: 

Tutkinnanjohtaja "herra tunteikas konstaapeli" on esittänyt, ettei asiassa toimitettaisi esitutkintaa. 
Käytettävissä olevan aineiston perusteella arvioituna, jos esitutkinta toimitettaisiin ja jos rikokseen liittyvät näyttö- ja oikeuskysymykset saataisiin syyksilukevan ratkaisun edellyttämällä varmuudella esitutkinnassa selvitettyä, tulisin jättämään syytteen nostamatta vähäisyysperusteella. 
Ilmoitustietojen mukaan "ilkeä trubaduuri" on yhdessä toisen henkilön kanssa loukannut asianomistajan kunniaa esittämällä asianomistajia herjaavan musiikkikappaleen, joka on julkaistu 7 päivää-lehden viihdeuutisissa sekä Internetin Youtube-sivustolla. 
Asianomistajat ovat julkisuudenhenkilöitä, joten heidän tulee kestää varsin ankaraa heihin kohdistuvaa kritiikkiä ja kommentteja. Videon sanoituksen solvaavuus on vähäistä, eivätkä kaikki kohdehenkilöt ole yksilöitävissä videosta sellaisella tarkkuudella, että heidät yksilöinä voitaisiin kappaleesta tunnistaa. Asianomaiset voivat itse pyytää, että video poistettaisiin Youtube-sivustolta. 
Epäilystä rikoksesta ei vakiintuneen oikeuskäytännön perusteella ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa. Epäiltyä rikosta on sen haittaavuus huomioon ottaen pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä. 
Tärkeä yleinen tai yksityinen etu ei myöskään vaadi syytteen nostamista. 
Tämä päätös ei sisällä kannanottoa siihen, onko epäilty syyllistynyt siihen rikokseen, josta ilmoitus on tehty.
Jaha... Ihan ensimmäisenä tulee mieleen, että sähköshokkilaitteiden käyttäminen on vittu laitonta... koulukiusaajat. Kateellinen syyttäjä ei selvästikään ole Östermalmin paremmista piireistä, koska ei pienessä aivossaa ymmärrä, että Tuksun etu on synonyymi tärkeälle yleiselle ja yksityiselle edulle. On se kumma, että kun tehdään laulu oman kansa naisesta, niin mitä tekee syyttäjä? Ei saatana yhtään mitään. Ihme pelle, kun kerrankin on saatu ilmoitus tehtyä, niin sitten asia jätetään siihen. En kyllä ymmärrä tällästä ollenkaan, itse olisin tuominnut vähintään kuudeksi vuodeksi vankeuteen ja siihen päälle tuntuvat korvaukset munuaisaltaiden rasittumisesta.

Johannan kiistaton suosio

Johanna on luonnollisesti ja varsin ymmärrettävästi listojen kärjessä kaikissa kategorioissa... Listä löytyy täältä: http://www.seiska.fi/game

Top10:

SijoitusNimiTasoStara
#1Jasmin Mäntylä
0
#2Jadmiras
0
#3Perhonen0
#4Kutsuvieras428
0
#5Henna Kalinainen
0
#6JohannaMariia 
0
#7Martina Aitolehti
0
#8Suvi Pitkänen
0
#9Marianne Kallio
0
#10Niko Saarinen
0

Seuratuimmat:

SijoitusNimiTasoSeuraajia
#1Martina Aitolehti 
102
#2Livekäyttäjä4065 
95
#3Livekäyttäjä2733 
71
#4Livekäyttäjä8012 
65
#5Niko Nousiainen 
58
#6Suvi Pitkänen 
51
#7Jasmin Mäntylä 
43
#8Esko Eerikäinen 
42
#9Livekäyttäjä4217 
29
#10Marianne Kallio 
27
En sitten tiedä johtuisko Suomen suurimman lehden suosituimman bloggaajan listoilta puuttuminen Seiskan kateellisista moderaattoiresta. Noista Tauskin viheliäisistä kavereista, jotka julkaisi vain negatiivisia kommentteja blogissa. Vai olisiko kyse ehkä enemmän siitä, että Johannan kuvitellusta iltapukuglamourista on päässyt vihille muutkin kuin lähipiiri? En tietenkään sano, etteikö maailmantähdetkin kuse raiteille ja sammu kesäyönä puistossa puskanjuurelle.
Johanna Mia Mari Tukiainen Siis huh huh......... :) Me nukahdettiin yhdessä ihanan söpöläisen Juha Immonen kanssa Herttoniemen puistoon, suoraan yhden suuren kukkapuskan viereen......:) Ehdittiin nukkua siellä ainakin tunti, joku varmana yrittää lähettää Seiskan juoruihin kuvan tapahtumasta.......DDDDDD..........Nyt takas nukkumaan, jos tuonne sänkyyn jotenkin päin mahtuu..........:) kun kaikki mopsit, chihuahua ja Juha vallannut mun sängyn :) 
Ihan peruspaketti, kesä tulee, niin puistot täyttyy pultsareista. Vois kai ajatella, että Johanna avasi virallisesti terassikauden. Pellet juo baarissa, kun pussikalja tulee huomattavasti halvemmaksi. Ihanan Juhan kanssa tiistaikännit ja sitten kotsaan mopsien, chihuahuan ja Juhan viekkuun :DDDDDDD, että silleen. Jotenkin pikkusen hävettää blogitella 34-vuotiaasta puistopulsusta, mutta kai se on pakko, kun ei kouluNI rehtoritkaan koskaan soitellu kyynelsilmässä esseitäni kehuen.

Koko Live vaikuttaa aika paskolta, ei äkkiseltään tunnu, että olis lyönny ittensä läpi täysillä. Toisaalta mitäpä siellä sitten on? Muutaman tyrkyttimen kolmerivisiä oivalluksia mielettömän kuvan kera. Vaikea on kuvitella, että joku järkevä ihminen maksaisi kuukausittain "vip" sisällön pällistelystä, kun siellä on vaan Johannan isillä on ihanat henkselit matskua ja jullen jurrisia tilityksiä haaremeistaan. Mielenkiinnolla odottelen ihania musiikkivideoita kolmen kuukauden kuvausmatkalta, Jossulle kotipossu-formaatin julkistusta ja kaikkia niitä mielettömiä pläjäyksiä joita tulevaisuus tuo tullessaan.

Ei tämä sitä tietenkään tarkoita, että Johannan tähti himmenisi tai se lopettais "julkisuudessa" notkumisen. Eihän sitä nyttenkään juuri muut noteeraa kuin seiskan nettiversio, hymy, metropoli, ja iltamakasiiniNI . Tosin nyt kun paljastuskirja pukkasi, on vallan poikkeuksellisesti Iltsikkakin kirjottanut jotain sen sekoiluista nettiuutista. Printtimediassa dillejä ei juuri ole aikoihin nähty.

Niin kauan kun naapurin langattomasta tukiasemasta pääsee internetteihin ja joku muu kuin Jossu maksaa Jollaksen sähkölaskun, Johanna tulee tykittämään päivityksiä faceen ja Diaryyn. Itseasiassa uskosin, että kiihkeän laskukiidon äärellä ollaan. Seiska hylkäsi, keikat ei myy, oikeen ketään ei enää kiinnosta "Arto on narsisssssi", "tilasin Jullelle ja itselleNI yhteisen esiintymisasun" ja "levytin muuten syntikkamusaa linnassa". Jotain se vielä tekee, koska mitäpä sille jää käteen jos se sattuisi "joutumaan" pois julkisuudesta? Sisko, koirat, iso jano ja vapaa-aikaa? Mitään duuniahan se ei tunnetusti voi tehdä, koska suomessa ei juuri meikata ja Johanna osaa vaan Miaminaamiot.

Mistä alamäki kun ei se viime vuosina muutenkaan ole mitään tehnyt? No nyt noita jonossa odottavia oikeudenkäyntejä on välteltävänä ainakin kaksi, mahdollisesti kolme tai neljä. Vaikka en ole oikein luottavainen oikeuslaitoksen haluun tuikata Tunkkia vankilaan, on kouriintuntuva riski, että tällä kertaa ei enää selvitä ehdollisella, koska sillä alkaa olemaan noita kepposia jo aika lista ja lisää tulee jatkuvalla syötöllä. Artoa se on telonu sairaalakuntoon ehdonalaisessa ollessaan. Ehkä se tuomari vihdoin laskee 1+1=Johannaa ei vittuakaan kiinnosta jos se selviää sakoilla tai ehdollisella. Uusia Rikosilmotuksia/tutkintapyyntöjä, jotka odottelee tutkintaa, on tehty ainakin viisi, mahdollisesti enemmänkin ja lisää tulee. Kermana kakunpäällä kirja, jossa päästään kurkistamaan kusentuoksuiseen glamouriin ja melko varmasti Tunkki vetää jotkut kilarit siitäkin.

Jos yhtään Jossua tunnen, niin sen korjausliike kiihtyvään syöksyyn tulee olemaan enstistä hulvattomammat tarinat. Ei Tunkki tietenkään itse näe edes etäistä mahdollisuutta sille, että se on itseasiassa vaan pikkusen kulahtanut nobody, joka lähinnä närästää tekemisillään. Olen vähän laskeskellut, että kun Jossua vituttaa, niin jossain vaiheessa Julle saa turpaansa ja Diabeettisien keuhkoveritulppien riski kohoaa. Ehkä Johanna odotusten mukaisesti onnistuu telomaan jonkun hautaan saakka ja kaikki raamattuNI kymmenen käskyä saadaan rikottua ennen nelikymppisiä. Näistä kristillisistä keräilykorteistahan siltä puuttuu vaan "Älä tapa".. Seurattavaa joka tapauksessa tulee riittämään vielä tovin.