tiistai 30. heinäkuuta 2013

Itsemurha numero 2-8

Suomen tunnetuin narsistimagneetti on taas kokenut kovia median ja osittain huonosta julkisuudesta johtuvan ajojahdin uhrina. Tuo osittain huono julkisuuskuva on itsessään jo käsittämätön paradoksi. Mitä se toinen osa sitten on? Kuvia maitopurkista tai koiranruokapaketista Seiskan Livessä ja sitä paljon puhuttua onnellista lapsuutta? Tästä äärimäisen onnellisesta ja runsaasti markkinoidusta lapsuudesta tiedetään ihan tasan tarkkaan ton verran. Se oli mielettömän onnellista ja silleen se meni. Sillon osasin soittaa pianoa ihan niinku Linda Lampenius ja nykyään tuottaa jo kaatumatta käveleminenkin vaikeuksia. Menetin neitsyyteni 21-vuotiaana, vaikka lukiokaverit muistaa Tunkin lähinnä helppona panona, jota ei ilman dolls-kondoomia köyriny kuin rohkeimmat.

No, what evöööööööör. Raskasta on tosiaan ollut kaikilla elämän osa-alueilla. Kunnianloukkauskirjan vahingonkorvausvaatimukset on noussut jo 200000 euroon. Isänikin on sitä mieltä, että kirjaa on kirjoitettu vihanvallassa. Vaikka Tunkki ei tietenkään ketään tuomitsi, niin taas ihmiset joutaa helvettiin ja Tunkki pelastuu, koska Jeesus, risti ja muutenkin Iskä sano silleen. Ihan tarkkaan en tietty muista koska IBM on maltillinen ja AÖ huitelee 180 hujakoissa. Edelleen Tunkki tunnistaa narsisteja ympärillään tuttuun tapaan ja Julle on paska jätkä, kun toivotti mökiltä hyviä synttäreitä. Pikkusen kyseltiin FC:ssä mahtaakohan Suomessa joutua vankilaan jos lyö kukkaruukulla toista päähän vai joutuuko tässä maassa vankilaan vaan jos on Johanna Tukiainen. Tällä tietenkin viitattiin siihen, kun upeasti laihtunut sisko täräytti Tunkkia ruukulla tauluun, ennen kuin joutui suljetulleosastolle pikkusen lataamaan verensokerimittarin pattereita.

Jonkunlainen iskelmäpiirejä järisyttävä yllätys kai on se, että mahdollisesti Tunkin raiskannut (edelleen kyseessä on vaan kylpemisestä järkyttyneen Tunkin vahva epäilys, mutta asia varmistuu, kun jostain löytyy tarpeeksi rohkea eläin- tai muu lääkäri tarkastamaan Jossun vaginankäytön statistiikat) Tauski on taas hyvä jätkä. Itseasiassa välit on sen verran lämpöset, että itsemurha-ajatuksista luontevasti deiteille sinkoavan artistin mukaan Tauski on jopa mahdollinen sulhas kandidaatti. Miksiko? No lähinnä siksi koska Tunkki ei osaa keittää perunoita.

Rupujuhlat oli Tunkin puheiden mukaan suoranainen menestys. Siis mahdollisesti parhaat kekkerit evers. Olihan ne hyvät kekkerit siinä mielessä, että Takilatiellä ei tarttettu poliisia, eikä ambulanssia. Siinä mielessä tietty ankeet bileet, että isot kamerat katos nurkista sopivasti ennen kesähitin ja rakkauslaulun esitystä ja erotiikkakin oli vähissä. Onni ja Toivo siis pysyi pysyi visusti piilossa, eli Johannan itsekurissa on tapahtunut huimaa kehitystä. Epäilen tosin, että ne oli valjastettu nakymättömien miljonäärivieraiden kutsuvierasnäytökseen ja ymmärtäähän sen, kun Tunkkihan turvautuu erotiikkaan vaan kun lähistöllä on joku sukulainen. Mieluusti tietty sisko, mutta pahimpiin kouristuksiin riittää kyllä Iskähhh yleisössä pamppu kovana. Tällä kertaa upeasti laihtunut sisko oli lataamossa (lasken Varkauden upeasti räjähtäneen mökin tähän kategoriaan) ja Isukin kultakellossa on ihan eri aikavyöhyke. Itseasiassa koko suku tuntuu välttelevän Albertinkadun sähkönsäästäjää innokkaasti.

Kovimmissa rapubileissä missä Tauski on koskaan ollut  Turpaansa sai vaan kaksi ihmistä, eikä ilmeisesti yhtään ihmistä Tunkin toimesta. Vaikka Johanna ei kerennyt kähinöihin mukaan, niin lakia jaettiin tälläkin kertaa miehen näköisen naisen tai naisen oloisen miehen toimesta. Joku Transun alle jäännyt ukko siis levytti paskan tahrimilla parketeilla ja seuraavaksi joku ihan soossissa röhnöttävä (mahdollisesti miljonääri) nainen sai toisen kierroksen timanttista kostoa... ihan vaan, koska oli mulkku. Toisenkierroksen uhri onneksi oli sen verran lärvit, että lähinnä ihmetteli miksi sen ympärillä ämmät  keuhkoaa.

Varmaksi on mahdoton sanoa minkä seksuaalisenvähemmistön edustajiin tämä tällä kertaa kekkereissä kiihottunut valio yksilö kuuluu, mutta pimeessä lyömisestä olis saatettu virheellisesti epäillä Tunkkia. Sen verran karismaattisia mieh... nais... viihdetaiteilijoita sekä lyöjä, että solakka M-koon artisti. Sodomaa ja gomoraa oli siis kuitenkin taas jaossa, vaikka Puksutin keskittyikin lähinnä... no en tiedä mitä se oli, mutta siis röhnäs keskenään, ei keskustellut juuri kenenkään kanssa ja keskittyi lähinnä nestemäiseen diettiin. Hei haloo, kyllähän Jossu nyt dokaa jos se ei ole duunissa... tun idiootit. Kaikki meistä hinkkais pikkusen kiusaantuneen oloista Tauskia vatsamakkarallaan, samalla kun Seiska kuvaa livenä koko session ja koostaa kovaa journalismiä paperiversioon. Ihan turha arvostella, harkintakyky on päivän sana.

Tunkin osalta perus menoa. Tinttas simaa, ihan just silleen kun Takilatien ammattimuusikolta voi odottaa tilanteessa, jossa maksaja on joku muu. Kemut alkoi tietenkin pari tuntia myöhässä, koska Johanna Tukiainen suomen tunnetuimpana yötyöläisenä heräs klo 19 mennäkseen kampaajalle. Tämä operaatio tunnetaan kampaamopiireissä Tiimarin sponsoroimana synteettisen eläimen elvyttämisenä. Tunkin päänahalla asusteleva tautisimulaattori elvytettiin taas kisakuntoon ja Seiskan mukaan torso verhoiltiin sensuellisti  "Diorin"-mekkoon. Aito tietty, ihan niinku 75% Tukiasen ruhostakin. Sanoisin, että suorastaan oli tsempattu, kun niskaan ei sentään vedetty perseestä sävy sävyyn terveyssiteen kanssa olevaa mekkoa.

Dress code oli sen verran hyvin iskostunut vieraisiin, että yhdellä samassa kohdassa 4 tuntia seisseellä miehellä oli tosiaan valkosta päällä ja Tunkilla kukkamekko to the max. Ihan hieno saavutus, kun huomioi, että arviolta puolet juhlakansasta oli paikanpäällä palkattuna. Dj, Tauski ja ainakin kolme seiskan toimittajaa muodosti bileiden kovan ytimen. Loput olikin sitten Diamond Vein tms joku kärttynen transu, lapsensa mahdollisesti kadottanut Mc Stupid Females järjestön perustaja Jarna ja sekalainen valikoima keski-ikäisiä taviksia. Jos joku miettii miksi Puksutin vuodesta toiseen lätkyttelee ihmisiä naamariin ilman seurauksia, niin pikku vinkkinä mainittakoon, että sormilleen saannut huultenehostaja Gärdströmkin oli baardeissa. Pakko tosin mainita, että virallisten lähteiden mukaan Takilatien kartanossa kyllä oli miljonäärejä, mutta kuten Tunkin elämässä muutenkin, niiden osalta täytyy luottaa ihan näinä päivinä ilmestyvään omaan omalemänkertakirjaan.

Tunkkaamisessa(Johannan brändin kehityksen seuraaminen) pitkään mukana olleet tietäänkin Spermiksen. Tämä romanttinen kaveri kalliosta, mies joka on vuorotellen Arton ja Jossun bestis, välillä molempia. No Spermishän tilattiin tietty siivoamaan Jollaksen komposti bilekondikseen ja tuliaisena se vei sekalaisen määrän eläimiä kotiinsa holhottavaksi. Kiitoksena tietty tuli "paskat kukat, paska kortti, en ala seurustelemaan vajukin kanssa" henkistä palautetta. Ei titenkään tarkoita, etteikö Spermis ois taas virantoimituksessa, kun Jossu seuraavan kerran tarttee jonkun siivoamaan, hoitamaan elukoitaan, ostamaan joululahjoja Tunkin perheenjäsenille tai noutamaan laivaterminaalilta. Tuollaista pitkäjänteisyyttä on kyllä pakko ihailla. Toiset vaan on parempia kavereita ihan luonnostaan.

Rapujuhlien afterpartyjä on nyt elelty monta päivää ja jälkikin on sen mukaista. Tunkki on monet kerrat uhannut/luvannut/vihjaillut tappavansa ittensä ihan näinä päivinä. Syy on epäselvä, mutta tänään on käsittääkseni jonkinlainen deadline tuolle sakramentille. Nassun synttärit Johanna lupasi hoitaa ja sitten se on (taas) menoa. Ei tietenkään mitenkään huomionhakuisesti tota skeidaa jauha. Eihän se ole lääkäreiden mukaan kuin osittain masentunut.

Juliakin on taas voimissaan. Siellä se käy Varkaudessa äiskän kanssa kirpparilla (äiti maksaa) ja hehkuttelee kuinka 8pv pitäs nähdä rehtori. Miamiseenkin se on kovaa vauhtia menossa. Millä rahalla on tietenkin ihan yhtä suuri mysteeri kuin ennenkin, mutta ei nyt anneta sen haitata, kun sillä sentään on japanialainen kouluasustekin hankittuna. Eli käytännössä opinnot on melkeenpä suoritettu ja oman flaskanhan se perustaa. Mikä tietty on vähän hupsua, kun eihän Julia mitään flaskoja voi perustaa, kun sillä on jo ollut toiminimi ja sitäkin johdettiin Pentti Hamsterin opeilla, eli verovelkaa pitäs ensin maksella ennätysvauhtia.

Eletään jännittävia aikoja. Kuka menee Miamiseen, mennäänkö sinne muutenkin kuin FC-seinällä, tappaako Johanna taas itsensä, kenet Tauski seuraavaksi raiskaa, kenet ylipäätään seuraavaksi raiskataan ja miten upeasti uudelleen kosmetologiopistoon päässeen upeasti laihtuneen idiootin opinnot etenee.

Muistakaahan näädät lueskella http://tutkinta.blogspot.fi/ ,joka onkin mielestäni paskoimpia (positiivinen arvio) Tunkkiaiheisia blogeja interneteissäNI.

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Ball's grabbers diary 12.7.2013

Aikaisemmat Ball's grabbers diaryt:

http://joepasko.blogspot.fi/2013/03/balls-grabbers-diary.html
http://joepasko.blogspot.fi/2013/04/balls-grabbers-diary-842013.html

KEIKKOJA RIITTÄÄ, SAMOIN KUIN HERJAAMINEN SAA LOPPUA

Suomi on ilmeisesti ihan täysin Jalmari ja Jorma Avustusta vastaan, kyseessä on juristini mukaan osittain huonosta julkisuuskuvastani johtuva ajojahti. Hei haloo, näytänkö minä joltain Osama Bindeen terroristiltä ilman partaani? En olisi uskonut, että oikeudessakin kateus ilmeisesti voi vaikuttaa tuomioon mutta Jorma sanoi mielestäni hyvin ex-vaimostani Armista "sen hampaattoman torakan olisi pitänyt saada diabetes" ja hei haloo ARMI ON PARITTAJA!!!!!!! ja toi venäläisiä naisia suomeen ja ryösti kahden miehen kanssa entiseltä työnantajaltaan 200000€ ja SILTI OIKEUDESSA OLI TÄYSIN VÄÄRÄT IHMISET SYYTETTYNÄ!!!!! Tulemme valittamaan upeasti laihtuneen veljeni Jorma Avustuksen kanssa täysin väärästä tuomiosta ja saan sydänkohtauksen jos joudun edes päiväksi vankilaan, mutta sitähän ihmiset ilmeisesti toivoo, vaikka olen ymmärtänyt, että yhdyskuntapalvelun voi suorittaa myös yöllä.

Eräässä kirjassa luki, että Jumala ei anna kenenkään kestettäväksi enempää kuin jaksaa kestää, mutta ilmeisesti minä olen tässäkin asiassa poikkeus. Suomalaiset saatte kohta mitä halusitte jos minä tai Jorma kuolemme nuorena. Vika ei ole perheeni, vaan täysin persläpi disneyn elokuvista tutun Ursulan ja Metrotuotannon täysin herjaavan salakuunteluohjelman, joka myytiin TV5:lle ilman lupaani. Hei haloo, ei kukaan toinen voi myydä ohjelmaa toisen puolesta!!!!

Nyt meistä on ilmeisesti julkaistu ilman Isämme Martti Avustuksen lupaa tehty "paljastuskirja" (oikeasti törkeä kunnianloukkauskirja, joka voidaan rinnastaa raiskaukseen, vaikka suomessa ei tuomitakkaan henkisestä väkivallasta). Kirja on 99% täyttä valetta ja herjaamista. Sain kuitenkin ruotsalaiselta yritysjohtajalata Ulrikalta hyvät ohjeet, mitä tehdä:
1) ota yhteyttä juristeihin 2) haasta ne oikeuteen törkeästä kunninaloukkauksesta, josta voi saada jenkeissä yli 20 vuotta vankeutta 3) vaadi 100000€ korvauksia 4) tee oma kirja, jossa kerrot totuuden matkoistasi, Armista ja Metrotuotannosta. 5) älä kommentoi kirjaa mitenkään

Oma kirjani valmistuu hyvin nopeasti ja olen sannut mukaan ammattikirjailijan, joka kirjoittaa totuuden elämästäni. Olen jo tehnyt juristilleni tutkintapyynnön ja kuulin poliisilta, että koko flaska on myös varkaudessa raskaassa rikostutkinnassa. Tiedän myös Hymyn päätoimittajan hämäräbisneksistä sellaista, mitä ei kukaan tiedä. hmm hmm hmm, on se ihme, että mediaa ei saada millään kuriin, vaan herjaamisemme ja täysi valehtelu vaan jatkuu.

Minä fyysisesti oksensin, kun luin kirjaa ja Jorma muuttui tiettämäni kattoottisesti valkoiseksi. Koko perheemme on täysin raivoissaan koko kirjasta. Omassa kirjassani tulen kertomaan totuuden kaikista asioista, mutta oikaisen tässä muutaman pahimmista "virheistä". ARMI MITEN KEHTAAT PUHUA MIEHESTÄSI KOKO MEDIAN EDESSÄ TÄLLÄISTÄ. PÄÄSIT KANSSANI ILMAISEKSI NAIMISIIN JA SANOIT ANNIKKI ASSMANIN JA PASTORIN EDESSÄ TAHDON... hmm hmm, ilmeisesti et välitä kenestäkään muusta kuin itsestäsi. Niinkuin narsistit yleensä tekee, mutta tuo on vielä pahempaa psykopatiaa, josta ei voi edes parantua.

1) en osaa nuolla pillua!?!?!?!?! Armi ei koskaan halunut sitä sängyssä, miten kehtaat sanoa tällästä! OSAAN KAIKKI ASENNOT JA HUOHOTUKSET. Muuta vittuun helsingistä sinne lapin erämaahan raiskaamaan ja parittamaan!!!!!! Kehtaatkin vielä pyytää mielestäsi puuttuvia keikkapalkkioita, vaikka itse et saannut ostettua meille asuntoa, et maksanut Isälleni vuokraa, et tehnyt yhtään mitään. 2) Exäsi ja lapsesi mukaan pisin suhde, jossa olet ollut, oli 4 vuotta ja mistähän sekin kertoo?!?!?!?! 3) Olen muka huono sängyssä, vaikka et edes halunnut seksiä avioliitossamme. 4) Väität vielä, että minä myin seksiä avioliittomme aikana, vaikka varsin hyvin tiedät, että ei kukaan pysty olemaan kahta viikkoa ilman seksiä, MIKSI KATOSIT AINA KALLIOON???

Kerron loput tulevassa kirjassani, jonka kirjoitan täysin itse ja siinä kerron paljastuksia entisistä vaimoistani (kuten teki Tommy Taberman, Lindsey Lohan ja monet muut maailmantähdet), ruodin Armin perheen porsaareiät, se tulee sisältämään kauniita kuvia matkoiltamme ja vertaan myös kaikkien rakastajieni vaginat, kuten teki myös Henry Saari Hjallis Harkimon leijonan luola ohjelmassa. Sinne ei todellakaan tule mitään "kuvia isäni karvaisesta selästä"! Kerron myös totuuden siitä, kuka valitsi Suomen presidentin ja miten tekstiviestiskandaali oikeasti meni!

Nyt tarvitsisin Poliisien numeron. Sain jo aikaisemmin hätäkeskuksen numeron, mutta ilmeisesti numerot hävisi, kun puhelimeni on tällä hetkellä varastettu. Voisiko joku lähettää vaikka anonyymisti puolellani olevan numeron, eikä minua vastaan? Tarvitsen numeroa, koska lähipiirissäni Jorman jälkeen paras kaverimme osoittautuikin täysin psykopaatiksi ja sukkasillaan tanssien paljasti minulle "vammansa". Olen ihan shokissa, löydettyäni keltamustan poppers pullon (suomessa laillinen, käytämme sitä joskus bilettäessä) ja matkalaukullisen Isäni vaatteita tämän Lesbokampaajamme Jaanan (joka alkoi muuttamaan itseään täysin näköisekseni) kulmakaapista, jonne vahingossa katsoin. Kateissa on edelleen Isäni läppäri, Jorman 6kk etsimä iso risti, arvokkaita Tarina Tarantinon koruja ja patterit Jorman verensokerimittarista. Poliisi sanoi meille, että Jaanan asunnosta ei löytynyt omaisuuksiamme, mutta ilmeisesti hän on ne jo kerennyt myymään. Pahuus on ilmeisesti taistelua lihaa ja verta vastaan, mutta Jeesus kuitenkin voitti jo kaikki taistelut taivaanportilla.

Onneksi keikat myy hyvin ja olen kiireinen, mutta minulla on kaikki arkipäivät ja viikonloput vapaana  vuoteen 2015 saakka. Ajattelin elokuussa lähteä 2 viikoksi lomamatkalle mökillemme. ARMI ET TULE PÄÄSEMAAN JENKKEIHIN MINKÄÄN HEIKKI KALUNAISEN KANSSA. Otan sille aikaa keikkoja vastaan lähistöltä. Vaikka ravintoloitsija väittää, että meillä ei ole sovittuna keikkaa, menen ilmeisesti paikalle ilman Jormaa, joka on nyt niin huonossa kunnossa, ettei pysty esiintymään. Hän joutui katoottiseen koomaan ja kuljetettiin sairaalaan. Hän on nyt psykoottisessa hoidossa osastolla, että kiitos vaan SUOMI. Myös Sikajuhlat on sovittu ja meillä on hyvä ymmärrys järjestäjien kanssa. Lahnabileissä olimme ajoissa ja täysin selvinpäin. Puhuin juuri puhelimessa Tauskin kanssa, joka epäili antaneensa minulle vahingossa tyrmäystippoja.

Menen nyt nukkumaan karvaisen ystäväni kanssa, joka kuorsaa vieressäni, kun Jorma on sairaalassa. Rukoilkaa voimia meille kaikki Jorma ja Jalmari Avustuksen fanit ja kannattajat. Tarvitsemme nyt saatananvoimia vastaan kaikki aseet mitä pystytte tarjoamaan.

treffipyynnöt ja keikkatarjoukset osoitteeseen jalmari@ballsgrabbers.fi

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

UristiNI hoitaa asioitaNI 24/7

Aikaisemmin väitin, että Julle olis päässyt sairaaloista ja oli jo tukevasti kännissä iltaan mennessä. Vihjailin myös ihmisten saaneen puheluita Tunkin uristilta keskellä yötä, tekstartitkin laulanu huolella kateellisten roikkuvanaamaisten Ursuloiden puhelimiin. Tunkki jakanu katoottista elämäntuskaa hyvässä hengessä. Samanmielisille komppaajille on taas tarjolla "vuittoilua oikein tuelta ripauksella ensikäden tietoa". En luultavasti vieläkään saa oikeita lukijoita, mutta parhaani teen, että edes joku lukisi mielenhäiriöisiä kirjoituksiaNI sivu tolkulla.

Uristi soitteli siis Julian prepäidistä. Tunkki sitten selvensi tilannetta tekstiviesteillä.

Jo satoja viikkoja sitten Tunkki veti hihastaan ässän ja paljasti lakitiiminsä sisällöstä tähtipelaajan:
"Seuraavaksi tapaamme oikeudessa. Ja minä olen asianomistajana. Myös Urban tulee sekaantumaan tähän juttuun! Johanna"
Vastaus:
"Sehän on kiva! Oliko putkassa hyvä aamupala? ;) aika hurjat ruhjeet sait Juhalle aikaiseksi."
Johanna kärppänä takaisin:
"En ollut putkassa, mut päästettiin yöllä ulos. Poliisit päättivät että mut pahoinpideltiin ja varastettiin."
Sitten vähän radiohiljaisuutta. Tunkilla on kuitenkin ollut kohtaaminen Timon kanssa terassilla ja pitäähän sen häiriköidä muitakin ihmisiä. Sitten alkaa taas tulemaan doksia:
"Kuules noita, et edes tiedä mistä puhut! Ja muuten teidän luokse on tulossa pari vierasta"
Vastaus:
"No kiva! Keitetään kaffit ;) sä et taida keretä niitten mukaan, kun joudut aina putkaan :/"
Tunkki laittaa tiiserin tulevista vaatimuksistaan:
"Koko perheemme tulemme vetämään sut, >nimi sensuroitu< tuotantoyhtiö ja kirjan kommentoijat oikeuteen. Meillä on juristina euroopan ihmisoikeusjuristi Markku. Vaadimme vähintään 100000e vahingonkorvauksia ja ehdotonta vankeutta varsinkin sulle TÖRKEÄSTÄ KUNNIANLOUKKAUKSESTA, ansionmenetyksistämme, kirjan valeista yms. varsinkin sulle emmekä suostu sovitteluun."
Taas hiljaisuutta ja sitten tulee yhteydenotto uristilta klo 4:47, 5:16 ja 5:23, jonka jälkeen päästäänkin tämän päivän saldoon. Kysely eurooppalaisen ihmisoikeusjuristiNI Markun mieltä painaneista kysymyksistä:
 "Sun asianajaja yritti tavoitella yöllä, mitähän asiaa sillä oli. Kun minusta juristit toimii vain virka-aikana?"
 Markulla on vastaanotto auki ympäri vuorokauden:
"Juristit toimii 24/7 jos tarvetta"
Öiset puhelut katoottisen palikan prepaidistä kirvoittaa luovaan ilmaisuun:
"Ai niin, sä maksat perseellä ja syötät pameja"
Tunki ei jää kakkoseksi, vaan tykittää takasin napakasti ja paljastaa ihmisoikeusuristien ammattietiikasta:
"Kuules sairas noita, suosittelen että haet apua Niuvanniemestä tai Kellokoskelta! Kellon ajoilla ei ole väliä jos juristilla on tärkeää asiaa. Yritä päästä pakkomielteistäsi eroon. Tiedät itsekin syyllistyneesi törkeään kunnianloukkaukseen joka on vakava rikos."
Kun Tunkki aloittaa, niin doksia tulee tilaamattakin ja asiat puidaan kattavasti. Välittömästi tulee jatkoa edelliseen:
"Mun oma kirja tulee kohta julkaisuun jonka myötävaikuttajana on ollut mm. Urban Dover>loppunimi sensuroitu< ja monia muita johtajia joiden kanssa olen ollut parisuhteessa :) Kirjassa tullaan myös kertomaan paljon susta myös, saat melkein kunniapaikan ;)"
 Ja kun alotetaan, niin pakkohan se on jankuttamalla jankuttaa, että viesti menee perille:
"Me tapaamme seuraavaksi oikeudessa. Ja sä tulet olemaan syytettynä Henkan yms. muiden lisäksi. Artohan jo jäikin kiinni useista ryöstöistä ja talouspetoksista"
Jos joku nyt miettii ihan Leewi von Leavingsinä, että tässä sitä nyt kitistään kun soitellaan, eikä kukaan tee mitään, vaan kalastellaan ihan pokkana juttuja internetistä, niin Tunkin sekoiluista, uhkailuista ja solvauksista on toki tehty rikosilmoitus. Useampikin. Sieltä tulloo syyttäjältä doksia postilaattikkoon, että eihän me kato tällästä juttua läheta käräjäsalissa puimaan. Pistä vaan Leksa treffipostilaatikkooni tulemaan sellanen kaavake, jolla Tunkin hassutteluihin joku viranomainen ottaa kantaa, niin välitän mielelläni eteenpäin. Tiedän heti suoraan yhden toisenkin reippaasti glamourisesta häiriköinnistä nauttivan henkilön, joka innostuisi, kun sekin sai samaa doksia sähköshokkilaitteita käyttäviltä koulukiusaajilta. Voit toki käydä kattelemassa wikipeediosta minkä rikoksen tunnusmerkit milloinkin täyttyy ja laittaa Osmona linkkiä tulemaan, mutta ei se mitään tietenkään auta jos virastojen sedät ei katso aiheelliseksi tehdä asialle mitään.

Välillä noi sen sekoilut naurattaa, välillä vituttaa. Ei tässä kukaan ole katoottisessa tilassa, kun taas haukuttiin noidaksi, mutta tuskin kukaan työssäkäyvä ihminen haluaa saada iPhouniinsa viiden aikaan aamusta puheluita Pentti The Magic Uristilta.

Vierailimella toisten blogiin!

Nauratti kovasti kun lueskelin http://tutkinta.blogspot.fi/2013/07/glamourshow.html . Silleen tihihihihihi. Suosittelen iltalukemiseksi kaikille. Hopi hopi, sinne nyt kaek! Ote tekstistä, joka sai tirskumaan kuin karvainen mies:

Sen sijaan alkoholinkäytöstä ja kännissä ja/tai huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena esiintymisestä olimme tiukkoja. Kerroimme rehellisesti tarjouspyynnössämme, että olemme saaneet tietoomme, että Glamourshown ® esiintyjät ovat olleet useissa keikkasessioissa aivan totaalisen sekaisin. Joskus jopa niin paljon, että sovittu keikka on jäänyt tekemättä. Vastaus oli kuitenkin valmiina:
”Olen hyvin luotettava työntekijä ja moraalini on korkealla, minusta on vain media pyrkinyt luomaan täysin erilaisen kuvan kuin mitä oikeasti olen. Alkoholiin minulla on sellainen suhtautuminen, että esiintyjät voivat juoda myös ennen keikkaa mutta hyvin kohtuullisesti (esitys, varsinkin topless tanssi) menee huomattavasti paremmin jos esiintyjä on hieman ottanut alkoholia. Itselläni toleranssi on hyvin korkealla, olen ollut niin kauan viihdealalla. Sen sijaan suosittelen että siskolleni Julialle annetaan esim. vain yksi siideri ennen keikkaa ja keikan jälkeen hän voi sitten ottaa enemmän.

Sitä en tietenkään hyväksy, että esiintyjä on lavalla kaatokännissä, sellainen ei ole
ammattitaitoista.  Meillä on joskus harvoin tapahtunut niin, että esim. Julia on ollut
hyvin humalassa lavalla, mutta kyseinen ravintola teki myyntiennätyksensä
keikallamme ja siksi he maksoivat kuitenkin täyden palkan meille.”
Että näin. Tilaavan ravintolan pitäisi siis vielä irrottaa yksi henkilö seuraamaan kuinka paljon Julia juo. Onneksi joku ravintola teki kuitenkin myyntiennätyksensä, mutta mietimme lähinnä sitä, että tekikö se sen takia, että Julia veti perseet? Vai sen takia, ettei Glamoushowta ® jaksanut kukaan kuunnella/seurata selvin päin? 

Ja kun kerran vaatimuksiin päästiin, käydään nyt läpi vielä raiderikin, eli mitä taiteilijat varsinaisen palkkionsa lisäksi haluavat/ovat tottuneet saamaan. Noihin edellä mainittuihin esiintymispalkkioihin pitää vielä muuten lisätä matka- ja majoituskulut, ja tämän lisäksi raideri sisältää seuraavaa:
”Hotellihuoneeseen koiranruokaa sekä koiranluita, sekä kynttilöitä. Backstagelle vaaleanpunaisia ruusuja, valko-ja punaviiniä, shampanjaa tai kuohuviiniä, siidereitä ja lonkeroa, coca-cola zerota ja energiajuomia, sekä voileipiä ja hedelmiä (varsinkin jos siskoni tulee mukaan koska hänellä on diabetes joten jatkuvat syöminen on tärkeää.) Lisäksi ennen keikkaa lämmin illallinen 2 hengelle. Tuomme yleensä vähintään 2 pikkukoiraa mukanamme.”

Katoottinen paljastuskirja

Alkuun pieni varoitus. Kirjoitus ei ole lyhyt ja sisältää runsaasti ala-arvoista, alatyylistä, samanmielistä ja sopimatonta tekstiä. Jos teksti avautuu sinulle, niin hakeudu välittömästi hoitoon. Haluaisin kuitenkin oikeita lukijoita, joten tiivistän sisällön kiireisille:

Johanna Tukainen. Paska. Perse. Diabetes. Idiootti. Kirosana. Mielenhäiriö.

Treffipyynnöt osoitteeseen: og.joe.pasko@gmail.com

Urbanin järjestämä mediakonsultti on selvästi ollut eduksi, oppi menee perille ihan suoraan, eikä se edes rajoita juomista samalla tavalla kuin liian kontrolloiva Urban. Johanna Tukiaisen entinen rehtori soitti äsken liikuttuneena ja kertoi, että Laajasalon lukiossa nostetaan jatkossa äidinkielen- tai laajan psykologiantunnin alussa lippu salkoon ja lauletaan Hei Johanna. Pääsykokeissa jokainen oppilas kirjoittaa 20 sivuisen esseen, aiheena kateus. En halua spekuloida, mutta arvelen, että Julian katoottinen kooma ei ainakaan isosiskon dokaamiseen ole vaikuttanut. Ei tosin Juliankaan, eilen pääsi sairaalasta ja hyvin oli kerennyt jo ennen iltaa vetää ittensä ihan tilttiin. Tätä ei tietenkään usko naapurin Liisakaan, mutta noin mulle puhelimessa väitettiin. Olin kyllä itsekin ihan kriittisenä. Siis eihän Julia voi kännissä olla, justhan se lopetti jumalan ohjeistamana koko shou pisneksenkin. Muutun nyt tai myöhemmin tai sitten jatkan juomista perslävit HAHAHA!

Täysi kunnianloukkauskirja on taas aiheuttanut kiihottumista Takilatiellä. Tiedän toki, että osa samanmielisistä on huolissaan, kun Metrotuotannon koko koneisto tuottaa pelkkää törkeää kunnianloukkausta. Siellä se on pehmeistä muodoistaan tunnettu JohannaNI ihan kerrassaan vailla tukea. Fear not, Urban ohjaa Tunkkia edelleen! Se on defcon 1 Metrotuotannossa nyt, kun yritysjohtaja pistää diabeteksen ja oikeuslaitoksen ojennukseen.
Johanna Mia Mari Tukiainen Urban ohjaa mua nyt kyseisen "paljastuskirjan" (pilkkakirjan ja törkeää kunnianloukkausta) kanssa tekemään seuraavat asiat: 1. Ota yhteys lakimieheesi 2. Haastakaa heidät oikeuteen (Suomen lain mukaan törkeästä kunnianloukkauksesta voi pahimmillaan saada 6v. ehdotonta vankeutta.) 3. Kirjoita mahdollisiman pian ITSE omaelämäkertakirjasi, jossa tulet korjaamaan kaikki kirjan herjat ja valeet, sekä kertomaan oikean totuuden lapsuudestasi, nuoruusdesta, matkoista, ihmiisuhteista jne. Kyllä tässä on nyt saatu ihan liikaa kestää, Julia 170cm painaa enää jotain 54kg ja kuihtuu kohta kokonaan kasaan, oksentaa ihan hulluna ja kirkkaan valkoisena :( Jo toinen ystäväni joutui tänään Meilahden teholle. Tässä ollaan nyt kuin jotain hemmeti Aku Ankkoja, mua jahdataan takaa oikien kunnolla ja lehdet kirjoittelevat valeita ja haukkumisia musta ihan kuin Suomessa "sananvapaudella" ei olisi mitään rajoja!!!!! Täällä ei kukaan saisi näyttää onneaan avoimesti, eikä olla rohkea, vaan kaiken pitää sulautua samaan massaan! Ja kaiken muun päälle parhaimmat ystäväni vielä pettävät mua ja puukottavat kunnolla selkään, silloin kun apua tarvitttiaisiin kaikkein eniten!!! Tätä tosin tapahtuu maailmanlaajuisesti, Jordanin kaikki ex-miehet myivät lehdistölle ns. Kiss and Tell tarinat jotka eivät edes pitäneet paikkaansa, Paris Hiltonia kusetettiin jatkuvasti kun hän ei voinut tietää, ketkä ovat hänen todellisia ystäväiään. Olen saanut tarpeekseni tästä kivityksestä!!!!!!
Kaikilla pitäs olla puhelimessaan yksi yritysjohtaja pikavalinnoissa. Ainakin itse tykkäisin jos hädän hetkellä prepaid laulas ja tulis ohjeet suoraan numeroituna. Jos kunniaani törkeästi loukattaisin, niin en todellakaan ilman ohjeistusta ymmärtäisi ottaa yhteyttä uristiini, mutta nyt kun Urbanin vinkkejä luen, nin onhan se kieltämättä loogista. Tunkinhan pitäs tietenkin ensin valita keneen se ottaa yhteyttä, kun sen asioita hoitaa lukuisia uristeja. Sen lakitiimi on sen verran haluttu meriitti, että osa vaaleanpunaiseen paitaan sonnustautuvista eksperteistä joutuu hakemaan oikeudelta armahdusta asiakkaastaan. Veikkaan, että Svenska klubbenilla kateelliset kolleegat porisee, kun ne ei ikinä pääse asiakkaansa kanssa pyörittämään pulloa, upeasti laihtuneesta siskosta puhumattakaan! 

Haastakaa oikeuteen, niin saatte koko flaskan vankilaan. On se sitten noloa, kun Metrotuotannon kirjanpitäjä joutuu hakemaan kuitteja Sörnäisten vankilasta. Oma käsitykseni on, että kunnianhäpäisemisestä saa vähintään kuus vuotta linnaa. Jos omin luvin lähtee kirjottamaan tanssijan urasta kirjaa, niin joutuu istumaan Jammu Siltavuoren kanssa samassa sellissä ja ulos pääsee vasta kun presidentti armahtaa. Se se vasta onkin surullista, kun tällä hetkellähän siellä nököttää homostelustakin hermostunut Sauli Niinistö. En kyllä haluasi näinä ankeina aikoina joutua Tunkin solvaamisesta linnaan. Pääsisköhän sieltä ikinä pois, kun Johanna vetelee taustalla naruista? Järkkäilee uusiksi ministereitä, supisee Saukkiksen korvaan ja Saulihan on täysin samaa mieltä. On vallan ikävä taas sotkea hyvään vitsiin annos todellisuutta, mutta jonkun on heittäydyttävä. Pakko tietenkin heti kärkeen sanoa, että en ole uristi enkä yritysjohtaja, mutta huhujen mukaan osoitteesta www.finlex.fi voi vähän tyhmempikin käydä kattelemassa mitä Tunkin nimittämät poliitikot on neuvostoliiton dress codeksi säätänyt:


10 § (9.6.2000/531)
Törkeä kunnianloukkaus
Jos 9 §:n 1 momentissa tarkoitetussa kunnianloukkauksessa
1) rikos tehdään joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla tieto tai vihjaus lukuisten ihmisten saataville taikka
2) aiheutetaan suurta tai pitkäaikaista kärsimystä taikka erityisen suurta tai tuntuvaa vahinkoa
ja kunnianloukkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittavatörkeästä kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Ihan kärkeen otat tunkki ton sivuston ylläpitäjään tai Ilkka Kanervaan yhteyttä, että kateelliset moderaattorit päivittäis ton vanhentuneen kirjoituksen. Muutenhan tässä käy niin, että seuraavaksi kun taas oikeudessa puidaan jotain glamourtaustaista pahoinpitelyä, niin se kateellinen tuomari (jonka loppunimeä en muista) ei tajuakaan käydä seiska livestä kattomassa miten asiat oikeesti meni, vaan surffaa tonne finlex-pornosaitille ja taas tuomitaan 60 päivää yö-yhdyskuntapalvelua. Siitäkin huolimatta, että Urban nimenomaan painotti, että tulee uus rättisitikka. 

Ylipäätään Tunkki aina innostuessaan unohtaa, että kun haastetaan uristeja oikeuteen, laitetaan flaskoja raskaaseen rikostutkintaan Varkaudessa ja haastetaan yli 20 ihmistä rikosilmotukseen, niin aina se kusee lopulta siihen, että itekin pitäs olla siellä jumalanpalveluksessa. Eihän oikeuslaitokset sitä ymmärrä, että jotku on tehny yli 10 vuotta yöduunia, eikä ole varsinaisesti aamuihmisiä. Jollaksen kynekologi ystäväni mukaan munuaisaltaat tulehtuu jo haastemiehen pimpotellessa ovikelloa. 

Urbanin kolmas käsky kyllä on ehkä kaikkein vakuuttavin. Kyllä fanit jo pikkuhiljaa ansaitsis Johannan itse kirjoittaman matkaoppaan, jossa on kaikki tiedot onnellisesta lapsuudesta. Opus on kyllä haastellinen teos siinä mielessä, että oman käsitykseni mukaan Johanna loukkaa omaa kunniaansa aina kun se avaa suunsa, eli 2013 saattas olla se vuosi, kun Johanna Tukiainen joutuu hastamaan Johanna Tukiaisen raskaaseen rikostutkintaan. 

No, what evöööööör, Tunkki sai Urbanilta ohjeet ja kohta inkvisitio kiertää pitkin maakuntaa keräämässä kivittäjiä talteen. Ei tietenkään ole ihan selvää, että kun Tunkki kolmen kuukauden vaahtoamisen jälkeen oikeesti lukee sitä kirjaa, niin paskahalvaus on välitön ja yöunet on historiaa.
Johanna Mia Mari Tukiainen 5 tuntia sitten lähellä paikkaa Helsinki, Southern Finland No huh huh........nyt meni viiimeisetkin yöunet kun luin tuon "paljastuskirjan" (=törkeän kunnianloukkauskirjan) musta ja Juliasta!!!!! Onneksi Mika opetti mut pikalukijaksi, niin sain koko roskan luettua muutamassa tunnissa. Se suorastaan vilisee valeita ja kunnianloukkauksia,lähinnä muhun kohdistuen, mutta myös Juliaan ja jopa perheenjäseniimme!!!! Arton luurankoja kaapista ei tietenkään pengota ollenkaan vaikka A:n oma sukukin tietää sen olevan ammattivaras, entinen parittaja, ja naistenhakkaaja! A.esitetään taas "kiltissä ja viattomassa" valossa vaikka kyseessä on itse belsebuub! Siis tässä samantien nyt jotain väittämiä kirjasta, jotka EIVÄT TODELLAKAAN OLE TOTTA: -"Olen varas, varastelen muiden ihmisten kännyköitä jne. (asia on täysin PÄINVASTOIN!!!!!!!!! A
No huh huh nimenomaan. Eihän siinä paskatekeleessä ollut yhtään kuvaa ravintolan takahuoneesta, hotellin hissistä nyt puhumattakaan! Miten kukaan jaksaa tollasta lukea, kun koko ajan kalvaa mielessä miten lapsuus meni? Pilkun sijaan ne ryökäleet laitto printteristään keskisormia, siis koko teos vilisee ihan suoraan kunnianloukkauksia ja valeita. Eikä toi herjaaminen rajoitu edes Minuun ja Juuliaan, vaan myös perheenjäseniimme, joihin en laske Juliaa, koska pidän sitä enemmän kollegana. Luojan kiitos Mika sentään opetti lukemaan super nopeesti. Sanokaa mitä sanotte, mutta vaikka Lukio pilas Tunkin näön, niin on sillä valttikorttina X-menistä tuttu geneettinen etulyöntiasema pikalukuun:



Laajasalon lukiossa kateelliset vaati kirjoja, joissa on kolme sivua aukeamalla, kun Tunkki oli ainoa joka pysty lukemaan kahta sivua samaan aikaan. Mikan opetuksen jälkeen eniten hidastaa sivujen kääntäminen. No, joka tapauksessa, mikä Johannaa sitten kirjassa jäi vaivaamaan? Luonnollisesti Arto vituttaa oli kirjaa tai ei, mutta mitä Tunkki faneilleen haluaa oikasta kirjan ahmittuaan ja Arton haukuttuaan? 

No ihan alkuun tietty painotetaan, että arto on tosiaan siis rikollinen ja parittaja. Tärkeä asiahan tämä on ja vituttaahan se, kun tuntuu, että vaikka kuinka jankuttamalla jankutetaan, niin ei kukaan kuuntele. Ei Artosta ollu mainintaa edes siinä Susan Ruususen kirjassa. Siis voitteko uskoa, Arton parituksesta ei mainittu sanaakaan siinäkään opuksessa. Pitäs vissin kirjottaa ihan oma elämänkerta, että sais tärkeän doksin jakoon.

"Johanna Mia Mari Tukiainen Arto on ammattirikollinen ja sen rtietävät kaikki Lapissa, myös entinen parittaja. 6 tuntia sitten" 
Nyt kun olennainen on hoidettu, niin voi keskittyä muihin väitteisiin:
"Johanna Mia Mari Tukiainen Väite 2: "Olin huono sängyssä." Tuollaisen asian on helppo laukoa kun hain avioeron ja mies on nähtävästi katkera. "En osaa ottaa suihin." PASKANMARJAT, SANON MINÄ!!!!!! Arto ei koskaan halunnut, että hänelle annetaan suuseksiä, se oli hyvin mielenkiintoista, Arto halusi vain nuolla mua. Väite 3: Hygieenisyys: HAHAHAHHAHAH,sanon minä!!!!!! EN OLE KOSKAAN ELÄESSÄNI TAVANNUT YHTÄ LIKAISTA MIESTÄ JOLTA PUUTTUU HAMPAITAKIN, KUIN SAAMELAINEN aRTO!!!! vÄITE 4: mUSSA OLI SIIS VIKAA SÄNGYSSÄ. Kyllä se ihan niin meni, että Artolla ei ollut kovin suurta munaa, ja hänellä oli erektiovaikeuksia, niin hän ei kyennyt siihen, mitä aikaisempieni miesten kanssa tein, että rakastelimme monta kertaa päivässs. Väite 5: Olen "huora" ja Arton aikana harrastin maksullista sekisä 7useitakin kertoja Arton tietäen sen. Tähän vastaan että: täyttä paskaa!!!!!!!KUINKA SÄ ARTO EDES KEHTAAT VÄITTÄÄ MUA "HUORAKSI" KUN ITSE TYÖSKENTELIT PARITTAJANA?????alas mies voi vajota, että kehtaakin edes ex-vaimoaan kutsua huoraksi koko median nähden?????????es väittää tuollaista sontaa!!!!! 6 tuntia sitten" 
Nyt jumalauta poromies häpeät... On se helppo sanoa tollasta naisesta, jonka kanssa on pannu ja pääsit vielä ilmatteeks naimisiin. Katkeruushan on ihan ilmeistä, minä näen jatkuvasti dolls-aiheisia seksiunia, enkä ole edes  päässyt kiipeämään Tunkin selkään. Voin vaan kuvitella miten katkerana Artsi mahtaa olla, kun se ei enää pääse ammattilaisen käsittelyyn. Muutenkin on mautonta arvostella toisen ammatinharjoittamista jossain herjauskirjassa. Käytännössä sama asia, kun mennä skanskan työmaalle arvostelemaan miten jätkät pitää vasaraa kädessä. Miten Arto kehtaat kirjassa väittää, että Tunkki ei muka osaa ottaa siitintä poskionteloon, kun et halunnut sitä parisuhteessakaan. Toihan on ihan ilmiselvää paskapuhetta. Kaikkihan sen tietää, että jos en muka osaa, niin ainakin Arto olis sitä halunnut. Tuntemattomalta uskovaiselta naiselta tuli juuri multimediaviestinä joku ihmeen kuva. En tiedä miten se asiaan liittyy, mutta laitan sen nyt tähän blogiini:



Arto, Arto, Arto... kun tämän näköinen nainen haluaa peniksen suuhunsa, niin et ala yhtään nihkeilemään, vaan uhraudut ihan tieteen nimissä.

Jos oli mautonta väittää, ettei Tunkki muka osaa rakastella, niin seuraava väite räjäyttää mauttomuudessaan pankin. Siis mitä, ettenkö muka peseydy? Show-alalla ei todellakaan pärjää, jos keikkaa vedetään paskat housussa:



Voi vittu sun kanssas Arto... kehtaatkin väittää, että en muka peseydy. Kuka tahansa näkee jo vaatteista, että hygienia on päälimmäisenä mielessä joka aamu. Ei ole Tunkin vika, ettei perslävit ymmärrä muodista mitään. Toista se on kansainvälisissä ympyröissä, kun jengi tajuaa ilman selittämistä, että just nyt on muodikasta, kun mekossa on just olkapäiden kohdalta sävy sävyyn naaman kanssa. Muutenkin on jännittävää kotona Julian kanssa etsiä mekosta valkonen kohta:



En pääse tästä asiasta yli... siis miten sä Arto kehtaat. Jos en muka peseydy, niin miksi mulla oli oikeudessakin ihan freesit ja kesäset kuteet niskassa:




Nyt kun tää hygieniaosasto on selvitetty, niin voidaankin siirtyä kohtaan neljä. Kohta kaksi oli Tunkille niin karvasta luettavaa, että kohdassa neljä palataan asiaan caps lockin kanssa: "4: mUSSA OLI SIIS VIKAA SÄNGYSSÄ". Artolla siis ei ollut niin isoa munaa, että sillä vois rakastella monta kertaa päivässä. Kaikkihan sen tietää, että peniksen koosta suoraan näkee monta kertaa sillä pystyy penetroimaan. Pienimunaset ei muutenkaan ymmärrä glamourista mitään, eli tavallaan ihan sama.

Väite viisi on myös seksiaiheinen. Miten on Arto parittajana kehdannut väittää huoraksi. Vähän on vaikea hahmottaa tätä yhtälöä. Siis ajatuksentasolla. Eikö tavallaan ole ihan loogista, että sutenööri kritisoi huoraa? Vähän samalla tavalla kun Raimon korjaamon jätkät Esson-baarissa kommentoi katsastuskonttorin kaveria, kun siinä taunuksessa kuitenkin oli ihan uus pakoputki ja silti lähti kilvet? Kai tää on vähän samanlainen juttu kun suuseksin suhteen... Arto ei halunnut, eli kyllä se siitä tykkäs. Vois poromies ottaa ex-vaimosta mallia ja opetella pikkusen käyttäytymään. Kehtaakin kutsua koko median nähden huoraksi... vitun hampaaton pienimunanen parittaja. Tästä just näkee, että Tunkki on suorittanut jo lukiossa laajan mediakoulutuksen.

Ja sitten vaihedetaankin Jullen tunnuksille ja raportoidaan kaikki elämäNI parhaat rakastajat ja tietty myös muutama sellanen, jonka kanssa edes Tunkin mielestä ei oo harrastettu seksiä.
Julia Tukiainen 1. Medialta kertomatta olevat asiat: Arto Länman varasti vajaat 200 000e jopa omalta työntajaltaan Kuukkelissa ja muista yrityksistä rahaa parin muun miehen kanssa. Hän myös petti oman työnantajansal. 2. Arto oli venäläisessa paritusringissä mukana ja toi venäläisiä huoria rajan takaa Lappiin joita hakkasi ja pani, ja se pikkumies kehtaakin väittää "Johanna huonoksi sängyssä" kun jos mies näkee edes Johannan pehmeät muodot ja kasvot, niin alkaa jo seisomaan!!!!!! 3.Elämäni rakkaudet tähän asti sängyssä asteikolla 4-10: Eka rakkauteni Mika oli 9. Juutalainen miljonääri Udi oli 10. Saamelainen Arto oli 5 (yksi piste suuseksistä.) Ruotsalainen yritysjohtaja Urban 8-9. Tony Halme; en osaa sanoa koska emme koskaan rakastelleet. Ilkka Kanerva: En osaa sanoa, koska emme ikinä rakastelleet. Maailmantähi Mickey Rourke:10 (Eikä Rourke ainakaan haukkunut mun suihinottotaitoja, pöh!!!!!!! Ja mä kyllä osaan kaikki asennot ja huohotukset, riippuu nyt vaan siitä kenen kanssa satun olemaan sängyssä!!!! Arto vaan takaisin sinne Pohjois-Lappiin tundralle itikoiden syötäväksi, et tee mitään täällä Helsingissä pelle! 5 tuntia sitten
Taas on Sodomaa ja Gomoraa jaossa. Alkuun tietty tapaus 200000e ja Arto on parittaja, asiat tärkeysjärjestykseen, kun kerran lähdetään median puutteellista uutisointia oikasemaan. Sitten päästäänkin jykevään todistusaineistoon mitä tulee taidokkaaseen yhdyntään. Ihan aluksi luonnollisesti pudotetaan tuleville sulhasille syötti veteen... Johannan pehmeät muodot saa joka jätkän objektiivin kovaksi ja kuka sen paremmin tietäs, kun Tunkki ite. Toinen vakavasti otettava referenssi Tunkin kiimalle on tietty upeasti laihtunut siskoni, kun se sentään ihan työnsä puolesta pääsee nänniin kiinni.

Mika oli ysin mies, mutta eihän tollasella Nokia insinöörillä ole kuin sadallatonnilla vuodessa karismaa. Kympin saa tietenkin arabimeiningistä tuttu ex-juutalainen, jolta toisaalta puuttuu esinahka, mutta karismaa on miljoonia. Artsin putoaa suoraan rosvosektorille näissä arpajaisissa ja saa ikenistään yhden pisteen. Varmaan hankala tilanne lapinmiehelle, kun toisaalta vois laitta purukalluston kuntoon, mutta sitten ironisesti ei enää sais ollenkaan pillua. Jokainen pornoa joskus nähnyt tietää, että hampaathan on vaan tiellä kun tussua aletaan imuroimaan. Urban varsin yllättäen on vaan 8-9, lieko siitä kiinni, että se aina pakotti peseytymään ennen aktia, niin katos kokonaan sellanen eläimellinen tuoksujentäyteläinen tekemisen meininki. Mahtaa Tony Halmeen perikunta olla onnesta soikeana, kun vallan ilman yhdyntääkin on päästy Tunkin rakkauksien listalle postuumisti. Vaikee ymmärtää, miksi se mainittiin listalla, jossa piti arvostella seksitaitoja, mutta onhan se toisaalta hyvä pudotella yks perussuomalainenkin, kun panemisesta kerran puhutaan. Kanervan Ikeäkään Tunkki ei päässy hyppyyttämään karusellissään, mutta toisaalta sama kai se nyt on, kun kännissä kirjotellaan. Rourke onkin listan toinen kympin mies ja rohkeakin. Niin oli laittanut kulkusensa tanssijan kitaan. En tosin usko, että Rourrrrrke tietää itse panneensa blondia, mutta onhan toi vaikuttavaa. Ei ole oikeastaan yhtään noloa tilittää facebookissa katkerana ex-ukolleen kuinka reipasta kyytiä kaikki muut on antanut. Jos ihan ilmaseksi saa noin kivaa kirjanpitoa, niin se tuleva elämänkerta varmaan sisältää röntgenkuvat joka jannun peniksestä.

Jos joku on selvää, niin ainakin se, että Tunkin omassa oppaassa ei tulla herjaamaan yhtään ketään. Pääsääntöisesti tietty sen takia, että tätä Elämäni penikset ja matkakuvia vessoista by Johanna Tukiainen kirjaa on hartaudella tahkottu vuodesta 2009 ja tähän mennessä valmiina on itseasiassa ei ensimäistäkään sivua. Jos opus kuitenkin joskus tulee, niin ei kai se nyt siinä ketään solvaa, kun törkeestä kunnianloukkauksesta tulee automaattisesti kuus vuotta linnaa.

"Julia Tukiainen Tässä Johanna siis, ja kohta on kuules vanhentunut pikku tonttu, tulossa sulle paljon kovempaa materiaalia MUN OMASSA PALJASTUSKIRJASSANI!!!!!! Käydäänkin sitten koko sun suvun porsaanreiät läpi, ja se MIKSI SUN PISIN SUHDE ON OLLUT TÄHÄN ASTI VAIN 4VUOTTA, ja sekin oli sekopää suhde, jossa katoilit kokoajan!!!!! Emmekä heittäneet sua pois Jollaksesta, kun itse lähdit aina karkuun kuten kani'!!!!! Pöllöpää, vaadit multa jotain entisiä keikkapalkkoja takaisin, vaikket pystynyt edes häitä etkä uutta kotia meillee hoitamaan, puhumattakaan ruuasta!!!! Ja voin sanoa että narsistin itkulla ei ole mitään merkitystä. 5 tuntia sitten" 
Tai siis, että totta vitussa mä nyt vähän ainakin Artoa herjaan siinä OMASSA PALJASTUSKIRJASSANI, joka joudutaan työstämään useemmallakin näppäimistöllä, kun ensimmäisestä laukee caps lock ja huutomerkki jo sivulla 49. Urban nimenomaan painotti, että haastatte oikeuteen erityisesti perheenjäseniin kohdistuvasta herjaamisesta ja kunnianhäpäisystä. Sen takia Tunkki nimenomaan ruotii matkakuvien lomassa Arton koko suvun porsaankoloset. Arton pisin suhde oli vaan neljä vuotta, joka sinäänsä on noloa, koska jo pelkästään Tunkin ja sen ex-ukon käsitys suhteen päättymisajankohdasta eros oikeudessa viidellä vuodella. Noilla statistiikoilla ei ikenistään kuuluisan parittajan rakkauselämää kauheesti pääse hehkuttelemaan baarissa. Mitä taas maksamattomiin keikkapalkkiohin tulee, niin kyllä me ollaan sujut, kun et säkään ostanu meille asuntoa. Tämä selvä.

Ja taas saa Caps Lock kyytiä. Olis nasta joskus nähdä tunkin näppäimistö. Pikkusen saa se polonen kestää takomista. Toisaalta kannattaako sellasta asiaa edes kirjoittaa, mikä ei huutamatta selviä. Ei todellakaan. Tunnetaso huitelee 9 ja Fiskarssin välimaastossa, pulssi 200 paikkeilla ja Julle ressukka saa taas siivota sylkeä seinistään.

"Julia Tukiainen Vittu mitä MULKKUJA KOKO TÄÄ MAA TÄYNNÄ!!!!!! KIRJA EI OLE PUOLUEETON, SE ON TÄYSIN PUOLUEELLINEN JA RIKOS VARSINKIN JOHANNAA KOHTAAN! TÄÄ OLI IHAN VIIMEINEN PISARA NYT!!!!!! XXX XXX, JOUDUT VASTUUSEEN TÖRKEYKSISTÄSI, SAMOIN HOMO ROMANI XXX XXX YNNÄ MUUT SEKOPÄÄT! 5 tuntia sitten" 

Vaatii ihan erityistä pelisilmää kirjoittaa "JOUDUT VASTUUSEEN TÖRKEYKSISTÄSI, SAMOIN HOMO ROMANI XXX XXX YNNÄ MUUT SEKOPÄÄT" voin vaan kuvitella kun se menee poliisilaitokselle täyttämään kuponkia ja huutaa punasena MISTÄ VITUSTA TÄSSÄ LYIJYKYNÄSSÄ SAA CAPS LOCKIN PÄÄLLE!!!!!!!!!!!!!!!!!! Viimenen pisara todellakin on ollut luultavasti se oikea syy kiukkuun. Porvoolainen motoristikaan ei saatana kiikuta tähän aikaa Ruskaa, vaikka kuinka janottas. Olis vissiin pitäny maksaa se viiskyssää ihan oikeesti, niin paardit jatkuis, eikä kiukuttas ihan noin kovasti. Mutta siis puoluleelline paljastuskirja sinäänsä on kyllä kiusallinen juttu. Oishan se ollu kiva jos siellä olis mainittu onnellinen lapsuus ja Arton paritustouhutkin.
Johanna Mia Mari Tukiainen Kohta tulee joutumaan monetkin ihmiset oikeuteen tässä maassa erinäisistä valheistaan, törkeistä kunnianloukkauksista, aiheuttamistaan ansiomenetyksistä minulle, maineen pilaamisesta koskien muitakin kuin minua, tää näyttää olevan kohta pikkujuttu verrattuna esim. Susan Ruususen ja Matti Vanhasen oikeustaisteluun jostain uuniperunakirjasta, jonka Vanhanen voitti, vaikka kirja on ihan pientä meihin kohdistuvaan herjaukseen nähden. 
Niin. Vetää sanattomaksi. Täti kiukuttelee huolella, kun sille koituu ansionmenetyksia, keikoista joille se ei koskaan ole tullut ajoissa, viimeaikoina ei ole päässyt paikalle. Sitten kun kerrankin tulee mestoille, niin joutuu esittelemään kenkäänsä parkkipaikalla kahden teltassa nautitun viinilasin jälkeen ja siitäkään ei maksettu. Nyt ollaan jo sellasessa tilanteessa, että keikkakalenterissa on sinnikkäästi keikka, josta ravintoloitsija itse ei tiedä mitään ja sikajuhlillekin ollaan menossa. Tosin ehkä ne on taas enemmänkin sellaset "kaadun koirani päälle" afterpartyt, ihan pro bono. Jos joku on Johanna Tukiaisen maineen pilannut, niin se ei ainakaan ole Johanna itse. Siis tosi harvoin tulee esimerkiksi Seiskan Liveen tekstiä otsikolla Itsemurha numero ykkönen. Puhumattakaan, että kuvattas iskän aarretta huohottaen.

Kyyti vaan kiihtyy, kun siskolta loppu mittarista patterit. Sinne se taas vietiin Meikkuun lokittelemaan röökiä tippapullonsa kanssa. 
Johanna Mia Mari Tukiainen Julia RAKAS SISKONI , on tällä hetkellä Meilahdessa sairaalassa, kävin muutamia tunteja sitten häntä katsomassa eikä kyyneleiltä voitu välttyä :( Toin siskolleni toivomiaan tuliaisia. Lopuuillan vietin Santa Fen terassilla, jossa oli livenä esiintymässä Timo "lastenlaulujen" tekijä jota en halua sekottaa Mikkolaan, mutta nyt en oikeasti muista hänen sukunimeään. Hän tuli jokatapauksessa minun pöytääni istumaan, antoi osanottonsa Julian puolesta ja oli hyvin ystävällinen ja lauloi hienosti kitaran säestyksellä illan. Nyt kohta nukkumaan koirieni kanssa, kun Julia on sairaalassa, niin Bonzokin tunkeutuu samaan sänkyyn kanssani mikä on mielestäni aivan ihanaa!!!!! ? Kuorsaava possu sängyssä, nukun vaikka kaksi päivää putkeen! ? Tykkää · · Jaa · 23 minuuttia sitten lähellä paikkaa Helsinki, Southern Finland · 
Kyyneleiltä ei voitu välttyä, mutta onneks dokaamista jatkettiin heti kun Julle pääs takasin Laalaa maahan. No, liikuttunut tanssijahan lähti sitten ulkoilmaan ottaa keittoa, kun kerran sisko laihduttaa sairaalassa. Helsinki on ilmeisesti kansainvälistymässä hurjaa vauhtia, kun nykyään täälläkin tulee ihmiset spontaanisti jakamaan tuntojaan ja komppailemaan, vaikka loppunimeä en muistakaan. Paikalla olleiden mukaan Tunkin pöydässä ei kyllä käynyt muita kuin tarjoilija, mutta toisaalta kyllähän tollasen sielua riipivän osanoton näkee etänäkin. Se on vaan helpompi selittää silleen, että juteltiin viikonlopussa satoja tunteja, pitäähän yleisön päästä tunnelmaan.
Johanna Mia Mari Tukiainen Timo (ei Mikkola) kertoi kuinka vaikeaa ja raskasta julkisuus on ollut hänen kohdallaan, hän istui kanssani kauan ja antoi ihan sydämestään valittelut Julian puolesta. Itkin silloin, mutta en jäänyt viettämään iltaa vaan tulin karvaisten lasteni luokse! Voisin jäädä nukkumaan tai vaikka vaipua koomaan niin pitkäksi aikaa, kunnes löytäisin prinssini, kuten Disneyn leffassa "Prinsessa Ruusunen" tapahtui. Minua lohduttaa pikkuiset eläimet ympärilläni, oravan kokoinen Esmeralda ja possumainen Bonzo joka kuorsaa täyttä häkää. En edes halua Hesan yöelämään. Olen huolissani Juliasta 15 minuuttia sitten · Tykkää 
Olikohan mystisellä Timolla kännykässään kuvia isänsä karvasesta selästä, kun noin on bondailtu suoraan terassilla? Sydämestä annettiin kuitenkin valittelut kosmetologin sairaalareissu numero nelkytnelosesta. Se ei kuitenkaan riittänyt ja kivempihan se on kotona olla, kun siellä sentään voi paukuttaa FC:n täyteen kahdella eri nimellä. Juliahan on testamentannu omat tunnuksensa Johannalle, kun Johanna lupas Albertin omaisuudet. Käytännössä kyse on lähinnä ennakonperinnöstä jos niitä vähän lainaa kun Tampio röhnöttää sairaalassa.

Joko on saavutettu jykevin osasto viimeaikasista tilityksistä? Hell no, lähimainkaan. Aikasemmin vika oli vaan metropolin paparazziin, Disneyn Ursulan, eniten Arton, lisää Arton, sanoinko jo, että Arton vika, saatanan parittaja ja tietty Immonen, sekin meni vasikoimaan. Kenen vika seuraavaksi? No Suomen tietenkin. Näin kohtelee oma maa, vaikka järkkäsin uuden ministerinkin.

Johanna Mia Mari Tukiainen Tätähän Suomen kansa halusi, että me molemmat kuollaan!!!!!!! Nyt saatte sitä mitä halusitte!!!!!! Julia on koomassa ja katoottisessa tilassa ja mä kuolen jokatapauksessa pelkästään sydänkohtaukseen jos joudun vankilaan edes viikoksi!!!!!!! KIITOS SUOMI SAITTE SEN MITÄ HALUSITTEKIN!!!!!!! 9 minuuttia sitten · Tykkää 
On elo ihmisen raskasta, jos tosiaan tuntuu, että Suomi koko voimallaan yrittää järkätä dollseja kuoppaan. Ei tietenkään kerro mitään pölvästin sielunmaisemasta, kun se selittää tota roskaa ihan vakavissaan. Ilmeisesti pitää olla narsisti numero ykkönen, että oikeesti voi uskoa tollasella vimmalla omia satujaan. Eihän kukaan Tunkkia kuoppaan halua. Suomalaisia ei vittuakaan kiinnosta pölvästien toilailut ja näiden tilitysten kohderyhmä, eli fanit ois ihan pahana jos bileet loppuu. Minä ainakin olisin ihan myrtsinä, ketä mä sitten kyttään jos Tunkin osittain huono julkisuuskuva lakkaa ilmestymästä FC:ssä? Katoottinen tila on kyllä... yks mun suosikkejani. Oon alkanut käyttämään tota sanaa ihan siviilissäkin. Hauska katella, kun ihmiset ei kehtaa kysyä mitä se tarkoittaa, nyökyttelee vaan, mutta selvästi tekee vaikutuksen. Hupsu nainen edelleen vallan käyttää tuota "jos" sanaa. Ainoa jolle on epäselvää lähteekö Tunkki vankilaan, on tietty Tunkki itse. Vaikka mikä ihme tapahtus ja se pääsis yö-yhdyskuntapalveluun, niin Arton kroonisena jatkuneesta pieksemisestä se saa ihan hyvän siivun linnaa.

Näissä merkeissä kohti uusia koitoksia. Viime yönä on taas puhelimet pirissy. Tätä ei tietenkään naapurin Liisakaan usko, kun eihän Johanna nyt ihmisille yöllä soittele, mutta niin mulle väitettiin. Klo 4 oli Tunkin asianajajaksi esittäytynyt mies ilmottanut kuuluvaan ääneen, että oikeuteen mennään. Herra I:kin sai puhelua, klo 6. On ihan mahdollista, että tällä viikolla saadaan jotain aivan erityistä herkkua Takilatieltä. Kokemukseni mukaan Tunkilla noi paskahalvaukset kypsyy pikkuhiljaa ennen kun siltä varastetaan vaatteet ja kännykät kesken hyvin ansaittua itsemurhauintia.

Kiitos palautteesta

"Voi helvetti mitä tyhjänpäivästä sekavaa sontaa sinäkin blogin kirjoittaja jaksat päästäs pinnistää. Useempia lukaisin ajassa taakse päin ja yhdestäkään ei ota selvää puhutko itsestäs vai kehitätkö omaa satuasi inspiroituneena Tukiaisten elämästä. Joten jos oikeita lukijoita meinaat saada ja uskottavuutta, niin pyri tekemään tekstistäsi lyhyt ja ytimekäs, ilman omaa satuilua joka ei avaudu lukijalle, herjaa ja halveeraa vähemmän ihmisiä joista puhut. Kukaan ei jaksa lukea sivutolkulla mielenhäiriöistä satuilua."

Tähän mennessä saamastani palautteesta ehdottomasti suosikkini. Vinkki poikineen, kiitos.

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Patterit finaalissa ja heikottaa

19.6.2013 kirjoituksessaNI "where wings take dream" naksuttelin Julian edellistä kohtaamista JumalaNI kanssa. Silloin Julle oli "just" päässyt kahden viikon verensokerimittauskurssilta sairaalasta. Tunnelma oli taas katossa ja kosmetologi oli täynnä energioita. FC täyttyi taas miälettömistä oivalluksista. Show business oli ihan over, alkoakaan ei pitänyt kiskoa. Koulutkin oli taas alkamassa..
Julia Tukiainen
13. kesäkuuta
KOTONA!!!!! Takana äärimmäisen kohtalokkaat kaksi viikkoa, jos voitan lotossa sijoitan 30 % lääketieteeseen. Tapasin mahtavia selviytyjä potilaita, jotka taistelivat äärirajoilla. Kiitos lääkäreille ja henkilökunnalle. Olen sanaton jälleen kerran kiitos fantastisien tohtoreiden ja hoitsujen. Vaikka olo oli todella vaikea ja vakava olin kokoajan turvallisin mielin ja positiivinen. Punkaharju edessä, elämä voittaa. Kiitos 
A****** M**** J****** L*******
Pääsitkö jo kotiin? häh?

A****** M**** J****** L*******
Justhan olit tosi huonossa kunnossa?! Mutta mutta, se rukoilu auttoi ihanaa

Julia Tukiainen
Rukoilin sairaalassa kaiken aikaa, ja kun tein yhden vakaan päätöksen, oli kuin Jumala olisi vastannut, taivaalla salamoi Kiitos ihana Anniina ja kaikki ketkä rakastavat minua. En olisi mitään ilman teidän voimaanne jaksaa taistella mun kanssa. Kiitos Herralle
Julia Tukiainen14. kesäkuutaSairaala rytmissä ollaan, herätys aina klo 6 :DDD Nukkumaan klo 8 ihanaa olla kotona, kohta omaan ihanaan suihkuun ja ahhhh, Body Shoppia kuontaloon. Bonzo on ihan innoissaan kun mamma on kotona, seuraa kuin hai laivaa, hih. SO CUTE. 
Julia TukiainenTää mamma tekee nyt tai ei koskaan parannuksen ja uusi elämän sivu aukeaa 
Julia TukiainenLuotan koko sydämestäni Herran plääniin jokaisen kohdalla. Olemme nyt erityisen kiinteässä kontaktissa, koettelemusten kautta voittoon ja sit...päivä, hetki kerrallansa. Aamen
Julia Tukiainen14. kesäkuutaOlen päättänyt nyt vakaasti luopua keikoista, liikaa viinaa niissä tapahtumissa. Aion alkaa treenaa ja saada henkistä ja sisäistä voimaa sitä kautta, aloitan jonkun siistin itsepuolustus lajin. COOL.hih. Kiitos Herralle, että olen voimissani, upea elämä yhdessä ja koen kun täytän 30, että aika muuttaa elämä. Show business is over.
Julia Tukiainen16.kesäkuutahalkean innosta, alan treenaa salilla ihanan kamun kanssa ja harrastaa taekwondoa, tappava olympia laji!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Äsken tehtiin Marian kanssa kolmen kilsan lenkki, BABY STEPS!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Sitten kokattiin mieletön fetasalaatti, paljon ruohosipulia. Olen elämäni fiilareissa, kiitos. 
Julia Tukiainen16 kesäkuutaWHAT A PERFECT DAY!!!!!!!!!! Uusia pläänejä, aurinkoinen luontolenkki, herkku ruokaa, upeaa oli kirkossa ja sain voimaa jatkaa, sauna ja nyt rentoutumista ja auringon laskun odottelua. Jumala on ihmeellinen, tunnen hänet hyvin voimakkaasti. Maailma on niin kaunis. Rattoisaa ja leppoisaa iltaa ystävät ja herran käteen tämä ilta ja tuleva yö. 
J*** F****
muista vetää viivat ja stobet päälle 
Julia TukiainenHyvä J*** F****, en tiedä mikä on ongelmasi, mutta sinuna katsoisin peiliin. Kukaan meistä ei ole täydellinen ja ihmisellä on aina oikeus muuttua paremmaksi ja uudistua. Pelkäätkö Jumalaa, kannattaakin, hahahah 
Päätin kirjoitukseni näin:
"Ei siinä mitään, jännityksellä odotellaan mitä seuraavaksi. Saas nähdä kuinka kauan tällä kertaa pysytään näissä päätöksissa, ennen kuin taas tarttetaan suoraa linjaa taivaanisälleNI. Oma veikkaukseni tosiaan oli toi kuukausi, mutta se on hyvin riippuvainen siitä, miten kauan Julle pystyy välttelemään Tunkkia."
Tutulla kaavalla vedettiin tämäkin kierros. Heti kun Johanna sai Julian glamouristi käsiinsä, niin alko tapahtumaan. 5.7.2013 ihan lärvit raportoidaan keikasta, josta ravintoloitsija ei tiedä yhtään mitään:
Julia Tukiainen 12 tuntia sitten TÄNÄÄN VARKAUDEN NIZZAN AVAJAISET hUIKEA sHow tuLOSSA JA AION OTTAA hissuN KISSAn alCON KANssa!!!! Luvassa mieltön show, olen ihan innoissni. Piikit mukaan, se on ihan ykkös asia. SISTER SHOW WITH BEAUTIFUL JOHKI we will rock it
Että se siitä show bisneksien lopettamisesta ja ihan hyväkin on ottaa hissun kissan alcon kanssa, jos jo ennen keikkaa irtoaa tollasta settiä. Ihan ei kuukautta tarttenut odottaa, että paljumakasiini uutisoi uusista käänteistä:
Johanna Tukiainen kertoo, että ensihoitajat mittaavat parhaillaan verensokeriarvoja.

Julia Tukiainen on joutunut useaan otteeseen sairaalaan diabeteksen vuoksi. Maanantaina iltapäivällä ambulanssi oli Tukiaisen kodin edustalla Jollaksessa.

- Julialla ei mikään pysy sisällä. Hän on oksentanut eilisestä saakka. Sama tilanne on ollut aikaisemminkin, joten häneltä mitataan verensokeriarvot. Julian mittarista on patterit lopussa.

- Diabetes on vakava. Mikään ei pysy sisällä. Tilanne ei ole mitenkään tavallinen. Hän on vitivalkoinen, Johanna Tukiainen toteaa.

IM-JARI KUPIAINEN
Jo viime yönä Tunkki kyllä muisti tilittää Jullen katoottisesta tilasta, mutta apua se toki ei tilannut paikalle, kun kaikki olennainen muutenkin tuli tehtyä. Eli siis raportoitiin asia FC:ssä. Kun iskä oli karvasen aarteensa kanssa Jollaksessa kytiksellä, oli Tunkki ulkoruokinnassa. Välittömästi kun Ishhhhkä lähti hatkoihin, Tunkki sujahti takaisin sähköistettyyn Jollaksen kotiin ja loppu onkin historiaa. Ensin mentiin kurittamaan Immosta siskon kanssa ja sitä ennen ja jälkeen on oltu ihan naamat. Huhujen mukaan Tampio Tukiainen kerkes jo viikonloppuna piipahtamaan sairaalassa. ja tosiaan nyt ollaan taas ilmeisesti menossa. Onneksi Johannalla on tällä hetkellä varastetussa puhelimessaNI Kupsutin pikavalinnassa, että saadaan kovat doksit jakoon. Ei oo tietenkään kyse siitä, että persaukinen Johanna laskeskeli, että kun sisko nykii valkosena ilman pattereita, niin kyllä siitä nyt muutamaksi illaks Ruskat irtoo jos pikkusen antaa raporttia paljumakasiinille.

Diabetes on ihan saatanan vakava asia. Siis avocadotonnikalasalaattiakin vakavampi. Julle muuttuu taas nyt tai ei koskaan. Ei se ole kenenkään vika, että kumpikaan vajukki ei saa hankittua pattereita Jullen glamourmittariin. Onkohan taas pistetty mansikoita tai antabusta posket täyteen, vai riittikö palikalle reilu viikon dokausputki?

Ei, ei se opi tästäkään yhtään mitään. Oma veikkaukseni on, että Tampio kärrätään taas sairaalaan lokitelemaan tippapullokourassa röökiä. Sillä aikaa Tunkki riehuu Jullen tunnareilla FC:ssä ja kun taas tulee JumalaltaNI tekstiviesti, niin Julle palaa Jollakseen ja taas alkaa uusi kuukauden laskuri seuraavaan kierrokseen. Se on kato baby steps.

Jos joku miettii, että miten Johanna tätä peliä pelaa, niin ei sitä onneksi tartte FC:tä kauempaa etsiskellä:
"Johanna Mia Mari Tukiainen julkaisi kuvan käyttäjän Julia Tukiainen aikajanalla. Koita kestää kaunotar diabeten kanssa, sillä komealla rocktähdellä Brett Michaelilla on juuri sama vakavampi diabeteksen muoto kuten sulla ja sen kanssa voi ihan hyvin elää!!!! Brett juo alkoholiakin. Tässä ihanan kuva, samanlainen uia-allas valoineen jossa uimme Miamin Hilton hotellissa ? ensi syksynä sitten vaan takaisin! ? Tykkää · · Jaa · 39 minuuttia sitten" 
Komeesti se Tunkki taas ennakoi :) Siiiiitten kun pääset sairaalasta, niin jatketaan siitä mihin jäätiin. Kai sä nyt Miamiin haluat ensi syksynä, silleen ku ennenkin? Julle tietty ihan.. .no dolls-tanssijana on täysillä mukana ja kumpikaan ei tajua mistään mitään. Ihan loputtomasti Julia ei tule kestämään tätä patteritonta arkea. Oma veikkaukseni on, että Dollsdancers esiintyy hautajaisissa alle vuoden sisään jos:

- Jullea ei oteta huostaan kennelliitto löydä vastuullista kasvattajaa, joka huolehtii, että Jullella on aina kipossa tuoretta vettä
- Jullea ei pakoteta johonkin laitokseen
- Johanna ei päädy vankilaan ennen kun duracel toimittaa paketillisen pattereita Takilatielle.

Se ei autaa mitään, että Jullelle hankittas joku romanttinen yksiö, missä se voi keskenään tissutella. Siinä ei mene viikkoakaan, kun Johanna tunkee ovelle jätesäkki täynnä paskasia keikkakuteita ja ilmoittaa, että tulee vaan kolmen parhaan kaverin kanssa sinne loisimaan kamapäissään. Jos Jullella olis jotain omaa, niin Johannahan tulis hulluksi kateudesta. Mitä siitä tulis, että 29-vuotiaalla diabeetikolla on oma luukku mitä sisustaa, kun Johanna ite loisii entisen ukkonsa omistamassa matosessa kompostissa Albertinkadulla?

Melko varmasti joku taas miättii, että miks tässä nauretaan diabeetteksille ja voi voi sitä Jullea. Tässä nauretaan ihan suoraan Urbanin ohjeilla Julialle ja Johannalle. Ei tossa ole mitään epäselvää. Kaks idioottia hoitaa toisen diabeettestä ja Johanna lähinnä laskeskelee miten kätsää se sitten on, ku "Julle" voi haukkua Tauskia ja Artoa suoraan arkusta. Niin perslävit, menkää ite hoitoon, taidatte vähän pelätä Jumalaa hahahaha!.

Demoninen kalenterikilpailu

Julistan taas uuden paskomaisen viikinkiaiheisen kilpailun avatuksi.

Kun sivunlatauksia tulee 666666, niin lottokone pyörähtää edellisen visailuni hengessä ja joku onnekas saa omakseen uniikin Ballsgrabbers kalenterin: http://www.ifolor.fi/kuvakalenterit Kalenteri on autenttisesti tukiaisittain vuodelle 2013, eli käytännössä vanha, kun se vihdoin saadaan painosta. Kalentereita painetaan kovan kysynnän takia tuhansia, mutta kaikki muut paitsi yksi tai kaksi häviää samalla kun Immonen varastaa matkalaukkullisen äitini vaatteita. Kalenteri alkaa toukokuusta 2013, koska sitä perustellusti voidaan pitää yö-yhdyskuntapalvelun lanseeraamisen aattona.

Kilpailu on sekä yhdistetty arvonta, että valokuvakilpailu. Kalenterin itselleen haluavat laittakoon mailia treffipostiin og.joe.pasko@gmail.com otsikolla "Onneksi Mika opetti mut pikalukijaksi", "kyseessä on itse belsebuub" tai "Olen varas, varastelen muiden ihmisten kännyköitä jne". Perustelut sitten vapaalla kädellä, odottelen innolla.

Valokuvakilpailuun voi osallistua ottamallaan Tukiaisaiheisella valokuvalla. 12kpl kuvia kalenteriin tulee, itselläni on tokikin kattava arkisto Tuksuja luonnollisessa ympäristössään, mutta jos joku haluaa oman otoksensa ikuisiksi ajoiksi jonkun näädän seinälle roikkumaan, niin nyt on mahdollisuus maineeseen ja mammonaan. Kuvia voi laittaa maililla tulemaan, niin postailen niitä sitten blogiiNI. Lukijat saa äänestää ainakin kahta kuvaa. Itse valitsen ainakin kaksi kilpailukuvaa. Olettaen tietenkin, että mitään kuvia ylipäätään tulee. Ainakin kaksi kuvan lähettänyttä saa kalenterin omakseen.

EDIT: Julistan vielä kolmannen divisioonan demoniseen kalenterikilpailuuNI. Laitan jokaiselle kuukaudelle yhden mietelauseen. Eli siis näitä Tunkin kuolemattomia one linereita, kuten "Spermat rajahtaa hetkessa kun taman naisen kuvan edes nakee". Kaikki kumman tahansa Tukiaisen suusta tulleet oivallukset kelpuutetaan arvontaaNI.
Ehdotuksia tulemaan maililla treffipostiini og.joe.pasko@gmail.com otsikolla: "Johannan pehmeät muodot". Osallistujien kesken arvotaan yksi kalenteri.

Laitan edellisen kilpailun voittajille kirjat huomenna postiin. Pahoittelen viivästymistäNI.

Tunkki painii ihan eri skaalassa ja haastaa kaikki flaskat oikeuteen

Pikkusen on taas Ruska maistunut. Oletettavasti Kooma on taas tiputuksessa, koska "Julia" on innostunut FC:ssä jakamaan Sodomaa ja Gomoraa, hyvällä maulla tietenkin. En siis tiedä mittaako upeasti laihtunut diabeetikko taas sokereitaan koko joukkueen voimin, mutta viime aikainen trendi tuntuu olevan sellainen, että Julia kiihottuu eniten juuri sairaalassa laina iPhonellaan. Kun Julle on "todistettavasti" maailman parhaan mäkin äärellä ite kirjottelemassa, niin sillon pukkaa päivityksiä, joissa lähinnä hehkutellaan kirpparilöytöjä ja JEI JEJ JEIJ, koulut alkaa taas, musta tulee kosmetologi ja se on JumalaNI tahto. Sitten kun Jullen verensokerit joku mittaa selvinpäin ihan eri osoitteessa, niin se kiihottuu pelkästään Johannan kohtaamista vääryyksistä, tilittää kiimaan rinnastettavalla intensiteetillä ja oppii yllättäen myös käyttämään yhdyssanoja.

Tapaus pujopartainen oranssihaalaritoimittajakin on taas mielessä. Päivitys on... no monella tapaa perus Tukiaista. Fakta sekottuu fiktioon siinä määrin, että James Cameronin Avatar tuntuu ihan luontodokumentilta.
Julia Tukiainen
jOHANNA KIRJOITTAA ASIASTA:HTTP://WWW.DOLLSDANCERS.FI. Hän oli ottamassa aurinkoa Herttoniemen puistossa ja yhtäkkiä paikalle ryömi pusikoista Metrotuotannon ilkeä paparazzi oranssissa haalarissaan ja alkoi kuvaamaan salaa järjestelmkamerallaan. Johannan seurassa olleet 4 miestä hermostuvat kovasti ja ohikulkeva mies dopermanninsa kanssa heitti koko kameran menemään! Tässä rytäkässä kuvaaja solvasi Johannaa ja hän saapaisi kynnellä kaulaan, kuten teki myös kuvaaja johannalle!!!!!! Että se siitä "yksipuolisesta" jutusta!!!!!
Glamour Dolls
www.dollsdancers.fi 
Kukaan muu, kuin Johanna ei todellakaan väitä ottaneensa aurinkoa klo 22:30, jolloin tuo demoninen salakuvaus tapahtui. Eikä Tunkkikaan ottanut, vaikka poliiseillekin asiasta muisti mainita. Ensin se otti bikineissä ja vähän myöhemmin jo yläosattomissa. Tapahtumapaikka oli Herttoniemen Kartano, ei puisto ja puliremmi oli kokoontunut noin 30metrin päähän vilkkaasti liikennöidystä tiestä. Kyseessä oli kyllä ilkeä ja ruma mies, mutta mitään työsuhdetta Metrotuotantoon ei ole muualla kuin Johanna Tukiaisen omassa päässä. Oranssia tällä mielikuvituspaparazilla ei ollut kuin huppari. Salaakuvaaminen on aavistuksen liioiteltua, kun tämä ilkeä mies sentään käveli kohti ja sanoi: "Moro Tuksu, mikä fiilis". Järjestelmäkamera sentään pitää paikkansa, mikä onkin ihan kiva, niin ei sentään kokonaan ole mielikuvituksen tuotetta tuo raportti.

Ohikulkevalla koiranulkoiluttajalla oli Saksanpaimenkoira, ei dobermanni ja Johanna nokkelana tyttönä tunnusti poliisille itse ottaneensa kameran. Kuvaaja kyllä solvasi Johannaa, toki vasta sen jälkeen, kun kynsi oli viuhunut, eikä päästetty lähtemään, vaikka kuinka jankuttamalla jankutettiin, että mäpä tästä lähden ja Johanna kuuluvasti sanoo: "Ei, kun sä otit kuvia" ja kävi uudestaan kimppuun.

Johannan seurassa oli raportoidun neljän miehen sijaan kaksi miestä, joista yksikään ei hermostunut kuvien ottamisesta. Toinen pultsareista kyllä poltti kääminsä, mutta se tapahtui vasta sitten, kun Tunkki roikkui oranssin salakuvaajan hihassa ja huusi hätääntyneenä "Kattokaa mitä toi mies mulle tekee, tulkaa auttamaan" ja paparazzi huutaa "päästä nyt vittu irti". Siinä vaiheessa Tunkki onnistui rekrytoimaan toisen pultsareista mukaan kameranryöstöpuuhiin. Kuuluu vielä hirmu sulosesti nauhalta, kun rauhallisempi dena koittaa sanoa Tunkille "älä mene sinne" ja Tunkki vastaa: "eiku anna mä meen" ja sitten läks kamera, kun kerran tiimissä hoidettiin. Yks pultsari höyryää tappamisista, toinen deegu pitää siitä kiinni ja koittaa rauhotella, seuraavaksi äkäsempi viikingeistä huutaa Tunkille: "riko se kamera Johanna", Tunkki vanhana varkaana syyhki kameran ja hävis paikalta.

Tämä "kuvaaja raapi"-teoria esitettiin paikanpäällä jo poliisillekin. Tunkki näytteli kaulaansa ja sanoi, että oli raavittu, poliisi kysyi mitä on tapahtunut, Tunkki sanoo, että raapi, kuristi tai mitä nyt ikinä. Poliisi sanoo "ei tässä sellasia jälkiä kyllä näy" ja Tunkki vastaa: "No pakkohan siinä on näkyä, kun mä tunnen ne". Kaikki tämä on iloisesti nauhalla, kuuluu hirmu selvästi kaikkien vuorosanat, kenenkään ei tarvitse arpoa yhtään mitään, kun juttu aikanaan etenee oikeuteen. Olen ihan itse kuunnellut ja naureskellut tälle taltioinnille. Monet kerrat. Noita pienia asiavirheitä lukuunottamatta Jul... Tunkin versio kyllä pitää täysin paikkansa, miehellä todella oli järjestelmäkamera.

Koko viikko on taas saatu nauttia full contact glamourista ja tahti vaan kiihtyy. Juhahan sai tosiaan tuta kung-fu otteita, kun CSI-jollas ratkaisi pitkällisen tutkiskelun jälkeen mihin katosi 6kk etsitty risti, matkalaukullinen Tunkin mutsin vaatteita ja kulmakaapillinen muovirihkamaa, jota tosin käyttää kaikki Hollywoodin kovimmat tähdet.
Tämän naisen kuvaa kun katsoo, niin spermat räjähtää välittömästi

Seuraavaa onnekas sai maistaa nyrkkiä DTM:ssä, kun oli liian näätä Tunkin makuun. Jos joku väittää, että Tunkilla ei ole itsehillintää, niin katsokaa tuota kuvaa. Puksutin imeny taas koko illan keittoa ja silti ymmärsi, että ei itse ole keikalla. Kuvassa järkäleen kokoinen mies Urban-style-laseissaan jättää muille illanistujille sensuellisti vähän mielikuvituksen varaankin. Onni ja Toivo pysyy visusti rintsikoiden peitossa ja mitä niitä esittelemään, kun Jullekaan ei ole paikalla kourimassa.  Hetken päästä rauhallisuudestaan tunnettu yötyöläinen signeeras taas vähän kaulaa muovikynsillään ja lingottiin kuppilasta pihalle. Eikä se ihan huono asia ole, ainahan bileitä voi jatkaa sellasessa seurassa, josta eniten tykkää, eli itekseen:

Kaivan pikkusen laukkuani ja suunnittelen samalla dolls-kortsuja
Tunkero hillitsi varsin yllättäen itsensä monta päivää sen jälkeen, mutta palasi juurilleen ryminällä. Juha sai naamarinsa kipeeksi uudestaan. Lätty lätis taas huolella. Kalinaisen Henna Seiskan Livessä:
"Lupasin etten jatka tätä, mutta sain juuri äsken kuulla, että toi hullu Tukiainen oli sen jälkeen kun eilen Juhan kaa tultiin samaa matkaa kotiin kun asutaan vierekkäin niin tullut myöhemmin Juhan kotioven taakse huutelee (onneks sinne rappuun ei pääse sisään noin vaan) ja sitten myöhemmin joltain joka vuotaa tietoja (vaikea arvata kuka) niin saanut tietää Juhan olinpaikan ja löytänyt hänet ja piessyt ihan risaksi ja poliisit tullut paikalle ja sitten Johanna psykopaatti päässyt taas toiseen kotiinsa nukkumaan. Eli putkaan yöksi. "
Eli yö-yhdyskuntapalveluunsa valmistautuva Tunkki on ensin käynyt oventakana möykkäämässä ja sitten kun hello-kitty-kriminaali ei ole soidinkutsuun vastannut, lähtenyt homoseksuaalisafarille hyvien ilmiantojen turvin ja löytänyt Immosen. No kyllähän sen tietää mitä siinä käy, kun Tunkki ja kuka tahansa entisistä rakastajista on kilometrin säteellä toisistaan. Tunkki raiskataan, huumataan, siltä varastetaan kaikki sen omaisuudet, sitä kuristetaan ja se päätyy putkaan, koska ainoastaan toisella osapuolella on naamavärkissä palavan rakkauden merkkejä.

Ilmeisesti samana iltana on saannut huultenturvottaja Gärströmkin sormilleen. Hymy uutisoi asiasta:
Nyt Hymylle on kerrottu jälleen uudesta tapahtumasta: Tukiaisen väitetään vääntäneen julkisuudesta tutun ex-tangoprinsessan sormia pari päivää sitten.
...
Tämän jälkeen julkisuudessa on uutisoitu muistakin nahinoista. Tuksun hovikampaaja Juha kertoi sisarusten hyökänneen hänen kimppuunsa, pääosin kuitenkin tällä kertaa Julian. MTV3:n chat-ohjelmista tuttu T**** M***** taas kertoi Johannan raapineen häntä vähemmistöravintolassa.

Uusin tieto on tangoprinsessan tapaus viime torstain ja perjantain väliseltä yöltä. Hymy tavoitti naisen, mutta hän ei halunnut kommentoida asiaa mitenkään.

-Olen pahoillani mutta en halua kommentoida asiaa. Johannan mukanaan tuoma julkisuus on pääpiirteittäin negatiivista ja työni ja perheeni vuoksi en halua itseäni yhdistettävän moiseen, kaunisääninen laulajatar totesi nimettömänä Hymylle.
Suoraan putkasta päästyään Tunkki on taas vauhdissa ja lähestyy Herra I:tä tekstiviestitse, Julian prepaidistä tietenkin:

Tuo Tunkin mainitsema "rikosilmoitus" on siis Herra I:n Tunkista tekemä, kun Puksutin jurripäissään kävi Seiskan FC:ssä tilittämässä, että Herra I on rikollinen, naistenhakkaaja jne, ja käytti suoraan koko nimeä, ettei kenellekään jää epäselväksi kenestä puhutaan. On tietenkin mahdoton tietää kuinka paljon konstaapelia on Tunkkia kuulusteltaessa naurattanut, mutta kun Herra I oli omaa puoltaan asiasta kertomassa, niin konstaapelin suurin huoli oli se, kuinka Tunkkia on mahdoton tavoittaa, saati saada paikalle ja mainitsi, että kohta ei muita mahdollisuuksia ole, kuin laittaa haku päälle, niin se tuodaan kuulusteluihin kun seuraavaksi tavataan.


Tuosta biisistähän tosiaan tuli jo syyttämättäjättämispäätös ihan suoraan postilaatikkoon, mutta ei se tietenkään mitään haittaa noissa promilleissa. 



Kuten sanottua, Juha huumasi minut...
Sääli, että Tunkin uristit ei ole noissa oikeudenkäynneissä mukana, vaan hoitaa asiaa lähinnä FC:ssä ja tekstiviesteillä. Mutta tosiaan, kuten sanottua, hello-kitty-gangsteri teki Tauskit!




Semmottiinen päivitys tällä kertaa. Kuten huomata saattaa, Tunkki on hyvin edustettuna monen uristin toimesta, Immonen huumailee, varastelee ja raiskailee. Eli käytännössä Tunkki on samassa skaalassa kuin Paris Hiltoni ja Adam Lambert