tiistai 14. lokakuuta 2014

Öinen kohtaaminen patterin kanssa

Tavoistani poiketen aloitan kirjoitukseNI vuotamalla julkisuuteen virallisen asiakirjan. Sain Mikko Paaterolta virallisen muistion Johanna Tukiaista kohdanneesta traagisesta Artoutumisesta. (Artoutumisen sanakirja määritelmähän on seuraava: "toimenpide tai tapahtumasarja, joka valmistelee ikenet nautinnollisen suuseksin antamiseen. Artoutuneesta henkilöstä käytetään myös nimityksiä ruutana ja hampaaton kallioon katoaja"). Kyseessä on siis rikosilmoituksia vastaanottaneen konstaapelin omat muistiinpanot tutkinnan pojille. Tätä ei siis missään tapauksessa saa levittää interneteissä eteenpäin, sillä se ei ainoastaan vaaranna tämän mysteerin tutkintaa vaan aiheuttaa minulle henkilökohtaisesti ongelmia. Paaterohan ei siis saisi näitä levittää erilaisille bloggaajille, mutta saunaillassa kaikki on mahdollista.

Ja asiaan:
Tukiainen saapui tekemään rikosilmoitusta vahvasti päihtyneenä ja selvästi tuohtuneena. Ymmärtääkseni tarkoituksena on taas haastaa ihmisiä kovaan rikostutkintaan. Tältä osin Tukiaisen käsitykseen ei edelleenkään ollut mahdollista vaikuttaa. Pyrin selventämään Tukiaiselle, että tutkinnassa ei ole erilaisia kovuusasteita ja tylsässä virastokielessä kysymyksessä on joko tutkintapyyntö tai rikosilmoitus, eikä kumpaakaan voi suorittaa Facebookissa.  
Kiistatonta tapahtumissa on ainoastaan Tukiaisen ulkosesta olemukesta selkeästi havaittava mustelma leuassa ja kaksi katkennutta etuhammasta. Huulten turvotuksen osalta ulkonäkö vastaa tietojärjestelmästä löytyviä pidätyskuvia 1:1.
Tukiaisen oman kertomuksen mukaan asia on "juristien tuomiota vaille valmis istuttavaksi". 
Tukiainen vaati äänekkäästi tekijälle ehdotonta vankeutta ja ihmetteli myös selvästi kihtyneenä miten on mahdollista, että Särmäkari ja Arto Länsman voivat olla vapaalla jalalla. Pyrin selventämään rikosoikeudellista prosessia Tukiaiselle. Kerroin, Tukiaisen jatkuvasti keskeyttäessä, poliisin suorittavan asioista esitutkinnan, syyttäjän nostavan syytteet ja oikeuden arvioivan näytön. Myös tämä keskustelu onnistui heikoin tuloksin. Käsitykseni mukaan Tukiainen on erityisen tyytyävinen juristiinsa. 
Tukiaisen kertomus tapahtumien osalta on mahdollista tiivistää seuraavasti:
Hän ei ole pahoinpidellyt itseään ja siitä on todisteena kuvia, nämä kuvat ovat nähtävissä "Seiska Livessä", jossa Tukiainen omien sanojensa mukaan työskentelee. Pahoinpitely on "varma tieto" ja Tukiainen tietää syylliset. Kysyttäessä Tukiainen listasi pääepäillyiksi: "Susanna Ingerttilä (ex-Sievinen) tai joku heidän piiristään, myös Martina Aitolehti ja hänen kaverinsa ovat epäiltynä. ". Ihmeteltyäni laajahkoa epäiltyjen joukkoa Tukiainen ilmoitti, että viimeistään taivaassa tekijöitä rankaistaan. En katsonut aiheelliseksi kommentoida.   
Tapahtumien kulun osalta Tukiaisen muistikuvat ovat tarkemmat ainoastaan ajankohdan osalta. Tukiaisen kohtaama väkivalta on tapahtunut "n. klo 3.30 aamuyöllä". Varsinaisesta tapahtumasta Tukianen kertoi seuraavaa: "joku on lyönyt mun kasvot joko patteria tai asfattiva päin niin että etuhampaani ovat kaikki haljenneet, leukani on murtunut ja silmäkulmani on ummessa". Yritin selventää Tukiaiselle, että jutun tutkinta muodostuu haastavaksi, jos asianomistaja epäilee tulleensa klo 3.30 pahoinpidellyksi joko ulkona asfalttia vasten tai sisällä patteria vasten ja tekijöiksi kerrotaan kaksi ihmistä tai heidän lähipiirinsä. Painotin myös, että Tukiaisen omat edellytykset selvittää rikoksia eivät parane televisiota katsomalla. 
Tukiainen vaati, että asiaa käsitellään oikeudessa rasistisena viharikoksena. Keskeytin Tukiaisen äänekkäät vaatimukset kertaamalla prosessin ja painotin, että poliisi ainoastaan tutkii, syyttäjä syyttää ja oikeuslaitos päättää seuraukset. Tiedustelin myös miten itseään "oman maan naiseksi" kutsuva henkilö voi johtua rasismin kohteeksi suomessa, kun kaikki tekijöiksi listatut henkilöt ovat suomalaisia. Tukiainen ei tarjonnut lisäselvitystä perusteluiksi, vaan tyytyi toteamaan, että ilmeisesti tummaihoiset ovat sallitumpia kuin hän. En katsonut aiheelliseksi kommentoida. 
Tukiainen suotui poistumaan paikalta vasta, kun ilmoitin, että en ole kiinnostunut "treffiseurasta", eikä poliisi maksa taksia kenellekään, mutta alakerrassa on kyllä tilapäiseen majoitukseen soveltuvia tiloja. Tukiainen ilmoitti lähtevänsä siskonsa luokse taivaaseen. 
En kirjannut asiasta rikosilmoitusta, koska Tukiaisen käsitys illan tapahtumista ja tekijoistä ovat ristiriitaiset jopa Tukiaisen itsensä kanssa. Vammojen osalta ainakin leuan murtuminen ja silmäkulman umpeenturpoaminen eivät ole yhteneviä silmämääräisten havaintojen kanssa. Tukiainen leukaansa säästelemättä selvensi tapahtumia kovaan ääneen, eikä silmäkulma ollut turvonnut umpeen. Kaikki merkit viittaavat siihen, että Tukiainen on kaatunut humalassa, eikä muista edelleen jatkuvasta humalatilastaan johtuen tapahtumista mitään. 
Kirjasin kuitenkin Tukiaisen ilmoituksesta tutkintamuistion siltä varalta, että tapauksen tutkinta osoittautuu tarpeelliseksi jonkun toisen osapuolen ilmoituksen johdosta, esimerkiksi Tukiaiseen kohdistuvien vahingonkorvausvaateiden osalta.  
-Mauri K************, Pasilan poliisitalo 
(selvyyden vuoksi: kirjoitus on fiktiota. Paatero ei valitettavasti tarjoile kovaa doksia PaskolleNI)

Poliisiin ei ole luottaminen, etenkään näissä Tunkkiin kohdistuvissa raskaissa rikostutkinnoissa. Edelleen on Arto Länsman ja Särmäkari vapaallajalla ja Jollaksessa tapahtunut kännyköiden paskassakeittely selvittämättä. Konstaapeli Maurin kirjaama muistio kyllä tukee Tunkin omia julkaisuja aiheesta.



Taas on tuttua ja turvallista Tuksuaanista ilmaisua välittömästi otsikon jälkeen... koskien minua. Tulee aina hyvä mieli näistä. 



Vain Tunkki voi tuollaisella lapsenomaisella vilpittömyydellä perustella näkemystään... no siis telkkarin katsomisella. Joku tietty saattais ihmetella miksi ihmeessä se ylipäätään katsoo aiheelliseksi painottaa, että se ei ole tosiaan muuten sitten ite piessy itteään. Suomen rikoshistoriassa tämä taitaisi olla kolmas tapaus, jossa on syytä epäillä, että kyseessä on demoninen itsensäkurittaminen. Matti Nykänenhän avasi tämän pelin ilmoittamalla, että jannu löi sillä leipäveitsellä itseään selkään. Seuraava tapaus onkin sitten Tukiaisen orgasmeista vastuussa ollut entinen aviomies Arto Länsman, joka liipas demonisesti itseään pullolla päähän. Mutta olennaista kai tässä on, että Tuksu tietää kyllä pahoinpitelijänsä... tai siis:
Mia Mari Johanna Tukiainen Tällaista toimintaa siis Helsingissä, tämä maa on muuten yksi rasistisemmeista maista joita tiedän!!!! Tummaihoisetkin ovat sallitumpia kuin minä! KUKA korvaa nämä hammasvahingot minulle???
Mia Mari Johanna Tukiainen Kaikki etuhampaani on rikottu palasiksi, leukani löyty rikki, toisen silmäni kulma on lyöty. Hampaat ovat vakavin asia! Kuvamateriaalia kyllä löytyy! Tekijänä joko Susanna Ingerttilä (ex-Sievinen) tai joku heidän piiristään, myös Martina Aitolehti ja hänen kaverinsa ovat epäiltynä. 

Mia Mari Johanna Tukiainen Johanna Kareen häissä, ihan loppuyöstä, n.kl.3.30 aamuyöllä, joku on lyönyt mun kasvot joko patteria tai asfattiva päin niin että etuhampaani ovat kaikki haljenneet, leukani on murtunut ja silmäkulmani on ummessa. Ja sitten mulle yritetään vielä selvit...
Nämä Tunkin jurrissa kohtaamat haasteet menee aina ihan samoja uria pitkin. Sepustukset on ihan käsittämätöntä paskaa. Lopulta aina käy ilmi, että jos joku on pahoinpidelty, niin tekijänä on Tunkki. Jos jotain on varastettu, niin se kolmatta kertaa varastetuksi todettu likainen riepu on Tunkin niskassa viimeistään muutaman kuukauden sisään. Kaikesta on aina ihan selvät muistikuvat, mutta silti Tunkki ei ikinä muista mistään mitään.

Syyllistä etsitään vuosikaudet, mutta alustavastihan noita tekijöitä löytyy pienelläkin varoitusajalla pitkä lista. Uusin lisäys osavastuunkantajaksi on tietty Julia... niin. Voi helvetten.


Eihän Tunkki tietty tarkoita, että se ois Jullen vika, eikä se itseasassa tarkoita mitään. Tuo on vaan tuollainen itsemurhauhkaus light. Ei se Tunkki tyhmä ole... tai no... kyllä se edelleen noita eri asteisia itsemurha uhkauksia/muistutuksia kylvää, vaikka muutaman kerran on päässyt viettämään laatuaikaa osastolla.

Eikä se tälläkään kertaa tuollaiseen "terveisin: Angstinen teini Johanna 14v" hölynpölyyn jäänyt. Taas kaivettiin isot kanuunat arsenaalista ja matka Julian luokse alkakoon.



Jaa tapat ittes vai, say it aint so.. mut mitäs jos sä tapat itses, niin eiks me näädät sitten voiteta? Eiks se tarkoittas, että sä et ookaan paljon arvokkaampi kuin itsemurhaan. Älkäät huoliko, Tunkki on askeleen edellä:



No mitäs tää nyt tarkoittaa sitten? No jos tiivistää pitäs, niin ei yhtään mitään. Tunkki seuraa käsikirjoitusta tarkalleen. Noinhan se menee. Vedetään soppaa, rähistään soossissa ja vähän kaatuillaan. Hampaat harvenee ja naama vähän turpoaa. Ihan perus pultsarimeininkiä. Tarina on tuttu ja kertojia riittää. Tollasta se sekakäyttäjän arki on.

Tunkillehan tää oli oikeasti pieni lottovoitto. Jaa miten niin muka? No siis eihän se tietenkään siitä iloitse, että kohta se voi olla katellinen Artonkin pepsodent hymystä. Kyse on Tuksun perus maneereista. Tuksuhan selittää 95% elämänsä pienistä ja suurista vastoinkäymisistä noilla sen elämän käännekohdilla. Malaria Facepalm on tarina ihan omaa luokkaansa. Siihen voi viitata oli tilanne mikä tahansa. Siellä se Tunkki makoili letkuissa, mutta kävitkö SINÄ katsomassa oman maan naista? Et käynyt, paska maa.

Tunkin ei tarvitse laihtua kiloakaan ja siis ootko sä tyhmä? Mitä vittua sä vertaat 36-vuotiasta ihmistä johonkin kuviin, jotka on otettu kun se oli 21? HALOO!?!?!?! ihmiset muuttuu. Ja siis Tunkki ei ole lihava, sen ei tarvitse laihduttaa grammaakaan, mutta stressi... katalan stressin takia tuli muutama kilo lisää. Tullu jo monta vuotta. Se oli kato se media, sinne meni avoliitto, sieltä tuli kilot, mutta onneksi koko media on raskaassa rikostutkinnassa.

Tunkkihan ei syö pillereitä, se on alkoholisti vain sillon kun sille sopii, mutta yleensä kyse on vain stressistä. Joku Tunkkia majoittanut dilleNIkin totes, että kyse on vaan stressistä ja stressi lähtee kun vetää granaattiomenaa kuorineen ja kiskoo spiruliinaa hulluna. Siis hetkinen stressi, sanoitko, että on vähän ollu vaikeeta? No totta vitussa on ollut vaikeeta  HALOO. On täysin ymmärrettävää, että tyrii vuosikaudet jo ennen siskon kuolemaa, mutta etenkin sen jälkeen. Kummiski siskoni missi Julia Tukiainen kuoli täysin yllättäen ja syylliseksi epäilen koko suomen kansan ja median lisäksi ainakin runkkaavaa isääni Markku Tukiaista. Voi kunpa vaan olis Julia kysyny, että voinko kuolla sen puolesta. Varppina oisin kuollu jos ois ollu mahdollisuus, mutta kun se kaikki tapahtu niin yllättäen ja tässä mä nyt stitten oon. Yksin.

Nyt kun se telo naamarinsa patteriin tai asfalttiin, niin täähän avaa täysin uudet mantrat. Tunkkihan ei siis ole väkivaltainen, se vaan on osittain huonosta julkisuuskuvastaan johtuen kohdannut epäoikeudenmukaisuutta oikeuslaitoksen hampaissa ja tuomittu noin kymmenestä eriasteisesta pahoinpitelystä. Ei oo Tunkkia nähty asianomistajana pahoinpitely istunnoissa... mutta NYT se kaikki on kuitattu. Tämä lehmä ei lopeta lypsyä ikinä. Kun tämäkään juttu ei koskaan johda mihinkään, ikinä ei löydy sieltä Martinan lähipiiristä sitä patteriin hakkaajaa, niin juttu jää silleen kätsysti auki ja voi kuinka ihanaa se onkaan, kun tätä juttua saadaan kuulla niin kauan, kuin Tunkissa henki pihisee. Lupaan, että jatkossa kuin varkain sujahtaa vähän joka väliin "Minuakin noin kolme järkäleen kokoista naista hakkasi hampaisiin, eikä sitäkään asiaa tutkittu hmm hmmm hmmmmmmm näemmä pitää muuttaa koko suomesta, kun jenkeissä olisin saanut suoraan miljoonia".

Ihan turha enää muistuttaa Tunkkia sen pienistä lipsahduksista, kun tämä jurrissa naamalleen pannuttaminen... tai siis törkeä pahoinpitely on kuitenkin noin tuhat kertaa traagisempi kohtalo, kuin sen kaikki kepposet yhteensä.

Mut eipä kai tässä kummempia. Seuraavat askeleet Tunkin uralla onkin sitten kodittomana sossuntukien odottaminen ja kiertue päihdehoitoloissa muiden deekujen kanssa. Sweet home alabaaaama.