perjantai 21. marraskuuta 2014

Tullut töppäiltyä itsekin, edelleenkään ketään ei kiinnosta

Tunkki on kerennyt urallaan viihdyttämään meitä fanejaan niin monella erikoisella tavalla, että näistä sen uran viimeaikaisista uusista aluevaltauksista on vaikea kenenkään tosi diggarin saada mitään tunnekuohuja. Se, että Johki täräyttää ihan tuubassa naamansa asfalttiin, patteriin tai Martinan kaverin nyrkkiin ja kadottaa hampaansa... Niin, Johki tosiaan oli taas kännissä, örmysi pitkin kaupunkia, veti itsensä niin tilttiin ettei muista asiasta mitään ja teloi naamansa. Jännä huomata, että eipä tuossa oikeastaan ole sellasta "voi vittu sen kanssa" juttua. Se vaan on oma itsensä ja tollasta sattuu kun on stressiperäinen kakkostyypin alkoholismi, eikä se parane edes Aku Ankkaa lukemalla vaikka kuinka on yritetty.

Tunkin touhuista on kuukausi kuukaudelta vaikeampi saada irti mitään. Pikkuhiljaa aletaan jo lipumaan sellaseen tilanteeseen, että vähän kovempikin näätä alkaa huomaamaan, että tässähän muuten katellaan, kun yks pulimummo nöyryyttää itseään ja perhettään. Glamourin kiilto tosta kusentuoksusesta puskaryyppäämisestä alkaa olemaan jo kortilla. Siksi onkin haasteellista naputella dokseja "joo, se nähtiin taas laivalla, lettu levällään, pääty putkaan"... kun kaikki on jo nähnyt sen jakson uusintana. Monta tollasta urpoilua jaksaa naurattaa ja miten siitä pitäs irrottaa itelleen motivaatiota naurattaa?

Sen sijaan ilmiönä Tukiainen aina toisinaan onnistuu yllättämään. Ilmiö ei ehkä ole oikea sana, mutta tarkoitan seuraavaa: Sen sijaan että innostuisin päivittelemään rappion tämän tai jonkun toisen hetken tilaa, löydän itseni miettimästä jotain aspektia tässä sen fanittelussa, siinä miten oheistoimijat tässä yhtälössä panostaa jne. Tämä ei toki tarkoita sitä, ettenkö henk. koht. olisi naureskellut näille sen puuhille, mutta tuntuu vain hölmöltä avata blogiNI ja toistaa sama stoori kolmatta kertaa, mutta vaihtaa se kuka sai naamansa kipeäksi, kenellä lirahti kuset junalaiturille, potkittiinko poliisiautoa kiinniottotilanteessa ja kuka tuli välittömästi FC:ssä apuun, kun artistin osittain huonoa julkisuuskuvaa aletaan vapaaehtoistoimin elvyttämään.

Tässä nyt ehkäpä päivän kaksi on aivoa nakertanut sellainen keskeneräinen ajatus, joka itselle tuli uutena "oivalluksena". Ei toki mitenkään skenessä uutta doksia, eikä mullista kenenkään ajattelua. Pikemminkin uusi kulma tulla sisään tähän hulluuteen. Luulisin, että aivonystyräNI kiihoittuivat tuosta Marjan fantastisesta haastiksesta ja jonkun satunnaisen tyypin kiimaisesta huolesta, kun hullua kiusataan.

Oletuksenahan tietenkin on, että Tunkin solvaaminen ei ole moraalisesti mitenkään perusteltavissa. Siis vaikka kuinka kuka kirjoittaisi esseetä puolustaakseen omia tai jonkun kollektiivin tekemisiä, niin siitä ei ikinä tulla pääsemään yli, että Tunkki on ihan siinä ja siinä oikeustoimikelpoinen ja ainakin hyvin kyseenalaisesti yhteiskuntakelpoinen. En tiedä, voiko kukaan hyvällä omallatunnolla ja pokalla naamalla sanoa sitä terveeksi ihmiseksi. Kiistatonta on myös se, että sen ymmärtäminen on vaikeaa.

Jos haluaa, aina löytää selityksen sen tekemisille. Ei välttämättä yksittäisille teoille, mutta kukaan tuskin kiistää etteikö Tunkey Kong olisi ihan minä tahansa päivänä lääketieteellisten kriteerien puitteissa diagnosoitavissa ainakin jotain hoitoa tarvitsevaksi. Eli vaikka Tunkki on ihan käsittämättömän viheliäinen ihminen, sen spedeilyt voi halutessaan selittää sillä, että se ei voi hyvin. Tämän argumentin puhuttelevaisuus on tietenkin riippuvaista asiaa pohtivan arvoista. On kai monenlaisia koulukuntia asian tiimoilta. Joku oikein kovasti ymmärtävä voisi jopa kokea, että Tunkin tekemiset viimeisten vuosien aikana on enemmän esimerkki yhteiskunnan epäonnistumisesta, kuin Tunkin syyllisyydestä tai viheliäisyydestä.

Itse en kuulu siihen seurakuntaan, joka kokee alkuunkaan tarpeelliseksi selittää Tunkin silmitöntä väkivaltaa, varastelua, rasismia, homofobiaa, vihapuheita, sekakäyttöä, ahdistelua, vainoamista tai muita inhottavia luonteenpiirteitä tai valintoja. Minulle on täysin yhdentekevää mikä se diagnoosi olisi, jos sellainen joskus tulisi. Minusta nuo kaikki asiat ovat aivan yhtä tosia ja viheliäisiä ennen ja jälkeen diagnoosin. En tosin myöskään koe, että Tunkin vuosia jatkunut terrori jotenkin vähentäisi omien tekemisteni moraalisia merkityksiä. Se, että Tunkki on suurella marginaalilla viheliäisin ihminen jonka tiedän, ei tee esimerkiksi minun toistuvia ylilyöntejä sen arvostelussa jotenkin hyväksyttävimmiksi. Tässä pöljäilyssä moraalinen valinta on ja olisi olla huomioimatta koko tyyppiä. Heti kun klikkaat sen Liveä, olet osa tätä rallia, huolimatta siitä mikä on oma mielipiteesi Tunkista tai sen tekemisistä. Luonnollisesti pienempi osa, kuin aktiivikommentoija tai kaltaiseni maaninen bloggaaja, mutta osa siitä huolimatta. Vähintään olet mikroskooppisella panoksella rahoittamassa Tunkille järjestettyä puhujankoroketta siellä Livessä ja kannustat Seiskaa jatkamaan tätä työsuhdetta.

Edellisen voi toki tulkita niin, että pidän itseäni moraalittomana tai tunnustin, että toimeni ovat ainakin jollain tavalla moraalittomia tai moraalin kannalta arveluttavia. Toki näin varmasti on, en edes koe mitään tarvetta keksiä mitään selityksiä tai kiillotella sanomisia tai tekemisiä. Itseasiassa asia ei edes vaivaa minua. Olen paljon enemmän "huolissani" siitä, olenko ollut rehellinen, kuin siitä miten joku voisi tulkita motiivejani tai arvostella touhujani. Jos syystä tai toisesta olisi pakko asiaa selventää tai pohdiskella, niin luultavasti kokisin olevani jonkin suuruinen osa tuoksusta isossa kasassa paskaa ja sen oman osuuteni kanssa olen ainakin toistaiseksi voinut elää vallankin hyvin. Ehkä eniten sen tähden, että "rikos" on uhriton ja jos vertaan omaa osaani Johanna Tukiaisen osuuteen hänen itsensä nöyryyttämisessä, mollaamisessa, haukkumisessa tai ahdingossa, niin minä olisin marginaalinen pyöristysvirhe. Ei ole näytetty toteen, että Johannaan edes vaikuttaa negatiivisesti sen kaltainen arvostelu, jota minä monien joukossa olen esittänyt. Ilman meitä, Johannalla ei olisi mitään. Nyt sillä on tuo ura, se saa tehdä työtä josta hän omien sanojensa mukaan nauttii.

Olen melko varma, että olen myynyt Johkille keikkaa enemmän, kuin Hausmyllyn Enzo, joka luovutti muutaman spektaakkelin jälkeen. En toki suoranaisesti myynnyt, mutta ylläpitänyt kysyntää ja innostanut ihmisiä harrastamaan. Jos Johanna voi sanoa, että hän tekee työtä josta nauttii, niin toki kuka tahansa voi olla asiasta eri mieltä ja kyseenalaistaa Tunkin Duunin terveellisyyden tai hyödyllisyyden Tunkille itselleen, mutta jos holhoamisessa mennään tuolle tasolle, niin yksinkertainen asia muuttuu nopeasti tosi monimutkaiseksi. Tuota ajatusmallia seuraamalla alennettaan samantien Tunkki oman elämänsa matkustajaksi, eikä edes etupenkkiläiseksi, enkä tiedä mitä tarkoitusta se palvelisi. Ei maailmassa muutkaan typerät valinnat ole kiellettyjä ja ainakin toistaiseksi on vallalla ajatusmalli, jossa aikuiset ihmiset itse päättävät elämästään ja tätä jopa pidetään toivottavana.

Puuduttavan pohjustuksen jälkeen siihen varsinaiseen asiaan, siihen uuteen tulokulmaan. Nimittäin näätien arvosteluun, Tunkin puolusteluun ja yleisten käytöstapojen puolusteluun. Ihan kärkeen on sanottava, että en itse pidä mitenkään tekopyhänä tai tuomittavana, jos joku on vaikkapa kypsä Tunkin huoritteluun, haistatteluun, arvosteluun tai solvaamiseen. Ei minusta ole mitenkään arveluttavaa arvostella ylilyöntejä jollain foorumilla, vaikka Tunkki tekisi mitä. Asia ei mielestäni ole niin, että Tunkin viheliäisyys oikeuttaisi eri mieltä olevia huonoon käytökseen. Kun Tunkki on idiootti ja joku, vaikkapa minä, solvaa sitä, niin tilanteesta ei synny nettona Tunkin hölmöyttä yksi yksikköä ja minun hölmöyttä 0.6 yksikköä, koska kiusaan idioottia, vaan nettona jää käteen kaksi idioottia käyttäytymässä huonosti.

Johanna Tukiainen on vähän kuin ydinjätettä, se on niin monella tasolla arveluttavaa, että hyvää tarkoittavatkin hyvin helposti aiheuttaa enemmän pahaa kuin hyvää.

Voisi kai ajatella, että Tässä harrastuksessa on muutama lohko toimijoita. On tietenkin Johanna Tukiainen itse. Tämän suuren tähden ympärillä sitten on toimijoita monella motiivilla ja taustalla, mutta jos rajataan tarkastelu vain yleisöön, niin tämä luultavasti ei ole ainakaan kamalan kaukana totuudesta.

Nettivihaa levittävien mustasta leiristä löytyy valtaosa oman maan kansasta, ns Glamourille immuuni porukka, joilla vallan yllättäen on esimerkiksi oikeaa elämää. Tämä porukka ei ole minkäänlainen osa aktiivisessa laukaustenvaihdossa. Sitten on Näädät, nettivihan synkkä ydin, joka eri asteisella innolla ja onnistumisprosentilla vastustaa glamouria.

Vaaleanpunaisen vaakunan alla taistelukentälle komentaja Tukiaisen komennossa ratsastaa käsittämätön kätyriporukka. Puhun siis näistä Tunkin "ystävistä", jotka tyypillisesti myöhemmin vaihtaa Hello kityt nettivihaan ja päätyy Tuksulaan tai Kapakkaan aktiivisesti levittämään Nettivihaa. Tätä porukkaa edustavat esim Petri Penna, Jarna, ex-keikkamyyjä nita, tämä uusin homo, jne. Kyllä kaikki tietävät kenestä puhun. Se pöljäpartio, jotka eri asteisesti ovat vapaaehtoisena jatkuvassa päivystysvuorossa odottamassa, että suuri ajattelija tarvitsee tukea FC:ssä, peukun kommenttiin Livessä, koirien ulkoiluttajan, jonkun "puolueettoman" selittämään miten Johanna itseasiassa on ihan tavallinen nainen, jonkun joka on aina valmis kauhistelemaan nettivihaa ja sen totaalista aiheettomuutta ja tätä oikaisua tehostaakseen paljastamaan miten ihanasti Johanna juuri huomioi ja oli antelias.

Tästä porukasta löytyy ihan käsittämätöntä paskasakkia, jonka panostus tuon kahelin kiusaamisessa on mielestäni julmuudessaan ihan omalla tasollaan, jopa verrattuna kaikkein kovimpiin näätiin. Eivät toki kaikki, mutta pahimmat on kyllä ihan mielettömiä mulkeroita. Ei siis mulkeroita, koska minua närästäisi heidän aiheuttamansa vastustus omalle ilosanomalleni, vaan mulkeroita, kun mahdollistavat, kannustavat ja edesauttavat sitä toimintaa. Tämä toki siis edellyttää, että tilanteen tulkitsija kokee Johannan kohtalon ikävänä tai ei toivottavana. Eli jos joku on sitä mieltä, että Johannan kohtalo on kehno ja haluaa punnita eri toimijoiden panostusta, niin kyllä päässä pitää nyrjähtää tosi rajusti, että pystyy rankkaamaan haistattelijat, rumasti sanojat, solvaajat ja perusnäädät pahemmiksi, kuin Petri Pennat ja muut perskärpäset.

Toki varmasti on niin, että Johanna tykkää kun sen persettä nuollaan ja joku taputtaa, kun se sikailee. Jos Tunkilta kysyttäisi, niin tätä Penna-patalioonaa ei ikinä voi olla riittävästi. Toisaalta jos Tunkilta kysytään, niin koko asiaa ei tarvitse edes miettiä, koska se tekee duunia josta se nauttii ja elää elämää, jota kaikki kadehtii. Jos asiaa miettii ihan vain katsomalla mikä on meininki ja miten se elämä sujuu, niin on aikalailla mahdoton olla rehellinen ja samalla olla näkemättä miten viheliäistä toimintaa ja moraalitonta on tyrkätä hullun pulkkaan vauhtia. Näädistä tai vaikkapa minusta voi kuka tahansa sanoa mitä tahansa, mutta ainakaan minä en kannusta ja edistä sitä itsetuhonkierrettä.

Tämä väittämä toki perustuu sellaiseen olettamukseen, että ihmiset jollain tasolla toimii palkinnon, sanktion ja vaivattomuuden vaikuttamina. Ei niin, että keppi ja porkkana selittää koko inhimillisen toiminnan skaalan, mutta on osa valintoja ja toimintaa ohjaavia "perusmekanismejä". Eli jos joku ihminen tottuu siihen, että tekemisistä ei tule seurauksia, niin on vallankin mahdollista, että kyseisellä ihmisellä voi olla vaikeuksia hahmottaa tekonsa tuomittavuutta. Vastaavasti myös toki niin, että jos tyrimisestä palkitaan entistä enemmän, niin tyrijällä voi olla hankaluuksia oivaltaa, että tyrimistä ei kannata tehdä. Vaivattomuuden osalta voi kai ajatella, että jos asioita on tarjolla pienellä vaivalla, niin pääsääntöisesti ihminen valitsee sen vaivattomimman tavan saavuttaa haluamansa.

Edellinen selkokielellä kai tarkoittaa seuraavaa. Jos Tunkki syyttää kovaan ääneen Petri Pennaa passin liottamisesta pytyssä, kännykän heittämisestä katolle, homoudesta, vähän retuuttaa junassa ja itkettää Princess Petriä ja Petri itkee, kun se kuuluu siihen duuniin ja koittaa keksiä minkälaisella youtubeen ladatulla RIP Julia videolla se voi Kyntöpossun palkita, niin en ole varma miten siitä Tunkkia voi syyttää, kun se jatkaa samaa sikailua vuodesta toiseen. Samoin kuin sanktion osalta, jos isukkia voi ladata kärsään ja haukkua vuoden verran hulluksi, eikä siitä seuraa mitään, niin Isukin tuskin kannattaa odottaa, että käytös muuttuisi. Vaivattomuudesta esimerkkinä voisin antaa sähköt Albertille. Tunkkihan on elellyt koko elämänsä jonkun nurkissa ja siinä määrin automatisoidussa ympäristössä ja muiden varassa, että 35-vuotiaana ei vielä osattu keittää perunoita. Auttamisessa itsessään ei varmasti ole mitään pahaa oletusarvoisesti, mutta jokainen voi keskenään miettiä onko tuon asteinen täysavuttomuuteen kannustaminen varsinaisesti toivottavaa edes Tunkille jos sille ei syystä tai toisesta toivo pahaa.

On toki totta, että nämä Tunkin suolistoloiset ei yleisesti edusta sitä työkalupakin terävintä meisselivalikoimaa ja tuohon orkesteriin liityttäessä ei edellytetä Mensan jäsenyyttä. Eli suuri osa noista junteista saattavat olla liian tyhmiä ymmärtääkseen rooliaan. Jos joku on niin idiootti, että ei tajua hiekottavansa toisten hiihtolatua, niin ehkä sillä saa jotain anteeksi. Väittäisin myös, että tietynlaista kyvyttömyyttä hahmottaa maailmaa vaaditaan, jos aikoo omaksua elämäntyökseen dolls-bändärin roolin. Väittäisin, että älykkyysosamäärää, mielenterveysongelmien intensiteettiä ja/tai päihdeongelmien osuutta elämässä pystyy suoraan arvioimaan uran kestosta. Ripulin tuoksuisen glamourin sietokyky korreloi suoraan näiden edellemainittujen ominaisuuksien kanssa. Kukaan täyspäinenhän ei siis kestä Tukiaista. Ei ainakaan tähän mennessä ole kestänyt.

Oma lukunsa ovat sitten ne, jotka väärin laskee, että voi jotenkin hyötyä Tunkista. Se on nollasummapeliä. Tunkki kusettaa niitä, ne kusettaa tai kuvittelee kusettavansa Tunkkia, tavaraa ja omaisuutta häviää ja lopulta järjestelyn kaikkia osapuolia vituttaa yhtä paljon.

Tämän Nettivihan aktiivisen vastavoiman, eli paskakärpästen lisäksi "vastapuolelta" löytyy sitten sellainen osa porukkaa, jotka ei varsinaisesti puolustele Tukiaista, mutta vastustaa näätiä. Eli tämän porukan motiivi ei suinkaan ole edistää Galmouria, vaan tämä porukka on oletettavasti keskimäärin aika normaalia jengiä. Ihmisiä, jotka luonnostaan ei tykkää kun heikompaa kiusataan. Tämä porukka ottaa kantaa, koska he kokevat, että Tunkki on alkoholisoitunut reppana, jota äänekkäästi huoritellaan ja vuosia vatvotaan sen epäonnistumisia.

Tätä porukkaa olen nyt viimeaikoina mietiskellyt. Eli kyllä, aletaan jäätävän jorinan jälkeen vihdoin pääsemään siihen "minulle uuteen oivallukseen", jonka mainitsin doksiNI alkupäässä.

Ensinäkin tämä porukka tuskin tajuaa, että Tunkki ei näe asiaa niin, että ne ei vaan diggaa asiattomasta solvaamisesta, vaan Tunkin päässä tämä porukka on niitä ns. oikeita faneja. Epäilen, että Tunkin päässä ei edes ole sitä valtavaa enemmistöä, jota ei yhtään kiinnosta sen sekoilut, tuskin edes tietävät koko akasta. Tunkin päässä on vain oman maan naisen ystävät (eli sen uhrit), "oikeat fanit" ja sitten on kamalat nettivihaajat.

Olisi kai väärin ajatella, että näiden tavisten, kiusaamista paheksuvien edes kuuluisi tietää ketä ne puolustaa. Saati, että voisi olettaa, että ne tietäisivät juuri liittyneensä Dollsdancers supporttereihin. Eli vaikka se (näätien ja foorumi moukkien) sikailun vastustaminen rekisteröityisi Tunkin päässä todisteena glamourin olemassaolosta, niin siitä ei voi syyttää tai arvostella sitä puolustelijaa. Ongelmahan on Tunkin päässä, joka ei toimi rationaalisesti. Eikä myöskään voi sanoa, että tämä porukka oikeasti vaikuttaa siihen keikkuuko oman maan nainen Livessä vaikka väkisin. On itselleen valehtelemista, jos kuvittelee, että Tunkin suhtautuminen itseensä tai elämäänsä voisi muuttua sillä, että Livestä tai jostain muualta katoaisi kokonaan sen puolustelijat. Tunkki on varmasti jo osoittanut täysin kiistattomasti, että sen näkemys ei perustu järkeen tai näyttöön. Se uskoo niihin juttuihinsa ja se asia ei muutu mihinkään.

Se mitä olen mietiskellyt, "the juttu joka on pörissyt keskeneräisenä aivossani" on se, että tajuaakohan tämä porukka mitä tai ketä ne puolustaa ja voisko toi toimia jossain toisessa olosuhteessa. Toinen sellainen "mielenkiintoinen" juttu tai havainto minulle on ollut tapa, jolla Tunkin solvaamista yritetään hillitä.

Minusta on hullunkurista, että joku voi esim Livessä paheksua jotain moukkaa, joka solvaa Tunkkia ja perustelu on se, että Tunkki on hullu. Minusta tuo on paradoksaalista. Ensinäkin Tunkin päässä tämä arvostelija on suoraan näätä, ihan välittömästi. koska mitäs helvettiä se tulee oman maan naisen elämää ja valintoja arvostelemaan? Tunkkihan tosiaan tekee duunia josta se nauttii ja elää elämää, jota muut kadehtii. On myös niin, että kun perustelee "tilanteeseen puuttumisen" sillä, että Tunkki on jo niin skitso, ettei se ole ite ratissa ja siks sen solvaaminen on mautona, niin eikö ottaessaan kantaa itseasiassa vain ohitta näkemyksensä perustelun ja julkaisee ihan saman päätelmän, kuin mitä ne paheksuttavat siellä Livessa paukuttaa tunkille kolmivuorotyönä?

Koko tuo asettelu on vähän hupsu. Joku solvaa ja muistuttaa niistä samoista asioista, mistä Tunkille on jauhettu vuosikaudet. Minä oletan, että kun ei ne samat solvaukset ja samoista spedeilyistä muistuttaminen ole tähänkään mennessä vaikuttanut mihinkään, niin tuskin ne jatkossakaan. Eli minä en ole alkuunkaan varma, etteikö Tunkille olisi jopa helpompi sietää lokaa sen selkeältä vihamieheltä (siis ainakin Tunkin päässä selvältä vihamieheltä) verrattuna johonkin ihan casuaaliin, joka säälii sitä ja pitää vaan kyvyttömänä huolehtimaan itsestään. Kumpi tuossa yhtälössä sitten on se ilkeämpi ja kenen mielipide merkitsee?

Moukan/näädän motivaatio ja tarkoitus voi hyvinkin olla aiheuttaa vitutusta oman maan naiselle, mutta epäilen, että Tunkki alkaa olemaan jo sille immuuni. Minusta tuo voi olla suorastaan hämmentävällä tavalla loukkaavaa, että tullaan suitsimaan spedejä, koska solvausten kohde on niin idiootti, että sitä pitäs just siitä syystä säästää. Enkä tosiaan tarkoita, että tämä porukka olisi jotenkin pahempia, kun se oletettavasti voi vituttaa Tunkkia enemmän kuin nettivihaajien suusta tuleva haukkuminen. Tunkki tosiaan on sen verran paranormaali tapaus, että ei ole mitenkään sanottua, että se edes tajuaa mistään mitään. Itselleni kuitenkin olisi helpompi sietää skeidaa joltain, jota jo valmiiksi vihaan, kuin sellaiselta ihan vaan tuntemattomalta tyypiltä, joka ei edes vihaa minua, sillä ei ole mitään syytä satuttaa tai loukata,  vaan se pitää vammasena, koska vaikutan vammaselta. Olis kai keljua joutua ajattelemaan, että olen oikeasti vammanen?

Olen ollut aistivinani, että yleinen mielipide on saavuttanut sellaisen konsensuksen, että Tunkki on itseasiassa tosi reppana. Siis niitä "mun mielestä Johanna on vaan rohkea, kun se tekee sitä omaa juttuaan" tyyppejä on vähemmän ja vähemmän ja se on oikeastaan aika mielenkiintoista. En näet usko, että ihmisten tietoisuus olisi lisääntynyt. Pikemminkin glamourin aste alkaa olemaan jo niin ilmeistä, että jo ensisilmäyksetä tulee mieleen "ihmisraunio", "sekakäyttäjä", "mielenterveysongelmainen" ja tätä osastoa. Glamouriinhan on siis aika vaikea suhtautua ulkopuolisen silmin, kun itse tietää miten oivallinen voittaja Tunkki on. On siis hankala hahmottaa, mitä naapurin Seppo Tunkista miettisi, kun se lukee kolme älyvapaata postausta. Minulle ne kolme postausta ei ole irtonainen otanta, vaan jatkumoa, ne on kolmas tai kymmenes kerta kun luen ne samat postaukset. Jollain tarkkuudella pystyn jopa "ennustamaan" mikä on seuraava vaihe sen juntin biorytmissä.

Eli siis jos sillä menee hyvin ja kaikki on ihanaa ja äitin luokse ollaan menossa, kun ystävä osti liput -> viikon sisään: ollaan tappamassa itseään, mutsi on mulkku, muttei niin kauhee ku pikku ämmä Jasmine, Arto ei vieläkään ole vankilassa ja voin vaikka vittu tappaa itteni, kun sitähän te haluatte -> tunnin päästä "en todellakaan tuota teille sitä nautintoa, että tappasin itteni, jo Julia sanoi, että mun pitää muuttaa ulkomaille" -> seuraavana päivänä: "nyt täytyy kyllä nauraa itselleni, monet ei edes tiedä, että mulla on huumorin tajua ja OMG, mikä kirjotus taas seiskassa. Mä laitan sinne kohta tarkemman selostuksen".

Jos toi on minulle hämmentävää, siis se, että jopa casuaalit spontaanisti ymmärtää pitää sitä ihan osastolle valmiina reppanana, niin se on käsittämätöntä, miten Sollentunan posse on tähän reagoinnut. Jotenkin tosi omituista huomata, että mitä enemmän ja mitä kiistattomammin Tunkki sukeltaa, sen innokkaamin sollentunan ydinporukka lataa sen reppuun eväitä. Tossa on pakko olla joku logiikka, mihin minä en vain pääse kiinni. En ymmärrä miten Sollentunan sektorilla näkökentässä on sitä vaikeampi nähdä metsää puilta, mitä selkeämmin kaikki muut näkee, jopa sellaset joita ei edes kiinnosta.

Ton taustalla on pakko olla joku ajatus, että Tunkin ongelma on itseasiassa se, mitä Tunkki on jankuttanut vuosikaudet. Eli tän porukan on pakko uskoa, että Tunkki itseasiassa todella on kaikki vuodet ollut oikeassa. Ongelma on ihmisten kateus, ilkeys ja ylipäätään Suomi. Ainoa toinen vaihtoehto minkä keksin, on se, että Marja on sadisti ja se saa jotain oloja kun se näkee kuinka sen tytär kärsii - tähän ei ole ihan helppo uskoa.

Eikä tota kai edes tartte miettiä, kun Marjahan on kertonut mitä se ajattelee asioista. Se ihan suoraan kertoo, että Suomesta pitäs muuttaa, ulkomailla meni aikanaan paremmin, sieltä ois kyllä ollu hyvä löytää poikaystävä, Glamour oli todellista, veneet ja muut on nähty jne. Eihän noi itseasiassa eroa Tunkin oivalluksista mitenkään. Ainoa ero on ilmaisussa, Marja puhuu Suomea, Tunkki vetää sitä omaa Albertinkadun murretta.

Kai sekin jonkinlainen ikkuna Marjan maailmaan on, että Marja kutsuu Tunkin ja Jullen hmm... kyseenalaisia saavutuksia "töppäyksiksi". Töppäilyhän ei siis tarkota mitään. Itse käyttäsin töppäystä tilanteessa, jossa ei oikeastaan ole tapahtunut mitään sen kummempaa, tyyliin jäi avaimet himaan. Olen aavistuksen skeptinen tuon sanan käyttökelpoisuudesta tilanteessa, jossa puhutaan viiden vuoden sisään seuraavanlaisesta saldosta:

pari törkeetä rattijuopumusta, tuomio viidestä pahoinpitelystä (ja käsittelemättä on omaan isäänsä kohditunut pahoinpitely), lähetetään kuolleita rottia entiselle keikkamyyjälle, Juliaan kohdistuneet jatkuvat pahoinpitelyt, ex-miesten vainoaminen vuosikausia, itsensä nöyryyttäminen internetissä, itsensä nöyryyttäminen keikoilla, kodittomuus, asunnon sähköttömyys, eläinten huostaanotot jne jne jne. ja nyt puhutaan vaan esikoisesta ja vain niistä "töppäyksistä", jotka Marja takuuvarmasti tietää.

Toki voin ymmärtää houkutuksen vähän pyöristää alaspäin, kun kyseessä on oma tytär ja voin jopa uskoa, että Marja ei kamalan tarkasti ole sanojaan valinnut. Se on vaan heittänyt jonkun sanan, mikä luo mielikuvaa "kyllähän minä sen ymmärrän, että ei tyttäreni ole täydellinen" ja sillä mentiin. Mutta. Jos seuraavassa lauseessa aletaan vakavissaan paneutumaan nettivihaan ja koitetaan sitä suitsia, niin luulisi pankissa työskentelevän täyspäisen aikuisen naisen päässä jotain hälyytyskelloja soivan.

Meinaan, että jos voi tilittää, että Julia murtui nettivihaan ja Tunkkikin on tosi hilkun kilkun ja on sillä ollu pahamieli, kun on tota nettivihaa niin kovasti, niin mietin mitä nimitystä Marja käyttäisi siitä siinä tapauksessa, että nettivihaa antavassa päässä olisi esikoistytär. Jos kaikki Marjan tietämä ja kaikille julkinen sikailu on "töppäilyä", niin onko edes olemassa sellasta sanaa, joka olis vähemmän ikävää, mutta ei kuitenkaan hyvä tai neutraali asia? Eli jos parit rattijuopumukset ja vuosia jatkunut terrori on töppäilyä, niin aika vaikeeta vois olla löytää sopiva sana netissä vittuilulle. Itse en ainakaan keksi. Kai tuo hmm... kyky vetää simmut tukevasti kiinni, vaikka näyttö on mittavaa, jostain kertoo. Ainakin siitä, että ei Marja pysty yhtään suhtautumaan lapsiensa urpoiluun ja siitä, että itseasiassa oikein ketään ei sen sepustuksia voi ottaa vakavasti. Normaali ihminen kuitenkin varmaan aika nopeasti vertaa noita saldoja keskenään ja toteaa, että hetkinen, siis tilitätkö sä muuten oikeasti siitä, että Tunkille soitetaan poskea, kun se itse on blaa blaa blaa blaa blaa blaa blaa blaa blaa blaa ja oota kun vedän henkeä blaa blaa blaa blaa tässä kuvassa se on muuten paskat housussa blaa blaa blaa blaa tällä videolla sitä raahataan poliisiautoon blaa blaa blaa blaa tässä kuvassa se takoo julian päätä lattian blaa blaa blaa blaa ja taas vedän henkeä ottas, no niin jatketaas, tässä on sulle seiskan juttu kun se kusee junalaiturille blaa blaa blaa blaa tässä on sulle linkki SEN OMAAN päiväkirjaan missä se haukkuu kaikki ex ukkonsa ja erityisesti elämänsä rakkauden irstaaks alushousujen haistelijaks ja huorissa kävijäks ja blaa blaa blaa.

Olis mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa tollasessa keskustelussa. Muuttuiskohan noi hmm.. persoonalliset elämänkokemukset töppäilystä joksikin muuksi? Riittäskö pokka olla vähän ihmeissään miten ihmiset vittuilee päin naamaa? Mitenköhän Sollentunan tietotoimisto perustelis sen, että kaikesta huolimatta Tunkki on itseasiassa uhri ja tässä kohtaa meidän pitää muuten vaan saada sille osoite Sollentunan postinumerovyöhykkeeltä, niin lähtee homma välittömästi stondikseen? Oiskohan näkemys reippaan dialogin jälkeen edelleen se, että ongelmat helpottaa, kun kateelliset Suomalaiset lopettaa vittuilun?

Mut sellanen kirjootus tällä kertaa.


keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Ketään ei kiinnosta

Jo pidemmän aikaa, enemmän tai vähemmän säännöllisesti, olen huomannut sanovani ääneti oman pääni sisällä "ketään ei vaan vittu kiinnosta, idiootti", kun olen saanut annoksen glamouria. Tämä hiljainen oivallus poikkeuksetta vaatii, että glamourin lähde on Tukiaisten "omasta suusta".

Harrastuneet ovatkin viimeisen vuoden-kahden aikana saaneet huomata, että vaikka päivittäisestä muonavahvuudesta poistuikin yksi nettivihaan väsynyt missi, tätä aukkoa on kiitettävästi paikattu suorastaan ryntäyksen omaisella liikkeellä. Back in the day sitä joutui tyytymään Tunkin pillerinhöyryisiin raivonpurkauksiin ja krooniseen Julian nöyryytykseen. Jos esikoistytär ei löytänyt niin pitkää aasinsiltaa, että Juliaa voi vähän nöyryyttää, niin Julia mitä luultavammin teki sen itse. Päivittäisannos glamouria oli kuitenkin Most Talked Glamour Person Of the Year - Johanna Tukiaisen ja lähes yhtä glamourin kakkos siskon varassa. Tunkki teki sitä työkseen, Julle... ei mitään hajua mistä syystä.

Edelleen vahvasti mediassa esiintyvä Julia tosiaan lähti taivaalliseen aamupalapöytään kiskomaan avocadoa ja kaurapuuroa niin, että lähtee. Herkästi saattaisi tähän lajiin vähemmän perehtynyt ajatella, että jumalautsikka, glamour vei hautaan, pitäskö vähän jarrutella. Moni varmaan kuvitteli, että nyt jos koskaan alkaa Tunkillakin edes jonkinasteinen itsetutkiskelu ja mahdollisesti nähdään ensimmäistä kertaa merkkejä toimivasta itsesuojeluvaistosta. Puhumattakaan, että jos neljän laudaatturin kohublondi ei oivalla yhtään mitään - edelleenkään - niin ainakin Sollentunan postinumeroalueella alkaa tapahtumaan. Höpö höpö, kun Julia lähti sarjasta, saatiin kourallinen uusia hahmoja tekemään Tunkin uraa, Tunkin kanssa ja Tunkin puolesta.

Voisi perustellusti sanoa, että "hyvinä" viikkoina Julia on haudantakaa enemmän äänessä, kuin eläessään. Tunkin kannalta tilanne on jopa omalla tavallaan parempi, kun nyt Julia ei kilpaile huomiosta, eikä se pääse tyrimään mitään olemalla oma itsensä. Paras Julia oli eläessäänkin se Julia, joka teki mitä käskettiin ja piti naamansa kiinni, kun isosisko kertoi Julian housuun paskomisista, putkareissuista ja turpaanvetämisistä.

Rehellisyyden nimissä on toki sanottava, että Jasmine/Jasmina Tukiainen oli aloittanut kansainvälisen taipaleen jo ennen tätä "kahdeskymmenesseitsemäs kerta todensanoo, mutta silti täysin yllättäen kuoli" tapahtumaa. En tiedä miksi tuota kuolemaa edes pitäisi kutsua, kun normaalisti olisin taipuvainen ajattelemaan, että tapahtuma ei oikein ole sopiva.

Ehkä tapahtuma ei tosiaan ole sopiva, mutta en keksi parempaakaan, kun ei kai ole ihan tavallista, että poismenoa muistellaan ja olosuhteita selostetaan yleisölle kolmella kielellä ja koko perheen toimesta nyt toista vuotta. Tuskin ihan kamalasti menee metsään, jos sanon, että Julian kuolemakin on Tuksun duunia. Eihän Tunkey Kong oikein minkään määritelmän mukaan laula, tanssimiseksi ei oikein voi kutsua kaatumista ja kävelyä,  blogin kirjoittamisen kirjalliset ansiot saisi vastuullisen vanhemman epäilemään kehitysvammaa ala-aste ikäisellä lapsella ja silti kaikki edellä mainitut ovat Tunkin omien sanojen mukaan sen duunia. Meikkaamisesta en sano nyt mitään mutta epäilen, että Joe Blasco ei herkästi käyttäisi Tunkkia esimerkkinä "tähän pystyt meidän diplomilla" henkisesti.

Markun aatoksia glamourista saatiin lukea jo hyvä tovi sitten  Hymystä ja Papa bear on vaihtelevasti kertonut kantojaan esikoisen edesottamuksista omassa FC:ssään. Nyt Tukiaisista Tunkin, Jassun ja Markun lisäksi "vihdoin" tuli esiin äitiNI Marja Tukiainen. Tämä kai oli väistämätöntä.

Lähes kosmisen yhteensattuman kaltaisesti Marjasta julkaistiin paperi-seiskassa "kuvia, jotka ei näytä äidiltäNI" ja erittäin hyvä haastattelu juuri silloin, kun Tunkki lensi asunnosta pihalle toisen kerran kahden vuoden sisään. Markkuhan hääti esikoisen Jollaksen residenssistä ja nyt ryhdistäytyi Tunkin elämän alkuperäinen nallekarhu, Mika. On epäilemättä kohtuutonta, että 36-vuotias nainen joutuu ensimäistä kertaa elämässään muuttamaan "omaan asuntoon". Ei tietenkään omistusasuntoon, mutta luukkuun, jossa asumisjärjestelyitä ei voi kuvailla toisen nurkissa loisimiseksi. On suorastaan sopivaa, että tätä tragediaa rahoitetaan samalla tavalla, kuin Johanna Turhapuron muuta elämää.

En tietenkään sano, että nämä asiat liittyisivät jotenkin toisiinsa. Siis tarkoitus ei ole millään tasolla edes vihjailla, että Tunkki manageroi äitinsä antamaan koskettavan haastattelun Seiskalle, että saadaan maksettua sen seuraavan luukun takuuvuokrat. Haluan vielä täsmentää, että en edes epäile, että Marja Tukiaista on viety kuin pässiä narussa ja Tunkki on parittanut äitinsä yksityisyyden Suomen suurimmalle medialle. Ettei nyt jäisi kenellekään pienintäkäänä mahdollisuutta ymmärtää virheellisesti sanomisiani, haluan painottaa, että henkilökohtaisesti en pidä todennäköisenä, että Marjakin on aito Tukiainen, Tunkki kusettaa (myös) äitiään ja äiti tekee edelleen parhaansa, ettei esikoistyttären roihuavat mielenterveysongelmat ja aistiharhat vahingossakaan helpota - puhumattakaan täydellisestä kyvyttömyydestä edes alkeelliseen elämänhallintaan.

On täysin sattumaa, että Tunkki oli hetken koditon, Tunkki on kertoillut kavereilleen äidin maksaneen uuden luukun takuuvuokran ja Marja antoi haastattelun Seiskalle. Nämä asiat eivät siis liity millään tavalla tai tasolla toisiinsa. Yhtään mitenkään.

Nyt kun on saatu alta pois tämä vankka uskoni siihen, että Marja ei missään tapauksessa nöyryyttänyt itseään, että Tunkilla on taas joku luola mihin koirat voi paskoa, voidaankin pikaisesti tarkastella mitä Seiskan tiimi tinkimättömiä journalisteja Marjasta tiristi.

Haastatteluhan oli tietenkin ihan järkyttävää paskaa. Paska kuvaa hirmu kivasti sekä haastattelun henkeä, sisältöä, viestiä, haastattelupaikkaa ja otsikkoa. Jos journalistiliitto lanseeraisi anti-pulizerin, niin tämä äitiNI Marja Tukiaisen ristiretki faktoja oikoessa olisi kova pala kenelle tahansa skeidamedian osaajalle. Tarun mukaan kuningas Midaksella oli kosketus, joka muutti kullaksi, voin nyt raportoida, että Seiskan kosketuksella on oma muotoa ja tuoksua muuttava vaikutuksensa.

Harmillisesti mainittua anti-pulizeria ei toistaiseksi jaeta, joten vähintä mitä voin tehdä, on ojentaa oma kaino tunnustukseni Team Tukiaiselle ja Seiskalle:



Haastattelu on niin monella tasolla häiriintynyttä ja moraalitonta vanhan naisen irstasta nöyryyttämistä, että siitä on vaikea kirjoittaa lipsahtamatta synkkään nettivihaan. Joskin on pakko sanoa, että itsensänöyryyttäminen on vahvasti Tukiaisilla geeneissä, eli ei siitä Seiskaa voi syyttää. Seiska tarjosi Marjalle pätkän narua, Tunkki antoi yleisöstä ohjeita solmun tekemiseen ja Marja itse päätti hirttää sillä itsensä.

Tästähän toki voi tulla sellainen kuva, että olisin jotenkin tuohtunut Marjalle, paheksuisin haastattelun antamista tai olisin jotenkin muuten kovin latautunut aiheesta. Höpsis, en tokikaan. Kyllähän jokainen varmasti ymmärtää, että ei se Marjallekaan helppoa ole varmasti ollut. Tunkey Kong on kuitenkin sen lapsi, glamouriin on varmasti turruttu, Tunkki manipuloi ihmisiä teollisessa mittakaavassa ja on kroonisesti kusessa elämänsä kanssa, ollut vuosikymmenen.

Ei noista lähtökohdista varmastikaan kukaan äiti ainakaan mitenkään automaattisesti toimisi "järkevästi". En myöskään ole ihan varma, että Marja edes tajuaa miten hölmöä on ajatella, että voi antaa haastattelun kahden päihdeongelmaisen väkivalta- ja moniala-rikollisen kusentuoksuisesta elämästä ja sillä "oikaista käsityksiä" , ylipäätään saavuttaa jotain positiivistä. Tuskin on mitenkään itsestään selvää, että Marja edes pystyy, saati haluaa nähdä Julian ja Johannan elämää siten kun sitä on eletty. Näiden kahden kohdalla voi hyvällä omallatunnolla sanoa, että tieto lisää tuskaa.

Mutta miten tollaseen sitten pitäisi suhtautua? Siis siihen Seiskan juttuun. Tämä onkin ikuisesti pinnalla keikkuva teema. Näitä uuvatteja kuuluu, pitäisi, kannattaisi tai ainakin olisi hyvä ymmärtää. Joka vuosi tarve intensiiviselle ymmärtämiselle vain lisääntyy ja sitä vaativat satunnaiset kommentoijat eri foorumeilla.

Tunkin osalta sitä ymmärtämistä pitäisi harjoittaa mittavasti, koska yleisesti tunnutaan ajattelevan, että Tunkki on mieleltään järkkynyt. Se on vähän "hullu", joten ei sen sanomisia voi samalla tavalla ottaa, kuin jonkun täyspäisen. Eli nyt vuosia jatkunut vihapuhe, rasismi, ihmisten jatkuva haukkuminen, syytteleminen, viikottaiset valheista kiinnijäämiset ovat kaikki vain... mitä? No ne on vaan niitä Johannan juttuja. Ei se oikeuta kiusaamaan Johannaa ja onhan se nyt melkosen mautonta sairasta ihmistä haukkua.

Niin. Onhan se mautonta, eikä tästä sen jatkuvasta kiusaamisesta hyväksyttävää saa mitenkään. Mutta toisaalta jos koskaan on ollut vähemmän mautonta kritisoida tai solvata jotakuta, niin eikö Johanna Tukiainen ole siltä osin erittäin hyvä kandidaatti?

Tuollainen lukuisia kertoja tuomittu väkivaltarikollinen, jonka rasismikin on sitä ihan kaikkein aidointa vihapuhetta, kuten "pahimmat sairaudet tulee afrikasta", white power henkistä "valkoiset on vaan parempia, korkeemmalla tasolla" juttua? Kun siis kyse ei tosiaan ole mistään köykäsestä maahanmuuttokritiikistä ja rasismin kanssa flirttailusta, vaan ihan suoraa redneck rasismia ja tähtäimenä lausunnoille tuntuu olevan aina mahdollisimman suuri yleisö. Jos noita Tunkin aivopieruja lipsahtaisi persun suusta, niin asiaa puitaisi korkeimpaa oikeutta myöden. Harva uusnatsikaan kehtaa nykyään luukuttaa tota materiaalia omalla nimellään.

Puhumattakaan niistä sen ihan käsittämättömistä homokommenteista, että on sairasta vetää toista perseeseen yök ja onneksi isäni ja veljeni ei ole homo ja kermana kakun päällä se juntti itse on vuoroin lesbo, hetero ja nyt tällähetkellä bi-seksuaali. Tämä siitäkin huolimatta, että matkanvarrella Tunkki on kuitenkin järjetänyt lukuisille homoseksuaaleille kyytejä helvettiin.

Olen jo vuosia ihmetellyt miten kukaan viitsii ottaa asiakseen puolustella tuollaista ihmistä. Sanoisin, että se on melko ennenkuulumatonta. Ihmettelen myös miten Tunkin puolustamisesta ei tunnu jäävän näille moraalinvartijoille itselleen minkäänlaista tahraa takkiin. Kysehän siis tosiaan on melko käsittämättömästä törkyturvasta, eikä sen edesottamuksista oikein positiivista voi keksiä.

Mutta entäs ne muut Tukiaiset? Mitenkäs niihin kuuluisi suhtautua? Markku oli ennen ihana nallekarhu ja kultakello oli kuumana ranteessa. Nyt isä onkin ihan osastokamaa, kun se erehtyi arvelemaan Hymylle, että mitään glamouria ei varsinaisesti ole koskaan ollutkaan. Tunkki solvaa keskimäärin kuukaudessa isäänsä saman verran, kuin keskiverto Suomalainen koko elämänsä aikana. Isukin edesottamukset on vahvasti dokumentoitu tunkin itsensä toimesta jo vuosikausien ajan, mutta isukki ei ollut itse julkisuudessa muuten kuin FC:ssä. No nyt se on sitten kai vapaata riistaa, kun se niitä juttujaan on tilittänyt lehdessä ja FC:ssä ja tuskin kukaan Markkua enempää tai pahemmin voisi edes haukkua, kuin esikoinen itse. Samanlaista yleisöä on ainakin mahdoton saavuttaa solvauksille.

Iskän homofiiler ja muut Tukiaanisen Testamentin siteeraukset on ihan legendaarisia, mutta siitäkin huolimatta epävirallisessa rankingissä Papabear lienee tällä hetkellä se kaikkein vähiten kilahtanut Tukiainen, kun kolmas sisko Joel, ei toisaiseksi ole halunnut minkäänlaista julkisuutta. Joelin oma mielipide tosin ei ole estänyt Tunkkia jankuttamasta Joelin olemassaolosta ja julkisuuden kammosta.

No mites se Marja ja tämä paskaksi luonnehtimani artikkeli Seiskassa? Ennen vanhaan aika säännöllisesti joku spekuleerasi, että Marja se muuten on varmasti se älyn ääni siellä Sollentunassa. Marja piti lättynsä kiinni ja nieli Tunkin heittämää lokaa suorastaan ihailtavasti. Marjasta ei siis tiedetty oikein mitään, eikä sen roolia tässä sirkuksessa kukaan tiennyt ja melko yleinen käsitys skenessä oli, että Marjaa ei näihin Tunkin sekoiluihin sotketa, se on osaton, annetaan sen olla rauhassa. Olisiko "meidän" tarvinnut tietää Marjan roolia ja onko sitä nyt sopivampaa puida, kun on rahasta annettu lehteen haastattelua glamourista ja speksattu hautaan kerenneen Julian lapsuus, nuoruus ja kuolema?

Voiko oikeutetusti ajatella, että Marjan osuutta näissä spektaakkelin omaisissa bakkanaaleissa sopii puida nyt, kun Marja on naamallaan ja nimellään tullut - Tunkin puheiden mukaan loppuunmyydyssä Seiskassa - heristämään sormea, oikaisemaan asioita ja esiintymään omana itsenään? Kun nyt on käynnyt ilmi, että Marja on vähintään yhtä kuutamolla, kuin esikoinen ja tieto on meille myyty rahasta, niin miten se pitää suhteuttaa siihen, että Tunkey Kong on kuitenkin aina Marjan lapsi? Jokainen varmasti itse päättää miten paljon haluaa "antaa anteeksi" ja ymmärtää, mutta vähemmistö oletettavasti kiistää sen yksinkertaisen seikan, että Marja ihan itse avasi dialogin.

No mitä siitä Marjasta ja sen antamasta kaapelintuoksuisesta haastattelusta sitten voi sanoa? Vaikea keksiä mitään hyvää sanottavaa, mutta ehkäpä Marjaa ja hänen näkemyksiään voi ymmärtää johonkin asti ja osan siitä roskasta voi laittaa tietämättömyyden piikkiin.

Mutta silti? Mitä vittua? Ihan alkuun varmaan kannattaa koittaa pureskella jutun lööppiä "Nettiviha mursi Julian mielen!". Niin. Nettiviha oli se juttu. Minun on vaikea uskoa, että oikeaa VIHAA olisi siinä mittakaavassa esiintynyt, jossa sitä nyt Seiskan kannessa myydään. Jos jotakuta halveksitaan, niin se ei ole synonyymi vihalle edes vuonna 2014. Halveksunnalle tuskin on vaikea löytää perusteita. Jos sitä vihaa olisi ollut, niin miksi se on olennaista vuosi sen jälkeen, kun Julia pistettiin kuoppaan? Jos se nettiviha todella oli ihan otsikon edestä tärkeää, niin miten se ei ole olennaista, että Johannahan sitä nettivihaa Julialle parhaansa mukaan järjesteli? Siis silloin, kun Julia ei itse esim näyttänyt keskisormea seiska nyyssissä ja leuhkinut, ettei joudu vankilaan? Tai potki yleisöä naamaan? Tai tuomittiin monta kertaa pahoinpitelystä? Tai jäi kiinni varastelusta? Tai haukkui siskonsa, äitinsä, isänsä ja lukuisia kertoja milloin kenetkin ja wait foor it... netissä tätä hoidettiin, eli Julia itsekin osallistui nettivihaan kiitetttävästi ja tavoitti yleisönsä joka kerta.

Marjaa tuskin siitä voi tuomita, ettei äitinä laskeskele mikä oli Julian oma osuus siitä kuvitellusta tai todellisesta nettivihasta. Kuitenkin riski lipsahtaa hurskastelun puolelle on akutti, kun Marja ei ole alkuunkaan huolissaan esikoistyttären kroonistuneesta vihankierteestä. Mittakaavassa kuitenkin on tuntuvahko ero, kun Julia murtuu jostain idioottien nettinimittelystä ja Johanna lähettelee rottia ja vainoaa ihmisiä vuosikaudet, eli lähestymiskiellon ja vankeustuomioiden verran. Eihän me kai niin voida ajatella, että vihaamiset on enemmän vittumainen juttu jos se kohdistuu kosmetologiin? Jos on otsikon arvoista tilittää, että NETTIVIHA mursi Julian mielen, niin mitäs se sitten tarkoittaa, että nettiviha mahdollisimman suuren yleisön edessä on Johannan tavaramerkki, sen työtä sekä lavalla, että Seiskan livessä ja FC:ssä ja Julia oli rekrytoitu tähän jatkuvaan häiriköimiseen ja haukkumiseen mukaan?

Lopetas nyt siitä nettivahasta vaahtoaminen idiootti, mites se juttu nyt sitten itsessään... niin. hetki pitää miettiä mitä sanoo, ettei mennä tarpeettomasti mauttomuuksiin, koska se juttuhan oli siis ihan silkkaa paskaa. Marjan piiskaamisesta tuskin on kenellekään mitään iloa mutta ehkä siitä artikkelista voi jotain sanoa, kun kaikki ei välttämättä ole sitä lukenut.

Juttu alkaa isolla otsikolla "NETTIVHA JATKUU KUOLEMAN JÄLKEEN!". Ensimmäinen kappale onkin omiaan vähentämään tätä aiheetonta ennakkoluuloa internetissä. Siinä nimittäin käy ilmi, että Johanna ja Marja ovat päätyneet Julian haudalle laulamaan "paljon onnea vaan, paljon onnea vaan, paljon onnea Julia, paljon onnea vaan". Niin, siis ihan oikeasti. Johanna, Marja ja Seiskalta ainakin toimittaja, mahdollisesti myös kuvaaja lähtee Malmille laulamaan Julian haudalle Paljon onnea vaan. Mikä olisi tuota makaaberimpaa? Keksiikö joku jotain, joka olisi mauttomampaa? Siis mitä helvetten? Tuo vainajan onnittelu laululla lienee itsessään melko erikoista, mutta onko hautausmaa oikeasti oikea paikka antaa haastattelua ja ottaa kuvia? Mitä olisi mahtanut miettiä viereisellä kummulla omaa läheistään kunnioittava omainen, kun vieressä salamavalojen räiskeessä lauletaan Seiskan edessä paljon onnea? Käviköhän tuo kenelläkäään edes mielessä? Kävi tietenkin, Seiskan toimittaja tajusi alle nanosekunnissa, että nyt vuollaan taas friikeilla kultaa, tässä on taas kovaa matskua ja tän porukan hulluus saavutti ihan uuden levelin.

Juttu jatkuu siten, että Marja selostaa Julian kuoleman olosuhteet, ruumiin löytymisen, ajat ennen kuolemaa ja vaikuttaa olevan huolissaan siitä, että Johannaa aiheettomasti syyllistetään Julian kuolemasta. Niin.... tämä on nyt ehkä sellainen asia, mihin olisi helppo tarttua ja listata muutama esimerkki miksi kenen tahansa olisi helppo perustella tietynlaista syyllisyyden taakkaa esikoisen toimissa Julian kohtalon osalta. Asiaa on puitu niin monet kerrat netissä, että en nyt lähde piiskaamaan Julian raatoa ja ilmeisesti kuitenkin aidosti tytärtään surevaa Marjaa. Tämä siitäkin huolimatta, että en keksi yhtään perusteltua syytä selostaa miten se Julian raato löytyi, mitä sitä ennen tehtiin jne. En ymmärrä miksi äiti sellaista haluaa vapaaehtoisesti kertoa julkisuuteen, mutta vika voi toki olla minussa.

Tämä Julian kuolemasta selostaminen kulminoituu seuraavasti:
"Marja haluaa oikoa huhuja, joita Julian kuolemasta liikkuu.
-Julia ei tehnyt itsemurhaa. Hän ei ottanut lääkeyliannostusta. Eikä hän koskaan käyttänyt huumeita."
On mahdoton sanoa valehteleeko Marja tietoisesti, onko tuo vain Marjan tapa suojella muistoa lapsestaan vai onko Marja aidosti tietämätön sisarusten railakkaasta glamourista, mutta toin tuon nyt esiin lähinnä siksi, että tuo on ihan käsittämättömän ironista. Ironista siksi, että tuo on sitaatti Seiskasta, samoin kuin tämä:

http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Julia-sisko-vasikoi-tuomitun-Tuksun-Kaytti-kovia-huumeita/1006102
"Julia-sisko vasikoi tuomitun Tuksun: Käytti kovia huumeita!Viihdeuutiset 05.06.2013 12:39 
Kohublondi Johanna Tukiainen tuomittiin viime viikolla kahden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. 
Seiskan haltuunsa saamista kuulustelupöytäkirjoista selviää, että Johanna käytti kyseisenä iltana kovia huumeita, ainakin mikäli Julia Tukiainen puhui kuulusteluissa totta. 
–Mä tanssin, poltin tupakkaa ja vedin amfetamiinia, Julia myönsi poliisille. 
–Johanna on tosi vaikea sitten kun se juo. Ja sekin oli vetänyt amfetamiinia, niin sille tuli jotain ongelmia ihmisten kanssa, Julia kertoi kuulusteluissa."
Mitähän Marja mahtaisi ajatella tuosta? Äitinä lähtee vartavasten oikomaan Seiskaan väärinkäsityksia Julian tekemisistä. Siis samalle lehdelle, joka raportoi Julian huumeiden käytöstä. Jos Johannaa on tosiaan täysin aiheetta syyllistetty Jullen kohtalosta ja oiottavaa on, niin mitenköhän Marja kokee Seiskan roolin näiden oikomista vaativien asioiden ansioituneena levittäjänä? Tähän tuskin saadaan vastausta, mutta on kai tämäkin ihan omanlaisensa kummallisuus tässä saagassa, jota nyt tuotetaan MC Tukiaisen Sollentunan chapterissä.

Sitten päästäänkin siihen nettivihaan. Marja myöntää, että molemmat tytöt ovat "töpänneet" ja muistaa mainita osuvasti, että ketään meistä ei ole virheetön. Näinhän se on, kaikkihan me täällä toisinaan tyritään. Marja kertoo myös satunnaisesti lukevansa netin keskustelupalstoja ja surevansa sekää tytärten, että kirjoittajien puolesta.
"- Ajatelkaa, Juliaa haukutaan netissä vieläkin, vaikka hän on kuollut, Eivätkö haukkujat ymmärrä toimintansa rumuutta? Aivan kuin haukkujat eivät käsittäisi, että Juliaa ei enää ole. En tunnista tytätäni niistä kauheista kirjoituksista, Marja sanoo" 
Minusta on oikeastaan ihan kiva ja armollista, että Marja ei tunnista tytärtään niistä kirjoituksista. On varmasti kaikkein eniten Marjan kannalta hyvä, että Marja ei itseasiassa edes tunne tytärtään. Siitä tuskin olisi kenellekään mitään iloa, että Marja tietäisi mitä kaikkea siskokset kerkesivät puuhata ennen kuin peli vihellettiin poikki. Mutta. Onkohan kuitenkin niin, että haukkujat eivät ole ne ainoat, joilla on vaikeuksia käsittää, että Juliaa ei enää ole? Pidetään kuitenkin mielessä, että Marja antaa haastattelua siellä haudalla ja luikauttaa esikoistyttären kanssa pienet onniteluveisut ja saadaanhan siitä ihan hyvät kuvat lehteen. En ihan ymmärrä miten tuo ajatuksenjuoksu on mennyt.

On epäilemättä ikävää, että omaa tytärtä haukutaan, enkä soisi kenenkään joutuvan Marjan tilanteeseen, koska sellaista tuskin kukaan ansaitsee, mutta onkohan tuo ihan järkevää toimintaa? Epäilemättä esimerkiksi minä olen yksi näistä kovista solvaajista ja omalta osaltani vastuussa Julian mielen murtumisesta. Syystä tai toisesta minulla ei kuitekaan ole omista sanomisistani edes niin vähän huono omatunto, kuin Julialla oli omista tekemisistään, Johannasta puhumattakaan.

Seuraava osuus onkin sitten omata mielestäni se kaikkein häiriintynein. Marja siirtyy nettivihasta sujuvasti ulkomaille ja jos sitä ei olisi erikseen mainittu, olisi mahdoton tietää onko äänessä Marja vai Johanna, mutta Tukiaiseksi jutut kyllä tunnistaa välittömästi. Kuin tilauksesta Marja oikaisee Markun väitteet mielikuvitusglamourista ja epäilenkin, että juuri tämä kohta on eritoten miellyttänyt esikoista.
"Petolliset ihmissuhteet ja nettiviha rikoivat Julian monta kertaa. Ulkomailla heillä oli parempi olla. Näin tyttöjen glamourelämää Miamissa, missä he viettivät paljon aikaa. He löysivät amerikkalaiset poikaystävät, jotka tapasin. Upeita kartanoita, hienoja autoja ja luksusveneitä, Marja sanoo"
Nyt on haastavaa olla olematta kovin ilkeä. On nimittäin mielestäni melkoisen vastuutonta herkutella jollain tyttöjen glamourelämällä ja amerikkalaisilla poikaystävillä. Etenkin kun näiden puuhien todenperäisyys on vähintäänkin kyseenalaista ja vaikka olisi tottakin, niin puhutaan asioista, jotka tapahtuivat noin 10 vuotta sitten ja sen jälkeen onkin sitten kynnetty pitkin ojia, paskottu housuun, asusteltu vanhempien nurkissa ja harjoitettu lain ja etenkin leimallisen uskovaisen perheen näkökulmasta erittäin kyseenalaista toimintaa. Vastuutonta tuossa kuitenkin on minusta se, että toinen noista puupäistä elää sitä miamin luxusta saumattomasti edelleenkin.

Etenkin kun Marja on tosiaan ihan kamalan huolissaan esikoisen jaksamisesta ja hyvinvoinnista. Tämä haastattelu varmasti on juuri sitä, mitä Tunkki tarttee, että se irrottautuu tuosta oravanpyörästä ja tekee sille kymmenen vuotta jatkuneelle syöksylle jotain. Aika vaikea on näiden suitsutusten jälkeen epäillä Marjan roolia noiden kahden tampioin maailmankuvan kehityksessä. Äitin tyttöjä, niin kai vois sanoa?

Loppujuttu onkin sitten siskosten lapsuudesta. Julia oli poikatyttö, Johanna taas prinsessa. Niistä tuli erottamattomia ja blaa blaa blaa. Lapsuus oli sellasta tosi tavallista ja Marja epäilee, että se on pettymys monelle. Loppua kohden minulla oli vaikea tunnistaa Marjan kuvailemaa tytärtä Juliaksi. Marja nimittäin kertoo, että Julia oli: ahkera, älykäs, yritteliäs ja urheilullinen. Kaitpa Juliaa noinkin voi halutessaan kuvailla, mutta henkisesti kannattaa valmistautua siihen, että suurella yleisöllä saattaa olla erilainen käsitys ja tuntuvia haasteita tunnistaa juuri näitä piirteitä Jullessa. Sääli, että yhdestäkään Marjan kuvailemasta ominaisuudesta ei ikinä tihkunut ainoatakaan esimerkkiä julkisuuteen. Näyttö päinvastaiseen suuntaan sen sijaan oli kattavaa kautta linjan ja jotteivat ne unohtuisi, Johanna Tukiainen aina muistaessaan ylläpitää tätä käsitystä.

Tästä päästäänkin sitten siihen, että ketään ei kiinnosta. Äkkiseltään ajateltuna, tuohan on ihan lööperiä, minuakin kiinnostaa, sinä jokä tätä luet, sinuakin kiinnostaa. Monia ihmisiä kiinnostaa. Mutta ja tämä on iso mutta. Ei ihmisiä yleisesti kiinnosta, itseasiassa jäätävä enemmistö ihmisistä ei joko tiedä Tunkista tai muistaa sen jonain epämääräisenä bimbona, joka sekstaili Iken kanssa. Ei kai sitä joka ikisessä lehtijutussa erikseen mainittaisi, jos Tunkki tunnettaisi jostain muustakin?

Me Tukiaanisiin tekemisiin vihkiytyneet tuskin ollaan sitä kohderyhmää, joka muuttaa mielipidettään, kun Marja, Johanna, iskä tai joku kymmenistä Tunkin manipuloimista kätyreistä ilmestyy jonnekin vähän oikomaan käsityksiä. Nämä tälläiset tyttären haudalla, suoraan Tunkin sanelusta annetut haastattelut tuskin parantaa tilannetta mitenkään. En ymmärrä miten sitä Julian työsopimusta Dollsdancerssissa ei voisi jo pikkuhiljaa pistää poikki, kun se Tunkin vuosia jatkunut Julian nöyryyttäminen oli aavistuksen mautonta jo sen eläessä. Nyt Jullen raadolla ratsastaa kolme Tukiaista jo toista vuotta. Äkkiseltään vois joku luulla, että Julia oli tunnettu henkilö muutenkin kuin Johannan siskona.

Tämä toiminta on jotekin niin typerää, että siihen on vaikea keksiä mitään vertauskuvaa. Vähän samoissa sfääreissä mentäis, jos hakaristeillä tatuoitu skinhead julkasis vanhan luokkakuvan, jossa se seisoo somalin vieressä ilman pesäpallomailaa ja tällä sitten perusteltais sitä, että kyseessä on vaan huoli sananvapaudesta ja maahanmuuttokriittisyydestä. Kun nämä kaksi paviaania tosiaan on ihan omanlaisensa ilmiö, niin eiköhän se ole kaikille muille itsestäänselvää, että mitään ei ole tehtävissä. Miksi edes pitäisi yrittää? Välillä tuntuu, kuin nuo muut Tukiaiset ihan tarkoituksella vauhdittaa sitä sen alamäkeä.

Tunkki on takuulla ainoa ihminen, josta ihan yleisesti julkisuudessa on sellainen käsitys, että se on tukevasti sekasin. Siis silleen ihan aidosti kajahtanu kylähullu. Tätä pystyy käyttämään selityksenä sille, että Tunkkia pitää ymmärtää, eikä sitä saa solvata ja silti Johkivihaa hillitsevä voi kokea ettei itse ole loukkaava. Tuskin ketään muuta tosiaan voi kutsua hulluksi ja se on kohteliaisuus. Eihän Tunkin hölmöilyistä pääsääntöisesti kirjoita kuin pari julkaisua, kaikki muut välttelee sotkeutumasta sen sepustuksiin. Mistähän siinä mahtaa olla kyse, sitä voi jokainen miettiä. Jokainen voi kysästä itseltään jättäiskö yksikään lehti kirjoittamatta jos kuka tahansa levylle saakka musiikkia julkaissut artisti kertoisi FC:ssä tulleensa raiskatuksi. Laskujeni mukaan Tunkki on mielestään tullut raiskatuksi neljä kertaa siten, että näihin on tarttunut ainoastaan Hymy ja/tai Seiska.

Viimesin näistä mystisistä raiskauksista tapahtui viikonloppuna. Kaava on taas jotain ihan käsittämätöntä. Ensin Johanna lähtee Sollentuunakseen, liekittää mennessään, että siellä on hyvä olla, sinne on hyvä päästä, otetaan kuvia tädistä ja kristallikruunusta ja blaa blaa blaa. Ensin ollaan päivä ihan tosi kovassa kännissä ja häpäistään vieraiden edessä koko perhe. Sitten onkin aika tarttua töihin ja julistaa koko kansalle, että tänään saa muuten Tukiaisen ukon tytär meisseliä mekkoon.
Tanaan loppuu pitka selibaattini! :) 
Käyttäjältä Johanna Tukiainen
16.11.2014 17:40 
Silja Linella miehia kylla riitti jonoksi asti ja nukuin vaatteet paalla jonkun komistuksen vieressa. Mutta olen tarkoituksella pidattaytynyt seksista, koska olen odottanut ruotsalaisen juristimieheni tapaamista. Tapasimme hänen kanssaan jo 3-vuotta sitten, sen jälkeen kun olin hakenut avioeron Artosta. Aloin kuitenkin seurustelemaan Urbanin kanssa. Meidän suhde kesti vuoden. Tapasin viime kerralla ollessani tämän juristin ja tänään tapaamme uudelleen. Hän on tumma, pitkä ja komea joka on myös lapsi-ja eläinrakas. Ja taatusti hetero heh......;). Julia tosin toivoi meille molemmille amerikkalaisia miehiä, mutta ei tästä elämästä vielä ikinä tiedä, mitä tapahtuu! ;) Ruotsissa mulla on myös hyvä olla katkolla. Huomasin ettei viinan läträämisestäni tule mitään Helsingissä, en meinannut päästä putkestani eroon. Suoritan tosin velvollisuuteni Suomessa, teen pikkujoulukeikat ja sen jälkeen se on Adios Suomi.

Tarjotaan näädille todisteita siitä, että Tunkki käy satunnaisesti suihkussa ja pesee sitä päätään. Äksyn (oletettavasti Jasminen) tukkahiustuotteita on armosta käytetty.
Valmistautuminen alkakoot treffeille!! :) 
Käyttäjältä Johanna Tukiainen
16.11.2014 19:56 
Ensin pesen äksyn hiustuotteilla tukkani, sen jälkeen vetäisen Ferrerin mekon päälleni ja se on menoksi swarowskin 14cm korkokengissäni! :)
Ruotsalaisen deitin luonnakin paiskitaan töitä ja päivitetään suoraan kiihkeiden treffien kesken Liveä:
Treffini luona! :) hän diggaa Marilyn Monroesta 
Käyttäjältä Johanna Tukiainen
16.11.2014 23:46 
Meillä on nyt jo yksi ihailun kohde! ;)
Tähän mennessä kaikki luistaa. Tunkki on makoillut matkalla hytissä komistuksen vieressä ja tietää, että tänään nussitaan. Suihkunraikkaana tienpäälle ja paikanpäältäkin päivitystä, "treffi" tykkää Marilynistä, mikä voi mennä pieleen? No ihan kaikki mahdollinen. Live hiljenee ja Tunkki siirtyy Faceen:


Tätä tapahtumienkulkua kannattaakin vähän pureskella ja voin vakuutta, että kaikki mitä näet, on todellisuutta, et näe unta. Tähän mennessä asiat todella ovat menneet niin, että Tunkki julistaa lopettavansa selibaatin, poikkeuksellisesti peseytyy, päätyy "deitin", eli silloisen juristi poikaystävänsä luokse ilmeisenä tarkoituksena tulla kynnetyksi. Lopputuloksena Tunkki tulee kaapista ja ilmoittaa, että tuli raiskatuksi. Samalla saadaan lisäselvyyttä ruotsalaiseen käytäntöön, johon mitä ilmeisemmin ei kuulu raiskauksista raportoiminen poliisille, vaan se ilmoitetaan Facebookissa suomalaiselle homo kaverille.

Ihan kuin tässä ei olisi riittävästi kestettävää kenelle tahansa, mutta kun tämäkin poikaystävä osoittautuu sekä vitun hulluksi, että raiskariksi. Minusta voi aiheesta sanoa, että Tunkilla ei kyllä ole ollut onnea rakkaudessa, kun puolet sen poikaystävistä, eli deiteistä on raiskannut sen, osa lukuisia kertoja.

Ollissa näen kyllä potentiaalia. Vetovoima-kommenteista näkee, että kaverilla on pelisilmää ja ajoitus kohillaan.

Nooooooo, me nettivihaajat tietenkin ollaan skeptisiä kaiken suhteen, oltais jopa suihkussakäymisen suhteen, mutta siitä on kuva. Onneks oman maan nainen ei ole omassa maassaan, vaan tulee poikkeuksellisesti raiskatuksi siellä ulkomailla, mihin ollaan oltu menossa viisi vuotta. Kyllä nyt kelpaa, kun siellä on koko bändi tukemassa esikoistytärtä sekä kaapistatulon suhteen, että raiskauksen osalta. Wroooooooong, päin persettä meni sekin:


Niin, että siitäs saitte koko perheeNI, erityisesti Jasmine. Kyllä ois kannattanut kuunnella Tokoita. Jos joku miettii mitä nainen yleensä tekee tultuaan raiskatuksi, niin on mulla siihenkin tarjota vastaus. Sellanen just viinipäissään raiskatuksi tullut ja perheensä hylkäämä nainen nimittäin lähtee laivalla kotiin, vetää siellä perseet olalle, tunkee väkisin baarissa lavalle, esittelee torttua yleisölle, lentää baarista ulos ja päätyy laivan putkaan. 

Miksi Tunkki menee suomessa sairaalaan ja lupaa seikkaperäisen reportaasin reiden raiskausmustelmasta? No yksi mahdollinen selitys voisi olla vaikkapa se, että eräiden arvioiden mukaan Tunkilla olisi ollut tänään oikeuslaitoksen hyväksymää hyväntekeväisyystyötä kalenterissa ja on vallankin mahdollista, että sinne ei ole päästy. Oma arvaukseni on, että Tunkilla tulehtui munuaisaltaat akuutisti ja nyt tarttetaan joku kuponki, ettei hyväntekeväisyystyö muutu merenrantahuoneistoksi Hämeenlinnan naisvankilassa. 

Tunkkia aina epäillään ja syytetään jekuttamisesta, minäkin olen siihen joskus sortunut. Nyt kuitenkin täytyy sanoa, että kun Tunkki lupaa lopettaa selibaatin, niin se selibaatti tosiaan lopetetaan vaikka pitäs käydä suihkussa ja tulla raiskatuksi. Ei ainakaan voi sanoa, ettei Tunkki tekis tosissaan duunia sen Seiskan maksaman noin 900€ palkan eteen. Ei kannata olla katellinen, glamour ei todellakaan ole heikkohermoisen ihmisen juttu.

Jep jep, kuinka tälläsestä raiskauksesta voi vääntää vitsiä. Niin, se onkin ihan hyvä kysymys. Varmaan tosi moni oikeasti raiskatuksi tullut kysyy ihan samaa ja taas on maailmassa muutama nettivihaaja lisää, kun Tunkki vetää tota yhden naisen performanssia tinkimättömällä ammattitaidolla. Mietin tunnistaakohan Marja noista Tunkin kirjoituksista ja tekemisistä tyttärensä? Pystyykö ihminen halutessaan kusettamaan itseään niin paljon, että tässäkään ei ole mitään ihmeellistä? Vieläkö Tunkin tulevaisuus on mietitty siten, että esikoinen muuttaa Sollentunaan turvaan pahaa maailmaa ja uskotaanko siihen samalla hartaudella, kuin Seiskan haastattelussa?