torstai 3. lokakuuta 2013

Korkeaa merilaulua 3.10.

3.10. ilmestyneessä Hymyssä on kuuden sivun haastattelu Markku Tukiaisesta.

Tuoreimmassa Hymy-lehdessä on haastattelu, jota ei ole osattu odottaa. Vihdoin avaa suunsa kohublondi Johanna Tukiaisen isä,Markku Tukiainen. Laajassa syvähaastattelussa hän kertoo tyttärensä ja perheensä elämästä Johannan lapsuudesta Kanerva-kohuun ja aina tähän päivään.
-Olemme ihan tavallisia ihmisiä. Toivon, että tämä haastattelu antaisi ihmisille syyn erottaa Johanna Tukiainen muista Tukiaisista. Johanna elää omaa elämäänsä ja tekee omia valintojaan. Minä en hyväksy väkivaltaa, enkä arvosta Johannan uravalintaa monine lieveilmiöineen, Markku painottaa.

Lehdessä oli myös yhden aukeaman haastattelu Arto Länsmanista, eli yhteensä kahdeksan sivua Tuksua. Markku Tukiaisen haastattelun lopussa luvattiin jutun jatkuvan marraskuun numerossa.

Albertinkadulla on herätty alkuillasta. Show voi alkaa.





Triviaa: "merilaulu" -on näätien sananväännös Dolls-päiväkirjasta:
"Tama ei ole myoskaan mika hyva sesonki matkustaa Miamiin. Nyt on low-seasong, paras aika on syksylla tai kevaalla. Talla hetkella taalla ei ole mitaan ns. makeeta porukkaa." 
(Dolls Diary 11.7.2007) 

Eiköhän tänä iltana Albertinkadulta raikaa high-seasong.



Viime yön päivityksiä Facebookista:

Johanna Mia Mari Tukiainen Voi ei.....unirytmi ihan sekaisin, lopetin masennulääkkeen nimeltä optipar joka vei ruokahalun lisäksi myös seksihalut kokonaan pois. Voi elämä......tilanne on nyt siis päinvastainen. Luonnollisiahan ihmisen tarpeita ne ovat, mutta saanko kysyä mitä tekevät sinkut???? En mä nyt selibaatissakaan ala elää, se ahdistaa. Kirjoitin aiempaan statukseeni etten halua miestä. No kyllä mä haluan, ja pidempiaikaiseen suhteeseen kuin yhdeksi yöksi! En mä nyt tässä iässä rupea parisuhteeseen koirieni kanssa! Krääh...... 

Johanna Mia Mari Tukiainen Oon monilla deittisivuilla mutta en ole jaksanut käyttää mitään,kun ei kiinnostanut. Mutta nyt kun sovittiin niiden tummien Barbie nukkejen kanssa, että otan takaisin pidennyksen, ripsienpidennyksen, rakennekynnet jne. niin on se nyt ihme jos sitä seksiä ei ala herumaan!!!!! Onko kaikki miehet stadissa homoja???? Ainiin.....unohdin että olemme SUOMESSA! Kuten yksi tyttö viime keikallani sanoi, tässä maassa pitää olla ruma. 

Johanna Mia Mari Tukiainen Nämä tummat barbie tytöt löytyvät siis superseuratuilta Seiska Liven sivuiltani. Seiska maksoi vahingonkorvauksen, joten jatkakaa vaan herjaamistani niin rahaa tulee vielä lisää!!! ;) 

*** *** Jossu, sää oot kaunis nainen! Tyhymä on mies jos ei ottais sua akakseen! ;) 

Johanna Mia Mari Tukiainen Niin ***, mutta tässä maassa ei saa olla näyttävä. Tietty onneksi aina voi vaihtaa maata......Miamissa miehet suorastaan ryntää kimppuun. Tääl on sit nähtävästi paljon homoja. Ja sit on tietty se ikuinen dilemma ns.madonna-huora. Miehet menevät naimisiin ns.turvallisten näköisen naisten kanssa, mutta himoitsevat kuitenkin tätä ns.huoraa. Toivottavasti ihmiset ei taas tahalleen väärin ymmärrä mua. Mä ihailen itse älyttömästi kauniita naisia. 

Johanna Mia Mari Tukiainen Tuulipuku vaan päälle, tukka lyhyeksi ja ruskeaksi, silmälasit päähän, yksi kerros mascaraa, eikä saa erottua edes betoniseinästä. Niin kyllähän niitä miehiä alkaa tulemaan, mitä olen katsonut tässä maassa raskaana olevia naisia ja aviopareja. Miehet sen sijaan voivat olla ihan komeitakin. 

*** *** Sinä et ole koskaan huora etkä mitään, sää oot vitun mukava akka!! :) Sää oot mun kaveri, aina. 

Johanna Mia Mari Tukiainen Kiitos rakas ***! Mä löysin nyt kivannököisen miehen jonka kanssa vietän jatkoja. 



Aamulla:

Johana Mia Mari Tukiainen En anna koskaan sulke anteeksi isä. En ikinä. 

Johanna Mia Mari Tukiainen Siis en anteeksi isälleni, en pysty. 

Johanna Mia Mari Tukiainen Luuletko vitun pässi että isäni on syytön?????? Puolusta vaan sitä hs 

Johanna Mia Mari Tukiainen Siis liete joka puolustaa Artoa!!!! 
Onhan Zero ihana hampaaton äijä dokaus seurana!!!!!!! 

Johanna Mia Mari Tukiainen Arto on sun paras dokaus seura, harmi vaan että se meni minne pitikin eli takaisin Lapin erämaahan 

Johanna Mia Mari Tukiainen Ette ole väleissä mutta kuitenkin tiedät missä se niljakke on???? Jepajer, pankaa toisianne perseeseen!!!!! 

Johanna Mia Mari Tukiainen Vedä anaalipanojenne kanssa, sorry mutta senhän sä osaatkin! Jos et mitään muuta. 

Johanna Mia Mari Tukiainen Rovaniemellä käräjil jo...... 

Johanna Mia Mari Tukiainen Hyi vittu, kaksi miestä vetää analiin toisistaan!!!!!! Ei ihmekään että AIDS levisi!!!!' 

(Youtube-linkkejä sisältäviä kommentteja)
Johanna Mia Mari Tukiainen Laita ihan mitä vaan, toi on muuten yksi Madonnan huonoimmasta ja tylsimmistä biiseistä. 

Johanna Mia Mari Tukiainen Kokoajan menee vaan huonommaksi! 



Johanna Mia Mari Tukiainen Jos näkisitte isäni tekstiviestit, niin pyörtyisitte!!!!!! Siis kanmosta!!!! Kohta se varmaan tappaa mut!!! 



Vastaavasti aamuauringon noustessa Tukholmassa:

Julia Tukiainen pekonia ja munakasta ja kahvia, nami. Sitten manikyyri ja lakkaus ja piiitkä lenkki mussukka possukan kanssa. enää 3 viikkoa mun synttäreihin, luvassa on sitten kolmen ruokalajin illallinen med kompisar ja sen jälkeen Stokiksen yöhön !!! Vähän jännittää vanheta, mutta toisaalta ei. Luvassa kivat juhlat ja ei aina partyja i jollas. Vaihtelu virkistää!!!!! 

13 kommenttia:

  1. No, onko joku lukenut Hymyn jutun? Onko isä psykoottinen??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isä on ihan vireessä. Tunkki taaseen on... ihan Tunkki.

      Poista
  2. Onneksi Julia on päässyt irti Johannan talutusnuorasta. En silti oikein usko, että se nyt täydellistä elämänmuutosta olisi tehnyt, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Toivottavasti ei palaa Johannan klamuuriksi tanssijattareksi enää.

    VastaaPoista
  3. Näätäfraktiolla on nyt aihetta kohottaa mäljä elämälle!

    VastaaPoista
  4. "tulehdun kohta kyyneliini" :D taattua tunkki tykitystä. Isälle vaan tsemppiä, tainnu tunkki kyllä pilata peruuttamattomasti tukiaisen nimen..

    VastaaPoista
  5. http://www.laakeohje.fi/files/1366782147798_fisv.pdf
    Tunkin käyttämän masennuslääkkeen tuoteseloste

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Alkoholi: Älä käytä alkoholia Optipar-hoidon aikana."

      Poista
  6. Tunkin käyttämän masennuslääkken tuoteseloste

    http://www.laakeohje.fi/files/1366782147798_fisv.pdf

    VastaaPoista
  7. Tuksu noteerattu ulkomailla:

    http://www.buzzfeed.com/lukelewis/awesomely-awkward-attempts-at-being-sexy

    Kohta 22.

    VastaaPoista
  8. Nyt on Tuksusta kiinnostuttu maailmalla.

    http://www.stara.fi/2013/10/07/johanna-tukiaisen-kuville-nauretaan-jenkkisivustolla/

    VastaaPoista
  9. Hei vaan sivun toimittajalle1 Onko Joe Pasko saanut tarpeekseen Tuksusta+ Kaipaan niitä Paskon blogeja, milloin on sellainen taas odotettavissa?

    VastaaPoista
  10. "Heti maanantaina kun verkkokauppa aukeaa".

    Vaikea sanoa. Joe nämä kommentit palstalle hyväksyy, eli lueskelee kyllä kaikki terveiset ennen kuin klikkaa 'hyväksy".

    Ehkä Tuksu hölmöilee taas joku päivä niin että Joella irtoaa joku paakku aivoista ja taas pitää kirjoittaa paskoo. Ei sille mitään aikataulua ole.

    VastaaPoista
  11. Eikö Auroran sairaala ole psykiaatrinen sairaala? ja jos se on psykiatrinen sairaala, niin miksi siellä hoidettaisiin Malaria-potilasta?

    VastaaPoista