torstai 21. marraskuuta 2013

Takilatiellä on taas tarvittu virkavallan apua

Saamani tiedon mukaan Johanna oli rantautunut vanhasta muistista Jollakseen. Seiskan Livessähän onkin saatu tänään nauttia uusista kuvista. On kuvattu Julian tärkeitä omaisuuksia ja Jasminen maalaamaa taulua.Ylipäätään oltu hereillä valoisaan aikaan, mikä sinäänsä on iloinen asia. Koirista intensiivisesti huolissaan olleiden iloksi kerrotakoon, että vitutuksen määrä saattaa lisääntyä tuntuvasti. Johanna on vihdoinkin onnistunut hankkimaan lisää eläimiä kiireisen elämänsä virkistykseksi. Tukiaisen seurue koostui upeasta rinnakaasta blondista, kahdesta koirasta ja uudesta possusta.

Poliisille oli soiteltu, kun osa porsaista ei suostunut poistumaan paikalta. Tilanteessa on vahvasti ajojahdin makua, koska poliisi ohjeisti Tunkkia poistumaan paikalta. Poliisiauton kylkiä ei potkittu, ketään ei lyöty kurkkuun, possua ei viety varastokoppiin, vaan tilanne sujui rauhallisesti. Taksilla katosi paikalta. Nyt odotellaan, että tämä Tunkin miesvihan hoidossa käytetty terapiaporsas saa virallisen esittelyn Livessä. Tuleeko porsaasta Paco, otetaanko Nassu uudestaan käyttöön, vai haistellaanko kansainvälisempiä tuulia Paris Hiltonin kanssa?

Sellainen virkistävä päivitys, nöf nöf vaan kaikille.

27 kommenttia:

  1. Uskomatonta, mutta varmasti totta. Ja jälleen virkavalta joutuu käyttämään verorahoja itsekkäiden porsaiden vuoksi.
    Kuvastaisi siltä, että lähestymiskielto voisi olla päällä tai ainakin haettuna. Lainaan epäsuorasti jotain (muuta) faniasi: pelastit Pasko päiväni"
    Onko mitään uutisia milloin rottaposteja käsitellään?

    VastaaPoista
  2. Kiitokset informaation jakamisesta, mutta sattuisiko sinulla Paskoseni olemaan tietoa, että onko iskäh karvaisine selkineen rantautunut takaisin Jollakseen myöskin, vai kuka ne poliisit paikalle soitti?

    VastaaPoista
  3. Itse epäilen seinänaapuria kätyriksi. Meinaa sillä hemmolla meinaan käpy palaa...

    VastaaPoista
  4. Tunnen yhden naapureista ja jos ne voisi ottaa asunnon taloyhtiön hallintaan, ne ottaisi. Ehkä Tuksun isä on saanu ne muuttamaan mielensä.

    VastaaPoista
  5. Tiedätkö Joe mitä tuolle dollsdancers.fi sivulle tapahtu? Oli joku teksti kaappauksesta, harhainen kirjoitus Tuksulta ja nyt sivut ei enää toiminnassa??

    VastaaPoista
  6. Hankinta-ajankohta vaikuttaa huonolta - possu ei taida ehtiä kasvaa jouluun mennessä kinkun kokoiseksi, ja ulkomaille sen vieminen on varmaan hankalaa. Ei taida olla Maijamiin poliisiopisto-tyyppisiä eläinkuljetuslentoja. Saako edes Ruåtsinlaivalle ottaa mukaan? Joku kiinalaisporukka varmaan ottaisi koirat uudenvuoden alla hoitoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tämä asia on oikeesti niin karsea, että eb jaksa edes huumoria löytää. Posket valuen vain totean, että tuo muija on mielenvikainen. Potsas kuitenkin on viisas eläin joten äö edes nousi siinä populassa. Btw Joe: onko tietoa, ottaako helsingin Taksi porsaita, siis oikeita saparohäntiä, kyytiinsä? Ehkä kulkevat karjakunnan pirssillä jatkossa?

      Poista
  7. Dollsdancers.fi -sivuston maksuja ei ollut maksettu. Se suljettiin. Yllätys?

    VastaaPoista
  8. Niin, siis dollsdancers.fi -domainia ei uudelleen buukattu. Sivuston ylläpito on eri asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan. Tuolta ne sivut löytyy edelleen: http://94.199.56.105/

      Poista
  9. No niin, olisiko näitä uutisia tämän positiivisemmin voinut enää kertoa? Vai meneekö tämäkin postaus taas kiusaamisen piikkiin? Minulle ainakin kelpaa. :) Siis Jollaksen residenssi on rivitalo-asunto? Nyt ihmettelen entistäkin enemmän naapurien aikaisempaa pitkäpinnaisuutta! Nöf!

    VastaaPoista
  10. Onko possusta kuvaa tai muuta varmistusta? Joko eläinsuojelu tietää siitä? Entä Albertin isännöitsijä?

    VastaaPoista
  11. Menee liian pitkälle. Tiedossa on faktana, että koiraraukat on laiminlyöty, niin mitä, tässäkö odotellaan että eläimet alkaa ristiin kusta ja paskoa sisälle? Maailma on täynnä hulluja.

    VastaaPoista
  12. Kiitos Joe kun jaksat asialliseen tyyliisi päivittää ja jakaa tietojasi meille (työtäkin)tekeville näädille jotka eivät ehdi nuuskia tilannetiedotuksia eri lähteistä! Ei muuta kuin lisää vaan, olet paras!

    VastaaPoista
  13. Tiedoksi kaikille jotka ovat ihmetelleet tuksun eläinten tilannetta: Suomessa eläin on Suomen lain mukaan esine ja omistamisen oikeus Suomessa hyvin vahva. Jotta eläimet otettaisiin viranomaisten toimesta huostaan täytyy heillä olla todisteita huonosta kohtelusta tai laiminlyönnistä. Ja siis todiste tarkoittaa että eläimissä on jälkiä tai on esim videoita eläinten huonosta kohtelusta. Silloinkin yleensä viranomainen antaa yleensä omistajalle aikaa korjata mahdolliset ongelmat. Ja jos ne korjataan, eläimiä ei oteta pois. Ja jos tilanne on tosi huono eläinten kanssa, tarvitaan viranomainen joka uskaltaa ottaa eläimet lopullisesti pois. Viime kädessä tuomioistuin päättää onko kyseessä rikos. Erikseen päätetään sitten eläinten kohtalosta.

    Tuksu siis ei taatusti ole hyvä eläinten omistaja, mutta jotta jotain voi viranomainen tehdä, tarvitaan todisteita. Siihen ei riitä mielipiteet tai näkemykset.

    VastaaPoista
  14. Hei mikä tää pelastusarmeijajuttu on? Ympäri nettiä puhutaan et Tunkki olis pelastuarmeijan tiloissa...

    VastaaPoista
  15. Tunkki on ite asustelemassa pelastusarmeijan tiloissa, ku ei minnekkään muuallekaan pääse.

    VastaaPoista
  16. Saadaanko joulun ja miljoonalatauksen kunniaksi jotain päivitystä vtapahtumista? pleaseplease? :P

    VastaaPoista
  17. Eiköhän se sieltä kohta saavu kirjoittamaan pikkunäppärän ivallista tekstiä ihmisen kuolemasta... Mielenkiinnolla odotan, miten pitkälle ilkeää mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olit täällä kuitenkin päivystämässä valmiiksi. See what I did there?

      Poista
    2. Mene ihmeessä Seiskaan, jasminen Faceen tai Hymyn-foorumille, niin ei tartte turhaan jännittää. Pahimpiin kouristuksiin akuutti fiksi, niin ei tartte täällä rynkyttää F5:sta.

      Poista
    3. Ei, F5:n rynkytys ei nyt nappaa. Ei varsinkaan puhelimella. Jo vain tulin päivystämään, toki asia pitää todentaa.

      Hymy jne. on jo tsekattu, noin niin kun esimakuna.

      Poista
  18. Johannan sisko Julia on kuollut.

    VastaaPoista
  19. Vaikka Joen kanssa paljon väittelin täällä (valitin siis kiusaamisesta jne) niin tuskin Joe, tai kukaan muukaan järkevä alkaa nälvimään toisen kuolemalla. Jos ei ole asiallista sanottavaa niin vaikeneminen kultaa.

    VastaaPoista