keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Annos Anteroa ja pakomatkalle

Alkaa selviämään miksi Tunkki saa noita kilareita ja lussuttaa poskiaan kuin janoinen kameli. Julle tarttis kyllä elämänkäyntiavustajan. Juhannus 2011 meni tosiaa silleen, että Tunkki ei muista lyöneensä pullolla iPhonemiestä, Julle sai pihalla rykärit ja löi ilman mitään syytä naista naamariin. Itse ajattelin, että olis siskot "ryynikänneissä", eli hyvä koktaili pameja ja päälle glamouristi viinaa. Siihen ei sitten muuta tartteta, kuin transet mankkaan, niin alkaa kuoharipullo viuhumaan. Antero kyllä selittää nämä sekopäiset väkivallanteot huomattavasti paremmin. Myös Tunkin suuhun mätänevät hampaat selittyy Anteronkäytöllä. Samalla selvisi myös miksi urpot pääty mattoon. Amfetamiineissähän kipukynnys ja aivotoiminta on pikkusen erilaista kuin selvinpäin ja molemmilla Tukiaisilla on pohjilla valmiiksi helppo luonne.

Ei ollenkaan ihme, että ne on teipattu mattoihin kahden pahoinpitelyn jälkeen. Ei myöskään ole ihme, että Tunkki karattuaan poliisiauton takaa metsään katto aiheelliseksi soittaa kytät etsimään huumeitä mökiltä. Tunkilla näet oli ensikäden tietoa, että bileissä vedettiin aineita. Ainakin kaksi henkilöä on ollu ihan seipäässä

Julle ei päässyt pakomatkalle ja päätyi laitokselle kuulusteltavaksi välittömästi tilanteiden jälkeen. Kuulustelut on menny ihan nappiin. Seiska vasikoi Jullen vasikoinneen Tunkin:
Julia-sisko vasikoi tuomitun Tuksun: Käytti kovia huumeita!

Kohublondi Johanna Tukiainen tuomittiin viime viikolla kahden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Seiskan haltuunsa saamista kuulustelupöytäkirjoista selviää, että Johanna käytti kyseisenä iltana kovia huumeita, ainakin mikäli Julia Tukiainen puhui kuulusteluissa totta. 
–Mä tanssin, poltin tupakkaa ja vedin amfetamiinia, Julia myönsi poliisille. 
–Johanna on tosi vaikea sitten kun se juo. Ja sekin oli vetänyt amfetamiinia, niin sille tuli jotain ongelmia ihmisten kanssa, Julia kertoi kuulusteluissa. 
Seiska tavoitti siskokset tiistaina. 
−Ei pidä paikkaansa, en tiedä miksi hän on sanonut minun käyttäneen! Puhu itse sen kanssa, Johanna tokaisi ja työnsi puhelimen Julialle. 
−En minä allekirjoita mitään sellaista sanoneeni, Julia puolestaan väitti Seiskalle, vaikka neidin allekirjoitus löytyy kuulustelupöytäkirjoista.
Nyt voi taas jokainen miettiä miksi Tukiaisia ei syytetty huumausaineen käyttörikoksesta. Ainakin Jullelle olis pitäny nuijia tosta boonukset, sehän tunnusti lakitiiminsä kanssa käyttäneensä. Saattaa tämä Julian aivopieru vähän selittää myös eilistä itsemurhayritys numero ykköstä. Tunkki tietty laskeskeli, että nyt mulle taas nauretaan, kun rakas siskoni on loistanut kuulusteluissa.

Blond trash siskoksille taas uusi merkintä CV:ssä, pakko kyllä nostaa hattua. Mitähän noiden pitää tehdä, että Tunkin aivossa vierailee ajatus sen omasta statuksesta yhteiskunnassa? Olen tietenkin jäävi arvioimaan, mutta jos kaverit vetelee vauhtipäissään pitkin neuvostoliittoa, niin jossain vaiheessa saattas olla aiheellista miettiä olisko Tunkki kuitenkin itsekin sellanen ihan oikea rikollinen, mitä vankiloissa asustelee. Eikä tämä ole ensimmäinen huumausainepaljastus Tunkin uralla... Kun Tauski saattoi oman maan naisen tyrmättyyn tilaan, niin silloinhan Livessä rapsailtiin, että Tunkki oli keulinu backstagella vetäneensä koksusta överit.

Mutta siis kyllähän Tunkki yhdyskuntapalveluun pitää saada. Se on kummiski omien sanojensa mukaan pikkusen vähemmän alkoholisti kuin Julle, se vetelee rauhottavia, Kokkelia ja Anteroa. Jos noilla meriiteillä ei hovista pääse vanhainkotiin lukemaan Koko Kansan Johannaa mummoille, niin uskoni tämän kateelliseen maan oikeuslaitokseen on lopullisesti mennyt.

Edit:

Vähän tuo Julbertin ambulanssireissu katoottisena nyt mietityttää. Ihan varmaan on Kooma ollu koko ikänsä selvinpäin ja tuskin Tunkki on sille antanu edes antabusta, kun Julle kusi noin reippaasti molempien muroihin... Tämä on nyt ihan puhtaasti spekuleerausta mutta jo eilen mietin miksi Tunkki antaa Tomppelille mansikoita jos verensokerit huitelee jo valmiiksi kolmessakympissä. Isompi numero, enemmän sokeria veressä, eikö vain? Jos kaveri tilttaa sänkyynsä ja mittari näyttää kolmeakymppiä, niin eikö tollanen lisäsokerin tuuttaaminen ole vähintäänkin holtitonta, mahdollisesti jopa tapon yritys? Normaalin ihmisen kohdalla ei tulis edes mieleen, mutta olisko se nyt ihan täysin mahdotonta, että Tunkki kilareissa tappaa siskonsa tollasen jälkeen? Joko se on aivan käsittämättömän tyhmä ja "vahingossa" työnsi posket täyteen mansikoita tai sitten se tosiaan on miettiny, että kohta on yksi diabeetikko vähemmän.
"Julia tuli herättämään minut, ettei saa happea. Olimme kaksistaan Jollaksessa ja soitin hätäkeskukseen. Annoin Julialle mansikoita ja kirsikoita jotta hän saa hedelmäsokeria. Ambulanssi tuli pian paikalle, Julia on katoottisessa tilassa. Verensokerit on 30, ketoaineet 6 ja kuumetta 38,5. Julia on oikeudenkäynnin jälkeen vain nukkunut, eikä ole pystynyt syömäänkään. Minun kova tuomioni vaikutti pahasti hänen psyykeeseensä, samoin saamamme vihaposti jotka vien poliiseille"

Edit: lisätty kuulustelupöytäkirjat:


15 kommenttia:

  1. Onhan sillä valmiina terapiakoirat ja vielä hyvät suhteet yläkerran herraan, niin on ihme jos ei pienellä sylitanssillaa vanhainkodissa suosiota tule. Siellä on useitakin kaljuja herrasmiehiä, jotka jo odottaa, että tiimaritukka heiluisi ja veitikka heräisi nuoruuden kukoistukseen.

    VastaaPoista
  2. Et ilmeisesti hirveän hyvin tunne Tukiaisen sisaruksia? Julia on Johannalle kaikki kaikessa (ja toisin päin), sillä hän on oikeastaan ainut ainut joka Johannaa jaksaa (ja toisin päin). Ei todellakaan halua, että Julialle käy köpelösti. Jopa Julian sairaalareissut ovat vaikeita läheisriippuvaiselle Tuksulle.

    Kumpikaan näistä tytöistä ei pärjää edes lyhyitä aikoja yksin. Uskoakseni juuri sen takia pappamuratti päivystää Jollaksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luojan kiitos en tunne hyvin, mutta et tunne ilmeisesti sinäkään. Esimerkiksi Tunkki ei keskeyttänyt youtube-videoiden katselua kun julle vaipui tajuttomaksi, tämä tapahtui sillon kun Diabetes nro yksi oli vielä kuuma juttu. Rapujuhlien tanssiesitystä ei edes lykätty kun Julle laukes viereisessä huoneessa. Tunkki sai ainakin ennen hyviä kilareita jos Julia sai huomiota. Se vie mukanaan diabeettistä alkoholistia räkölöihin, vaikka itsekin on huomannut, että aina keikalla tahtoo sisko lähteä lanssilla. Tässä vain parit esimerkit...

      Totta on, että kumpikaan ei tule toimeen yksin mutta olen valmis nielemään hatullisen paskaa jos joku näyttää toteen, että Tunkki välittää kenestäkään muusta kuin itsestään.

      Poista
  3. Eipä ole pappamuratin päivystämisestä paskankaan hyötyä ollut! Sama meno jatkuu vaan oli se siellä tai ei, että semmonen pappa päivystäjänä......
    -Minttu-

    VastaaPoista
  4. no sen verran voisin nyt "pulustaa", että tuksu ei taatusti tiennyt noita sokereita ennenkuin zirramiehet ne mittas. diapeettes nro 2:n ensiavuksi tuo sokerisen antaminen on ihan oikein, jos toinen on velttona. ei tuo eläjä eroa tiedä, kunhan muistelee koulun ensiaputunnilla oppimaansa.

    voisitko muuten kertoa, oli käräjillä vastapuolen asianajajana Lampela? saattais selittää eilisen järjettömän hyökkäyksen...

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niillähän on siellä sellanen mittari joka Railiakin tarkemmin kertoo mikä lukema Tomppelilla on koneistossaan. Onko se hukassa? Mahdollisesti. Osaako Julia, saati Tunkki vieläkään käyttää sitä? Ei välttämättä. Onko tuo silti vähintäänkin holtitonta ja vaarallista. Todellakin on.

      Vastapuolella iPhonisti edusteli itseään salissa. Kung-fu-ote-lyönnin lärviinsä saanneella naisella oli yleinen oikeisavustaja, joku naikkonen. Mr iPhonella kyllä oli joku uristi, mutta se ei päässyt paikalle, koska oli toisessa istunnossa, joka alkoi kelli kymmenen. Oliko se Lampela, en kyllä muista, epäilen että ei ollut.

      Poista
    2. Mun villi veikkaus on, että Tuksu olis kiihkeesti halunnu Lampelan tiimiinsä - lähinnä varmaan siksi, että Lampela olis tuonu jotain glamourista lisäarvoo hommaan, kun on kaikkien tuntema. Ja veikkaanpa, että Lampela on sanonu ehdottoman ein. On varmaan jotenkin mielessä kaihertanu pieni pelko, että saattaapi jäädä palkka saamatta ja turpaan voi tulla lisäks... Ja tästäkös Tuksu on käärmeissään, kun Lampela ei tajua edes hyvän päälle vaan puolustaa jotain mulkeroita, jotka on oikeesti vieläpä syyllisiä, eikä vaan naurettavan ja puolueellisen ajojahdin kohteita, kuten nämä Suomen Kardashianit. Kardashianeilla oli kyllä se hyvä puoli, että oma isukki oli juristi...

      Poista
  5. harmi kun tässä ei oo tykkää-nappia :)

    mut joo, kiitos vastauksesta.

    Et kai säkään tosissas usko, että tuksu tietäs jotain ketoarvoja? ainoa tuttu veriarvo sille on promillemäärä.

    erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mun mielestäNI on ihan yhtä tod. näk. että tunkki on aatellu poistaa vasikan laitumelta, kuin se, että Tunkki ja/tai Julle osaa tai ei osaa käyttää sitä verensokerimittaria. Eihän noista kukaan voi mitään sanoa. Voihan Julle olla siellä sairaalassaNI, koska se sai vähän fiskarssia naamariin. Meillähän on tästäkin vaan Tunkin rapsa. Yleensä kun Tunkki raportoi ja liittää tilityksiinsä vielä numeroita, niin kyseessä on paskapuhe ja myöhemmin käy ilmi, että ihan ite on keksitty, koska syy x ja y, esim vetäsin siskoa paistinpannulla naamariin, kun se vasikoi.

      Poista
  6. Ystävällismielinen Liekehtivä Homoseksuaali5. kesäkuuta 2013 klo 14.39

    Nämä sisarukset takuuvarmasti imuroivat naamariinsa kaiken minkä irti saavat, oli sitten kyseessä muiden viinat, napit tai jauheet, joten eihän tässä vaiheessa oikeasti kenellekään voi enää tulla nuo lirpakkahommat yllätyksenä? Toivottavasti rauhoittuisivat pian, koska ei tuollaista kreisibailausta hirveän pitkään kroppa terveenä kestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei tietenkään tule. Tunnistin kommentissasi vitsin. Ei kestä kauaa terveenä :D

      Poista
    2. Ystävällismielinen Liekehtivä Homoseksuaali5. kesäkuuta 2013 klo 14.43

      Haha, hyvin bongattu!

      Poista
    3. Tehoimurit heh heh :) Oliskin hauska jäynä piilottaa pieniä perunajauhopussukoita Tuksun ulottuville jossain "bileissä" ja seurata, kuinka hyvä pössis siitä seuraa kun Tuksu vetelee jauheetb sieraimeen tai hieroo ikeniin.

      Poista
  7. Ei oo vissiin rahanpuutteen takia jääny spiidinkäyttö tavaksi. Olis tunkiokin huomattavasti hoikemmassa kunnossa muuten.

    VastaaPoista
  8. Jollas myyntiin,nämä kaksi pärjäisi ihan hyvin kaupungin vuokratalossa. Tai myykööt sen Albertinkadun loukkunsa.Vanhemmat vaikuttavat todella etäisiltä,isä parka tuo Julian kanssa Suomeen kasapäin rauhottavia,ikäänkuin ei pahentaisi jo olemassaolevaa ongelmaa. Aika voimattomilta nuo vanhemmat vaikuttavat.Kyllä lähiomaisen voi toimittaa pakkohoitoon jos alkaa vaikuttaa yhtä sekavalta (mikä vuosi,mikä paikka?) ja vainoharhaiselta (kansallinen ajojahti) sekä itselleen vaaralliselta (toistuvat itsemurhauhkailut)kertoo aika paljon jos ei edes avaa itselleen tulevaa postia..ne koirat kyllä todella säälittää, eikö edes niitä saa eläinsuojaan?

    VastaaPoista