perjantai 21. kesäkuuta 2013

Kesäkisa viikinkijuhannuksen kunniaksi

Horisontissa häämöttävän 400000 sivunlatauksen kunniaksi ajattelin vähän ... traumatisoida blogiani lukevia. 
Näillä puheilla julistan avatuksi arvonnan, jossa joku onneton saa ikiomakseen kirjan: 


En ole teosta lukenut, minulle ei kyseistä opasta edes ole, mutta foorumit kaikkialla muualla paitsi Australiassa ja Uudessa-seelannissa on tekeleen lukeneiden suulla kertonut uusista juonenkäänteistä ja tarinoista.

Tienaan blogillani miljoonia kuukaudessa, mutta remonttitaitoisena asuntosäästäjänä olin epilepsiasta välittämättä kuitenkin Metropoliin yhteydessä ja kysyin olisiko heillä intoa osallistua. Into oli käsinkosketeltavaa ja voinkin varsin hyvillämielin kertoa, että hankkeelle on 100% sponsorointi. Saamani vastaus kuului näin: "Kukas vittu sä olet, pistä korkki kiinni ja lopeta häiriköiminen, toiset tekee töitä päivisin". Tulkitsen niin, että kysymys oli innokkuudesta. 

Nyt kun palkinnon maksaa joku toinen, aion ostaa ikioman sahan tulevia wc:n kynnyslistaremontteja silmälläpitäen, niin ei jatkossakaan tarvitse häiritä isännöitsijääNI, jota välttelen. (vitsailua vaan, kerrassaan. Maksan kirjan ihan keskenäni, en ole ollut yhdynnässä Metropoliin, minulla ei ole epilepsiaa, omistan sahan ja mahdollisesti homehtuvan kynnyslistan todellakin korjaa taloyhtiöNI ihana setä. Sen sijaan aion vaarallisena lääkkeideni välttelijänä, sekä huume- ja/tai hulluhenkkana tilata seuraavan juustohampurilaiseNI kahdella juustolla)


Vain kevyesti ajellun visailuformaattini säännöt on seuraavanlaiset:


  • Arvonta suoritetaan suunilleen sen jälkeen kun 400000 sivunlatausta menee rikki. 
  • Arvonta on lottokonettakin satunnaisempi, eli juon kymmenen kaljaa ja valitsen sillä hetkellä parhaiten vasenta aivolohkoani miellytävän perustelun ja siinä on sitten voittaja. Varsinainen arvontapäivä on hyvin riippuvainen päivästä, jona lottokone on käyttökunnossa, eli ilman kaljaa voittajaa ei tulla selvittämään. 
  • Osallistujat laittakoon mailia otsikolla joka on joku seuraavista: "isäni on täysin samaa mieltä", "peseydyn vain paljussa" tai "iskän karvanen selkä", osoitteeseen og.joe.pasko@gmail.com ja perään perustelut, miksi juuri sinun pitäisi kirja saada. Älä kuitenkaan turhaan laita osoitetietojasi, ellet sitten halua objektiiviäni ikkunasi taakse. Otan yhteyttä voittajaan vastaamalla sähköpostiiSI, niin saat kertoa mihin postitan palkintosi vai lahjoitanko sen hyväntekeväisyytenä, esimerkiksi Markku Tukiaiselle.
  • Lähetän palkinnon joko Ruoholahden K-rautaan, antamaasi osoitteeseen tai voin lukea sen voittajalle puhelimessa (samalla kun harrastamme puhelinseksiä, josta itse en ole tietoinen ennen kuin tapahtuneesta kuulen joltain kolmannelta osapuolelta). 
  • Sitä mukaan kun osanottajia ilmestyy, lisään ehdokkaat kommentteihin (ilman lähettäjän osoitetta toki).
  • Jos osallistujia ilmestyy yli 50, arvon kaksi kirjaa ja joudun henkilökohtaiseen konkurssiin.
  • Jos osallistujia on samanverran kuin videopeliaddiktilla ei-keksittyä elämää, eli nolla, niin suoritan itsemurha numero ykkösen
  • Voittaja saa valita haluaako riistämisestä vittuuntuneiden version vai ihan standardipainoksen. Nihkeilijöille optimoitu teos on muuten sama kuin standardipainos, mutta vedän siitä mustalla tussilla yli kaikki muut kohdat, paitsi Johannan onnellisen lapsuuden ja Miamin matkakuvat. Tämä erikoispainos sisältää myös Pertti "spede" Pasasen ja John Vikströmin nimikirjoitukset pinkillä lyijykynällä.
  • Kisaan voi osallistua vain ne, jotka ei huku kännissä Juhannuksena(pakomatka poliisiautosta lasketaan eduksi)

Tämä ei ole siis vitsi, arvon yhden kirjan, mahdollisesti kaksi.

edit: 400000 onkin tullut jo täyteen. Arvonta suoritetaan seuraavan kerran kun lottokoneeNI on käyttökunnossa. Tuntemattoman uskovaisen naisen mukaan voittaja(t) julkistetaan  ensi maanantaina.

58 kommenttia:

  1. Pravuurini on Kokkikartanon lohikiusaus, jota olin syömässä, kun tälle sivulle päädyin. Syömättä jäi.

    Actually, Oslossa on niin kallista, että en osallistu kilpailuun.

    Suudelkoon Tauski jalkasi mustelmille!

    VastaaPoista
  2. Minä, minä, minä! MinäNI on saatava kirjaNI! Jos olisit FC:ssäNI, olisin heti sun kaveriNI! Heti, kun maksat velkaNI!

    En tänäkään kesänäNI luonnonvesiiNI mene uimaan, koska tahdon viettää glamuuria elämääNI koko vuoden turkkiNI päälläNI, tiedättehän....

    Lav juu Joe Pasko!

    VastaaPoista
  3. Hyvää juhannusta. Jeesus rakastaa teitä ! Juhannus on jeesusten juhlaa!

    VastaaPoista
  4. Tuksu ettii moottoripyörä jengiläisiä.. mullaki pyörä ja kuulun seuraan.. pistäkkee mun numeroa :)

    VastaaPoista
  5. Joe Pasko, - sä oot niiiiiiiiin Glämöyrii! Keep it! Me like :)

    VastaaPoista
  6. Lähetä se kirja MINULLE tai lyön raamatulla päähäNI ja arvonnat on taviksia ja siwan kassoja varten koska Minulle kuuluu kaikki palkinnot ilman arvontaa!!!11111!!!! Siis kaikki uknow??!!1111!!
    Miksikö mä haluun kirjaNI ku mä tarviin senkoska kirjahyllyNI jalka klenkkaa, ja tarviin jotain pinkkiä klenkkaavan jalan alle koska lempivärini on pinkki, että siis voin ostaa siihen kirjoja kun siwan kassat ei harrasta kulttuuria ja mä aion ruveta lukemaan kirjoja samalla kun käyn töissä kukkamyyjänä, isänikin sanoi että ihmiset ostavat paremmin klamyyrilta myyjältä kukkia kuin siwan kassalta ja kirjahyllyni on tilattu Maijamista ja on vaaleenpunen niin sillon kirjan väri sopii siihen. lähetä se kirja pikapostina minulle tai rehtoriNIkin soittaa ja itkee sinulle!!111!!

    VastaaPoista
  7. Äitisi:
    Tarvitsen kirjan saadakseni glamouria juhannukseeNI, jonka vietän raivoraittiina kuunnellen naapurin kälättävien ja kikattavien naisten piereskelyä parvekkeella, koska ilmanvaihto pienessä hikisessä luukussaNI on niin huono että ikkunat (ihan isotkin ruudut, ei vain tuuletus) on pakko pitää auki tai kuolee.

    Hukkua en voi kun en osaa uida ja poliisikin on aina haistatellut jos olen yrittänyt niitä apuun soittaa.

    VastaaPoista
  8. Diskattu,(sääntöjen vastainen otsikko, tulkitsin treffipyynnöksi)
    Minun kuuluu saada kirja, koska olen lukenut blokiasi melkein selvin päin melkein selvälle miehelleni, eikä hän silti usko tuollaisia tukiaisia olevan kuin korkeintaan Kreikkaan lähetettäväksi. Tarvitsen siis mustaa valkoisella (enkä tarkoita Jörn Donnerin nuoruusvuosien taidefilmiä) todistamaan, että kyseisen kaltaisia glamour queenejä on ihan kotimaisena tuotantona - tosin ruotsalaisella sivuhaaralla. Kiitos jo etukäteen kiinnostavasta kulttuuriteoksesta.

    VastaaPoista
  9. Ainoa kaverini(erittäin vahvoilla, kohta 7 vakuuttaa):
    Moi!
     
    Perustelut sille miksi just mun pitäisi saada kirja luettavakseNI:
     
    1. Isäni on täysin samaa mieltä tästä kanssaNI.
    2. KELA ei anna mulle enää asumislisää ja kaikki, aivan kaikki rahat menevät vuokraaNI. Ellei täällä olisi hamraata työssäkäyvää miesnäätää, me oltais pulassa.
    3. Olen himolukija. Jos saisin kirjan itselleNI, lukisin sen hetkessä.
    4. Olen erinomainen juorujenlevittäjä. Kaikki lähietäisyydellä olevat saisivat kuulla valittuja otteita lukemastaNI kirjasta.
    5. Mä olen parjannut Tuksua sukulaisteNI ja kavereideNI kanssa jo öööhh vuosien ajan joten mä olen veteraaninäätä.
    6. Mä tulen laulamaan Lööppijulkkista sun ikkunaSI alle jos sä et valitse mua kirjan saajakSI.
    7. Mä oon omistanut Hymyn keskustelupalstan allekirjoitukseNI sulle.

    VastaaPoista
  10. Äitisi, uudestaan:
    Tarvitsen taman paljastuskirjan, koska olen koyha Puolassa asuva tyontekija (minulla ei ole edes varaa kayttaa skandinaavisia kirjaimia!). Taalla meilla ei ole vastaavaa Glamouria tarjolla joten paivittain kaynnistan hamsterikayttoisen tietokoneeni ja tarkistan blogisi. Koska Itellan postininjat kuitenkin kateuksissaan varastaisivat taman loistavan kirjallisuuden tuotoksen, joutuisin tyytymaan myos vaihtoehtoon, etta lukisit sen minulle puhelimessa samalla kun harrastamme puhelinseksia.
    Ei, en huku juhannuksena, kun ei taalla edes sellaista vieteta :(

    VastaaPoista
  11. Sauli Niinistö:
    Että kohtalo johdatti minut tälle sivustolle juhannuksen syntisenä iltana, kun pahoinvointiani olen yrittänyt hoitaa perinteisellä inkiväärillä (väitetään auttavan pahoinvointiin - isäni mukaan). Ei auta, olo paheni lukiessani Glamour kuningattaren onnesta. Kateellinen olen - isäni mielestä. Onneksi löysin sivusi, ja voin viettää unohtumattoman yön. Nyt tyynyni alla 7 erillaista kukkaa, joiden taijan avulla saan prinssini kera Koko Suomen Johannan - ees kirjan- kera - isäni mielestä kelvollisen.

    VastaaPoista
  12. Sääntöjenvastaisen otsikon perusteella aluksi diskattu, raati palkitsi panostuksen, mukana kisassa)
    Moi,
    Aion osallistua kirjan arvontaan koska minulla on voittoon pätevät syyt:
    -fyffet on finaalissa niin totaalisesti ettei ole varaa ostaa
    -kukaan ei myy mulle nappeja, edes faija, enää edes luotolla 
    -pankkiautomatti antaa vain pelkän saldoilmoituksen
    -systeri on niin ruma ja veltto sängyssä, ettei sekään käy enää kaupaksi
    -puhelimen puheaika on loppu ja se on sitäpaitsi varastettu
    -saunasaippua on loppu ja syöpäläiset valtaavat koko torsoni
    -viinan puutteessa opetteilin kiljun valmistusta www.kilju.info muttei ole rahaa sokeriin eikä hiivaan ja kaverit ei tarjoa edes partavettä
    -sain kenkää kämpästä ja nyt asun naapurin koirankopissa  ja jaetaan koiran kanssa ruuat  sekä olen oppinut paremmin haukkumaan ja kävelemään neljällä jalalla
    -ensi viikolla meidät viedään kämppiksen kanssa kimpassa trimmattavaksi
    -juhannuksena meidät talutetaan kämppiksen kanssa ulkomaille  koirapuistoon
    -juhannustaiaksi pöllin kämppiksen käytetyn puruluun
    -juhannuksen jälkeen aion kuitenkin yllättää, nuolen julkisesti genitaalielintäni ja myyn jutun Seiskalle
    -jos se ei ota tulta, nuolen julkisesti kaikkien prätkäjengien jäsenten genitaaleja
    -jos sekään ei futaa, niin kämppis on luvannut nuolla minun, mutta ei ylety varastamaan pyykkipoikaa kuonoonsa narulta

    VastaaPoista
  13. Jasmina Tukiainen:
    Olen juhannuskän-- humalassa ja sen kunniaksi huusin Taylor Swiftin musiikin yli otteita Johanna Tukiaisen paljastuskirjasta poikaystävälleni- siis niitä mitä hymyn foorumille ihmiset laittavat. Haluan osallistua arvontaan/kilpailuun, jotta voin lukea sitä hänelle ääneen vastaavaisuudessakin - menihän hän vahingossa sanomaan tänään sanat: "mitä muita tuksu-juoruja olet kuullut tänään?"

    VastaaPoista
  14. Tunkin alle jäännyt Esmeralda:
    Sivistyneessä ystäväpiirissäni on tapana kierrättää kirjallisuuden merkkiteoksia. Sääntöihin kuuluu, että lukijan täytyy kirjoittaa oma arvostelu kirjaan. Valitettavasti viimeisimmästä on jo aikaa; se oli Susan Ruususen Pääministerin morsian. Kilpailupalkintona oleva teos olisi mitä parhain elvyttämään lukupiirimme toiminnan.

    Mikäli tulen valituksi kirjan saajaksi, lupaan raportoida parhaat kommentit arvon Joe Paskolle, joka on suuri idolini.

    VastaaPoista
  15. Arton ikenet:
    ..että minun kuuluu saada/voittaa Johanna Tukiaisesta kirjoitettu törkyvalekirja, kysykää vaikka luottoennustajaltaNI Raililta!!!!!!!!!

    Lisäksi voinen kertoa että kirjoitan blogiaNI nimellä Antisankaritar ja olen oikeasti nähnyt todella paljon vaivaa Johanna Tukiaisen vuoksi, kas tässä, liitän mukaan pari tekstiäni mistä voit päätellä etten todellakaan valehtele! 

    http://www.city.fi/profiilit/antisankaritar/blogi/priorisointia+tuksun+takia/112538

    Sekä hieman pidempi tajunnanvirtaus jonka loppuhuipennus tulee .. lopussa:
    http://www.city.fi/profiilit/antisankaritar/blogi/ekskursio+helsinkiin+torstai/115542

    Tässä perusteluNI. Jos en voita, teen itsemurha numero kakkosen mikäli se sisältää purtuja alaraajoja joita roikotetaan ikkunassa mutta joka kuitenkin perutaan koska ystävät ja shoppailu pelastivat minut!

    VastaaPoista
  16. Nassun löysät paskat:
    Olen ainoa hymyn näätäpalstalta joka ei käytä bentsoja, olen yrittänyt kyllä aloittaa.

    Rakkain terveisin,
    Korsetti nro. ykkönen

    VastaaPoista
  17. Diabeettinen rättisitikka:
    Olen lähettänyt Johannalle sähköpostiin kaikki löytämäni lainaukset kirjasta ja pyytänyt oikomaan moiset valheet, tarvitsen kirjan jotta saan lisää materiaaliaNI. Pistän sitten oikeat versiot jakoon.

    VastaaPoista
  18. Tarvitsen kirjan, koska minulla on niitä jo yksi ja kaipaan elämääni tällä hetkellä ennen kaikkea symmetriaa. Voit lähettää kirjan kiertoradalle, nappaan sen mukaan kun ensi viikolla menen kesälomaksi kotiplaneetalleni Melmacille. Kysyn sitten isältäNI mitä mieltä hän on asiasta.

    P.S. En käytä mitään mutta syön ehkä vähän liikaa sokeria. Nano nano!

    T. MILF-ALF

    VastaaPoista
  19. Ruoholahden Noita-Akka:
    Oi, valitse minut! Olenhan niin sievä ja soma. Lähimmäisenrakkaana ihmisenä antaisin kirjan kuurosokealle Elsi-tädilleni. Olenhan jo aiemminkin taitavasti pumminut "ystäviltäni" tädille ilmaiseksi turvarannekkeen ja pöytätuulettimen. Tarvitsen kirjaa, että voisin ottaa kuvan dementoituneesta tädistäni kiikkustuolissa, kirja kädessään. Lataisin kuvan sitten ilman tädin lupaa intternettiin ihmisten ihasteltavaksi. Kaikki kehuisivat minua ja suurta tekoani. Tämä omakeksimäni konsepti on menestys ja isoisäni on täysin samaa mieltä.

    VastaaPoista
  20. En TODELLAKAAN halua kirjaa, mutta muutama huomio, ja yksi tiedotus Paskolle.

    1) tankotanssikuva; tästä kuvasta selviää hienosti se, että jos tuollainen isorintainen ja muodokas blondi saa mitään aikaiseksi miehessä, mies on joko impotentti tai homo. Näin Johannan lause saa todistusvoiman. Nyt pitäisi enää päättää kumpi olen.

    2) olet kysellyt kirjoituksissasi paljon "Johannalle Sulhanen" tv-sarjan perään. Nyt on Seiskan Livessä ensimmäinen osa ao. sarjasta ja lienee ihan hetkien kysymys että samainen sarja ilmestyy jollekin tv-kanavalle, jossa se luonnollisesti esitetään parhaaseen katseluaikaan. Se, että SeiskaLivessä näkyvä hotellihuone, ei ole lähelläkään "vähintään viiden tähden" hotellin huonetta, ei menoa haittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuksuhan on useammalla keikalla etsinyt yleisön joukosta karismaattista nallekarhua, mutta ronsun lähestyminen saa umpiheterotkin miehet ajattelemaan että homous on itse asiassa ihan hyvä juttu. Tuksu onkin keksinyt kieron idean ruveta kiehnäämään homojen kanssa siinä uskossa että kyllä ne jossain vaiheessa paljastaa todelliset karvansa. Vielä ei ole onnistunut. Jotenkin tämä selittää myös siskosten lespahtavat koreografiat sekä Jasminan FC-sivulta löytyvän Bahamonde-nimisen kaverin. MOT

      Mutta yksi asia on vielä epäselvä - saako Tuksholmasta tosiaan sellaisia mömmöjä joita kannattaa erikseen roudata Suomeen? Luulisi että Tanskalaisella kukkakauppiaalla on Tannilaan paljon toimivammat suhteet. Toisaalta jommalla kummalla tai ehkä kummallakin sisaruksista taisi olla porttikielto ruåtsinlaivoille, ja toinen kai kärähti kun koittivat tuoda Thaimaan tuliaiset Ruåtsin kautta. Tästä episodista kun saisi 777 liveen "Suomen rajalla"-tyyppisen tallennuksen ...

      Poista
    2. Mä en kestä tuota sun kommentin ykkösosaa! Olen lukenut sen jo varmaan kymmenen kertaa ja aina vain se naurattaa yhtä paljon. :D

      Poista
  21. Kiittäkää itkien!

    VastaaPoista
  22. Ansaitsen kirjaNI koska meillä on Johannan kanssa tosi paljon yhteistä, ja ihan kuten Jordanilla eli Katie Prycella, joka meni uudelleen naimisiin koska ennustaja oli sanonut että hänen seuraava miehensä on nimeltään Kevin. Tämänhetkinen mieheni on ammattisotilas, mutta olen ajatellut, että seuraavaksi voisin seurustella jonkun yritysjohtajan kanssa. Olen tosin kuullut, että yritysjohtajissa on paljon narsisteja (myös monet natsit ovat narsisteja) enkä haluaisi sellaista. Aion kuitenkin keksiä oman konseptin tälle, joka alkaa suoraan maanantaina.

    VastaaPoista
  23. Onko James BahamondeNI pidätetty huhtikuussa Miamisessa? Vai onko tämä vain kokonimikaima?

    http://www.whosarrested.com/florida/miami-dade-county/miami/mdcc/2910305-james-edison-bahamonde

    VastaaPoista
  24. Jos on sama James BahamondeNI, niin hän on sanonut lentokentällä, että hänen laukussaan saattaa olla pommi.

    http://www.miami-criminal-defense-lawyers.com/2013/04/james-bahamonde-of-miami-beach.html

    VastaaPoista
  25. Sä olet pilannut mun elämäni, senkin näätä. Olen blogisi vuoksi tullut riippuvaiseksi valtavan suuresta glamourista, ja se on alkanut jo häiritä normaalia elämää. En meinaa millään saada päivittäistä glamourinhimoani tyydytettyä päivän aikana pelkkiä nettisivustoja lukemalla, joten tarvitsisin sen kirjan ihan ehdottomasti. Kirja olisi myös helposti kätkettävissä aina, kun sponsorini tulee paikalle. Nyt hän saa minut toistuvasti kiinni näpelöimästä läppäriäni ja hihitelemästä sille itsekseni. Niin, hihittelen kai sille glamourille, en läppärin näpelöimiselle. Ei_yhtään_nallekarhumainen sponsorini on jo ilmaissut lievää ärtymystä tätä narsistipaattista intohimoani kohtaan, vaikka uskonkin hänen olevan vain harmistunut siitä, että hänen muijansa ei ole yhtä eroottinen ja (m)uhkea kuin Tuxtux. Toisaalta voisinkin antaa kirjan elättäjälleni syntymäpäivälahjaksi, niin kenties hänkin innostuisi tästä glamourisesta harrastuksestani ja niin me sitten näpelöisimme yhdessä läppäriä ja glamourin täyttämää ihanan pinkkiä kirjaa ja eläisimme onnellisina elämämme loppuun asti. <3

    VastaaPoista
  26. uutta plokia pukkaa taas... "paljastuskirjasta"...

    "Keskityn olennaisiin asioihin, enkä mihinkään "isäni karvaiseen selkään" tai valheisiin, mitä homoseksuaali romaani Joni Virtanen syytää nykyisessä "kirjassa" tai varsinkin saamelainen kääpiö Arto Länsman, joka itse ei ole ainoastaan naistenhakkaaja ja kuristaja, vaan myös talousrikollinen ja varas (ihan todistetusti nyt, mikäli kysytte eri yrityksiltä Saariselän, Ivalon sekä Inarin alueilta!!!!)
    En olisi pahemman miehen kanssa enää voinut mennä naimisiin, mutta siitäkin tulen kertomaan enemmän omassa kirjassani."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennustan tästä myyntimenestystä. Ihmiset ympäri maailman haluavat tietää totuuden asioista, miten prinsessa itse on asiat kokenut ja miten väärin kaikki kateelliset maanmiehet ja erityisesti naiset ovat häntä kohdelleet. Jollaksen ruhtinatar tulee rikastumaan tällä kirjalla ja sekös kateellisia näätiä harmittaa. Näädät tulevat saamaan myrkkyannoksensa. Se parhaiten nauraa, jolla on paras lääkitys... vai miten se meni?

      Poista
    2. "homoseksuaali romaani"?

      Voi kun saisin yhden bi-seksuaalin novellikokoelman luettua, niin saisin aloittaa erään heteroseksuaalin elämäkerran lukemisen. Tekisi mieli lukea myös yksi homoseksuaali romaani ennen kuin alan lukea noita pöydällä odottavia transseksuaaleja oppikirjoja. On vain vähän inspiraatio kateissa ja siksi kaikki muu kiinnostaisi enemmän kuin nuo transut, joihin ei kyllä haluttaisi tarttua ollenkaan.

      Poista
    3. No, vankilassaNI hänellä on 60 päivää aikaa sanella tuo menestysteos nauhalle.

      Hän ei millään tunnu ymmärtävän, että Arton tekemiset ja tekemättä jättämiset eivät vaikuta mitenkään siihen, että hän on itse tuomittu väkivaltarikollinen.

      Poista
  27. Nassu:
    Kirja minulle heti KUIVIKKEEKSI! Joudun asumaan emäntäni paskassa.

    VastaaPoista
  28. Tarvitsen tuon kirjan koska paskapaperi on lopussa residenssistäNI ja jos ison hädän jälkeen jäljelle jää vielä sivuja niin lähettäisin tuon kirjan Elinkautis Kyöstin muijalle Hämeenlinnaan ihan luettavaksi, kun haluaisi kuulema tietää jo etukäteen tulevasta mahd.sellitoveristaan, että osaa valmistautua oikeaoppisesti ja haluaisi sisustaa sellinsä Saapuvan sellikaverin maun mukaisesti. Pienetkin yksityiskohdat kuulema kiinnostavat, aidosti, vastaanotettavan toverin lempiväristä lähtien. Eivät kuulema osaa välttämättä edes tehdä Saapuvan toiveiden mukaista gourmee ruokaa kun eivät H-linnassa tiedä ruokatottumuksistakaan mitään ja kuitenkin sitä vilpitöntä tahtoa oikeaoppiseen glamour emännöintiin riittää! Emännillä on vain se ongelma siellä linnanjuhla paikassa, etteivät tiedä Saavuvaisesta Mahtavasta paljoa ja kirjaa ei voinut tilata kun netti yhteyksiä ei ole käytössä (liian rahvaan omaista?) ja kun maksu pitää hoitaa Solo-tunnuksilla (muSta Amex ei käy?)

    Että, sinne linnaan jos tämän kirjan saisi, niin tattista

    VastaaPoista
  29. Maija Mi Tupainen täällä moi! Miksei multa kysytty mitään, oon kuitenkin 9 laudaturin ylioppilas ja melkein Harvardiin päässyt kristilliseroottinen melkein miss USA. Aerton vika toi upean karismaattisen ja kielellisesti lahjakkaan Johannan alamäki. Mä tarviin ton kirjan, koska kellään muulla täällä ei oo mustaa amexia ( Centurion Card ) ja kukaan ei oo yhtä luxus kuin mä mä ja mä.

    VastaaPoista
  30. Rakas, näyttävän missimäinen, karismaattinen mr. PaskoNI! Kuten edelliseen postaukseesi jo kommentoin, olen jo tilannut ko. kirjan ja sinä olet siihen enemmän kuin syyllinen. Koska jano kasvaa juodessa ja glamyyri nappeja popsiessa, olen varma että valitset minut voittajaksi tässä kilpailussa, ja isäni on samaa mieltä. Haluaisin lahjoittaa kirjan JOhannan kolmannelle siskolle Jasminalle, ihan puhtaasti näätimisen vuoksi. Hän näyttäisi olevan porukasta ainoa lukutaitoinen, Uppsalan ekonomien lisäksi(kö?). Luulen, että myös Johki arvostaisi tätä elettä. Jos olet huolissasi postikuluista Ruottiseen, voin osallistua niihin omalta osaltani. Katson vain ensin meikkipussistani. Rakkain terveisin Haikki.

    VastaaPoista
  31. Itse kun en halua liittyä ton höntin fb-ryhmiin, niin voisiko joku välittää hänelle seuraavaa: Onko Johanna tullut ajatelleeksi noilla kunnianloukkaussyytteiden nostamishöyräyksillä, että moni voisi tehdä saman myös häntä kohtaan? Ja syystäkin.

    VastaaPoista
  32. Armahin herra Kristos, olet minulle velkaa 14, 90 + postikulut, sillä tilasin juuri kyseisen kirjan vieroitusoireisiiNI, koska en jaksa päivitellä blogiasi koko ajan uutta tekstäsi odottaen. Olet myös velkaa uuden f5 näppäimen. Mihin olet kadonnut, elämältäni hävisi pohja ja harkitsen itsemurha nro 1:n tekemistä. T. Itkevä näätä

    VastaaPoista
  33. JUHA REPI ITSE HIUKSIAAN JA LÖI ITSEÄÄN LASILLA PÄÄHÄN!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IHAN VARMASTI MYÖS RAAPI ITSE ITSEÄÄN JA NAUROI DEMONISESTI PÄÄLLE!!!!!!!

      Poista
  34. Minustakin tulee isona glamuurilaulaja-tanssija, ja tarvitsenkin kipeästi kirjaa jotta osaan seurata Johannan jalanjäljissä. IsänNI on tästä samaa mieltä ja isääääääähNI odottaakin jo innolla että pääsee seuraamaan showtaNI! EnnustajaNI sanoi, että minusta tulee jotain suurta, ja isääääääääääh oli tästä täysin samaa mieltä.
    Olen jo opetellut olemaan käymättä suihkussa, ja hakusessa on ex-juutalainennallekarhukukkakauppiasyritysjohtaja jolla on kattohuoneisto ja palju.
    Lisäksi olen aloittanut tiukan kuntokuurin kavitaatiohoidon ja neste-pilleridieetin myötä, tuloksia alkaa jo pikkuhiljaa näkyä ja vaatteeNI istuvat päälleNI jo ihan eri tavalla kiristäen juuri oikeista paikoista! Myös lusikallisen vääntäminen valkoisiin stringeihin onnistuu jo loistavasti kesken tanssin!
    Minulla on myös puolen kilon painoinen chihuNI Irma-Esmeralda ja pikku Irmikselle on hankittu kilokaupalla kaikkea pinkkiä hörslörpsyä jotka mätsäävät täydellisesti asuuNI ja näyttävät niin söpöiltä Irmiksen päällä!
    Jos en saa kirjaa teen itsemurha nro.neljäkymmentätoistaseitsemän koska sitten suuri haaveeNI glamuurisesta laulaja-tanssijanurasta ei toteudu koskaan!!!!!!!

    Glitteriterveisin: Cindy-Midge von Puffylipz

    VastaaPoista
  35. olen huomannut muistuttavani ulkoisesti hieman suomen glamourprinsessaa ja tarvitsen kirjan oppimateriaaliksi.

    - seuraava tuksu?

    VastaaPoista
  36. Hei!

    Olen Jullen ikäinen sisko jolla on oma rakasparas melkein Johannan ikäinen sisko, joka on ruumiinrakenteeltaan jullemainen ja itse olen tietysti glamouri savolainen kuten Johanna. IsäNI on täysin samaa mieltä.

    Olen valitettavan epäglamouristi aito blondi (ei värjätty!!!11!!!!) ja siskoni on brunetti näätä.

    Olen epäglamouristi luomutissinen (suuret rinnat F!!!) ja siskoni on pienitissinen.

    Olen glamouristi yli satakiloinen, siskoni jullemaisesti ei.

    En polta, mutta siskoni kyllä.

    Olemme siis yhteensä siskoni kanssa melkein kuin tukaiset. Siskoni ei halua tällaista elämää, joten ei varmasti halua kirjaakaan, mutta voin painostaa häntä maiamin kuvillaNI ja kiristää suostumuksen kirjan vastaanottamiseen, joten tänne nyt lähetät sen vai ainako mun täytyy itse omat kirjat maksaa?!!1!!!!!111!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1!

    T. 666

    VastaaPoista
  37. hyva joe pasko,

    mina tarvitsisin tuon kirjan. olen varjonaata kaukaa paivantasaajalta. kirjan avulla pitaisin ylla hiipuvaa suomenkieltaNI ja tyydyttaisin tiedonhaluani tunkista - kirja olisi tarkea silla sahkokatkosten aikaan voisin lukea kirjaa ja kerrata tarkeita tapahtumia silloin kun nettiin ei paase.
    koska meilla ei taalla ole kadunnimia eika varsinaisia osoitteita, kirjan voisi postittaa ruskeassa (tai pinkissa) paperipussissa pariisiin, josta joku satunnainen matkaajaystavaNI voisi sen minulle kantaa.

    yst. terv. varjonaata, afrikka

    VastaaPoista
  38. Koska mulla ei ole sitä kirjaa, enkä tiedä, mistä kansa kohisee.

    VastaaPoista
  39. Perustelu nro.1: Olen uusi näätäilyssä joten tarvitsen kirjan ymmärtääkseni, mistä helvetistä on edes kyse.
    Perustelu B: Poikaystävä suuttui koska luin koko juhannuksen tätä blogia. Haluan ärsyttää sitä lisää ja lukea Jossu-kirjaa yhteisellä Tallinnan-matkalla.
    (Tässä vaiheessa painotettakoon, että kyse on poikaystävästä eikä aviomiehestä, tykkään katsoa pornoa, olen syntynyt heteroksi, korttini väri on musta ja osallistun mieluusti lottokoneen arvontakunnon ylläpitoon.)
    Lisäksi, itsekin pidän avokadosta ja katkaravuista. Taekwondoa en ole testannut mutta kuntosalilla ja step-aerobicissä olen käynyt lukioaikoina. Myös Oscar-palkittu näyttelijä Jane Fonda harrastaa aerobicia ja itsekin olen miettinyt oman aerobic-videon kuvaamista. Että näin.

    VastaaPoista
  40. Arvon Pasko!

    Toivottavasti ehdin vielä arvontaan, yötöiltäni unohdin tämän tyystin.
    Minä ja AnteroNI tarvitaan matkalukemista upealle glamöyrille Miamin matkallemme.
    Kirja tänne!

    Ex-juutalaista juhannusta!

    Livekyttääjä666

    VastaaPoista
  41. On pakko osallistua tätä kautta, koska

    a) Joe Pasko tekee bnäätimisestäNI täydellistä ja
    b) olen piilobnäätä, en kehtaa tunnustaa edes miehelleni, miten syvällä allikossa olen. Kirjan tilaamista en pystyisi salaamaan. Pelkään, että pörröhännän paljastuminen housuistani kävisi kohtalokkaaksi.

    VastaaPoista
  42. Mun pitäisi saada Koko kansan Johanna-kirja siksi, että vaikka olenkin aika uusi blogiSI seuraaja, jouduin yhden blogipostauksen luettuani jonkun vaaleanpunaisen glamourglitteripölyn vaikutuksen alaiseksi ja olen lukenut kohta koko blogiSI alusta aina tuoreimpiin bloggauksiin juhannuksen aikana. En tiedä olisinko voinut paremmin juhannustaNI viettää, mutta minkäs teet kun teksti on niin koukuttavaa. Tarvitsen kirjan sammuttaakseni kasvavan tiedonjanoNI, ja olisihan se multisuperturbojättekivaa jos samalla voisin estää itsemurhatritykseSI nro 1:n.

    Ystävällisine terveisineNI

    VastaaPoista
  43. Minulla olisi perustelut miksi juuri minun tulisi saada KokoKansaJohanna kirja. Kirja olisi aivan mahtava `first-aid kid` minunlaiselle kansaneläkelaitoksen kotiäiti elätille.
    - Koskaan ei voi tietää milloin fileerausveitsi vahingossa tippuu suoraan jalalleni, kirjasta saisi mitä mahtavimman painesiteen vertaroiskuavaan haavaan.
    - Jos ykkösmaito on sattunut loppumaan ja joutuu lähteä lähimpään siwaan, saatttaa puskista illanhämärissä hyökätä kimppuun hullu himoissaan, kirja olisi mitä parhain tyrmäysväline henkeäuhkaavassa tilanteessa (muuten tietenkään en ole väkivaltainen).
    - Koskaan ei tiedä milloin tulee vuosituhannen kylmin talvi ja juuri silloin kaikki takansytykkeet on päässeet loppumaan, ni kyllähän (ehkä) kirjasta voisi muutaman sivun uhrata takan sytykkeeksi (tämä vain äärimmäisessä hädässä, jos lapsella alkaa varpaat sinertää).
    Totta puhuakseni, eihän tietenkään tätä kirjaa voi turmella missään, siis missään tilanteessa. Lainata saatan naapurin Makelle ja anopille, kun se niin tykkää lukea laatukirjallisuutta samalla kun syö saunan jälkeen juustomakkaraa.

    nimimerkillä "my luxurious chocolatebrown strings"

    VastaaPoista
  44. HAASTE KÄRÄJÄOIKEUTEEN!!!!11

    Haastan sinut käräjille, senkin näätä!!1 hahahaha! Olen tulostanut kaikki blogisi sivut ja toimittanut ne Jollaksen juristiystävälleni Heikki Kampelalle (hän soitti minulle viime yönä itkien ja oli puhelimessa kovin pahoillaan käytöksestään. Hän myöskin kehui minua kauniiksi ja älykkääksi, hänellä on selkeästi hyvä naismaku). Blogisi kirjoitukset täyttävät kaikki törkeän kunnianloukkauksen tunnusmerkit. Aluksi ajattelin vaatia vahingonkorvauksia 10 000euroa, mutta Jollaksen ekonomiystäväni ja Tanskalainen kukkakauppias suosittelivat vaatimaan vähintään 50 000 euroa, sekä Tanskalaisen kukkakauppiaan Omegan panttimaksujen 67e maksamista Hakaniemen panttiin. Omega on erittäin arvostettu brändi maaimalla. mm. Daniel Craig käytti Omegaa Skyfall-elokuvassa. Tämän lisäksi voisit toimittaa kunnianloukkauskirjan tämän sähköpostin lähettäjälle, hän kirjoittaa tätä viestiä tällä hetkellä sairaalasta pinkillä iPhone 4GS:llään, hän on yksi suurimmista faneistani.. Valitettavasti kaikki hänen kirjoittamansa fanituskommentit poistetaan Seiskan moderaattorien toimesta.

    VastaaPoista
  45. Exäni on "näätä". Ihminen, mutta näädäksi haukuttu glamyyr-piireissä.. Hän pyysi minulta äitienpäivälahjaa Tuksun-kirjaa, koska halusi hyvät naurut, mutta ei huolinut ostaa sitä itse, jottei Tuksu saisi enempää doku-rahaa.. Exä on mielenterveys- ja päihdehoitaja, joten tapaa ko. hlöjä päivittäin, mutta harvemmin glamyyrpiireistä! Sen vuoksi taitaakin naurahdella ääneen sillon tällön ko. isosiskolle.. Pienempää tuntuu säälivän, aika pahasti. Harjavallassa tapasi kuitenkin ison hurjan valkopäisen, mutta vain chihuahuan vai olikohan se homokampaajan kanssa,tuolla bandiittien lepomajassa.. Ei kyllä se oli se hoppeli, koska Tuksu räkytti tälle kunnolla hela tiden! Tuksu-perkele ei kuitenkaan huolinut exää kaverikseen, vaikka niin lupasi.. Ainoastaan minut, mutta olen kuulema niin ulkomaalaisen näköinen =D Oikein muita perusteita, mutta ajattelin nyt koittaa, josko ees jonkun seiskan biffaaman tuksu-kirjasen sai.. Se oli muuten Harjavallan kaupungin vuokratalo, jossa Tuksu hetken majaili.. Kävi tekemässä lumienkeleitä maahan ja aiheutti lisää mielenterv.ongelmia lähimaastoon.. Samoin sattuneesta syystä jätti hotellihuoneensa täysin koiranpaskaa ja sekaseksi, koska haahuili aivan muualla kuin hotellin nurkilla.. Voevoe!

    VastaaPoista
  46. Hei,

    Mun pitäisi ehdottomasti saada kirja koska mulla on mopseja ja haluan lukea miten niitä EI kuulu pitää. Eli se mitä kirjassa lukee on sitä EI osastoa.

    VastaaPoista
  47. Kirjapalkinto kuuluu minulle, koska kirjahyllyNI kaipaa täydennnystä.

    Varsinainen syy, miksi minun pitää tuo palkinto voittaa, on se, etten IKINÄ kehtais tuota itselleni tilata. Eihän nyt aikuinen ihminen, perheenäiti VOI olla tuommosesta kiinnostunut. Tuon tilaaminen ois vielä nolompaa kuin seksivälineiden tilaaminen, ja lähes yhtä noloa kuin Reginan ostaminen lähikaupasta. Tarvitsen kuitenkin ison annoksen sossupornoa, ja tuosta riittäis ainaki pariksi vuodeksi. Luettuani kirjan laittaisin hyvän (vai pahan?) kiertämään, ja antaisin sen joko siskolleni tai äidilleni joululahjaksi.

    VastaaPoista
  48. Haluan opuksen, silla en sita glamourisesti ulkomaassessa asuvana itse voi tilata. lahetan sinulle alastonkuvan latinapepustani vastapalvelukseksi, taiteilen jopa nimesi kankkuuni.

    (kannustan ihmisiä lahjomaan latinapepuilla, vähän tosin mietin onko teksti kirjoitettu miamilaisella läppärillä ja kyse onkin lätinäpepusta. Jos näitä pepputarjouksia tulee enemmänkin, niin tilaan satoja kirjoja lisää suoraan ensi maanantaina. Pepusta tosin olis hyvä saada näyte suoraan mailiiNI. Tiliote mukaan, tarkastan deittieni luottotiedot.)

    VastaaPoista
  49. siitä että minun olisi saatava kirjaNI koska koko flaska on joutumassa
    oikeuteeNI ja helvettiin. Isäni jankuttamalla jankutti että kirjaNI on
    luettava koska se on valetta kannesta kanteen. Koska kateellinen
    postipoika ei ole KirjaaNI toimittanut rikkaitten postilaatikkooni,
    painottamalla painotan nyt sinulle kateellinen oranssipaita että
    välittömästi toimitat kirjaNI minulle.JuristiNI ihmetteli suuresti sitä
    miten minulle ei ole kirjaaNI toimitettu ja sen vuoksi haimme Jollaksen
    ystäväNi kanssa lisäaikaa postitukselle.

    VastaaPoista
  50. Iltaa,
    viimeisimmän päivityksenne rohkaisemana haluan ilmoittaa halukkuudestani osallistua arvontaan.

    Viime syksynä saimme loistoidean palkata Tuksu laulamaan "Happy Birthday" ystävämme syntymäpäiville. Koska epäilimme ettei Tuksu ilmaannu paikalle ilman apua eli kyytiä, vaikka lupasimmekin maksaa taksimatkat, oli jonkun haettava artisti paikalle. Koska minulle ei tuota vaikeuksia pysyä ajokunnossa, ja myönnän, tilaisuus tavata La Tuksu ns. "luonnossa", ilmottauduin vapaaehtoiseksi. Tarkoitus oli suoraviivaisesti hakea Tuksu Jollaksesta synttäreille mutta ilta alkoikin sillä, että ensimmäinen puheluni ikinä Tuksulle alkoi siten, että tämä ilmoitti hänellä olleen niin mahtava seksiyö, että ripset olivat lähteneet. Luonnollisesti hän ei ollut Jollaksessa mutta sieltä pitäisi hakea taustanauha, esiintymiskamat ja muutama tasokas ihminen ja tulla hakemaan hänet Albertinkadulta, kämpästä missä ei ollut sähköjä mutta sentään koira paikalla.

    No, lähdin Jollakseen ja ensimmäsenä ovesta tuli Julia joka ei varmastikaan ollut nähnyt selvää päivää kuukauteen. Hirvitti ottaa sitä olentoa kyytiin, mihin kyytipoikina tulivat Princess Petri Penna ja Johtaja Joni Virtanen. Pennasta täytyy todeta, että hän kohteliaasti kysyi voiko autossani juoda. Johtaja ei tainnut sanoa sanaakaan koko iltana, hyvin hiljainen poika mutta vaikutti mukavalta. Julia ilmoitti heti alkuun kuinka harvinaista on että hän tulee mukaan keikalle. Käännyin katsomaan varmistaakseni kenelle hän puhui ja kyllä, Julia oli tietämättämme tulossa ns. esiintyvänä bonuksena mukaan.

    Seurasi ilta, jota en olisi osannut kuvitella edes kärpässienipäissäni. Loppujen lopuksi hain Tuksun baarista missä häm nautti nykyään kuvioista ilmeisesti pudonneen sairaanhoitajan ja upeiden transujen seurassa viiniä. Mitä sitten kyseinen sairaanhoitaja kyseenalaisesti osti jo ympärisekaisin olevalle Julialle, joka veti itkukilareita ja raivosi lähellä seisseelle transulle joka ei muuta virhettä tehnyt kuin oli paikalla ja tietenkin, oli transu ja sinälläänkin upeampi kuin kauneusalaa opiskeleva Julia.

    Useamman väännön jälkeen sain vihdoinkin Tuksun seurueensa kanssa autoon ja Julian sekä loppuseurueen taksiin ja kohti kaverin asuntoa. Tästä voisin jatkaa vielä tunnin verran mutten jaksa naputtaa. Sen vielä mainitsen ettei seikkailuni Tuksun kanssa jäänyt siihen, sillä kotiin palatessani havaitsin Julian jättäneen olkalaukkunsa insuliinipiikkeineen autooni. Elämystäni Tuksun, Tuksun seurueen ja Julian kanssa voi vain harva todella tajuta. Kuinka paljon voikaan mahtua yhteen lyhyeeseen iltaan! Tuksu antaa enemmän kuin osaa arvatakaan. Ja jonkinlainen perverssi jano siitä jäi saada kokea uskomattomuuksia lisää.

    Johanna on vähän niin kuin pelottava Lintsin laite, se hirvittää ja karmaisee, mutta aina on mentävä uudestaan ja uudestaan kyytiin.

    VastaaPoista
  51. Nythän on niin, että tarvitsen tuon Noobel-tason eepoksen kahvipöytäkirjakseni. Ystäväni ovat niin tylsiä, että suunnitelmissani on esitellä puolihuolimattomasti tuota kirjaa heille sunnuntain päiväkahvien yhteydessä, jotta tajuaisivat, miten heidän kuuluisi olla ja käyttäytyä. Ehkä siitä sitten jäisi pienenpieni, tunkin kokoinen, siemen itämään ja seuraavalla kerralla osaisivatkin sitten pukeutua ja käyttäytyä, kuten jollashovissa on tapana.

    Itse olen umpihetero narsissi, mutta ystäväni saattavat olla kaappihomoja tai jopa hennolle oraalle nousseita piilolepakoita. Ehkä kirja auttaisi heitä löytämään identiteettinsä nopeammin. Diapeetesta se ei kai kuitenkaan paranna? Vielä?

    t. Pubiruusu Ruoholahden K-raudan vierestä

    VastaaPoista
  52. Nythän on niin, että tarvitsen tuon Noobel-tason eepoksen kahvipöytäkirjakseni. Ystäväni ovat niin tylsiä, että suunnitelmissani on esitellä puolihuolimattomasti tuota kirjaa heille sunnuntain päiväkahvien yhteydessä, jotta tajuaisivat, miten heidän kuuluisi olla ja käyttäytyä. Ehkä siitä sitten jäisi pienenpieni, tunkin kokoinen, siemen itämään ja seuraavalla kerralla osaisivatkin sitten pukeutua ja käyttäytyä, kuten jollashovissa on tapana.

    Itse olen umpihetero narsissi, mutta ystäväni saattavat olla kaappihomoja tai jopa hennolle oraalle nousseita piilolepakoita. Ehkä kirja auttaisi heitä löytämään identiteettinsä nopeammin. Diapeetesta se ei kai kuitenkaan paranna? Vielä?

    t. Pubiruusu Ruoholahden K-raudan vierestä

    VastaaPoista