tiistai 18. kesäkuuta 2013

Kukkakauppiaaksi Sörkässä ja uusi blogini

Tunkki on taas hetken ollut ihan hissuksiin. Herttoniemen doobermannigaten jälkeen ei ole kuulunut juuri mitään tästä kukkakauppalla rikastuneiden valiourosten märästä päiväunesta. Toki Tunkki bongattiin Kalliossa kerjäämässä matkarahoja tms ja surkutelemassa kadonutta lompuukiaan, mutta kyllä tuo jättää fanit kylmäksi, kun edellisellä viikolla oli kuitenkin itsemurha numero ykkönen. Pikkusen pitäs nyt panostaa, takoa kun rauta on kuumaa. Ryhdistäydy Johanna, tämä on vilpitön vetoomukseni sinulle. Ruskaa koneeseen ja propellit pyörimään!

Tunteikas epätoivonosoitukseni on ehkä vähän Jollas-dramaattinen, sillä Johannan uuden elämän alusta kertova blogi sai vihdoin ensi-iltansa ja tämä uusin, ei-mikään-marjanpoimija paljasti itsensä kaikelle kansalle. Oli tietenkin alusta asti ihan selvää, että Tunkin miljonääri kukkakauppias on parhaimillaankin halpahalliversio, luultavasti kokonaan keksitty.

Samassa hengessä kuin vuolaasti kehuttu ammattimuusikko osoittautui syntetisaattoriguruksi. Tanskalainen kukkakauppias miljonääri osoittautui virolaiseksi sakkovangiksi, jonka työnantaja on itseasiassa sama kuin Jullella. Vähän turhaan on näädät herjannut tätä ex-virolaista, sillä kyseessä on pikaisen tutustumisen perusteella ihan huikea kaveri. Olen lukenut deejoosepin blogia ja nautiskellut vilpittömästi. Mieletön sälli. Jos Arto olisi onnistunut salakuljettamaan siittiönsä tyrmätyn Tunkin munasolun lähistölle ja tästä sakramentistä olisi siinnyt lappalais-jollaslainen rakkaudenhedelmä, niin tolta se just näyttäis ja kuulostais vajaa nelikymppisenä.

Kerrankin on Tunkilla ollut tasoisensa mies. Kukkais-Jooseppilta irtoaa mielipiteitä, kamera raksuttaa työkkärivisiiteilläkin ja urasuunnitelmatkin on selvät. Todellakaan mitään toitä, kun eläkkeelle. Pakko arvostaa kaverin pitkäntähtäimensuunnitelmia. Mies elää Miamin unelmaa to the max. Ainoa mitä puuttuu, on tietenkin tasokas skandinaavinen blondi. Isäni on kanssani täysin samaa mieltä siitä, että kun Jooseppi on tiedottanut lähimäisilleen, että nyt on laatunaaras satimessa, niin välittömästi on koulun rehtorikin ollut yhteydessä ja muistanut sen 20 sivuisen esseen, jonka aiheena oli kateus.

Eikä tämä mitään sarkasmia ole, lopettakaa välittömästi se naureskelu. Jooseppi on väkisinkin jotain sukua Tunkille, koska jo näin lyhyellä koulutuksella mies puhuu täydellistä Jollasta, ilman aksenttia.

deejoosep-blogi 1.6.2013:
Onnistuin laittamaan nykyisen tyttöystäväni mustasukkaiseksi. Sain sellaista kuriinpalautusta että jos olisin ollut jossain vaihessa elämässäni Matti Nykänen niin Tapolan kartanoon ei olisi ollut mitään askaa.
Tekstissä yhdistyy Julian autistinen kielenkäyttö ja Johannan lahjakkuus itsensä liekittelyssä. Kun Johanna seuraavan kerran päivittää CV:tä, uskon, että tämä teksti lisätään ihan copy pastena. Jollaksen ekonomistiystävän sanomisina luonnollisesti. Todellista lähdettähän me ei tietenkään siihen voida laittaa, kun aikaisempi CV sisältää sentään vanhempien onnellisen avioliiton, siskon melkein-playboykuvat ja Tony Halmeen kuoleman. Olishan tollasen virolaistaustasen sakkovangin analyysi vähän slummailemista.

Sisältö kuitenkin ratkaisee. Heti alkuun "laitettiin" tyttöystävä mustasukkaseksi. Tunkin kohdalla se tosin ei luultavasti ole vaatinut mitään mielettömiä ponnisteluita, ottaen huomioon, että Tunkki on edelleen kiimasesti mustasukkanen hampaattomasta poromiehestäkin. Ex-lappalaisesta, joka pääsi ilmaiseksi Tunkin kanssa naimisiin, täysnarsistista josta erottiin jo aikaa sitten. Meinaan, että jos ex-ukko kiihottaa agressiviiseen vainoon vuosia eron jälkeenkin, niin nykyisen nallekarhun kanssa kohtauksen synty tuskin vaatii erityistä "laittamista". Painotan, että Tunkki varmaan laittaa itsensä mustasukkaiseksi suorastaan automaattisesti. Viimeistään siinä vaiheessa, kun kirjanpidon mukaan Jooseppi imas ohi oman vuoronsa salaa suoraan pullosta ja Tunkin kuuden päivän dokaussessio uhkaa latistua ennenaikaisesti.
On todella hassua sanoa,, Kunnioittan Johanna ihmisenä. Näen hänessä kansantaitelija joita haukutaan elinaikana ja jota sitten kuolon korjattuna itketään.
Seuraavaksi huomaan olevani Joosepin kanssa häkellyttävästi samaa mieltä. Minunkin mielestäni on todella hassua sanoa, että kunniottaa Johannaa ihmisenä. Niin hassua, että skeptiseen mieleeni hiipii salakavala ajatus koko suhteen todenperäisyydestä. Onko kyseessä ehkä joku muu Johanna? Onko tämä romanssi tapahtunut interneteissä missin näköisen siskon tunnuksilla, vai mitä helvettiä? Miamista ostettu promillemittarini näyttää 2.2 välittömästi, kun Joosepin aivopier... objektiivista kirjoitusta lukee. Ajattelin, että pikkusen tylsästi kirjoituksen kliimaksi tuli näin alussa. Jooseppi ei kuitenkaan petä uutta faniaan, vaan kiihdyttää kynänsä tuhannen kilopondin voimalla kohti stratosfääriä.

Jooseppi ei näet ainoastaan kunnioita Johannaa ihmisenä, vaan pitää sitä kansantaiteilijana. Jos joku tietää mitä psykedeelejä tämä kaveri vetää näitä kirjoittaessaan, niin tarjolla olisi pieni vihjepalkkio. Olen tähän mennessä ajatellut, että en sotkeennu kemikaaleihin, mutta olen valmis pyörtämään päätökseni ja ainakin kokeilla noita sieniä, mitä Jooseppi vetää. Kansantaiteilija, tuskin edes Tunkin omasta kynästä olis paremmin ironnut.

Mikä vitun kansantaiteilija? Kieltämättä yleissivistykseni on peruskoulusta johdonmukaisen lintsaamisen johdosta aavistuksen surkealla tolalla, mutta jos tuolla sanalla ei ole sellaista merkitystä, joka ei maalaisjärjellä aukea, niin olen totaalisen hukassa. Oman kansan nainen ei kuitenkaan käsittääkseni ole eläessään taiteillut yhtään mitään. Ellei Arton naaman muotoilua lasketa joksikin performanssintyyppiseksi tulkinnaksi, niin Johannahan ei tehnyt yhtään mitään... no sanoisin järkevää, mutta ainakaan edes etäisesti taidetta muistuttavaa. Olen valmis syömään hatullisen paskaa, jos Some daystä tulee listahitti Johannan helvettiinjout... kuoleman jälkeen. Ehkä ihmiset itkee niitä kolmen euron dolls-koreografioita Hurts-klassikoille? Näitä kehonkielen mestarinäytteitä, joita tanssitaidoton ja humaltuneen kalalokin rytmitajulla varustettu Tunkki on omalle kansalleen tarjonnut symboolista korvausta vastaan erinäisissä räkälöissä vuosien varrella.

Johanna on omasta mielestäänkin vaan Joe Blast-the-face konsulentti, mutta kuolonkorjaamisesta huolehtiminen on kieltämättä Johannan kohdalla aiheellista. Olen jo tovin pikkusen katkerana surkutellut, että Johanna onnistuu itsemurha numero kakkosessa ennen kuin ennätyksiä rikotaan vankilakiertueella. Ehkä Jooseppi avaa ajatuksenjuoksuaan kun kirjoitus jatkuu? No todellakin avaa, mutta lukija eksyy yhä syvemälle. Jos kansantaiteilija aiheutti tykytystä otsalohkossa, niin Joosepin perustelut saa spermat räjähtämään ihan samalla tavalla kuin Johannan kuvan katseleminenkin.
Esintyvä taitelija. Jotain täysin muuta kuin taitelija-opistoista valmistuvaat suuret taitelijat jotka eivät saa aikaseksi yhtään mitään. Kymmennestä vuosikurssista valmistuneet,, 
Viiden vuoden kuluttua aktiivisinä on vain kaksi,, Loput kahdeksan suorittavat aviovaimon seksi velvollisuuksia Espoossa. Ehkä Taikkin jälkeen jotkut ovat löytänneet Jeesuksen.
Johanna todellakin on jotain ihan muuta, kuin yhtään mistään valmistuneet, ihan mitkä tahansa. Johannahan on edelleenkin ainoastaan onnistunut pilaamaan näkönsä neljän laudaatturin matkallaan. Sen jälkeen tämä kansantaiteilija ei ole onnistunut edes saapumaan keikoilleen ajoissa. Puhumattakaan, että pääsis aina lavalle saakka. Ihan kuin Jooseppi vittuilis Johannalle.. Onko tämä virolaista sarkasmia, jota ei ymmärrä ilman Joe Blasko kurssia? Siis Johanna nimenomaan ei saa aikaiseksi yhtään mitään. Ainoa Tunkkia laiskempi ja uusia projekteja innokkaammin keskeyttävä henkilö euroopassa on Tunkin upeasti laihtunut sisko Julia "skittiä kansalle" Tukiainen.

Vittuiluteoriaani tukee myös kirjoitelman loppuosa. Loput kahdeksan suorittaa vain aviovaimon seksivelvollisuuksia. Tunkkihan ei ole lukuisista ponnisteluistaan huolimatta onnistunut saamaan munaa edes sinkkuna. Ihan säännöllisesti pikkusen pillerihöyryisenä ilmestyy Facebookiin katkeraa tilitystä suomalaisten miesten paskasta itsetunnosta, kun edes tämän näköinen nainen ei saa munaa. Jeesus sentään on löytynyt, mutta on epäselvää kuinka paljon Jeesus siitä itse tykkää.

Jos oli Joosepin löpinät hulvatonta luettavaa, niin ei Tunkki kakkoseksi jää omalla setillään. Uudessa blogissa kerrotaan uudesta alusta ja vanhan lopusta. Pappamuraattia siteeratakseni, Sodoma ja Gomora lähestyy...

En ala tätä kirjoitusta ruotimaan, vaan liitän tähän googlen käännöksen Tunkin aistiharhoista. Turha valittaa minulle jos käännös sisältää asiattomuuksia.
UUDEN ALKU JA VANHAN LOPPU KESÄKUUSSA 2013 
SAMA SEKOILU JATKUU MYÖS KESÄKUUSSA 2013
TÄSTÄ ALKAA JOHANNA TUKIAISEN UUDEN KIRJALLISEN BLOGIN TUOTOS! OMAN YRITYKSENI WWW.DOLLSDANCERS.FI PÄIVÄKIRJASSA OLEN JONKIN VERRAN RUOTINUT MYÖS YKSITYISELÄMÄÄNI LIITTYVIÄ ASIOITA, MUTTA LÄHINNÄ SINNE PÄIVITÄN KEIKKA-AIKATAULUMME JA TYÖASIAT!
TÄSSÄ JATKUU PILLERIHÖYRYISET PÄIVITYKSENI, KOSKA SISKONI FACEBOOK-TUNNUKSET EI OLE KÄYTÖSSÄNI, ENNEN KUIN JULIA TAAS JOUTUU SAIRAALAAN. VEROVELKOJEN MAKSUENNÄTYKSESTÄ TUNNETUN TOIMINIMENI PÄIVÄKIRJASSA OLEN LÄHINNÄ HAUKKUNUT KAIKKI YHTEISTYÖKUMPPANINI, MIESYSTÄVÄNI JA SUUREN OSAN KOHTAAMISTANI IHMISISTÄ. JATKOSSAKAAN EN PÄIVITÄ SINNE IHMISEN YMMÄRRETTÄVÄSSÄ MUODOSSA KEIKKOJANI, TYÖASIOITA MINULLA EI OLE VIITEEN VUOTEEN OLLUT.
Tästä lähtee Suomen kuuluisimman skandaaliblondin, artistin ja yrittäjän kirjallinen blogi!
Hän on ollut tunnettu vuodesta 2003 asti kun perusti rohkean showtanssiyrityksen nimeltä Dollsdancers (Glamour Dolls.)  Hänet valittiin vuonna 2008 "The Most Talked Glamour Person of the Year" suurella pokaalilla. Hän on voittanut mm. Miss Baywatch kilpailun nuoruudessaan n.vuonna 1998, sekä Miss Rantatyttö osakilpailun vuonna 2004 Forssassa.  Hänen äitinsä on entinen missi, Marja voitti mm. Miss Matkailu kilpailun Suomessa sekä teki useita mallintöitä.  Hänen pikkusiskonsa Julia pääsi Amerikan Playboy lehteen vuonna 2003 Hawaijilla.
Tässä jatkuu ihan virallisestikin Suomen turhimman julkkiksen, taparikollisen ja kroonisen valehtelijan kirjallinen blogi! Hänen perustamansa tanssitaidottomien sekakäyttäjien vertaistukiryhmä ei edelleenkään ole tunnettu yhtään missään. Lauseen kääntäminen on mahdotonta, koska alkuperäisessä kirjoituksessa henkilö ilmoittaa tulleensa valituksi suureksi pokaaliksi. Hän on voittanut kaikille tuntemattoman Miss Baywatch kilpailun, myös palmujen havinasta tunnettu Forssa, on nähnyt hänen piilevät lahjat auringonotossa. Hänen äitinsä on yhtä paljon missi, kuin hän on kirvesmies. Hänen siskonsa ei myöskään koskaan päässyt edes Forssan playboy lehteen
Hän on suorittanut pianonsoiton loppututkinnon 3/3 Itä-Helsingin musiikkiopistossa (sama paikka jonka Linda Lampenius kävi läpi) ja hän kirjoitti ylioppilaaksi Laajasalon lukiosta vuonna 1997, lukion päästötodistuksen keskiarvo oli 9,1.
Hän osaa soittaa yhtä hyvin pianoa, kuin Linda Lampenius lentää helikopteria ja ylioppilaaksi kirjoittamisestaankin hän on valehdellut johdonmukaisesti vuodesta 2009.
Hänellä on kaksi kaunista, nuorempaa vaaleaa sisarta, ja yksi pikkuveli. Hän puhuu oman äidinkielensä suomen lisäksi sujuvaa amerikan englantia sekä ruotsia.  Hän on ollut 2 kertaa kihloissa ja yhden kerran naimisissa. Viimeisin suhde oli tunnetun ruotsalaisen yritysjohtajan kanssa joka kesti vajaan vuoden ja tällä hetkellä hän seurustelee tanskalaisen yrittäjän kanssa.
Hän ei osaa kirjottaa edes Suomea, mutta väittää puhuvansa sujuvaa amerikan englantia, sekä ruotsia. Hänen ja edellisen kihlatun käsitys parisuhteen päättymisajankohdasta erosi oikeudessa viidellä vuodella ja naimisiin mentyään hän tiedotti, että sulhasen elämän suurin saavutus oli päästä naimisiin ilmaiseksi. Jos kännissä keksittyä suhdetta homoseksuaalin kanssa ei lasketa, niin viimeisin suhde oli tunnetun ruotsalaisen yritysjohtajan kanssa, joka edelleen eron jälkeen hoitaa hänen asioitaa lähinnä tekstiviestivinkeillä. Suhde kesti hänen mukaansa muutaman kuukauden ja päättyi, koska yritysjohtaja kyttäsi juomista, pakoitti peseytymään ja hän tajusi, ettei koskaan rakastanut tätä miestä.
Tämä henkilö on erittäin eläinrakas, ja pitää varsinkin koirista. Hänellä on itsellään 3 pientä koiraa, yksi on vain kilon painoinen minikokoinen Chihuahua nimeltä Esmeralda.
Tämä henkilö on niin eläinrakas, että internetissä kerätään nimiä adressiin, jossa rakkaudesta kärsiviä eläimiä yritetään saada häneltä pois.  Mukaanlukien kaatuvaa Tunkkia väistelevä Chihuahua, nimeltä Coco, Paco tai Esmeralda
Tämä henkilö on asunut ympäri maailmaa, mm. Miamissa lähes 2 vuotta ex-miehensä kanssa, sekä Los Angelesissa vuoden mallintöitä tehden, sekä hän kouluttautui maskeeraajaksi Ritva Norres Cosmetics koulusta Espanjassa vuonna 2000, samaa koulua kävi myös kuuluisa ns. "miljonääriäiti Maria."
Tämä henkilö ei ole koskaan asunut muualla kuin Suomessa jos turistimatkaa Jenkkeihin tai äidin nurkissa norkoilua ei lasketa. Mallintöitä tämä henkilö ei ole koskaan tehnyt edes Forssassa. Hän kouluttautui maskeeraajaksi vuonna 2000 ja haukkui Ritva Norreksen "ihan täydeksi kusipääksi" yrityksensä päiväkirjassa. Miljonääriäiti Marialla ei ole mitään Tekemistä hänen kanssaan.
Hän opiskeli vuoden kieliä Uppsalan yliopistossa, mm. pitkän saksan, sekä osaa myös espanjaa ja hepreaa (ex-mies oli syntynyt Israelissa.)   Vanhemmat ovat kauppatieteiden maistereita. Seuraavaksi nuorin sisar joka pääsi Amerikan Playboy lehteen poseeraamaan, sairastui vakavaan diabetes nro1. sairauteen ja joutuu piikittämään itseään loppuelämänsä.
Hän luultavasti oli vuoden kännissä Upsalassa ja saksanopinnot rajoittuu porno elokuvista mieleen jäänneisiin repliikkeihin. Espanjaa hän ei takuulla osaa sanaakaan, ainakaan Espanjalaisten mielestä. Hepreaa tämä missin tytär ei sadan prosentin varmuudella osaa ensimäistäkään tavua. Ex-juutalaisen miehen peniksen satunnainen vierailu hänen suussaan, kattaa hänen hepreanopintonsa ja isäni on täysin samaa mieltä.
Tämä näyttävä nainen on matkustanut lähestulkoon kaikissa muissa maissa, paitsi Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.  Hänen lempipaikkoja ovat lämpimät kohteet, tosin hän pitää myös laskettelusta talvisin.
Tämä turvonnut alkoholisti on matkustellut lähinnä muiden rahoilla ja lähestulkoon kaikilla mailla tarkoitetaan lähinnä Viroa, Ruotsia ja satunnaista turistimatkaa, josta saldona on kunnianloukkaussyyte pedofiili baarimikolta. Hänen lempipaikkoja on itseasiassa ihan mitkä tahansa kohteet, kunhan joku muu maksaa. Kun häntä hinataan hiihtohissillä rinteeseen, varoittaa laskettelukeskus muita asiakkaitaan lumivyöryvaarasta.
Arvatkaa kuka suomalainen skandaalikaunotar mahtaa olla kyseessä.......????? Hän muutti Suomen politiikkaa myös merkittävästi.
Uudessa ulkoministerissä ei pitäisi olla valittamisen vikaa.
Blogini osoite on johannamiamaritukiainen.blogspot.fi, kirjoitukseni kolmas sana on etunimeni ja neljäs on sukunimeni, mutta kysyn vielä viiden kysymysmerkin tehostamana sinulta arvaatko kuka on kyseessä. Hän ensin myi Hymylle Ilkka Kanervan kanssa lähettämänsä tekstiviestit, sen jälkeen jankuttamalla jankutti, että Hymy varasti viestit ja yritti estää julkaisemisen. Sen jälkeen tukevassa humalassa ilmoitti ansaitsevansa verohelpotuksia uuden ministerin johdosta ja nyt on jo muuttanut Suomen politiikkaa merkittävästi. Tällä oletettavasti tarkoitetaan pillun ostamisen kriminalisoinnista käytävää keskustelua. Valittamisen vikaa, on yhtä järkevästi sanottu, kuin suureksi pokaaliksi valitseminen.
Tervetuloa uuteen blogiin!!!!!!  
Tervetuloa uuteen blogiin!!!!!!

Treffipyynnöt tuttuun tapaan joko firmani päiväkirjaan tai maililla osoitteeseen og.joe.pasko@gmail.com

33 kommenttia:

  1. "humaltuneen kalalokin rytmitajulla varustettu Tunkki"

    Mieli- ja kielikuvasi ovat hersyviä ja tuottavat suurta iloa elämään kuten myös tarkkaavaiset ja ajanhermolla olevat analyysisi.

    Toivottavasti käytät kirjoittamisen lahjaasi muös muuhun, uskon että kirjallisia tuotoksiasi moni lukisi ihan kansien välistäkin, niin makoisia mielikuvia pystyt luomaan.

    VastaaPoista
  2. Ah, taattua JP-laatua. Kiitokset tuhannet!

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintosta seurata tämän "herpestä sairastavan virolaisen kukka-alan yrittäjän" ja tunkion seuraamuksia.Taitaa noiden "kukat" palaa piipussa;)!Kiitos hauskoista kielikuvista.

    VastaaPoista
  4. Aggressivinen kirjoitetaan kahdella geellä. Älä arvostele toisten suomea jos et itsekään sitä osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Logiikassanne on aukko. Minä jos joku ymmärrän paskasta suomesta, kun en sitä itsekään osaa. Eikös mäkihyppyvalmentajallekin ole eduksi, että on itsekin joskus kivunnut torniin? Kiitos kuitenkin viitseliäisyydestä, arvostan oikolukupanostustanne. Teen korjauksen ensi maanantaina. Eikö "kahdella geellä" kirjoiteta kuitenkin "kahdella g:llä"? Muuten en ottaisi asiaa esiin, mutta kun kerrankin on kontakti kielitoimistoon, niin ajattelin asiaa tiedustella.`Suomesi on kuitenkin huomattavasti parempaa kuin omani, vedän kotikatsomossani aaltoa.

      Poista
    2. Gee-arvostelijalle huomauttaisin edellisen lisäksi, että aggressiivinen kirjoitetaan kahdella i:lläNI, ei yhdellä. Toisekseen alistuskonjunktiota edeltää tavallisesti pilkku ("...toisten suomea, jos..."). En tokikaan halua vihjailla että tässä nyt arvostelisin toisen oikeinkirjoitusta, kun en itsekään sitä masteroi. Älykkyysosamääränikin on luullakseni vain i:n verran gee-arvostelijaa korkeampi, shakkimatsit kultakalaa vastaan häviän joka kerta.

      Voisit Joe-poika pyöräyttää tekstit Wordin kielioppirassaajan läpi ennen julkaisua, niin valitus vähenisi. Toisaalta ovathan nämä kielenhuoltolaitoksen virallisten CP-konsulenttien näpäytykset omanlaistansa viihdettä kommenttiraidalle, joten jatka vaan kuten tähänkin asti. Kiitos viimeisestä! t: ykkösfaniSI.

      Poista
  5. Pakko sanoa, että mahtava postaus, KIITOS JOE. :)

    "Älä arvostele toisten suomea jos et itsekään sitä osaa." Pilkku ja huonoa suomea.

    Joe rulaa. Piste.

    -Pink Barbie-doll

    VastaaPoista
  6. Rakas Hesus, olen taas nähnyt blogistasi unia ja vihdoin uutta tekstiä! Oli pakko tulla ihan kaljalle lukemaan ja idiootin näköisenä nauran yksin pöydässäNI

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jaha! Heti piti tulla keulittelemaan, että fyrkat riittää ostaa ikiomaa kaljaa! Missä on minun kaljani, kysyn vaan? Loppuu tollanen mauton hehkuttelu jos ei oo valmis tarjoamaan toisillekin. Moukka.

      Poista
    2. RahaNI riittivät kahteen, tosin mastercardiaNI höyläsin. Melkeen ku kultanen amex, eli ensi kerralla voit tulla mukaan!

      Poista
    3. Tämä on tällä sovittu. Tulen idioottina nauramaan mastercardillesi ja höyläämään oluttaNI.

      Poista
  7. Johan tätä odoteltiinkin. Kiitos Hesus jälleen kerran mahtavasta postauksesta. Satunnaiset typot eivät kyllä tällaisessa blogissa häiritse yhtään. Ehdottomasti hauskin blogi ikinä!

    t. Antti Kristos

    VastaaPoista
  8. Hehe, espanjalaisetkin viihtyvät kielioppisääntöjen mukaan pienen alkukirjaimen kanssa ;)

    Olen kielipoliisi mutta blogiasi lukiessani en jaksa välittää parista pikkuvirheestä, eivät ne kuitenkaan ole tähän mennessä koskaan vaikeuttaneet ymmärtämistä! Tämä on suunnaton kohteliaisuus :):)

    Ennustan että "Forssassa" tulee korvaamaan "Espanjassa" ainakin näätäpopulaatiossa. Kiitos taas viikon nauruista Joe :)

    Iloisin terveisin Kaipaava Myyrä (koodinimi)

    VastaaPoista
  9. "Uudessa ulkoministerissä ei liene valittamisen sijaa"-kommentin perusteella tuo urpo elää edelleen Stubbin ulkoministerikautta? Pitää olla aika perkeleen kuutamolla, että onnistuu SUOMESSA missaamaan kokonaiset eduskuntavaalit :D Tai sitten Tuksu onkin SDP:n punakommarisiiven taustavaikuttaja ja Tuomioja sai UM-pestin, koska Jossu sanoi niin?

    VastaaPoista
  10. Viiden vuoden kuluttua aktiivisinä on vain kaksi.
    Se siitä äidinkielen raiskauksesta. AKTIIVISENA pyydän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa alla toisena kommenttina oleva on tarkoitettu sinulle.

      Poista
  11. Tää on loistavaa viihdettä ja isäNI on täysin samaa mieltä.
    Putosin humaltuneelle kalalokille :DDD

    -Cassie näädistä

    VastaaPoista
  12. Niin, kun se bloginkirjoittaja on virolainen, joten ei se ihan osaa. Siis tämä joka kirjoittaa Johannasta, kansantaitelijasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja Johanna on hapettanu lanttunsa vuosia jatkuneella sekakäytöllä ja siksi se kertoo olevansa iso pokaali ja siitähän me puhuttiinkin, eiks vaan? Katsos, kun tää tanskalainen kukkakauppias on vaan idiootti, mutta ei sen kirjoittelusta mitään kai ole sanottu.

      Poista
    2. Klo 23:28 kirjoitetussa anonyymin kommentissa on perätty AKTIIVISENA-sanan oikeinkirjoitusta, Joosepin virhehän se oli. Yritin sitä selventää, ettei tuo moite nyt mene suoraan oikeaan osoitteeseen.

      Poista
    3. Älä ole höpsö. BlogiNI kommenttiosiossa on sujuvasti keskusteltu siitä, miten stripparilta saattaa hyvällä tuurilla lohjeta perseseksiä. Ei täällä mitään akateemista väkeä käy, ihan rauhassa. Lähtökohtiasesti pidän kaikki kommentteja suorina herjauksina ja olenkin toimittanut näitä satoja sivuja uristilleni, josta olen tehnyt rikosilmoituksen ja tutkintapyynnön. Pistä diapamit takaisin hyllyyn ja peruuta itsemurha numero ykkönen tältä illalta, kaikki on kivasti, vaikka joku joosepin kirjoittelua vähän herjasikin epähuomiossa. Tauskin vika.

      Poista
    4. Mehän voidaan keskustella satoja tunteja tän illan aikana siitä miten oleellisia kirjoitusvirheet on etenkin kun Pasko on lappilainen liikemies ja hampaaton ruutana.

      -Cassie näädistä

      Poista
  13. Siis onko toi nyt sitten tunkin uusi blogi? Oon nykyään ihan ulkona sen jutuista kun FB:ssä sen päivityksiä en näe kun en ole kaverina. Ja ku seiskan blogi loppu ja tää seiska live ei ole kiva. Ennen aina ymmärsi mistä kirjotit mutta nyt oon ulkona ku lumiukko..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. johannamiamaritukiainen.blogspot.fi on Tunkin uus blogi.

      Poista
  14. Taisi se kirjan lähettäminenkin siirtyä Maanantaille niinkuin kaikki Tuksuun liittyvä :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjaa ymmärtääkseni on ainakin osa kansastaNI päässyt koskettelemaan tänään.

      Poista
  15. Olen sairaalloisen koukussa blogiisi. Tahdon myös kanssasi naimisiin. Älä anna tämän ikinä loppua. Kiitos ja aamen.

    VastaaPoista
  16. Johannahan on aito taiteilija, miten joku kehtaakin kyseenalaistaa sen! Tanssitaide on vaativa laji, ja Johanna on aivan varmasti eksoottisen tanssin uusi Isadora Duncan, tätä eivät vain kateelliset ymmärrä. Ja isäni on muuten täysin samaa mieltä.

    VastaaPoista
  17. Kirjaa odotellaan vielä täälläkin. Kirmasin töistä innoissani kuultuani joidenkin odotuksen palkitun, mutta omassa postilaatikossa on vain laskuja... Toivottavasti kirja on yhtä ketterää kerrontaa kuin tämä blogi niin pääsen pettymyksestäni yli.

    VastaaPoista
  18. Pikkasen petyin kun neljän laudaturin ylioppilaspapereita ei mainittu :(

    VastaaPoista
  19. Aivan huippu kirjoitus jälleen, Joe!Saa nähdä mitä Johanna ja hänen kansainvälisestikin tunnetun,uuden,pitkän ja tumman poikaystävän välille kehkeytyykään. Juu, on Pukiainen löytänyt vihdoin kaltaisensa miehen.
    Tukiaisen "paljastuskirjan" tänään lukeneena,suosittelen - vaikkakin tämä blogi avannee Puksun mielenliikkeitä hieman paremmin!

    VastaaPoista
  20. Voi kauhea, jos se "tanskalainen miljonääri" onkin oikeasti tuo virolainen kaheli! Nyt on kyllä Johannan taso alittanut pohjalukemat. Jotenkin karmiva hyypiö kerta kaikkiaan..... :/

    VastaaPoista
  21. Tuksun uudesta blogista:
    "Viimeisin suhde oli tunnetun ruotsalaisen yritysjohtajan kanssa joka kesti vajaan vuoden ja tällä hetkellä hän seurustelee tanskalaisen yrittäjän kanssa."

    Oi mitä kielenkäyttöä!
    Eli siis yritysjohtaja kesti vajaan vuoden ja tällä hetkellä hän (ruotsalainen yritysjohtaja?) seurustelee tanskalaisen yrittäjän kanssa.

    Urbanko iski Johannan uuden "tanskalaisen" miehen? Johan on kuviot! Okei - ehkä ymmärsin tahallani aivan pikkuisen väärin, mutta ei tuosta Tuksun tajunnanvirrasta ota selvää. Luovaa kielenkäyttöä ainakin.

    - Kontulan kärsäapina

    VastaaPoista