keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Kurkistus yötyöläisen sieluun

Taas on Seiska julkassu uuden pätkän Tunkin koottuja tilityksiä.

Surullinen ihmisrauniohan tuo alkoholisoitunut huumeiden ja pillereiden kanssa sekoileva turvonnut henkilö on. Tuossakin haastattelussa on takuulla muutakin verenkierrossa kuin kalanmaksaöljyä. Myötätuntoa nyt ei varsinaisesti heru, koska selitysten ja sekoilun lisäksi Tunkki on kunnostautunut lähinnä hyväksikäyttäjänä ja väkivaltarikollisena. Eikä minusta ole edes liioittelua kutsua Tunkkia väkivaltarikolliseksi, kun historiaa on kuitenkin vuosien saatossa kertynyt kohtuu kunnioitettavasti.

Tunkki ei edelleenkään kadu yhtään mitään. Mitään ei pahoitella ja kyseenalaista on kenelle se noita haastatteluita ja selityksiä oikein tarjoilee. Kun tätä samaa lässytystä on nyt jatkunut tovin, niin aika vaikea on ajatella, että tarkoituksena on vain kertoa mikä on tilanne ja missä mennään. Selvästikin noiden höpötysten kohderyhmä löytyy omien korvien välistä. Itselleni ainakin tulee sellanen fiilis, että se ei vaan voi hyväksyä todellisuutta. On kai ihan mahdollista, että kun itselleen tarpeeksi selittelee, niin laihtuu silmissä, miehet kuolaa pitkin maailmaa ja kaikki kurjuus johtuu kateudesta.

Taas tilitetään ajojahdista ja kun kysymyksen oikein asettelee, niin vastauksestakin saa itseään miellyttävän. Raiskarit ja oikeet rikollisetkin pääsee yhdyskuntapalveluun, eli kyllä nyt ajetaan Tunkkia takaa ja rankasti. Mahtaa tuollainen elämä olla raskasta, kun todellisuus perustuu totaalisesti mielikuvituksen hedelmiin ja taustalla sisko komppaa, ettei aistiharhat vahingossakaan pääse katkeamaan.En tiedä onko tuollaiselle toiminnalle olemassa jotain diagnoosia, mutta väkisinkin on päässä vikaa, että tollaseen ylipäätään pystyy. Tuskin sekään haittaa, että oikeudessa ajojahti mainittiin ensimmäisen kerran jo Tunkin ensimmäisessä puheenvuorossa, heti syytteiden luvun jälkeen. Ennen mitään tuomiota. Se jo riitti ajojahdiksi, että Tunkki joutui heräämään yhdeksän kieppeillä.


Mielummin meen yhdyskuntapalveluun, kun niinku oon istun jossain vankilassa. Must tuntuu, et vankilas mut tapettais. Mä nyt en haluis muistuttaa, mut mä kirjotin ysiseittemän ylioppilaaks erittäin korkeilla arvosanoilla ja sellasella jos ihminen kirjottaa sellaset arvosanat, niin ei ole mikään työkyvytön. Mut mä oon vaan viimeset kymmen vuotta ollut show-alalla. Sitäpaitsi mä nyt oon käsittänyt, että yhdyskuntapalvelu voi myös olla yötyötä, koska siis mä en oo kauheen aamu ihminen. Ja siis se nyt on ymmärrettävää, koska mä oon kakstoista vuotta tehnyt yötöitä. Jos mä tai oon tai löin sitä pullolla, sitä miestä päähän, niin mä voin siitä yhdyskuntapalvelun suorittaa. Mut siis mä tiedän raiskaajia, hak, niinku sellasii jotka on ihan oikeesti rikollisii, toisin ku minä, niin siis heidänkin tuomiot on niinkun, niinku vaihdettu vankeudesta yhdyskuntapalveluun, niin siis eihän täs nyt kyseessä oo mikään muu ku ajojahti. 

Tolle paskan määrälle voi tietenkin nauraa ja itse ainakin olen reippaasti höröttänyt näille tilityksille. Mutta toisaalta vetäähän tuo sanattomaksi kohtuu helpolla. Kyllä kai kuka tahansa menee mielummin yhdyskuntapalveluun kuin vankilaan, mutta ei oikeudessa käsittääkseni erityisesti pohdiskella kuinka mielellään henkilö rangaistuksensa kärsii. Oikeudessa Tunkki piti jopa yhdyskuntapalvelua kohtuuttomana, sakot ois voinnu maksaa, eli siihen nähden selvää edistystä on tapahtunut. Kun sanon, että on valmis menemään yhdyskuntapalveluun, niin eihän se sitä tarkoita, että Tunkki olis valmis heräämään aamulla. Todellakaan ja ymmärtäähän sen, kun on 12 vuotta tehty yötöitä.

Ehkä kaikkein... tekisi mieli sanoa surullisinta, mutta sanotaan nyt, että häiriintyneintä on kai kuitenkin se, että 35-vuotiaalla naisella ainoa mainitsemisen arvoinen meriitti on vuoden 97 ylioppilaskirjoitukset. Tunkin on pakko jotenkin kyetä lokeroimaan todellisuus päässään siten, että edelleen uskotaan huomisen tuovan kultaa ja mirhamia. Ei kukaan pysty tollasta skeidaa jauhamaan uskomatta siihen itse. On Tunkki kirjoittanut ihan kivasti ylppäreissä, mutta eikö se normaalin ihmisen päässä tekisi vuodesta 2013 todella surullisen? Mitä niillä laudaattureilla on saatu? Käteen on jäänny viiteentoista biisiin sopiva dolls-koreografia ja paska asenne. Seiskan ykköstykki on sen verran arvostettu, että parhaansa nekin yritti, että sais samaan lähetykseen Arton valehtelemaan häistään ja Tunkin tilittämään vankeustuomiostaan.

Kyyti tulee olemaan kylmää. Valituksen se luultavasti tekee Jollaksen ekonomiystävän kanssa ja kun viikkotolkulla sitä yhdessä tehdään, niin paperiin piirtyy tikkukirjaimilla A-JO-JAH-TI. Yhdyskuntapalvelusta lienee ihan turha haaveilla, kun asenne on tollanen. Vois kai se kaapia ripulia jonkun vanhuksen persuksesta tai haravoida päiväkodin pihaa ja siihen riittäs koulutuskin, mutta haluaisin kyllä nähdä sen haastattelun kun kelpoisuutta kartotetaan. Päihdeongelmia? No siis pikkusen vähemmän alkoholisti kuin siskoNI Julia ja siis tulee noita lääkkeitäkin vedettyä. Toki vois valehdella, ettei vedetä, mutta kusitestin jälkeen meikkipussissa onkin junaliput hämeenlinnaan. Siinä on haastattelijalla psykedeelinen aamupäivä, kun tunkki tulee painottamaan, että se itse ymmärtää kyvyttömyytensä yhtään minkäänlaiseen vuorokausirytmiin, onhan tota yötyötä tahkottu yli kymmenen vuotta ja mielellään jatkettas samalla linjalla. Ja siis totta kai mä pystyn hoitamaan yhdyskuntapalvelun, kun en avaa siviilissä edes postejani.

Voi voi, siitä karmasta kun on jauhamalla jauhettu vuodesta 2006, niin vuoden sisään tunkillä onkin tästä aiheesta kirjotettuna pitkät reaalit. Jos menee noin tilttiin kuukauden siivusta vankilassa, niin takuulla on mielenterveys koetuksella kun Arton hakkaamisista napsuu tuomiot. Venkuttaa voi ja pitkittää, mutta edessä ne joka tapauksessa on. Jos nyt ois yhtään järkeä päässä, niin hakeutus ihan reippaasti katkolle, niin ei olis ihan niin viheliäistä se istuminen. Tätä ei tietenkään tule tapahtumaan, todellakaan. En usko, että se on edes mahdollista. Selvinpäin olis vaikeampi elää pumpulissa, vituttas pikkusen enemmän katsella peiliin, saattas hahmottua missä mennään. Se menee sinne entistä massiivisemmassa koukussa ja kuvittelee, että kun se lässyttää paniikkihäiriöstä, niin ne pitää vankilassakin sen tukevasti tunnelissa. Todellisuus tulee olemaan hyvin erilainen.

21 kommenttia:

  1. Joe, pidän kirjoituksistasi mutta määrä ei korvaa laatua, se inflatoi laadun kokonaisuutena.
    Toisaalta, tyhmää olisi yhdestä kriittisestä äänestä alkaa hidastamaan tahtia, jos kerran kirjoituttaa ;) Ps. Tänään on minun vuoroni ottaa olutta - uskon merilaulun yltyvän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No henk. koht. en edes ymmärrä blogini saamaa laatupalautetta. Kiva kuitenkin kun kerroit mielipiteesi. Onhan se mukava, että ihmiset lueskelee jo toiset jopa tykkää. Mielummin kai kaikki sellasta kirjottelee, mitä ihmiset tykkää lukea. Itselleni tämä blogi ei ole muuta kuin ajanvietettä. Ton puupään touhuja seuraillut, niin näistä edesottamuksista on helppo virittää jutunjuurta.

      En nyt tiedä odotitko humoristisempaa kirjoitelmaa ja siksi petyit vai mistä on kyse. Vähän "vaikea" aihe tuo Tunkki ja sen kroonisesta aivoverenkierronhäiriöstä kärsivä sisko. Helppohan noista on vitsiä vääntää ja ihan mikä tahansa tiistai on noiden juntien elämässä monienkin naurujen ehtymätön lähde. Mutta aina ajoittain tulee mieleen, että näidenkin touhujen toisessa päässä tyypillisesti on joku, joka ottaa perseeseen. Kohtalot on kirjavia. En tiedä miltä tuntuisi olla "täys tumppu" iPhonemies, joka sai pullosta päähänsä. Kyllä minua ainakin närästäis ihan huolella, kun Pullasuti pistää doksia Seiska Liveen, taustalla Adidaksen älykkyyden turvin keskisormea osotteleva diabeetikko. Hassumpi kirjoitelma sitten joku toinen kerta.

      Kirjoitustahti kai on vähän synkassa Tunkin menkkojen kanssa. Maniani on yhteydessä glamourin pässin auraan. Yritän suunilleen kerran päivässä virittää jonkun tilityksen, muuten käy Tunkit ja loppuu kirjottelut. Satunnaisesti sitten tulee tälläsiä maanisempia päiviä, kun tulee naksuteltua enemmän. En mä näitä juttuja varsinaisesti edes mieti. En siis koskaan tiedä mitä kirjotan, ihan hatusta vedän sen mukaan kun rivejä syntyy.

      Poista
    2. Kyllä musta vaan on tosi hyvä juttu, kun pidät ajantasalla!
      Jo loppui epämääräisissä ja epäluuloisissa näätäryhmissä roikkuminen ja juorulehtien lööppien lukeminen, kun Hesus Kristos pitää huolen tämän tytön Tunkki-annoksesta, ei pääse viekkarit iskemään! Kaiken luen, aina ja antaumuksella, tänkjuu!

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Minusta taas on mahtavaa, että Joe jaksaa kirjoitella meidän iloksi näin paljon! Mitä enemmän, sen parempi:) Olet laatunäätä Joe Pasko! Ja laatukirjoittaja ennenkaikkea! :) terkuin, "Viljo"

    VastaaPoista
  4. Jokos operaatio itsemurhayritys nro.1 on päättynyt ja mihinkä lopputulokseen? Toinen askarruttava seikka eilisissä seiska päivityksissä on se että missäs välissä on napattu se kuva jossa katoottinen kooma makaa kirkkaanpunaisena, kuumeisena, ihanana ja sekavana peiton alla, kun kuiteskin seuraava ambulanssipäivitys alkaa sanoilla "Julia tuli herättämään minut".. 1.Onko kuva otettu ennen päiväunia? 2.Mikäli Julle todella on tullut herättämään suurimman, niin onko sen jälkeen lykätty kitusista alas mansikat, mustikat, kirsikat sekä muut käteen osuneet vihannekset ja menty tämän jälkeen peittelemään uudestaan sänkyyn ja napattu kuva ikään kuin todisteeksi?

    VastaaPoista
  5. Huh-Huh mitä textiä...:) Pari kuukautta seurailtuani haluan kiittää tän hetkisestä parhaasta viihteestä mitä netti tarjoaa! Jos nykyinen duuni tympii niin pääset varmaan kirjoitushommiin näiden näyttöjen perusteella, YO-todistuksella et tee enää mitään. -j-

    VastaaPoista
  6. Joo, 10 vuotta ( vai mitä se oli...) "yötyötä" tehnyt :D . Joo, mäkin olen noilla faktoilla tehnyt yhtä monta yötyöpäivää, vaikka ihan normi päiväduunia väännän. Kumma, että rytmi pysynyt kohtuullisen normaalina :P

    VastaaPoista
  7. Ensimmäiseen kommenttiin vastaväite!! Tekstisi on niin mahtavaa luettavaa, että hörähdän nauruun jo kun huomaan että uutta juttua on tullut! Ja niitä odotellessa selailen kommenttejasi ja nauran niille :) menetkö Hesus naimisiin kanssaNI, lainaan sen viiskyt ekee jos tahot t. Näätäneiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hetkinen, nyt on nainen makuuNI. Heti on lompakko auki, niinku kuulukin, olen meinaa itsekin feministi. Treffipyynnöt og.joe.pasko@gmail.com . Parhaat palkitaan.

      Poista
    2. Myös amexi löytyypi niin voidaan varata treffeille myös se palju peseytymiseeNI. Muovitukkaa tiimarista odotellessa vielä. Harrastuksiini kuuluu ekonimistisiskojeNI suolaaminen rahan lainauksen ohessa.

      Poista
  8. Sä oot nero Joepasko, näistä tiivistyy aina olennainen..Odotellen jatkoa.. :) T. PyryHarakka

    VastaaPoista
  9. Liika on liikaa, Paskoltakin. Sinänsä hyvin harvinaisen sujuvaa verbaliikkaa, silloin kun ei yritetä liikaa. Tai siis olla ajattelematta.
    Itse olen tietenkin ajattelematta jatkuvasti, siksi kai tässä näpyttelenkin.

    VastaaPoista
  10. Riippuvuus se on oudompikin riippuvuus: mä olen riippuvainen näistä blogipäivityksistä. Useamman kerran päivässä tulee vilkaistua, josko olis jo jotain uutta. Ja heti alkaa naurattaa ennen ensimmäisenkään rivin lukemista. Tämä blogi on todellakin parasta mitä netistä voi löytää. :)

    VastaaPoista
  11. Kiitokset usean aamun "kahvit näppikselle" -nauruista. Joskus oikein porukalla mietimme, mitä kyseisen parivaljakon päässä liikkuu. Päädyimme pariinkin vaihtoehtoon: A) Joko he osaavat roolinsa niin hyvin, että tietävät miten rahaa tahkotaan keltaiselta lehdistöltä olemalla koko kansan viihdettä. B) Päät on porukalla vaan yksikertaisesti tiltanneet ja joukossa hieman epämääräinen maailmankuva vielä tiivistynyt. Ehkä elämä vaaleanpunaisessa kuplassa on todella täynnä glamouria. Tiedä sitten... Joskus on neitokaisten edesottamuksia seuratessa vaikea päättää kuollako myötähäpeästä vai säälistä. Kerran olen tulevan kuntosalikortin omistajan tavannut Guns'n Rosesin keikalla. Neito joraili armottomassa tuubassa edessäni niin pinkissä 10 vuotta sitten sopivan kokoisessa asussaan. Täytyy sanoa, että Axel jäi silloin huomiosta hetkeksi kakkoseksi. Silloin 6v. keikalla mukana ollut uskollisin Gannari-fani poikani totesi, että "Äiti, tuo täti näyttää vaahtokarkilta". - "Niin lapseni, tätin pään sisällä on myös iso pehmeä möykky." Uusia Tuksun seikkailuja odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ainakaan vaihtoehto aa: ovat liian "rehellisiä" moiseen ku**tukseen. On ihan varmasti todennäköisempää, että vaihtoehto bee on lähempänä totuutta, vaikka voihan sitä aatakin vähän ilmassa leijua... En muuten taida enää ikinä syödä vaahtokarkkeja, niin hyviä ku nyt ovatkin, mutta nyt taisi mennä maku niistä. Tosi hyvä oivallus pikkumieheltä. :D

      Poista
  12. kyllä näitä päivityksiä lukee mielellään :) joka kerta ei ihan liidellä siellä Laudatur-arvosanan korkeuksissa mutta niinhän yhteiskuntakin aloitti ajojahtinsa Tuksua kohti kun arvosanat laski jo yo-lautakunnassa.
    nyt jo surullisena mietin ett mitäs sitten kun Tuksu "pääsee" lomalle sinne oikeaan linnaan; joepaskohan ei saa uutta kirjoitettavaa vähään aikaan :(

    VastaaPoista
  13. Minäkin ole riippuvainen näistä Paskon päivityksistä!Todellakin lujaa mennyt vuodet jos vuoden 1997 yo-kirjoituksien jälkeen asuu vielä isin ja äidin kämpässä,ainoa "meriitti" puolialaston kalenterijulkaisu siskon kanssa..ei nämä ole ihan tässä hetkessä kumpikaan.Tuksun todellisuudentaju ja omakuva on todella käsittämätöntä ns. "normaali-ihmiselle" ..

    VastaaPoista
  14. Kysyit tämän tekstin alussa onko yhteistä nimittäjää tuolle j&j tilalle. Sanoisin että joukkopsykoosi.

    VastaaPoista