tiistai 11. kesäkuuta 2013

Näätäilyn etiikka

Aika säännöllisesti piireissä pohdiskellaan enemmän tai vähemmän kiihottuneessa mielentilassa miten olisi hyvä näätiä, mitä saa näätiä, miten nääditään ja ylipäätään on sellainen kollektiivinen huoli siitä, että pysytään Tunkin ja/tai Jullen yläpuolella. Rajat menee jokaisella varmaan eri kohdissa ja varmasti ylilyöntejäkin tapahtuu. Itse olen luultavasti monellakin tavalla yksi niistä huonoista näädistä.

Toki olen itsekin miettinyt sopivuuden rajoja ja tunnustan lukuisia kertoja höpötelleeni Tunkista ja Jullesta hyvinkin alatyylisesti. Toki omasta mielestäni enemmän huumoriin verhoten puhunut asioista niiden oikeilla nimillä, mutta siis voin kyllä tunnustaa, että oon pistellyt menemään hyvinkin rapsakoita kielikuvia. Toisaalta miten noista ihmisistä sitten pitäisi puhua? Itselleni kyse ei niinkään ole Tunkin tai Kooman solvaamisesta solvaamisen ilosta. Oma motivaationi on enemmänkin ollut kypsyminen "median" tapaan puhua näistä pummeista "kohukaunottarina" tai hervottomasta glamour-sanan liittämisestä ihan jokaiseen yhteyteen. Mielestäni on aavistuksen mautonta, että noiden junttien harhakuvitelmia pidetään yllä ihan pokalla naamalla. Tietyt mediat takoo rahaa ja nauramatta antaa niiden tilittää paskasissä rytkyissä, ihan lärvit noita juttujaan.

Asiaa kai vois miettiä moneltakin eri kantilta. Vois ajatella, että Tunkki ja Kooma on samalla tavalla ihmisiä kuin muutkin. Tunkki vaan saattaa ilmottaa, että kateellinen baarinpitäjä Kanarialla on pedofiili, sen ex-miehet on kaikki ihan sairaita (osa käy huorissa) ja kutsuu leikkimielisesti fanejaan sairaiksi näädiksi. Julle taas on julkkis vaan sillon kun sille itselleen sopii, muuten lähinnä kosmetologiopiskelija, joka kamppailee diabeteksen kanssa ja satunnaisesti ilmestyy Seiska Liveen näyttelemään keskaria ja ilmoittaa, ettei joudu vankilaan. Molemmat on luultavasti ihan minkä tahansa määritelmän mukaan taparikollisia, ura sillä saralla jatkuu ja voi hyvin. Kärjistäen vois sanoa, että vaan liivit puuttuu, niin MC Glamourin Jollaksen chapteri on pystyssä.

Jaa liioittelua vai? No väkivalta on olennainen osa ihan mitä tahansa illanviettoa, kiristetään ihmisiä olemaan hiljaa, uhkaillaan olemaan hiljaa, yritetään maksaa, että asiat jäis siihen. Tuodaan maahan lääkkeitä, vedellään piripäissään pitkin kaupunkia, varastellaan, uhkaillaan tappamisilla ja prätkämiehillä. Välissä tietty tehdään parit rakkauslaulut, mutta vaikka sitä kaikua lisäis kuinka paljon peittämään paskan lauluäänen, niin eikö varaton sekakäyttäjä ole ihan just sitä, vaikka kuinka voissa paistais?

Omasta mielestäni suurin "ongelma" kai on se, että Tunkki on ymmärtänyt kohtuu hyvin mitä se voi tehdä. Ongelma on siis toki Tukiaisten päässä ja koko homma toimii vaan niin kauan, kuin lehtiä myydään, Tunkin kuvitelmat pitää sen rallin käynnissä ja seurauksia ei tule. Eli kenen vika? No Tunkki ja Julle vastaa omista teoistaan, se nyt on ihan selvää. Ne seuraukset vaan tulee kovin pitkällä viiveellä. Ihan hyvin vois sanoa, että tavallaan Tunkki on jopa onnistunut tosi hyvin tossa sen jutussa. Tuskin koskaan tulee toista Tunkkia. En oikeen usko, että noilla lahjoilla, ulkonäöllä ja ulosannilla kukaan pystyy keikkumaan glamourissa kiinni noin montaa vuotta. Lähinnä siksi, että tuskin tulee toista reikäpäätä, jolla pokka riittää tilittää räkäposkella hirveessä kännissä, että kaikki muut on kateellisia ja MINÄ OLEN KAUNIS VAIKKA MITÄ SANOSITTE ja isäni on täysin samaa mieltä.

En oikeen usko, että löytyy satunnaisia vajukkeja lukuunottamatta ihmisiä, jotka fanittaa Tunkkia, niin kuin Tunkki haluaa ajatella. Eihän suurin osa ihmisistä edes tiedä Tunkin tekemisistä yhtään mitään. Sanosin, että jos kymmeneltä kysyt kuka on Johanna Tukianen, niin enemmän kuin puolet muistelee, että eikö se ollut niissä Ilkka Kanerva tekstareissa mukana. Mites Some day? Apinamies? Ruotsalaiset rakkauslaulut? Monessako iPodissa soi? Kuinka paljon menis levyjä jos joku hullu ne julkasis muuallakin kuin Youtubessa?

Olen ihan rehdisti sitä mieltä, että Tunkki on viimeset vuodet elänyt sikailullaan. Se, että Tukiaiset itse haluaa ajatella, että ihmiset on kiinnostunut mielettömistä AIDOISTA ja saatanan kalliista Vuittoneista tai uusista biiseista, ei kai tarkota, että kenenkään muun, kuin Tunkin kannattas elää mukana tossa aistiharhassa. Henk. koht. toi on aika yksinkertainen yhtälö. Jos kaksi aikuista ihmistä valitsee myydä keikkaa, jossa siskokset hinkkaa toisiaan, kiroilee lavalla, solvaa yleisöä ja häpäsee ittensä paskalle haisten hirveessä jurrissa, niin kyllä mä siitä voin kahdeksan euroa maksaa. Ei se sitä tarkoita, että mun pitäisi siitä esityksestä nauttia musiikillistenarvojen tai koreografian tiimoilta. Jos toi johonkin kategoriaan menee, niin lähin mitä keksin, on parodia huonosta pornosta. Ihmisiä varmaan vaan kiinnostaa nähdä miten mauttomaksi meno on muuttunut vuosien saatossa. Ne myy, ihmiset ostaa. Jos ostaja saa setistä naurut ja Tunkki kuvittelee, että todellisiakin faneja on, mutta seiskan kateelliset moderaattorit ei vaan julkaise niiden kommentteja, niin ongelma kai on pääsääntöisesti Tunkin päässä, eikä haittaa yhtään ketään.

Vois kai ajatella, että on moraalitonta käydä keikoilla, kun sitten tuetaan tota rappiolla rypevien ihmisrauniuden sekoilua, mutta toisaalta jostainhan nuo mulkerot joka tapauksessa rahansa hankkis tuohon kemialliseen elämäntyyliin. Ainakaan ei nyt tartte vielä varastaa ihan niin paljon. En tiedä onko se sitten hölmömpää, kuin katella kun kymmenen ukkoa luistimet jalassa koittaa sohia kiekkoa maaliin ja sitten jos oma joukkue häviää, niin on mahis kuitenkin koittaa parkkipaikalla saada vastapuolen fanien kanssa vähän naamaanlyöntikilpailua.

Vaikee ajatella, että ihmiset menis kattelemaan tota touhua ja ajattelis, että vähänkö oon parempi ku toi. Puhumattakaan, että otsalohkossa jylläis alitajuinen tarve Tunkin kaltaiselle äidille. En oikeen usko, että nää touhut on ollenkaan niin psykologisesti mullistavia tai raflaavia, kuin ajoittain joku keksii sanoa. Aika pohjalla pitää ihmisen olla, että tarttee käydä Tunkin keikalta hakemassa itsetuntoon buustia. Riittää, että ei paskanna housuunsa ja jos paskantaakin, niin tajuaa sentään pyyhkiä. Jos toi rima alittuu, niin tuskin edes siskoskeikalta irtoo merkittävää apua.

Satoja vuosia yötyötä tehnyt Tuksu vetää tota akustista pubikeikkaa hirmu harvoin nykyään ja suurin osa tuota glamourimpaa ammatinharjoittamista tapahtuukin internetissä. Tätä osaa en ole tajunnut luultavasti koskaan. En ihan ymmärrä mikä näiden mitä ihmeellisempien tiedotteiden funktio on. Ilmotellaan, että nyt on aika suorittaa itsemurha numero ykkönen ja sekin menee niin vituiksi, että ainoa mitä saadaan aikaan, on kadonnut kännykkä ja paskaset vaatteet. Kaveri painottamalla painottaa, että olen kaunis, löytyy tanskalainen kukkakauppia miesystävä ja Iltamakasiini tietenkin raportoi ihan sanasta sanaan. Jopa peseytymiset on sellanen asia, mistä lähtee reportaasi. Miten tollaseen sitten pitäs reagoida? Olla keskenään ihan hissuksiin ja aatella, että kyllä mustakin ois kiva jos ois palju missä liota?

Kyllä mä ajattelen, että jos 35-vuotias, ei mitään elämässään aikaansaannut, noin 100 kilonen tanssija kerää jostain karmaa lässyttää tollasta paskaa, niin vähintä mitä voin tehdä, on nauraa sille. Ihan kiva jos muutkin nauraa. Tiedostan kyllä, että minun ja muiden naureskelu itseasiassa vaan mahdollistaa ton sekoilun jatkumisen, mutta olen yhtä varma, että sekoilu jatkuisi ilman Seiskaa ja Iltamakasiiniäkin. Mitä muita vaihtareita Tunkilla ylipäätään edes on?

Mitä ihmettä se muka muuta tekis, kun nöyryyttää itseään ja siskoaan? Mitä se osaa? Sen ammatti on Joe Blasco konsulentti ja ammattitaidon voi jokainen mitata sen naamalta. Noin rohkeilla show-meikeillä ei varmaan ole laajempaa kaupallista kysyntää harmaassa Suomessa. Tanssija? Give me a fucking break. Tunkki on nykyään niin rujossa kunnossa, että eihän se jaksa kunnolla vetää itseään ees kyykkyyn. Rytmitajua sillä ei koskaan ole ollut. Laulaja... en viitsi sanoa yhtään mitään.

Mikä tahansa muu ammatti? Ihmiselle, joka yhdyskuntapalveluun pääsyä vaatiessaan ilmoittaa, että pitäs sekin hoitaa yöduunina ja ymmärtää tosi hyvin itse miksi se ois vähintä mitä sille voidaan järjestää... no sanotaanko, että ammatinvalinnat kapenee silmissä jos kaveri itse ihan hyvin ymmärtää miksi se ei todellakaan aio herätä jatkossakaan ennen klo 18.

Minusta näiden Tunkin sekopäisten tilitysten ruotiminen on ihan aiheellista. Ihan suorastaan jopa asiallista. Jos näädät ei olisi tunkin elämää stalkannut satoja vuosia foorumeilla, niin a) sillä ei olis luultavasti ollut laulu ja tanssibiiseille kysyntää... koskaan ja b) eihän noista sen kaikenkarvaisista sekoiluista tiedettäs edes niin hyvin kuin nykyään. Eri asia sitten onko sillä mitään tuon taivaallista merkitystä tiedetäänkö ton puupään edesottamuksista, mutta kai se nyt ainakin on rehelissempää fanittaa sitä just tollasena idioottina, kun tilittää toisten FB-tunnareilla itsestään, että kun tän näköstä naista kattelee, niin spermat räjähtää.

No missä sitten menee ne rajat? Onko sopivaa laittaa sille jotain kuuskymppisonnitteluita? No minusta se oli lähinnä oivalta kepponen ja itsehän se tilittää miten sille tulee jatkuvasti fanipostia pitkin maailmaa. Jos Tunkille tulee pahamieli, kun sen todelliset fanit muistaa sitä postikortilla, niin mitä sitten? Sen todelliset fanit noin keskimäärin menettää kännyköitä, saa keikoilla lättynsä kipeeksi, niitä haukutaan junteiksi asuinpaikkakunnan perusteella ja se on itse nimennyt "meidät" eläimen mukaan. Jopa kehitellyt omien sekoilujensa peittämiseksi milloin mitäkin mittavia rikossarjoja, joita "me" on sitten suoritettu, esimerkkinä suoraan demoninen kodinhäpäisy.

Sitä paitsi monet näädät on siltä kultaiselta ajalta, kun Tunkki tuli jurrispäissään haastamaan riitaa näätien kanssa. Siis paisti itse ilmestyi chattiin, joka oli olemassa vaan, että näädät ja tunkki voi soittaa poskeaan toisilleen. Kyllä se keskustelu oli aina ihan mautonta, yleensä Tunkki veti pohjat. Yhtenä esimerkkinä nyt vaikka ne lukuisat kerrat, kun Tunkki liekitti ja solvasi yhtä näätää sen lapsettomuudesta. Estottomasti mourusi, kuinka sitä varmaan vituttaa kun ei koskaan voi saada lasta. Huorittelu oli ihan jokapäivästä. Ei se ole mikään ihme, että näädät kaihoisasti muistelee ton sekakäyttäjän edesottamuksia ja laittaa vähän postikorttia.

Näätäily tosin nykyään on vähän kärsinyt inflaatiota. Ennenvanhaan ties, että kun Puksutin avaa naamansa, niin jotain se valehtelee ja ne kusetuksetkin oli sellasia hmm... no läpinäkyviä. Nyt sen sekoiluissa paistaa neonvalot, ei ole mitään haastetta. Se näyttää ihan hirveeltä, aina ollaan ihan naamat, nykyisin aikaansaanokset liittyy jonkun solvaamiseen tai pahoinpitelemiseen. Parhaimillaan solvataan sellasta, jonka on just pahoinpidelly. Minusta tuollaista läpimätää pölvästiä ei ihan kauheesti kannata tai tartte sääliä. Miksi pitäisi? Ei tollanen kroonisesti paha ihminen mihinkään muutu. Ikinä. Tuskin kukaan on tätä kiteyttänyt paremmin kuin Tunkki itse: Elämässä toimii karmanlaki.

Jos Tunkki sanois, että nyt on lähteny mopo hanskasta, ulkonäkö mennyt, ei tästä vaan tule mitään, niin lopettasin blogini ja alkasin solvaamaan Pekka Himasta. Eihän Tunkille nauramisessa sitten olis mitään järkeä. Kyllä tollasia Tunkin olosia kulahtaneita ressukoita on pitkin Helsinkiä, eikä niille nauraminenkaan ole juuri muuta, kuin moukkamaista, jota tosin itse olen kyllä. Moukka siis. Tolle kuitenkaan ei ole pelkoa ja jatkossakin vitsi tulee olemaan se, että Tunkki tilittää noita omia sekopäisiä käsityksiään ja jatkaa oman ja muiden elämän sabotoimista parhaansa mukaan. Vaikka se Seiskan listoilta katoiskin jossain vaiheesasa, niin kyllä se jatkaa tota sekoiluaan aina kun on vapaalla. Joku vielä kuolee, luultavasti Julle ensimmäisten joukossa. Enemmän tai vähemmän Tunkin tekemisten seurauksena. Joko se saa fiskarssia, kun niillä tulee riitaa viinasta tai lääkkeista tai sitten Tunkki puskee naaman täyteen antabusta ja mansikoita, kun Julle nykii sängyssä koomaa ja ambulanssia odotellen.

Paska mainittiin lukuisia kertoja kirjoituksessa, siitä jo voi päätellä missä mennään. Ei ole olemassa toista Tukiaista. Ei vaan ole, eikä tule. Tunkki vetää vertoja monelle puistokemistille ja hakee jo nykyään seuraa kaltaisistaan.

33 kommenttia:

  1. Tunkin ura "viihdetaiteilijana" on loppusuoran loppumetreillä. Sehän on selvä.

    VastaaPoista
  2. Sie sen sanoit. Tuksu on saavuttanut rajan ja meni heittämällä sen yli. Kaikki se paska, mitä oli aikaisemmin, oli pelkkää harmitonta liioittelua ja paskanjauhamista, joka ei oikeastaan satuttanut ketään. Nyt sitten on alkanut sattumaan vähn jokaiseen vastaantulijaan ja käräjäoikeus menettelyt alkaa tulla tutuiksi. Tytteli on rappiolla ja naama kuin petolinnun perse ja vartalo muistuttaa minun leipomaa pullataikinaa, mutta silti jotkut hovista huutaa kurkku suorana miten ihana se on. Jos jotain pitäisi sääliä, niin just niitä jotka uskottelee Tuksulle sen hienosta lauluäänestä ja pönkittävät sen harhoja. Jos ne tulisi järkiinsä, niin Tuksu vois vielä tuosta leikistä säilyä hengissä. Vaikka Tuksusta oltais mitä mieltä tahansa ( minä mukaan lukien ) niin tuskin monikaan haluaa sen niin päättyvän. Jotkut jopa toivovat ja odottavat sitäkin, mutta se taas ylittää minun rajan.

    VastaaPoista
  3. Sekakäyttää. So? Tirpoo turpaan. So? Paskoo housuun? Pitää silti itseään glamourkuningattarena? Ketä oikeasti kiinnostaa? Eikö maailma ole täynnä pahempiakin syntejä ja syntisiä? Miksi sä tuhlaat aikaa ja vaivaa hoitoon kuuluvan ihmisen kyttäämiseen - miksi sä haluat lyödä sen sanallisesti alimpaan helvettiin? Millaista tyydytystä se sulle tuottaa? Näätäilyn ydin on ylemmyydentunto ja vitunmoinen sielun likaisuus, joka rakastaa kaivella toisten oksennuspaskajuttuja; juttuja, joista terveellä psyykeellä varustettu ihminen ei halua tietää mitään. Te pyöritte täällä omassa liassanne, ja se saasta on paljon mustempaa laatua kuin Johanna Tukiaisen paska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No päätellen siitä, että katsoit aiheelliseksi jakaa tuntosi aiheesta, luultavasti ymmärrät miksi minäkin jaksan. Sinä näit vaivan kirjoittaa, että pyörin omassa hyvin mustassa liassani (olettaisin, että isäsi on täysin samaa mieltä) ja minä jaksan likaisesti naureskella Tunkin tekemisille.

      En minä mitään tyydytyksiä hae, olet aavistuksen yliseksuaalinen ja dramaattinen. Mihin ihmeen alimpiin helvetteihin? Eihän tämä ole mitään verrattuna siihen, mitä Tunkki ihmisistä jauhaa. Pikkusen vetelet happea, imaset kupillisen kuumaa ja rauhotut noin yleisesti.

      Olennaista kai ei ole helvettiin lyöminen sanallisesti tai fyysisesti, mutta kai se on vähintäänkin yhtä "So?", kun Tunkin tekemiset? Tietenkään logiikkaa ei näihin keskusteluihin kannattaisi soveltaa, mutta ihan vaan pohdiskeltavaa illaksi sinulle.

      Rakas ystäväni, vähän silleen, että jos koulukiusaajaa kiusaa, niin ei ole ihan niin paha kiusaaja kuin se alkuperäinen koulukiusaaja, joka kiusaa kehitysvammasta siskoaan. Olen toki moukka, kuten jo kirjoitukessanikin sanoin.

      Poista
    2. "te pyöritte täällä omassa liassanne"

      ...nähtävästi pyörit kyllä itsekin täällä. :-)

      Poista
  4. Joe Pasko taas asian ytimessä, niin blogissa kuin kommenttiraidallakin! Loistavaa!

    VastaaPoista
  5. Tuksu-ilmiöön on monta näkökohtaa, miespuolisena hamraana näätänä näen hänessä mm. muutaman naisimmeisen jotka olivat hyvistä kodeista, nuorena poikkeuksellisen sieviä ja tosi kuningattaria, mutta raskas elämäntapa vei jossain vaiheessa voiton huolimatta hyvistä geeneistä ja sen jälkeen iski arki eikä kukaan katso perään. Jos ei ole ammattia, sponsoria tai isoa perintöä eikä siltikään ymmärrä ottaa lusikkaa kauniisti käteen niin vaihtoehdot on vähissä.

    Tuksuun sopii hyvin kuulemani vanha sanonta "Jos antaa itsensä paskaluutuksi, niin saa sitä sitten olla paskaluutuna". Vastaavanlainen rooli armeijassa oli sillä joukkueen reppanalla joka aina töppäsi ja kuuli sitten reipasta sotilasnaurua, ei pellen rooli sielläkään ollut häävi.

    Mielestäni Tuksu on lähinnä ajopuu joka on joutunut pellen rooliin kun vanhemmat ja lähipiiri ei ole puuttuneet ajoissa tilanteeseen. Netissä pellenä oleminen mahdollistaa sellaisia asioita joita lööppijulkisuus ei, ja siinä suhteessa Tuksu on ihan kuin kuka tahansa lukuisista nettihörhöistä. Jos ei oikeudenkäynnit olisi siirtyneet viime kesältä niin tilanne voisi olla nyt ihan toinen.

    VastaaPoista
  6. Armi Aavikko,Kikka,TuksU. Armi oli lähinnä hyväsydäminen ja kaunis,joka rakastui väärään mieheen,eikä osannut muutakuin olla kaunis. Kikka kuitenkin sai aikaiseksi levyjä,vaikka laulutaidot oli täysin surkeat,Kikka ei monottanut tai ruotinut faneja,eli elämäänsä niinkauan kuin se kaikessa lyhyydessä kesti.
    Tuksu on julkisesti ilmoittanut halunneensa aina julkkikseksi hinnalla millä hyvänsä,mutta unohti jossain vaiheessa ettei kauneus pysy ilman töitä.Myös jatkuva agressiivisuus ja panettelu ja epäluoettavuus ovat tehneet tehtävänsä,viinasta ja huumeista (tuskin rajoittuu rauhoittaviin ja satunnaisiin kokeiluihin)puhumattakaan.
    Tuksu sai mitä halusi,julkisuutta, mutta oli liian rahanahne ja kompastui lopulta joustamattomuuteen ja yhteistyökyvyttömyyteen.
    Jotain paskaa siellä taustalla on,sellaista mikä ei tule koskaan julki mutta mitä Tuksu itse pelkää kuollakseen ja pakenee.Julian kanssa ovat toisaalta kuin kaksi isoa lasta,ilman mitään turvaverkkoa ja itsesensuuria.Johanna mielenterveysongelmat Juliasta puhumattakaan ja loputon muiden hyötymisen tavoittelu on vienyt kierteeseeen josta tosiaan ollaan siirrytty jo tietyn rajan taakse.Ei Johanna koskaan tule vapaaehtoisesti vetäytymään julkisuudesta kun ei osaa muutakaan.Julkisuus se on negatiivinen julkisuuskin.

    VastaaPoista
  7. Hyvä postaus, itseni tunnistin!
    ..ja hyviä kommentteja täällä myös!
    Isolta Paksulta puuttuu kokonaan nöyryys ja itsekritiikki. Suurimpina eteenpäin vievinä voimina ovat itsensä esille tuominen ja deluusiot omista kyvyistä, taidoista, ulkonäöstä ja saavutuksista; Kunkku Alkkomahooli (ja mahdolliset muut päihteet) toimivat katalyytteinä.

    Viihdettähän tämä itselle on.
    Jotensakin naurattavaa yksinkertaisesti on, että ihminen pyörein silmin selittää sellaista scheibaa kuin Kviini vaikka kaikki faktat todistavat ihan jotain muuta. Ei itsekritiikittömyys tai harhoissa eläminen kenestäkään pahaa tai huonoa ihmistä tee, mutta se, että syytetään aina kaikkia muita ihmisiä kaikesta pahasta ja vääristellään muiden ihmisten olemista ja tekemisiä, on halveksuttavaa.

    Ihmistä en henk.kohtaisesti tunne, ja uskon, että yhteinen illanvietto tms. saattaisi olla perin hupaisa kokemus - mutta yhteen kertaan se varmasti jäisi :D Pitäisi varmaan olla joku sähkötainnutuspyssyvempele käsillä takataskussa sen varalle, että Sotanorsulla kilahtaisi ja hyökkäisi päälle.

    Ihmistähän ei passaa tuomita.
    Teot kyllä.

    VastaaPoista
  8. Jos tienaa 48000 €/vuodessa (verotettavaa), kuten Tuksu taannoin, niin antaahan se varmaan tyydytystä ja sokaisee, toisinsanoen teki helposti rahaa sillä mistä "nauttii". Ja kun on oppinut tavoilleen, niin vaikea se on sitten myöntää, että tämä oli nyt tässä, varsinkin, kun kaikki epäonneen johtaneet syyt ovat muissa.
    Meillä päin oli aikoinaan sanonta, että tuollaiselle pitäisi laittaa seipäät hihoihin ja pystymetsään juoksemaan.

    VastaaPoista
  9. Tukiaiset on kehittäny uuden musiikillisen tyylisuunnan? GlamourPunk / PunkGlamour = Paskaa musiikkia paskalla asenteella ja kivat Vuittonit.

    VastaaPoista
  10. Useampi vuosi sitten olin kavereitteni kanssa eräillä erotiikkamessuilla katsomassa Tuksuttimia. Show oli siihen(kin) aikaan sitä samaa lattian nuohousta ja tanssitangon ahdistelua, (muistan erittäin selvästi Tuksun sensuellin liukumisen alas tangolta; suoraan perseelleen lattialle niin että läsähti) Kateellinen ja glamourista mitään ymmärtämätön yleisö alkoi kuitenkin buuata show'n puolenvälin jälkeen, ja kun oli nuohoukset nuohottu, Tuksu tarttui mikkiin ja alkoi huutaa yleisölleen että hänelle buuataan hänen "poliittisten mielipiteidensä takia." Ilmeisesti viittasi Ike-juttuun. Minä ja muu yleisö hajosi paikalta melko nopeasti.

    Tuohon aikaan en Tukiaisten elämästä sen suurempaa tiennyt, ja sydämessä tunsin pientä sääliä heitä kohtaan. Myöhemmin sinä iltana näin Jullen istuvan muutaman metrin päässä jauhamassa purkkaa ja heiluttelemassa korkkareitaan, ja ajattelin käydä juttelemassa. Meninkin sitten Kooman luokse ja sanoin että hyvä show teillä minusta oli. Julle totesi ylimielisesti "Jaah" ja jatkoi purkan jauhamista. Jäin hetken siihen katselemaan epäuskoisena ja lähdin pois. Mietin vain itse että jos olisin ollut satojen ihmisten edessä buuattavana, ja joku tulee kommentoimaan hyvää show'ta, olisi siitä voinut edes kiitos sanoa.

    Kiitos Joe Pasko loistavasta blogista. Ajattelin jakaa teillä tämmösen muiston vuosien takaa, koska blogiasi lukiessa huomaa että vaikka tuohon aikaan Ruskaa on ehkä kulunut vähän vähemmän, paska asenne on sentään säilynyt. Jatka raportointia ja kirjoittamista, sillä pissa-housu-oireyhtymäNI meinaa tyrehtyä taasen.

    Terveisin, Näätä-neiti Pohjoisesta

    VastaaPoista
  11. Enpä usko että monikaan enää vuosiin on ostanut seiskaa sen takia että siinä on jotain paskajuttua Tukiaisesta. Kyllä ne ajat on jo ohi, kun seiskaa tai Hymyä myytin Tukiaisella, julkisuusarvo veteli jo reippaasti viimeisiään sen "avioeron" jälkeen. Nythän sen sekoiluista voi lukea vain facebookista ja muutamasta nettilehdestä, ehdottomasti suurin osa kansasta ei tiedä Tukiaisesta enää yhtään mitään. Ja hyvä niin.

    Nykänen is back ja peittoaa Tukiaisen mennen tullen mitä julkisuusarvoon tulee, hän kiinnostaa edelleenkin, ja myy lehtiä. Nyt viimeistään Tukiainen poistuu ja poistetaan mediasta lopullisesti, koska roskalehtien käytettävissä on jälleen superjulkkis.

    VastaaPoista
  12. Kyllä minua Tuksu ainakin kiinnostaa ja tämä blogi,muista Hymyn ja seiska -liven keskusteluista puhumattakaan.Ja kommenteista päätelleen monia muitakin.Joku alkukantainen viettihän se on, lainaan nyt suoraan historia lehdestä kopsattua artikkelia muinaisten roomalaisten kansanhuveista:
    "Yleinen kristityille annettu tuomio oli damnatio ad bestia eli heittäminen villieläimille. Leijonat ja tiikerit raatelivat kristityt kappaleiksi ja söivät ruumiit suihinsa suosittuna lämmittelynumerona varsinaiselle esitykselle, gladiaattoritaisteluille. Lugdunumin ruttoepidemian jälkeen kristittyjen raatelusta tuli kuitenkin pääohjelmanumero, ja kristittyjen verta vuodatettiin koko päivän kestävissä makaabereissa raateluesityksissä yleisön osoittaessa äänekkäästi suosiotaan.

    Kidutetut kristityt kertoivat roomalaisten janoamia tarinoita insestistä, orgioista ja ihmissyönnistä, ja väkijoukko riemuitsi. Kristittyjä ruoskittiin ja kidutettiin mitä kamalimmilla tavoilla ikään ja sukupuoleen katsomatta.

    Kirkkohistorioitsija Eusebius kertoo, miten kristittyä pappia poltettiin punahehkuisilla metallilaatoilla ja miten yli 90-vuotias mies piestiin kuoliaaksi. Jotkut sidotiin rautahäkkyrään liekkien ylle ja käristettiin hitaasti hengiltä.

    Palaneen lihan haju leijui areenan yllä. Eusebius kertoo myös orjattaresta, joka sidottiin paaluun ja jätettiin verenhimoisten petojen armoille. Kun pedot eivät kuitenkaan koskeneet häneen, häntä kidutettiin ja lopulta käärittiin verkkoon ja viskattiin raivoisan härän eteen. Härkä heitteli sarvissaan orjatarta pitkin areenaa, ja yleisö ulvoi ja taputti. Lopulta joku armelias sielu lopetti naisen kärsimykset tikarilla..."

    Kysynpä: kuinka tämä eroaa Hymyn -keskustelupalstasta, tästä (loistavasta) blogista tai seiska livestä? Me haluamme toisaalta nähdä nöyryyttä siellä missä sitä ei tulla koskaan näkemään (Tuksun käyttäytyminen tolloiltuaan vailla minkäänlaista häpeää saati omantunnon soimausta) HALUAMME nähdä ja lukea kuinka se kehtaa,koska emme itse missään tapauksessa kehtaisi..niin että viihdettä tämä on, julkkisten heittäminen yleisölle "median kautta",molemminpuolinen riippuvuus johon ei ketkolle meneminen auta. Ennen Tuksua joku muu ja Tuksun jälkeen joku muu.Siinä viehätys :D

    VastaaPoista
  13. Tukiaiset poistuvat julkisuudesta vain luonnollisen (tai epäluonnollisen) poistuman kautta kuten Halme,myllylä,Kikka..valitettavasti.

    VastaaPoista
  14. Tuksulla on uutta merkintää Dolls-päiväkirjassaan. Neiti pyytää pistämään adressiin nimen, että ehdoton vankeus muutettaisiin yhdyskuntapalvelukseksi. http://www.dollsdancers.fi/diary/diary.php ei petä!

    VastaaPoista
  15. Loistavaa, Joe Pasko. Katsomme tarinan loppuun asti.

    VastaaPoista
  16. http://www.adressit.com/johanna_tukiainen_yhdyskuntapalveluun__eika_vankilaan

    VastaaPoista
  17. Ihan vaan joe paskoo konsulentille tiedoksi,että porno on juurikin mautonta,joten siten Jossu sopii siihen sperma lentää maailmaan.Silaria ,meikkiä ja paskaa.Kyllä me kaikki kun vanhenemme niin nähdään itsemme vähän kauniimpina ja nuorempina, ei se4 sen kummpempaa ole,mietis vähän...muutama siideri ja sinäkin luulet olevas nätti ku porsas pienenä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pornossa ei ole mitään mautonta ja kivahan se on jos satunnaisesti sperma lentää. Pidän itseäni kännissäkin vähän mauttomana moukkana ja sen verran rumana, että yhdyntäkumppanini ihan aiheesta kokoontuu vertaistukiryhmiin.

      En ymmärtänyt kommenttisi pointtia jos sellaista ylipäätään oli. Johanna ei ole mauton, koska osa jengistä jurrispäissään laihtuu silmissä ja oppii laulamaan? Meistä kaikista tulee pieniä Tukiaisiam odotappa vaan? Siitä ollaan luultavasti samaa mieltä, että Johanna on ollut jurrissa viimesen 5 vuotta, eli on ihan mahdollista, että alkoholi on vaikuttanut Tunkin näkemyksiin itsestään.

      Poista
  18. Hepskukkuu! Terska! Kikeli Kokkelis!
    Kiitos Joe loistavasta blogistä:

    Ihan yksi pikku juttu:

    Tupsukka on aloittanut uransa heti ylioppilaskirjoitustensa jälkeen erilaisissa seksiklubeissa stripparina.Striptease show - on vanhoista, julkisista tallenteista esim. Oulun seksimessuilta v. 2002 tai 2003 nähden jo sellaista K-18 kamaa, että kalpenee kevyesti seiskan polttari strippari(tanko) kuviin.Ei mitään eroa kyseisellä showlla hard-core strippaukseen ja ei todellakaan mitään "viattoman kevyttä erotiikkaa" tai pehmopornoa" pikkasen tissiä vilautetaan... Ihan kunnon reva levällään meininkiä kontaten ja haarat levällään lavalla...! Taiteilija ja piilonimenä ollut ainakin "Linda".

    Siihen uraan yhdistettynä "privaatti" -strippaukset, shampanjan tarjoilu yksityisesti "herrasmiehille", eri klubeissa Suomessa ja ulkomailla..joka tarkoittaneen kauniisti sanottuna mm:

    "Private Show
    Jos asiakas ottaa 20 minuutin ajan, siihen jo kuuluu yleensä aina lisäpalveluja, joita strippari asiakkaalta odottaakin. Näistä sovitaan tytön kanssa silloin, kun astut hänen seurassaan esiintymiskoppiin. Häneltä voi kysyä, mitä lisäpalveluita on saatavilla, yleisimmät näistä ovat tytön koskettelu, noin 20-30 euroa hinnaltaan ja asiakkaan hieronta, masturbointi tai runkkaus, kuka mitäkin nimikettä haluaa tästä käyttää ja hinta liikkuu noin 50 euron tietämissä tästä toimenpiteestä, joka tapahtuu lähes aina kumikäsinein. Lisäksi joillakin esiintyjillä on saatavilla myöskin suuseksiä kumin kanssa ja hinta on usein korkeampi kuin hieronnan hinta. Muitakin lisäpalveluita eri esiintyjien luona voit saada rahallista korvausta vastaan. Siisti ja hyväkäytöksinen asiakas on tietenkin aina esiintyjän toivelistalla ja sen huomaa paitsi hyvänä palveluna niin myös siinä, että aika ei ole niin tarkoin rajattu vaikkapa juuri tuohon mainittuun 20 minuuttiin, vaan voi venyä hieman sen ylikin, se taas riippuu paljolti kassaemännästä ja mukavasta stripparista. Itselleni kävi näin aika monta kertaa eräässä Kallion mestassa kun näitä palveluja käytin, kyseinen liike toimii muuten edelleenkin.."

    "Joo, privaatissa kun tarpeeksi käy niin tulee kaikkea vastaan. Toinen mikä on harvinaista on se että kaikki onnistuu, kolme tai neljä kertaa olisi ollut mahdollista saada anaaliseksiä. Tasan kerran on sekä rahat että tuuri ollut niin kohdillaan että moista hupia on päässyt harrastamaan. Yleisin mitä tarjotaan on se koskettelu ja runkkaus, sinne pyhimpään ei silti saa koskea. Pari tyttöä on tullut vastaan jotka tarjosivat lisäkorvausta vastaan kumihanskan käteen ja vapauden kokeilla sormella tiukkuutta... kunhan kakkosreiän jätti rauhaan. Lisäpalveluja kysyttäessä yleensä tarjotaan vain näitä kahta joskus sauvashowta lisäksi. Kannattaa kysyä suihinottoa kerran kymmenestä saattaa onnistua. Ne tytöt jotka suoraan tarjoavat suuta tai seksiä eivät yleensä toista kertaa tule vastaan. Niin ja jos haluaa käsihoidossa huomiota omalle kakkoselle sitäkin kannattaa kysyä, siitä ei välttämättä edes oteta lisähintaa. Jotkut tytöt ovat myös päteviä sylitanssin vaativalla saralla..."

    Että mikä IHMEEN VIATON REPPANA ON TÄMÄ JOHANNA TUKIAINEN?????

    Huumeita,pahoinpitelyä,kaunisteltu julkisuuskuva - herätkää jo pahvit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa on tasan tarkkaan laitonta, että strippari myy MITÄÄN koskettelua, saati runkkaa/panee asiakasta. Hyvä asiansa osaava strippari tasan tanssii, eikä ole prostituoitu. Näillä kahdella on kyllä joo hiuksenhieno ero, mutta nämä kaikkea tekevät horot pilaavat muiden asiansa oikein hoitavien stripparienkin maineen, joten ei ole ihme että miehet odottaa saavansa muutakin kuin vilauksen tissistä. Monet stripparit tulevat Suomeen töihin Virosta tai Venäjältä, ja heille ei tosiaan ole niin tarkkaa mitä sen rahan eteen tehdään, toki poikkeuksia löytyy kaikista maista.
      Ja ei, en itse ole strippari, mutta tunnen muutaman ja eräs tuttu on ollut seksiliikkeessä myyjänä jossa myytiin myös private showta. Siitä muuten tehdään poliisin toimesta ihan tarkastuksia myydäänkö muutakin kuin pelkkää riisumista, ja tuossa liikkeessä muutenkin tyttö sai samantien lähteä jos selvisi että siel myydään runkkailuja.

      Poista
  19. Pornossahan ei ole mitään mautonta, mutta Feikki tukiaisissa on:)
    Komppaan Joeta ja veikkaanpa että jos Tukiainen ja Tukiainen nro 1. olisivat pysyneet sillä uralla(jonka ovat sittemmin kaunistelleet viattomaksi show- tyttö imagoksi)niin AWOT olisi tullut menestystä ja nämäkin sekoilut olisi painettu villaisella...mutta piti muuttaa imago stripparista kuuden ällän ylioppilaaksi, Tiimarin rihkamat rikkaudeksi ja satunnainen julkkisuus pakonomaiseksi tyrkyttämiseksi tissit paljaana ja rapujuhlia muovihummeri lautasella..purhjehdusta merellä kohti auringonlaskua, San Tropez,Miami,kesähuvila savossa,hienostokoiria,Botox,kolmet silikonitsamaan aikaan ulosottovelat,hedelmäveitsi exän käsivarressa,elämä päin persettä ja kulissitkunnossa. Tuksulat olisi otettu vastaan avosylin elleivät olisi heittäytyneet muita paremmiksi ja ylpeiksi - ei kannata antaa vasenta suoraa maksaneille asiakkaille jne?

    Joe, jos en olisi jo naimisissa, kososin:)Ihan huibbu blogi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki pornosta tykkäävät naiset on aina naimisissa. En sitten tiedä tykkääkö naiset pornosta juuri avioliiton tähden, mutta katkeraksi vetää. Sano nyt vielä, että luottotiedot on kunnossa ja lompuukissa on Musta Visa-elektrooni, jossa puheaikaa piisaa, niin teen itsemurha numero ykkösen suoraan täällä internetissäNI

      Poista
    2. Nyt taisi Hesus hieman yleistää pornon tiirailun ja avioliiton kytköksissä. Tämä näätä on eronnut, mutta toisinaan kovastikkin tykkää sivistää itseään ko. harrastuksen parissa. Ärsyttävää on tosin vielä kohtuullisen onneton valikoima 3D-pätkissä, joista olen nähnyt vain yhden, eikä oikein vakuuttanut. Täällä siis istun sängyllä 3D-lasit päässä ja odotan kuumeisesti parempaa sisältöä.

      Ja nyt en haluaisi ottaa missään nimessä kontolleni itsemurha nro. kakkosta, joten jätän mainitsematta omakotitaloni, jonka terassilla istuksin tuoppi kädessä ja toinen valmiiksi kaadettuna (lasiin siis), odottaen vain jotakuta satunnaista ohikulkijaa sitä juomaan.

      Poista
  20. Oi Joe, missä olet?? Kaipaan kirjoituksiasi...

    Terveisin Kaipaava Myyrä (koodinimi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Kaipaava Myyrä (koodinimi), veit varpaat suustani: myös minä kaipaan hänen kirjoituksiaan...
      Terveisin Ikävöivä Poro (koodinimi)

      Poista
  21. liikaa tekstiä en osaa lukea.

    VastaaPoista
  22. Huhuuu,uutta kirjoitusta kehiin!!!!
    Olemme odottaneet jo monta päivää,missä luurat Joe??? :(

    VastaaPoista
  23. Yhyy Joe tuu jo takas! Ihan tylsää ilman siun kirjoituksia! :/

    VastaaPoista
  24. Jotenkin sellainen tunne, että Joe on hukkunut treffipyyntöihin ja joutunut ravaamaan niin ahkerasti deiteillä, ettei nyt mitenkään ehdi ajatella mitään kirjoittamisia. Tai sitten on jo tehnyt valinnan, joka vaikuttaa niin oivalliselta tapaukselta, että on kerta kaikkiaan vaan liian kivaa viettää aikaa tämän ihanuuden kanssa, raaskiakseen raahautua koneen ääreen. Ja vielä suunnata ajatukset ihanuudesta johonkin sellaiseen kun Tukiainen.

    Meillä muillakin naisilla (ja miehilläkin) on mielestäni kuitenkin eittämätön oikeus palaseen Joesta, kun kerran on ensin addiktoinut itseensä. Voi Joe, pitääkö tänäänkin itkeä itsensä uneen kaipuusta?

    VastaaPoista
  25. Asiaa! Ja loistava blogi, kiitos.

    VastaaPoista