keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

where wings take dream

BlogiNI otsikko on suora lainaus luultavasti kaikkien aikojen suurimmalta pölvästiltä, George W Bushilta.
"Families is where our nation finds hope, where wings take dream."
Minusta tuo jotenkin kuvaa hirmu kivasti ja monella tasolla Julia Tukiaisen sielunmaisemaa. Olen ennenkin sanonut tämän ja nyt sanon uudestaan. Sillä väkisinkin on joku ilmakupla aivossaan. Ihan käsittämätön kaveri. Ihan suoraan pölvästi ihminen ja sanomattakin on selvää, että isäni on täysin samaa mieltä.

Jullehan oli taas kesähuollossa sairaalassaNI kaksi viikkoa. Joku kohtaus taas tullut, kun masentui niin kovasti Johannan saamasta Al Qaeda kohtelusta. Siis ymmärtäähän ton, kun molemmat tunnusti pahoinpidelleensä ja mitä tekee kateellinen tuomari, tuomitsee pahoinpitelystä. Ihan suoraa jumalanpilkkaa tollanen. No joka tapauksessa, Julle laukee sänkyynsä, Tunkki tunkee posket täyteen mansikoita ja ambulanssi tarjoaa kosmetologille kuljetuksen sairaalaaNI. On epäselvää mikähän munuaisaltaidentulehdus tällä kertaa on tullut kaikesta maailman vääryydestä, mutta pari viikkoa sairaalassa on pitkä siivu.

Satunnaisesti ihmiset pahoittaa mielensä, kun Jullesta puhutaan pahaa ja välillä tulee sellaistakin kommenttia, ettei sen sairaudelle sais nauraa. No kuka sen sairaudelle nauraa? Ei kukaan muu kuin Tukiaiset ihan keskenään. Ei katoottisessa diabeettes numero ykkösessä ole mitään hauskaa, eikä kukaan kai sitä naureskele, että Julle sai sen geeneistään. Ei sitä kukaan iloitse, että sillä on vamma päässä ja diabetes. Sen sijaan on suorastaan huippu naurettavaa miten se ja kaikkein paras sisko tiimissä tätä vammaa hoitaa. Ei silleen "haha" naurettavaa, vaan "voi vittu mitä touhua" naurettavaa.

Sillä aikaa kun Julle oli sairaalassa ystävänsä iPhonen kanssa, tuli internetin täydeltä elämäntuskaa ja erityisesti Johannan kohtalosta. Sitten kun kung-fu queen pääsee sairaalasta, niin sävy muuttuu. En rehellisesti sanottuna tiedä mihin suuntaan. Sairaalassa ollessaan Tunkk... siis Julle luukutti menemään Lampelan FB-seinää ja kaikkia muita mahdollisia foorumeita täyteen silkkaa paskaa ja nyt diabeetikko pääs sairaalastaNI, niin elämä on taas ihmisen parasta aikaa. Taas Jumalani ja lukuisat rukoukset pelasti kosmetologin kurjalta kohtalolta.
Julia Tukiainen
13. kesäkuuta
KOTONA!!!!! Takana äärimmäisen kohtalokkaat kaksi viikkoa, jos voitan lotossa sijoitan 30 % lääketieteeseen. Tapasin mahtavia selviytyjä potilaita, jotka taistelivat äärirajoilla. Kiitos lääkäreille ja henkilökunnalle. Olen sanaton jälleen kerran kiitos fantastisien tohtoreiden ja hoitsujen. Vaikka olo oli todella vaikea ja vakava olin kokoajan turvallisin mielin ja positiivinen. Punkaharju edessä, elämä voittaa. Kiitos 
A****** M**** J****** L*******
Pääsitkö jo kotiin? häh?

A****** M**** J****** L*******
Justhan olit tosi huonossa kunnossa?! Mutta mutta, se rukoilu auttoi ihanaa

Julia Tukiainen
Rukoilin sairaalassa kaiken aikaa, ja kun tein yhden vakaan päätöksen, oli kuin Jumala olisi vastannut, taivaalla salamoi Kiitos ihana Anniina ja kaikki ketkä rakastavat minua. En olisi mitään ilman teidän voimaanne jaksaa taistella mun kanssa. Kiitos Herralle
Niin, eli sairaalassa oltiin, hetken näytti synkältä mutta behold, sitten kun tein tietyn päätökseNI, niin herrahan vastas sähköpostiini samantien. On se ihanaa, kun JumalaNI taas auttoi yli vaikean paikan ja kosmetologi pääsi kotiin äärimmäisen kohtalokkaalta reissultaNI. En toki tarkoita, että olis pitänyt olla siellä sairaalassa pidempään tai kuolla kerrassaan. Ei mitään sellasta, se ei tokikaan ole pointtini. Puolikovana jököttävä peenis ohimossani juontaa juurensa siitä, että tämä fantastinen kaveri ei todellakaan tajua yhtään mistään mitään. Ei ole tarkoitus kirvoittaa kommenttiosioon mitään teologista keskustelua Jumalan tekemisistä. Voi toki olla mahdollista, että Jumala todella toimii Julian opaskoirana elämänmyrskyissä ja ilman insuliiniäkin elämäntaival jatkuu vaaleanpunaisena.

Kyse on siitä, että kaveri ei ota mitään vastuuta tekemisistään. Sen enempää kuin pahoinpitelyistään. Nähdäkseni tämä on ihan samanlainen keskisormi pystyyn ja "en joudu vankilaan". Tosin tällä kertaa se näyttää sitä sormea peilille. Ei minua ihan kamalasti haittaa, vaikka Julle kusee elämänsä ja sekoilee. Jokainen täällä ennemin tai myöhemmin maksaa omista tekosistaan. Henkilökohtaisesti arvailen, että Jullen puheaika alkaa olemaan melko finaalissa, ei se kauaa tota sekoilua kestä ja se haudataan keskisormipystyssä muutaman vuoden sisään. On tietenkin ihan mahdollista, että se lopettaa sekoilun ja tulee järkiinsä, mutta pidän sitä lähinnä teoreettisena mahdollisuutena.

Onhan se käynnyt telkkarissakin julistamassa alkoholismiaan ja kokemassa näitä elämyksiä kaiken kansan edessä. Moneskohan kerta tää on, kun Julle ei enää koskaan joudu sairaalaaNI. Nyt kato loppu dokaaminen ja sekoilu, minä otan verensokerimittarin haltuun ja blaa blaa blaa. Ei näillä ihmisillä ole mitään perinteisiä rajoja sen suhteen, mitä voi suustaan päästellä pokalla naamalla. Olen melko varma, että lääkärit ja hoitajat on ihan onnesta soikeana, kun yhteen tiettyyn potilaaseen puhalletaan eloa kerran kuussa ja ambulanssi löytää takilatien ilman navigaattoriakin. Ei olla kaukana siitä, kun hätäkeskus alkaa ennaltaehkäsevästi lukemaan dolls diarystä siskoslesboshown aikataulut ja tilaa lanssin parkkipaikalle valmiiksi. Hoitohenkilökunta pitkin suomea on varmaan ihan lieskoissa, kun Julle taas kerran ylistää lääkäreitä ja lupaa tulevista veikkausvoitoistaan hyvän siivun lääketieteelle. Miksi tälle ihmiselle ei oikeasti ole määrätty edunvalvojaa? Eihän Julia selvästikään pysty itsestään huolehtimaan.
Julia Tukiainen
14. kesäkuuta
Sairaala rytmissä ollaan, herätys aina klo 6 :DDD Nukkumaan klo 8 ihanaa olla kotona, kohta omaan ihanaan suihkuun ja ahhhh, Body Shoppia kuontaloon. Bonzo on ihan innoissaan kun mamma on kotona, seuraa kuin hai laivaa, hih. SO CUTE.

Julia Tukiainen
Tää mamma tekee nyt tai ei koskaan parannuksen ja uusi elämän sivu aukeaa

Julia Tukiainen
Luotan koko sydämestäni Herran plääniin jokaisen kohdalla. Olemme nyt erityisen kiinteässä kontaktissa, koettelemusten kautta voittoon ja sit...päivä, hetki kerrallansa. Aamen
Minulla ei valitettavasti ole HerraNI plääneihin pääsyä, mutta olen melko varma, että ensinäkin meno jatkuu entisellään ja herran pläänin mukaan pikkusen sikailemalla pääsee takasin sairaalaan ja sitten joku päivä ei kerkeä osastolle saakka. Meno tyssää, kun pattereista loppuu virta. Jos mun pitäs vanhana vakioveikkaajana arvata tekeekö tämä mamma parannuksen nyt vai ei koskaan, niin fyrkat menis vaihtoehto B:lle.
Julia Tukiainen
14. kesäkuuta
Olen päättänyt nyt vakaasti luopua keikoista, liikaa viinaa niissä tapahtumissa. Aion alkaa treenaa ja saada henkistä ja sisäistä voimaa sitä kautta, aloitan jonkun siistin itsepuolustus lajin. COOL.hih. Kiitos Herralle, että olen voimissani, upea elämä yhdessä ja koen kun täytän 30, että aika muuttaa elämä. Show business is over.
Niin, mikä oli se tietty päätös siellä sairaalassa? Ei kai nyt ainakaan pidä keikkailua lopettaa, kun eihän se ole Jullen olemisia haitannut? Mistä tiedän, että ei ole haitannut tai vaikuttanut oloihin? No siitä tietenkin, että Johanna on moneen otteeseen jankuttamalla jankuttanut, että ei sillä ole osaa eikä arpaa Jullen kohtausten kanssa. On täysin sattumaa, että Julle keikkuu ihan seipäässä pitkin maita ja mantuja ja säännöllisesti kuljetaan glamoureiden kotibileiden jälkeen ambulanssilla.

En tietenkään ole katkera Jullen massiivisesta ratkaisusta, en vaan usko, että tässä on kyse mistään muusta, kuin samasta höpö höpöstä kuin ennenkin. Kyllä minusta olisi ihan fantsukkaa jos Julle tosiaan pysyisi erossa noista kuvioista, mutta pystyykö se pysymään erossa kaikkein suurimmasta? Mitäs sitten tapahtuu, kun Johanna luimuttaa taas itsensä ruskapullon kanssa Jollakseen, vain kolme parasta kaveriaan mukanaan ja koko bändi vetää keittoa viikon putkeen? Ymmärrän siis hyvinkin tuon logiikan, alkoholistin ei kannatta puuhastella piireissä, jossa viina virtaa. Ainoa ongelma vaan on, että koko porukka on ihan poikkeuksetta ihan lärvit jo hyvissä ajoin ennen kun keikka alkaa. Eihän se show business tällä porukalla kestä kuin 25 minuuttia illassa, kerran kuussa.
Julia Tukiainen
15. kesäkuuta
Fenomenal!!! Löysin mahtavia asuja kämppiksen kanssa laajikan kirpparilta, juhlamekon helmiäis värissä, kengät, oranssin hatun, kaksi hametta ja toppeja!!!!!! Todella tyylikkäitä, jos joku väittää, että kirppiksellä ei tee helmi löytöjä, erehtyy. Kuulin just miehen kuolleen veren myrkytykseen, kiitän koko sydämestäni, että pelastuin. Jumala oli kanssani kaiken aikaa. Kiitos taivaan isä. Love you too.

Julia Tukiainen
15. kesäkuuta
Avokado/kananmuna/katkarapu salaatti, nami! Sitten kuuma suihku ja tuoksu kuplat kuplivat! Ihana olo. Kesäni on nyt virallisesti alkanut, viimeistään ti Stokikseen ja ihanan Äitini Enkelini luokse. Heinäkuussa mökille ja jipii, koulut alkaa, pääsee toteuttaa itseään :DDD Hyvää vkloppua ystävät!!!

Julia Tukiainen
15. kesäkuuta
Bonzo on nyt kyl vähän liian innoissaan et mami on kotona, aina kun meen makuuasentoon se tulee pussailee 15 minuutiksi, hahahah. Maailman ihanin otus, nukkui mun tyynyllä koko viime yön. Annoin äsken grillattua broileria ja häntä(saparo) pyöri kuin ropelli. IHANA
Ihania asuja kirpparilta, juhlamekkoa, oranssi hattu, hameita ja toppeja. Kaikki tämä kosmetologin budjettiin sopivasti. Pikkusen avokadoa salaatissa JEI! Pikkusen matkasuunnitelmia stokikseen, möksälle ja silleen. Joku ukkokin oli kuollut, mutta onneks en ite, kyllä se JumalaNI rakastaakin! Ihanaa, jei!. Koulutkin alkaa taas, täytyy toivoa, ettei tule joku munuaisaltaidentulehdus, että tällä kertaa saadaan kellotettua edes pari kuukautta kasvorasvojen käytön alkeita. Bonzokin oli ihan innoissaan, kun sai pikkusen kanaa, on se kyllä. Ihan on uusi ihminen, tuoksuu kuplat tänne asti. Huomaa, että kaveri on tajunnut mistä syystä se on sairaalaan joutunut sataviiskyt kertaa ja miksi se on sieltä hengissä päässyt himaan. En epäile hetkeäkään, etteikö jatkossakin pysyis kuolemattomana.
Julia Tukiainen
16.kesäkuuta
halkean innosta, alan treenaa salilla ihanan kamun kanssa ja harrastaa taekwondoa, tappava olympia laji!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Äsken tehtiin Marian kanssa kolmen kilsan lenkki, BABY STEPS!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Sitten kokattiin mieletön fetasalaatti, paljon ruohosipulia. Olen elämäni fiilareissa, kiitos.

Juha Ketola
pidä toi

Julia Tukiainen
se on lupaus
Nyt on vauhti päällä. Menny vissiin avokado päähän ihan huolella. Tappavaa taekwondoahan Julle just tarttee elämäänsä. Minun mielestäni Julle on ollut kohtuu tappava, vaikka se ei oo treenannu kuin Amfetamindoa ja on vähän epäselvää kuinka paljon sen tarttee itseään puolustaa, kun tähän mennessä turpaansa on sannut kaikki muut kuin Julle. Tietty poikkeuksena on yhteenotot isoimman siskon kanssa, sillon lähtee tukkaa päästä, mutta se onkin vaan yötyön varjopuolia, samalla tavalla kuin raksalla voi tulla selkäkipeeksi.
Julia Tukiainen
16 kesäkuuta
WHAT A PERFECT DAY!!!!!!!!!! Uusia pläänejä, aurinkoinen luontolenkki, herkku ruokaa, upeaa oli kirkossa ja sain voimaa jatkaa, sauna ja nyt rentoutumista ja auringon laskun odottelua. Jumala on ihmeellinen, tunnen hänet hyvin voimakkaasti. Maailma on niin kaunis. Rattoisaa ja leppoisaa iltaa ystävät ja herran käteen tämä ilta ja tuleva yö.

J*** F****
muista vetää viivat ja stobet päälle

Julia Tukiainen
Hyvä J*** F****, en tiedä mikä on ongelmasi, mutta sinuna katsoisin peiliin. Kukaan meistä ei ole täydellinen ja ihmisellä on aina oikeus muuttua paremmaksi ja uudistua. Pelkäätkö Jumalaa, kannattaakin, hahahah
Ja tässä nyt tuli koko jutun ydin ihan Jullen omasta suusta. Jokaisella on oikeus muuttua paremmaksi ja uudistua ja sitten vielä pikkusen kysellään toiselta, että pelkäätkö JumalaaNI, ainakin kannattas HAHAHA, pikkusen henkistä keskisormea. En siis todellakaan ajattele, että "muista vetää viivat ja stobet päälle" olis asiallista palautetta. Moukkamaistahan toi on, vaikka Jullea pikkusen mulkkuna pidänkin ja olen 100% varma, että tämä Taekwondo-avokado-elämä kestää maksimissaan kuukauden.

Olennaista kai on se, että ainakaan minä en usko edes pikkusen siihen, että Julle olis ylipäätään tajunnut miksi sen elämä tuoksuu kivespussille, miksi se sinne sairaalaan joutuu. Ei ole ihan tervettä uskotella itselleen, että taivaanisäNI se vaan kato aina pelastaa enkeleineen, kun ite kusen elämäni. En tarkoita tietenkään, että nyt pitäs olla ihan masentunut ja pyydellä anteeksi koko maailmalta. Ihan kiva onkin, että Jullella on hyvä mieli ja taas tuoksuu vaaleanpunaiset unelmat. Ongelma vaan on, että Julle tuskin voittaa lotossa, että se vois laittaa ne ziljoonat lääketieteelle ja niitä rahoja odotellessa se kuitenkin jatkossakin kuormittaa terveydenhuoltojärjestelmää itseaiheutetuilla ongelmilla. Kyse ei ole karmasta, vaan kusipäisyydestä. Ei noita osastopaikkoja liikaa ole, ei niitä ambulansseja ole varikolla satoja tyhjiltään odottelemassa, että sais jotain hommia.

Edellenkin, miksi ihmeessä tuolle henkilölle ei ole määrätty edunvalvojaa ja sijoitettu johonkin laitokseen tai saannut ikiomaa yksiötä jostain tuetunasumisen piiristä? Sit olis kiva kun vois vähän askarrella skittiä, sisustaa kirpparikrääsällä ja joku vähän kattelis mihin se fyrkkansa tunkee ja kuinka kuoseissa se pitkin pk-seutua vaeltaa.

Ei siinä mitään, jännityksellä odotellaan mitä seuraavaksi. Saas nähdä kuinka kauan tällä kertaa pysytään näissä päätöksissa, ennen kuin taas tarttetaan suoraa linjaa taivaanisälleNI. Oma veikkaukseni tosiaan oli toi kuukausi, mutta se on hyvin riippuvainen siitä, miten kauan Julle pystyy välttelemään Tunkkia.

9 kommenttia:

  1. Jollashamin palatsin laji on dog-gie-do

    VastaaPoista
  2. Mun mielestä ei oo kyllä yhtään Jullen ja Tunkin tekemiset toisistaan riippuvaisia. Yhdessä tai yksin, kyllä ne sekopäät ilman toistakin toilailee samaan malliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei todellakaan tartte toisiaan sekoillakseen. Molemmat J Tukiaiset onnistuu kyllä saamaan kaaoksen aikaiseksi ihan soolonakin. Julian raittius vaan on nähdäkseni sillä selvä ja uusi vanha dokaaminen jatkuu, kun Tunkki tulee Ruskan kanssa paikalle ja alkaa juttelemaan Miamista ja glamoureistaNI.

      Poista
  3. Kai aiot käydä koko uuden paljastuskirjan kohta kohdalta täällä läpi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäs varmaan lukea se ensin ja katella irtooko sieltä jotain kovia doksejaNI.

      Poista
  4. "Edellenkin, miksi ihmeessä tuolle henkilölle ei ole määrätty edunvalvojaa ja sijoitettu johonkin laitokseen tai saannut ikiomaa yksiötä jostain tuetunasumisen piiristä?"

    Eiks nää Tukiaiset kuuluis ennemminkii niihin helsingin asunnottomien sijoituspaikkoihin missä saa vetää päihteitä täysin vapaasti. Kalliossa taitaa olla yks tämmönen paikka.

    VastaaPoista
  5. Olet saanut minut totaalisen koukkuun jyhkeällä sananraipallasi, en ole vielä päättänyt pitääkö siitä kiittää sinua vai potkaista nivusiin, mutta täällä ollaan ja hyvin tunnutaan viihtyvän.

    Sen verran uusi tulokas olen, että pakko blondimaisuuteNI (ilman vetyperoksidia ja klipsukiinnikkeitä) ja kysyä mistä nuo -NI päätteet ovat peruja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mitätahansaNI tulee luonnollisesti siitä, että Tunkilla on taipumus korostaa omaisuuksiaan.

      Poista
  6. alkoholismi on sairaus. ei siitä voi parantua ihan vain päättämällä parantua. monen jutun pitää osua kohdalleen. kuulostaa siltä ettet ihan ymmärrä tätä...

    VastaaPoista