tiistai 5. maaliskuuta 2013

Niinistökin vihaa homoja tai ainakin anaaliseksiä

Melkein neljän laudaatturin, järkäleen kokoinen apinamies on tuttuun tapaansa taas ottanut kantaa asioihin. Jeesus mielessä, eikä ollenkaan katkerana on taas valoitettu Tukiaisittain missä mennään. Aikaisemminhan Johanna oli sitä mieltä, että absoluuttisia homoja ei ole olemassakaan ja esileikin voimin hankittiin lasta. Nyt Johanna paljastaa, että kaksi sukupuolta ei voi tehdä lapsia keskenään.
Onneksi Jumala on suonnut Johannalle aavistuksen vähemmän kapasiteettia keskusyksikköön, niin ei tarvitse huolestua missä vaiheessa rääkättävien määrä lisääntyy mini-tukiaisella. Ei liene kovinkaan todennäköistä, että tällä biologian ymmärryksellä on odotettavissa munasolun hedelmöittymistä. Tuksun munasolut muutenkin lienee sen verran uskovasia, että ne hylkii toisen sukupuolen tavaraa ihan luonnostaan.

Afrikasta tulee ne pahimmat sairaudet ja alkukantaisimmat ihmiset, mutta Suomessa sentään on presidentti, jonka kanssa on ilo olla samaa mieltä:

"En tuomitse heitä millään tavalla, päinvastoin" ja sitten muutaman rivin päästä: "Sanonpa vaan, etteihän se nyt normaalia ole, että kaksi miestä vetää toisiaan anaaliin!!!!! Hyi Vit.......". Tuksua tietty pitää osata lukea mutta väkisinkin tulee sellanen fiilis, että ihan kun tossa nyt vähän kuitenkin tuomittiin. 

Sitten tultiin olennaiseen kysymykseen... voi helvetti mitä ajatuksenjuoksua... "kuka ylipäätään voi määrätä esim sen, että teenkö väärin kun esiinnyn rohkeasti ympäri Suomea" tähän asti ihan... no tavallaan kai loogista. Siskonsa tissiä hierova ja siskoaan suuteleva, kännissä esiintyvä raivotar ihan luonnollisesti miettii ollaanko jo menty mauttomuuksiin... mutta sitten taas tapahtuu jotain odottamatonta, siirrytään sujuvasti lapsuuden traumoihin. "vai onko homous synnynnäistä vai lapsuuden traumoista johtuvaa????". Jos kirjoittaja ei olisi laajasalon lukion 4 laudaatturin meikkitaiteilija, niin tuon kai voisi ymmärtää niin, että Johki miettii hierooko se siskonsa elimiä lapsuudentraumoista johtuen vai oliko sillä päässä vikaa jo syntyessään.

Muistan itsekin edelliset vaalit. Koko kansan presidentti nimenomaan sanoi, että en tietenkään halua alkaa neuvomaan mutta jos, ette halua presidentiksi jotain epänormaalia anaaliin paneskelijaa, niin kannattaa antaa ääni Saulille. Kun saadaan Niinistö konttoriin, niin alkaa homot eheytymään ja loppuu ne persepanot. Jollaksessa isä Markku varmaan veti katsomossa aaltoa ja näki pienen valonpilkahduksen, ehkä sodoma ja gomora ei tulekaan vielä.

Siis jotenkin tuntuu hupsulta, että vuonna 2013 joku voi puhua homoseksuaaleista tällä tavalla. Siis normaalistihan alkaa ihan levoton paheksuminen ja kaikki ymmärtää miten mautonta on ylipäätään tuomita ihmisiä seksuaaliseen suuntautumiseen perustuen. Sitten tulee takkupäinen silikooni pallero, joka tykittää Presidentti Niinistön suuhun vähän arjalaistaustaisia lausuntoja ja mitenkään paheksumatta kertoo kuinka normaalia se on, kun kaksi miestä panee toisiaan anaaliin.

Keksiikö kukaan toista julkisuudenhenkilöä, joka voi oikeasti puhua näin:
"Me ollaan Tonyn kanssa samaa mieltä melkein kaikesta, minäkin inhoan neekereitä. Pahimmat sairaudet tulee Afrikasta, hivit ja ebolat, ne on vaan niin alkukantaisia ihmisiä." 
"Vaaleaihoiset ihmiset on vaan älykkäämpiä ja rikkaampia, ylemmällä tasolla."
"Pidän saman kannan kuin tämän suomen MAAN PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖ, ELI HOMOUS ON VÄÄRIN JA SIITÄ PITÄÄ PYSTYÄ EHEYTYMÄÄN!!" 
"Sanonpa vaan, etteihän se nyt normaalia ole, että kaksi miestä vetää toisiaan anaaliin!!!!! Hyi Vit....."
Siis missä menee oikeasti raja? Vihataan neekereitä, neekerit on alkukantaisia ihmisiä ja niillä on ne pahimmat sairaudet. Valkoset ihmiset on älykkäämpiä ja rikkaampia YLEMMÄLLÄ TASOLLA. Siis mitä helvettiä? Mietiskellään onko joku homoseksuaali syntynyt vähän paskaksi ihmiseksi vai onko vika lapsuudentraumoissa. Tästä sen nyt voi jokainen päätellä mitä näistä pillerinisteistä ajatellaan ja kuinka samat säännöt niillä on. Miten ihmeessä tästä ei lueta lehdessä? Miten iltasanomat, lehdet ja erilaiset järjestöt ei julkisesti paheksu kun Likanen järkäleen kokoinen haiseva mies antaa tätä tuttua tukiaislausuntoaan. On vaikea nähdä ketään sanomassa mitään tuon suuntaistakaan ja jatkavan edes laitossiivoajana.

Tuksulla meni kahdensukupuolen mielikuvituskihlaus puihin ja vituttaahan se, mutta mietin mitä hittoa tällä tempauksella nyt haetaan:

Johanna ulottaa kiukkunsa kaikkiin homoseksuaaleihin ja alkaa kampanjoimaan pitkin facebookkia? Onkohan logiikka taas joku "arton vika" tyyppinen. Homot kilahti kun pakotin vetämään käteen olohuoneessa ja delegoin tussunhieromispuuhiin siskon makkariin, kun sillä on se diabeettinen vagina ja tartteehan sekin kuukausien selibaatin jälkeen vähän äksöniä?

edit klo 17.57:

Ruskeanreijän ritari mainittu... siis voi vittu mitä touhua. Ei tietty niin, että ois mitenkään tuomittu, solvattu seksuaalisensuuntautumisen puitteissa tai muutenkaan oltu mauttomia. Ihan faktapohjalla ollaan liikenteessä.  Joni nyt kummiskin tykkää siitä perseestä, eikä Jossu ole mikään psykologi, joka voi eheyttää näitä jumalan vastaisesti irstastelevia kakkosluokan kansalaisia.


10 kommenttia:

  1. Tekstisi on aivan mielettömän mukaansatempaavaa luettavaa, mutta tämän vimmeisen olisit voinut kirjoittaa selvinpäin... Anyway "keep up the good work"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisestasi. En tosin tiedä miten pitäisi suhtautua kommenttisi sisältöön. Olen ihan otettu huomiostasi mutta kai se jotain kertoo jos oletat minun olleen tekohetkellä Tukiaisittain kirjoituskunnossa. Kerro ihmeessä mistä päättelit promilleni?

      Poista
    2. Heippa, tämäkin fani ajatteli ensin että on ollut Tukiaisittain muutama promille alla! Enemmän kirosanoja käytit kuin muissa teksteissä, jotenkin siitä tuli semmoinen vaikutelma :D

      Poista
  2. Minusta Johanna on ihan viimeinen ihminen jakamaan noita avioliitto on pyhä -kuvia pitkin nettiä. Hän meni naimisiin rahasta, kun kerran oli luvannut tuotantoyhtiölle. Ihmettelen, että kirkko suostuu vihkimään tuollaisia pareja.

    VastaaPoista
  3. On se ihan käsittämätöntä, millaisia erivapauksia Tuxulla on sanomisiensa suhteen. Moni muu olisi jo moneen kertaan julkisesti lynkattu, pistetty boikottia pystyyn vähintään keikkapaikkojen luona ym. Ja millaisilla meriiteillä tämä ihminen on nämä erivapautensa ansainnut?

    VastaaPoista
  4. Homous on sairaus! Taitaa blogin pitäjä olla vähän kiinnostunut itse samasta sukupuolesta kun noin hehkuttaa XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olisin homo, niin en todellakaan loukkaantuisi kaltaisesi suuren oivaltajan kannanotoista. Kiva kuitenkin kun kävit lukemassa höpötyksiäni.

      Poista
  5. paras blogi minkä olen koskaan lukenut :)
    Oot ihan sairaan hauska ,repeilen jatkuvasti :DD
    Haluan kiittää myös siitä että jaksat kirjoittaa niin ahkerasti!
    ISO KIITOS JA KUMARRUS!! jatka samaan malliin!!! :)

    VastaaPoista
  6. Sä kyllä niin puet sanoiksi kaikki mun ja varmasti monen muunkin mielipiteen Tuksusta, suuri kiitos tästä blogista, Hesus! <3

    VastaaPoista
  7. Sä kyllä niin puet sanoiksi minun ja varmasti monen muunkin mielipiteet koko kansan glamour-prinsessasta. Kiitos suuresti tästä blogista, Hesus! <3

    VastaaPoista