keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Katoottinen paljastuskirja

Alkuun pieni varoitus. Kirjoitus ei ole lyhyt ja sisältää runsaasti ala-arvoista, alatyylistä, samanmielistä ja sopimatonta tekstiä. Jos teksti avautuu sinulle, niin hakeudu välittömästi hoitoon. Haluaisin kuitenkin oikeita lukijoita, joten tiivistän sisällön kiireisille:

Johanna Tukainen. Paska. Perse. Diabetes. Idiootti. Kirosana. Mielenhäiriö.

Treffipyynnöt osoitteeseen: og.joe.pasko@gmail.com

Urbanin järjestämä mediakonsultti on selvästi ollut eduksi, oppi menee perille ihan suoraan, eikä se edes rajoita juomista samalla tavalla kuin liian kontrolloiva Urban. Johanna Tukiaisen entinen rehtori soitti äsken liikuttuneena ja kertoi, että Laajasalon lukiossa nostetaan jatkossa äidinkielen- tai laajan psykologiantunnin alussa lippu salkoon ja lauletaan Hei Johanna. Pääsykokeissa jokainen oppilas kirjoittaa 20 sivuisen esseen, aiheena kateus. En halua spekuloida, mutta arvelen, että Julian katoottinen kooma ei ainakaan isosiskon dokaamiseen ole vaikuttanut. Ei tosin Juliankaan, eilen pääsi sairaalasta ja hyvin oli kerennyt jo ennen iltaa vetää ittensä ihan tilttiin. Tätä ei tietenkään usko naapurin Liisakaan, mutta noin mulle puhelimessa väitettiin. Olin kyllä itsekin ihan kriittisenä. Siis eihän Julia voi kännissä olla, justhan se lopetti jumalan ohjeistamana koko shou pisneksenkin. Muutun nyt tai myöhemmin tai sitten jatkan juomista perslävit HAHAHA!

Täysi kunnianloukkauskirja on taas aiheuttanut kiihottumista Takilatiellä. Tiedän toki, että osa samanmielisistä on huolissaan, kun Metrotuotannon koko koneisto tuottaa pelkkää törkeää kunnianloukkausta. Siellä se on pehmeistä muodoistaan tunnettu JohannaNI ihan kerrassaan vailla tukea. Fear not, Urban ohjaa Tunkkia edelleen! Se on defcon 1 Metrotuotannossa nyt, kun yritysjohtaja pistää diabeteksen ja oikeuslaitoksen ojennukseen.
Johanna Mia Mari Tukiainen Urban ohjaa mua nyt kyseisen "paljastuskirjan" (pilkkakirjan ja törkeää kunnianloukkausta) kanssa tekemään seuraavat asiat: 1. Ota yhteys lakimieheesi 2. Haastakaa heidät oikeuteen (Suomen lain mukaan törkeästä kunnianloukkauksesta voi pahimmillaan saada 6v. ehdotonta vankeutta.) 3. Kirjoita mahdollisiman pian ITSE omaelämäkertakirjasi, jossa tulet korjaamaan kaikki kirjan herjat ja valeet, sekä kertomaan oikean totuuden lapsuudestasi, nuoruusdesta, matkoista, ihmiisuhteista jne. Kyllä tässä on nyt saatu ihan liikaa kestää, Julia 170cm painaa enää jotain 54kg ja kuihtuu kohta kokonaan kasaan, oksentaa ihan hulluna ja kirkkaan valkoisena :( Jo toinen ystäväni joutui tänään Meilahden teholle. Tässä ollaan nyt kuin jotain hemmeti Aku Ankkoja, mua jahdataan takaa oikien kunnolla ja lehdet kirjoittelevat valeita ja haukkumisia musta ihan kuin Suomessa "sananvapaudella" ei olisi mitään rajoja!!!!! Täällä ei kukaan saisi näyttää onneaan avoimesti, eikä olla rohkea, vaan kaiken pitää sulautua samaan massaan! Ja kaiken muun päälle parhaimmat ystäväni vielä pettävät mua ja puukottavat kunnolla selkään, silloin kun apua tarvitttiaisiin kaikkein eniten!!! Tätä tosin tapahtuu maailmanlaajuisesti, Jordanin kaikki ex-miehet myivät lehdistölle ns. Kiss and Tell tarinat jotka eivät edes pitäneet paikkaansa, Paris Hiltonia kusetettiin jatkuvasti kun hän ei voinut tietää, ketkä ovat hänen todellisia ystäväiään. Olen saanut tarpeekseni tästä kivityksestä!!!!!!
Kaikilla pitäs olla puhelimessaan yksi yritysjohtaja pikavalinnoissa. Ainakin itse tykkäisin jos hädän hetkellä prepaid laulas ja tulis ohjeet suoraan numeroituna. Jos kunniaani törkeästi loukattaisin, niin en todellakaan ilman ohjeistusta ymmärtäisi ottaa yhteyttä uristiini, mutta nyt kun Urbanin vinkkejä luen, nin onhan se kieltämättä loogista. Tunkinhan pitäs tietenkin ensin valita keneen se ottaa yhteyttä, kun sen asioita hoitaa lukuisia uristeja. Sen lakitiimi on sen verran haluttu meriitti, että osa vaaleanpunaiseen paitaan sonnustautuvista eksperteistä joutuu hakemaan oikeudelta armahdusta asiakkaastaan. Veikkaan, että Svenska klubbenilla kateelliset kolleegat porisee, kun ne ei ikinä pääse asiakkaansa kanssa pyörittämään pulloa, upeasti laihtuneesta siskosta puhumattakaan! 

Haastakaa oikeuteen, niin saatte koko flaskan vankilaan. On se sitten noloa, kun Metrotuotannon kirjanpitäjä joutuu hakemaan kuitteja Sörnäisten vankilasta. Oma käsitykseni on, että kunnianhäpäisemisestä saa vähintään kuus vuotta linnaa. Jos omin luvin lähtee kirjottamaan tanssijan urasta kirjaa, niin joutuu istumaan Jammu Siltavuoren kanssa samassa sellissä ja ulos pääsee vasta kun presidentti armahtaa. Se se vasta onkin surullista, kun tällä hetkellähän siellä nököttää homostelustakin hermostunut Sauli Niinistö. En kyllä haluasi näinä ankeina aikoina joutua Tunkin solvaamisesta linnaan. Pääsisköhän sieltä ikinä pois, kun Johanna vetelee taustalla naruista? Järkkäilee uusiksi ministereitä, supisee Saukkiksen korvaan ja Saulihan on täysin samaa mieltä. On vallan ikävä taas sotkea hyvään vitsiin annos todellisuutta, mutta jonkun on heittäydyttävä. Pakko tietenkin heti kärkeen sanoa, että en ole uristi enkä yritysjohtaja, mutta huhujen mukaan osoitteesta www.finlex.fi voi vähän tyhmempikin käydä kattelemassa mitä Tunkin nimittämät poliitikot on neuvostoliiton dress codeksi säätänyt:


10 § (9.6.2000/531)
Törkeä kunnianloukkaus
Jos 9 §:n 1 momentissa tarkoitetussa kunnianloukkauksessa
1) rikos tehdään joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla tieto tai vihjaus lukuisten ihmisten saataville taikka
2) aiheutetaan suurta tai pitkäaikaista kärsimystä taikka erityisen suurta tai tuntuvaa vahinkoa
ja kunnianloukkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittavatörkeästä kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Ihan kärkeen otat tunkki ton sivuston ylläpitäjään tai Ilkka Kanervaan yhteyttä, että kateelliset moderaattorit päivittäis ton vanhentuneen kirjoituksen. Muutenhan tässä käy niin, että seuraavaksi kun taas oikeudessa puidaan jotain glamourtaustaista pahoinpitelyä, niin se kateellinen tuomari (jonka loppunimeä en muista) ei tajuakaan käydä seiska livestä kattomassa miten asiat oikeesti meni, vaan surffaa tonne finlex-pornosaitille ja taas tuomitaan 60 päivää yö-yhdyskuntapalvelua. Siitäkin huolimatta, että Urban nimenomaan painotti, että tulee uus rättisitikka. 

Ylipäätään Tunkki aina innostuessaan unohtaa, että kun haastetaan uristeja oikeuteen, laitetaan flaskoja raskaaseen rikostutkintaan Varkaudessa ja haastetaan yli 20 ihmistä rikosilmotukseen, niin aina se kusee lopulta siihen, että itekin pitäs olla siellä jumalanpalveluksessa. Eihän oikeuslaitokset sitä ymmärrä, että jotku on tehny yli 10 vuotta yöduunia, eikä ole varsinaisesti aamuihmisiä. Jollaksen kynekologi ystäväni mukaan munuaisaltaat tulehtuu jo haastemiehen pimpotellessa ovikelloa. 

Urbanin kolmas käsky kyllä on ehkä kaikkein vakuuttavin. Kyllä fanit jo pikkuhiljaa ansaitsis Johannan itse kirjoittaman matkaoppaan, jossa on kaikki tiedot onnellisesta lapsuudesta. Opus on kyllä haastellinen teos siinä mielessä, että oman käsitykseni mukaan Johanna loukkaa omaa kunniaansa aina kun se avaa suunsa, eli 2013 saattas olla se vuosi, kun Johanna Tukiainen joutuu hastamaan Johanna Tukiaisen raskaaseen rikostutkintaan. 

No, what evöööööör, Tunkki sai Urbanilta ohjeet ja kohta inkvisitio kiertää pitkin maakuntaa keräämässä kivittäjiä talteen. Ei tietenkään ole ihan selvää, että kun Tunkki kolmen kuukauden vaahtoamisen jälkeen oikeesti lukee sitä kirjaa, niin paskahalvaus on välitön ja yöunet on historiaa.
Johanna Mia Mari Tukiainen 5 tuntia sitten lähellä paikkaa Helsinki, Southern Finland No huh huh........nyt meni viiimeisetkin yöunet kun luin tuon "paljastuskirjan" (=törkeän kunnianloukkauskirjan) musta ja Juliasta!!!!! Onneksi Mika opetti mut pikalukijaksi, niin sain koko roskan luettua muutamassa tunnissa. Se suorastaan vilisee valeita ja kunnianloukkauksia,lähinnä muhun kohdistuen, mutta myös Juliaan ja jopa perheenjäseniimme!!!! Arton luurankoja kaapista ei tietenkään pengota ollenkaan vaikka A:n oma sukukin tietää sen olevan ammattivaras, entinen parittaja, ja naistenhakkaaja! A.esitetään taas "kiltissä ja viattomassa" valossa vaikka kyseessä on itse belsebuub! Siis tässä samantien nyt jotain väittämiä kirjasta, jotka EIVÄT TODELLAKAAN OLE TOTTA: -"Olen varas, varastelen muiden ihmisten kännyköitä jne. (asia on täysin PÄINVASTOIN!!!!!!!!! A
No huh huh nimenomaan. Eihän siinä paskatekeleessä ollut yhtään kuvaa ravintolan takahuoneesta, hotellin hissistä nyt puhumattakaan! Miten kukaan jaksaa tollasta lukea, kun koko ajan kalvaa mielessä miten lapsuus meni? Pilkun sijaan ne ryökäleet laitto printteristään keskisormia, siis koko teos vilisee ihan suoraan kunnianloukkauksia ja valeita. Eikä toi herjaaminen rajoitu edes Minuun ja Juuliaan, vaan myös perheenjäseniimme, joihin en laske Juliaa, koska pidän sitä enemmän kollegana. Luojan kiitos Mika sentään opetti lukemaan super nopeesti. Sanokaa mitä sanotte, mutta vaikka Lukio pilas Tunkin näön, niin on sillä valttikorttina X-menistä tuttu geneettinen etulyöntiasema pikalukuun:



Laajasalon lukiossa kateelliset vaati kirjoja, joissa on kolme sivua aukeamalla, kun Tunkki oli ainoa joka pysty lukemaan kahta sivua samaan aikaan. Mikan opetuksen jälkeen eniten hidastaa sivujen kääntäminen. No, joka tapauksessa, mikä Johannaa sitten kirjassa jäi vaivaamaan? Luonnollisesti Arto vituttaa oli kirjaa tai ei, mutta mitä Tunkki faneilleen haluaa oikasta kirjan ahmittuaan ja Arton haukuttuaan? 

No ihan alkuun tietty painotetaan, että arto on tosiaan siis rikollinen ja parittaja. Tärkeä asiahan tämä on ja vituttaahan se, kun tuntuu, että vaikka kuinka jankuttamalla jankutetaan, niin ei kukaan kuuntele. Ei Artosta ollu mainintaa edes siinä Susan Ruususen kirjassa. Siis voitteko uskoa, Arton parituksesta ei mainittu sanaakaan siinäkään opuksessa. Pitäs vissin kirjottaa ihan oma elämänkerta, että sais tärkeän doksin jakoon.

"Johanna Mia Mari Tukiainen Arto on ammattirikollinen ja sen rtietävät kaikki Lapissa, myös entinen parittaja. 6 tuntia sitten" 
Nyt kun olennainen on hoidettu, niin voi keskittyä muihin väitteisiin:
"Johanna Mia Mari Tukiainen Väite 2: "Olin huono sängyssä." Tuollaisen asian on helppo laukoa kun hain avioeron ja mies on nähtävästi katkera. "En osaa ottaa suihin." PASKANMARJAT, SANON MINÄ!!!!!! Arto ei koskaan halunnut, että hänelle annetaan suuseksiä, se oli hyvin mielenkiintoista, Arto halusi vain nuolla mua. Väite 3: Hygieenisyys: HAHAHAHHAHAH,sanon minä!!!!!! EN OLE KOSKAAN ELÄESSÄNI TAVANNUT YHTÄ LIKAISTA MIESTÄ JOLTA PUUTTUU HAMPAITAKIN, KUIN SAAMELAINEN aRTO!!!! vÄITE 4: mUSSA OLI SIIS VIKAA SÄNGYSSÄ. Kyllä se ihan niin meni, että Artolla ei ollut kovin suurta munaa, ja hänellä oli erektiovaikeuksia, niin hän ei kyennyt siihen, mitä aikaisempieni miesten kanssa tein, että rakastelimme monta kertaa päivässs. Väite 5: Olen "huora" ja Arton aikana harrastin maksullista sekisä 7useitakin kertoja Arton tietäen sen. Tähän vastaan että: täyttä paskaa!!!!!!!KUINKA SÄ ARTO EDES KEHTAAT VÄITTÄÄ MUA "HUORAKSI" KUN ITSE TYÖSKENTELIT PARITTAJANA?????alas mies voi vajota, että kehtaakin edes ex-vaimoaan kutsua huoraksi koko median nähden?????????es väittää tuollaista sontaa!!!!! 6 tuntia sitten" 
Nyt jumalauta poromies häpeät... On se helppo sanoa tollasta naisesta, jonka kanssa on pannu ja pääsit vielä ilmatteeks naimisiin. Katkeruushan on ihan ilmeistä, minä näen jatkuvasti dolls-aiheisia seksiunia, enkä ole edes  päässyt kiipeämään Tunkin selkään. Voin vaan kuvitella miten katkerana Artsi mahtaa olla, kun se ei enää pääse ammattilaisen käsittelyyn. Muutenkin on mautonta arvostella toisen ammatinharjoittamista jossain herjauskirjassa. Käytännössä sama asia, kun mennä skanskan työmaalle arvostelemaan miten jätkät pitää vasaraa kädessä. Miten Arto kehtaat kirjassa väittää, että Tunkki ei muka osaa ottaa siitintä poskionteloon, kun et halunnut sitä parisuhteessakaan. Toihan on ihan ilmiselvää paskapuhetta. Kaikkihan sen tietää, että jos en muka osaa, niin ainakin Arto olis sitä halunnut. Tuntemattomalta uskovaiselta naiselta tuli juuri multimediaviestinä joku ihmeen kuva. En tiedä miten se asiaan liittyy, mutta laitan sen nyt tähän blogiini:



Arto, Arto, Arto... kun tämän näköinen nainen haluaa peniksen suuhunsa, niin et ala yhtään nihkeilemään, vaan uhraudut ihan tieteen nimissä.

Jos oli mautonta väittää, ettei Tunkki muka osaa rakastella, niin seuraava väite räjäyttää mauttomuudessaan pankin. Siis mitä, ettenkö muka peseydy? Show-alalla ei todellakaan pärjää, jos keikkaa vedetään paskat housussa:



Voi vittu sun kanssas Arto... kehtaatkin väittää, että en muka peseydy. Kuka tahansa näkee jo vaatteista, että hygienia on päälimmäisenä mielessä joka aamu. Ei ole Tunkin vika, ettei perslävit ymmärrä muodista mitään. Toista se on kansainvälisissä ympyröissä, kun jengi tajuaa ilman selittämistä, että just nyt on muodikasta, kun mekossa on just olkapäiden kohdalta sävy sävyyn naaman kanssa. Muutenkin on jännittävää kotona Julian kanssa etsiä mekosta valkonen kohta:



En pääse tästä asiasta yli... siis miten sä Arto kehtaat. Jos en muka peseydy, niin miksi mulla oli oikeudessakin ihan freesit ja kesäset kuteet niskassa:




Nyt kun tää hygieniaosasto on selvitetty, niin voidaankin siirtyä kohtaan neljä. Kohta kaksi oli Tunkille niin karvasta luettavaa, että kohdassa neljä palataan asiaan caps lockin kanssa: "4: mUSSA OLI SIIS VIKAA SÄNGYSSÄ". Artolla siis ei ollut niin isoa munaa, että sillä vois rakastella monta kertaa päivässä. Kaikkihan sen tietää, että peniksen koosta suoraan näkee monta kertaa sillä pystyy penetroimaan. Pienimunaset ei muutenkaan ymmärrä glamourista mitään, eli tavallaan ihan sama.

Väite viisi on myös seksiaiheinen. Miten on Arto parittajana kehdannut väittää huoraksi. Vähän on vaikea hahmottaa tätä yhtälöä. Siis ajatuksentasolla. Eikö tavallaan ole ihan loogista, että sutenööri kritisoi huoraa? Vähän samalla tavalla kun Raimon korjaamon jätkät Esson-baarissa kommentoi katsastuskonttorin kaveria, kun siinä taunuksessa kuitenkin oli ihan uus pakoputki ja silti lähti kilvet? Kai tää on vähän samanlainen juttu kun suuseksin suhteen... Arto ei halunnut, eli kyllä se siitä tykkäs. Vois poromies ottaa ex-vaimosta mallia ja opetella pikkusen käyttäytymään. Kehtaakin kutsua koko median nähden huoraksi... vitun hampaaton pienimunanen parittaja. Tästä just näkee, että Tunkki on suorittanut jo lukiossa laajan mediakoulutuksen.

Ja sitten vaihedetaankin Jullen tunnuksille ja raportoidaan kaikki elämäNI parhaat rakastajat ja tietty myös muutama sellanen, jonka kanssa edes Tunkin mielestä ei oo harrastettu seksiä.
Julia Tukiainen 1. Medialta kertomatta olevat asiat: Arto Länman varasti vajaat 200 000e jopa omalta työntajaltaan Kuukkelissa ja muista yrityksistä rahaa parin muun miehen kanssa. Hän myös petti oman työnantajansal. 2. Arto oli venäläisessa paritusringissä mukana ja toi venäläisiä huoria rajan takaa Lappiin joita hakkasi ja pani, ja se pikkumies kehtaakin väittää "Johanna huonoksi sängyssä" kun jos mies näkee edes Johannan pehmeät muodot ja kasvot, niin alkaa jo seisomaan!!!!!! 3.Elämäni rakkaudet tähän asti sängyssä asteikolla 4-10: Eka rakkauteni Mika oli 9. Juutalainen miljonääri Udi oli 10. Saamelainen Arto oli 5 (yksi piste suuseksistä.) Ruotsalainen yritysjohtaja Urban 8-9. Tony Halme; en osaa sanoa koska emme koskaan rakastelleet. Ilkka Kanerva: En osaa sanoa, koska emme ikinä rakastelleet. Maailmantähi Mickey Rourke:10 (Eikä Rourke ainakaan haukkunut mun suihinottotaitoja, pöh!!!!!!! Ja mä kyllä osaan kaikki asennot ja huohotukset, riippuu nyt vaan siitä kenen kanssa satun olemaan sängyssä!!!! Arto vaan takaisin sinne Pohjois-Lappiin tundralle itikoiden syötäväksi, et tee mitään täällä Helsingissä pelle! 5 tuntia sitten
Taas on Sodomaa ja Gomoraa jaossa. Alkuun tietty tapaus 200000e ja Arto on parittaja, asiat tärkeysjärjestykseen, kun kerran lähdetään median puutteellista uutisointia oikasemaan. Sitten päästäänkin jykevään todistusaineistoon mitä tulee taidokkaaseen yhdyntään. Ihan aluksi luonnollisesti pudotetaan tuleville sulhasille syötti veteen... Johannan pehmeät muodot saa joka jätkän objektiivin kovaksi ja kuka sen paremmin tietäs, kun Tunkki ite. Toinen vakavasti otettava referenssi Tunkin kiimalle on tietty upeasti laihtunut siskoni, kun se sentään ihan työnsä puolesta pääsee nänniin kiinni.

Mika oli ysin mies, mutta eihän tollasella Nokia insinöörillä ole kuin sadallatonnilla vuodessa karismaa. Kympin saa tietenkin arabimeiningistä tuttu ex-juutalainen, jolta toisaalta puuttuu esinahka, mutta karismaa on miljoonia. Artsin putoaa suoraan rosvosektorille näissä arpajaisissa ja saa ikenistään yhden pisteen. Varmaan hankala tilanne lapinmiehelle, kun toisaalta vois laitta purukalluston kuntoon, mutta sitten ironisesti ei enää sais ollenkaan pillua. Jokainen pornoa joskus nähnyt tietää, että hampaathan on vaan tiellä kun tussua aletaan imuroimaan. Urban varsin yllättäen on vaan 8-9, lieko siitä kiinni, että se aina pakotti peseytymään ennen aktia, niin katos kokonaan sellanen eläimellinen tuoksujentäyteläinen tekemisen meininki. Mahtaa Tony Halmeen perikunta olla onnesta soikeana, kun vallan ilman yhdyntääkin on päästy Tunkin rakkauksien listalle postuumisti. Vaikee ymmärtää, miksi se mainittiin listalla, jossa piti arvostella seksitaitoja, mutta onhan se toisaalta hyvä pudotella yks perussuomalainenkin, kun panemisesta kerran puhutaan. Kanervan Ikeäkään Tunkki ei päässy hyppyyttämään karusellissään, mutta toisaalta sama kai se nyt on, kun kännissä kirjotellaan. Rourke onkin listan toinen kympin mies ja rohkeakin. Niin oli laittanut kulkusensa tanssijan kitaan. En tosin usko, että Rourrrrrke tietää itse panneensa blondia, mutta onhan toi vaikuttavaa. Ei ole oikeastaan yhtään noloa tilittää facebookissa katkerana ex-ukolleen kuinka reipasta kyytiä kaikki muut on antanut. Jos ihan ilmaseksi saa noin kivaa kirjanpitoa, niin se tuleva elämänkerta varmaan sisältää röntgenkuvat joka jannun peniksestä.

Jos joku on selvää, niin ainakin se, että Tunkin omassa oppaassa ei tulla herjaamaan yhtään ketään. Pääsääntöisesti tietty sen takia, että tätä Elämäni penikset ja matkakuvia vessoista by Johanna Tukiainen kirjaa on hartaudella tahkottu vuodesta 2009 ja tähän mennessä valmiina on itseasiassa ei ensimäistäkään sivua. Jos opus kuitenkin joskus tulee, niin ei kai se nyt siinä ketään solvaa, kun törkeestä kunnianloukkauksesta tulee automaattisesti kuus vuotta linnaa.

"Julia Tukiainen Tässä Johanna siis, ja kohta on kuules vanhentunut pikku tonttu, tulossa sulle paljon kovempaa materiaalia MUN OMASSA PALJASTUSKIRJASSANI!!!!!! Käydäänkin sitten koko sun suvun porsaanreiät läpi, ja se MIKSI SUN PISIN SUHDE ON OLLUT TÄHÄN ASTI VAIN 4VUOTTA, ja sekin oli sekopää suhde, jossa katoilit kokoajan!!!!! Emmekä heittäneet sua pois Jollaksesta, kun itse lähdit aina karkuun kuten kani'!!!!! Pöllöpää, vaadit multa jotain entisiä keikkapalkkoja takaisin, vaikket pystynyt edes häitä etkä uutta kotia meillee hoitamaan, puhumattakaan ruuasta!!!! Ja voin sanoa että narsistin itkulla ei ole mitään merkitystä. 5 tuntia sitten" 
Tai siis, että totta vitussa mä nyt vähän ainakin Artoa herjaan siinä OMASSA PALJASTUSKIRJASSANI, joka joudutaan työstämään useemmallakin näppäimistöllä, kun ensimmäisestä laukee caps lock ja huutomerkki jo sivulla 49. Urban nimenomaan painotti, että haastatte oikeuteen erityisesti perheenjäseniin kohdistuvasta herjaamisesta ja kunnianhäpäisystä. Sen takia Tunkki nimenomaan ruotii matkakuvien lomassa Arton koko suvun porsaankoloset. Arton pisin suhde oli vaan neljä vuotta, joka sinäänsä on noloa, koska jo pelkästään Tunkin ja sen ex-ukon käsitys suhteen päättymisajankohdasta eros oikeudessa viidellä vuodella. Noilla statistiikoilla ei ikenistään kuuluisan parittajan rakkauselämää kauheesti pääse hehkuttelemaan baarissa. Mitä taas maksamattomiin keikkapalkkiohin tulee, niin kyllä me ollaan sujut, kun et säkään ostanu meille asuntoa. Tämä selvä.

Ja taas saa Caps Lock kyytiä. Olis nasta joskus nähdä tunkin näppäimistö. Pikkusen saa se polonen kestää takomista. Toisaalta kannattaako sellasta asiaa edes kirjoittaa, mikä ei huutamatta selviä. Ei todellakaan. Tunnetaso huitelee 9 ja Fiskarssin välimaastossa, pulssi 200 paikkeilla ja Julle ressukka saa taas siivota sylkeä seinistään.

"Julia Tukiainen Vittu mitä MULKKUJA KOKO TÄÄ MAA TÄYNNÄ!!!!!! KIRJA EI OLE PUOLUEETON, SE ON TÄYSIN PUOLUEELLINEN JA RIKOS VARSINKIN JOHANNAA KOHTAAN! TÄÄ OLI IHAN VIIMEINEN PISARA NYT!!!!!! XXX XXX, JOUDUT VASTUUSEEN TÖRKEYKSISTÄSI, SAMOIN HOMO ROMANI XXX XXX YNNÄ MUUT SEKOPÄÄT! 5 tuntia sitten" 

Vaatii ihan erityistä pelisilmää kirjoittaa "JOUDUT VASTUUSEEN TÖRKEYKSISTÄSI, SAMOIN HOMO ROMANI XXX XXX YNNÄ MUUT SEKOPÄÄT" voin vaan kuvitella kun se menee poliisilaitokselle täyttämään kuponkia ja huutaa punasena MISTÄ VITUSTA TÄSSÄ LYIJYKYNÄSSÄ SAA CAPS LOCKIN PÄÄLLE!!!!!!!!!!!!!!!!!! Viimenen pisara todellakin on ollut luultavasti se oikea syy kiukkuun. Porvoolainen motoristikaan ei saatana kiikuta tähän aikaa Ruskaa, vaikka kuinka janottas. Olis vissiin pitäny maksaa se viiskyssää ihan oikeesti, niin paardit jatkuis, eikä kiukuttas ihan noin kovasti. Mutta siis puoluleelline paljastuskirja sinäänsä on kyllä kiusallinen juttu. Oishan se ollu kiva jos siellä olis mainittu onnellinen lapsuus ja Arton paritustouhutkin.
Johanna Mia Mari Tukiainen Kohta tulee joutumaan monetkin ihmiset oikeuteen tässä maassa erinäisistä valheistaan, törkeistä kunnianloukkauksista, aiheuttamistaan ansiomenetyksistä minulle, maineen pilaamisesta koskien muitakin kuin minua, tää näyttää olevan kohta pikkujuttu verrattuna esim. Susan Ruususen ja Matti Vanhasen oikeustaisteluun jostain uuniperunakirjasta, jonka Vanhanen voitti, vaikka kirja on ihan pientä meihin kohdistuvaan herjaukseen nähden. 
Niin. Vetää sanattomaksi. Täti kiukuttelee huolella, kun sille koituu ansionmenetyksia, keikoista joille se ei koskaan ole tullut ajoissa, viimeaikoina ei ole päässyt paikalle. Sitten kun kerrankin tulee mestoille, niin joutuu esittelemään kenkäänsä parkkipaikalla kahden teltassa nautitun viinilasin jälkeen ja siitäkään ei maksettu. Nyt ollaan jo sellasessa tilanteessa, että keikkakalenterissa on sinnikkäästi keikka, josta ravintoloitsija itse ei tiedä mitään ja sikajuhlillekin ollaan menossa. Tosin ehkä ne on taas enemmänkin sellaset "kaadun koirani päälle" afterpartyt, ihan pro bono. Jos joku on Johanna Tukiaisen maineen pilannut, niin se ei ainakaan ole Johanna itse. Siis tosi harvoin tulee esimerkiksi Seiskan Liveen tekstiä otsikolla Itsemurha numero ykkönen. Puhumattakaan, että kuvattas iskän aarretta huohottaen.

Kyyti vaan kiihtyy, kun siskolta loppu mittarista patterit. Sinne se taas vietiin Meikkuun lokittelemaan röökiä tippapullonsa kanssa. 
Johanna Mia Mari Tukiainen Julia RAKAS SISKONI , on tällä hetkellä Meilahdessa sairaalassa, kävin muutamia tunteja sitten häntä katsomassa eikä kyyneleiltä voitu välttyä :( Toin siskolleni toivomiaan tuliaisia. Lopuuillan vietin Santa Fen terassilla, jossa oli livenä esiintymässä Timo "lastenlaulujen" tekijä jota en halua sekottaa Mikkolaan, mutta nyt en oikeasti muista hänen sukunimeään. Hän tuli jokatapauksessa minun pöytääni istumaan, antoi osanottonsa Julian puolesta ja oli hyvin ystävällinen ja lauloi hienosti kitaran säestyksellä illan. Nyt kohta nukkumaan koirieni kanssa, kun Julia on sairaalassa, niin Bonzokin tunkeutuu samaan sänkyyn kanssani mikä on mielestäni aivan ihanaa!!!!! ? Kuorsaava possu sängyssä, nukun vaikka kaksi päivää putkeen! ? Tykkää · · Jaa · 23 minuuttia sitten lähellä paikkaa Helsinki, Southern Finland · 
Kyyneleiltä ei voitu välttyä, mutta onneks dokaamista jatkettiin heti kun Julle pääs takasin Laalaa maahan. No, liikuttunut tanssijahan lähti sitten ulkoilmaan ottaa keittoa, kun kerran sisko laihduttaa sairaalassa. Helsinki on ilmeisesti kansainvälistymässä hurjaa vauhtia, kun nykyään täälläkin tulee ihmiset spontaanisti jakamaan tuntojaan ja komppailemaan, vaikka loppunimeä en muistakaan. Paikalla olleiden mukaan Tunkin pöydässä ei kyllä käynyt muita kuin tarjoilija, mutta toisaalta kyllähän tollasen sielua riipivän osanoton näkee etänäkin. Se on vaan helpompi selittää silleen, että juteltiin viikonlopussa satoja tunteja, pitäähän yleisön päästä tunnelmaan.
Johanna Mia Mari Tukiainen Timo (ei Mikkola) kertoi kuinka vaikeaa ja raskasta julkisuus on ollut hänen kohdallaan, hän istui kanssani kauan ja antoi ihan sydämestään valittelut Julian puolesta. Itkin silloin, mutta en jäänyt viettämään iltaa vaan tulin karvaisten lasteni luokse! Voisin jäädä nukkumaan tai vaikka vaipua koomaan niin pitkäksi aikaa, kunnes löytäisin prinssini, kuten Disneyn leffassa "Prinsessa Ruusunen" tapahtui. Minua lohduttaa pikkuiset eläimet ympärilläni, oravan kokoinen Esmeralda ja possumainen Bonzo joka kuorsaa täyttä häkää. En edes halua Hesan yöelämään. Olen huolissani Juliasta 15 minuuttia sitten · Tykkää 
Olikohan mystisellä Timolla kännykässään kuvia isänsä karvasesta selästä, kun noin on bondailtu suoraan terassilla? Sydämestä annettiin kuitenkin valittelut kosmetologin sairaalareissu numero nelkytnelosesta. Se ei kuitenkaan riittänyt ja kivempihan se on kotona olla, kun siellä sentään voi paukuttaa FC:n täyteen kahdella eri nimellä. Juliahan on testamentannu omat tunnuksensa Johannalle, kun Johanna lupas Albertin omaisuudet. Käytännössä kyse on lähinnä ennakonperinnöstä jos niitä vähän lainaa kun Tampio röhnöttää sairaalassa.

Joko on saavutettu jykevin osasto viimeaikasista tilityksistä? Hell no, lähimainkaan. Aikasemmin vika oli vaan metropolin paparazziin, Disneyn Ursulan, eniten Arton, lisää Arton, sanoinko jo, että Arton vika, saatanan parittaja ja tietty Immonen, sekin meni vasikoimaan. Kenen vika seuraavaksi? No Suomen tietenkin. Näin kohtelee oma maa, vaikka järkkäsin uuden ministerinkin.

Johanna Mia Mari Tukiainen Tätähän Suomen kansa halusi, että me molemmat kuollaan!!!!!!! Nyt saatte sitä mitä halusitte!!!!!! Julia on koomassa ja katoottisessa tilassa ja mä kuolen jokatapauksessa pelkästään sydänkohtaukseen jos joudun vankilaan edes viikoksi!!!!!!! KIITOS SUOMI SAITTE SEN MITÄ HALUSITTEKIN!!!!!!! 9 minuuttia sitten · Tykkää 
On elo ihmisen raskasta, jos tosiaan tuntuu, että Suomi koko voimallaan yrittää järkätä dollseja kuoppaan. Ei tietenkään kerro mitään pölvästin sielunmaisemasta, kun se selittää tota roskaa ihan vakavissaan. Ilmeisesti pitää olla narsisti numero ykkönen, että oikeesti voi uskoa tollasella vimmalla omia satujaan. Eihän kukaan Tunkkia kuoppaan halua. Suomalaisia ei vittuakaan kiinnosta pölvästien toilailut ja näiden tilitysten kohderyhmä, eli fanit ois ihan pahana jos bileet loppuu. Minä ainakin olisin ihan myrtsinä, ketä mä sitten kyttään jos Tunkin osittain huono julkisuuskuva lakkaa ilmestymästä FC:ssä? Katoottinen tila on kyllä... yks mun suosikkejani. Oon alkanut käyttämään tota sanaa ihan siviilissäkin. Hauska katella, kun ihmiset ei kehtaa kysyä mitä se tarkoittaa, nyökyttelee vaan, mutta selvästi tekee vaikutuksen. Hupsu nainen edelleen vallan käyttää tuota "jos" sanaa. Ainoa jolle on epäselvää lähteekö Tunkki vankilaan, on tietty Tunkki itse. Vaikka mikä ihme tapahtus ja se pääsis yö-yhdyskuntapalveluun, niin Arton kroonisena jatkuneesta pieksemisestä se saa ihan hyvän siivun linnaa.

Näissä merkeissä kohti uusia koitoksia. Viime yönä on taas puhelimet pirissy. Tätä ei tietenkään naapurin Liisakaan usko, kun eihän Johanna nyt ihmisille yöllä soittele, mutta niin mulle väitettiin. Klo 4 oli Tunkin asianajajaksi esittäytynyt mies ilmottanut kuuluvaan ääneen, että oikeuteen mennään. Herra I:kin sai puhelua, klo 6. On ihan mahdollista, että tällä viikolla saadaan jotain aivan erityistä herkkua Takilatieltä. Kokemukseni mukaan Tunkilla noi paskahalvaukset kypsyy pikkuhiljaa ennen kun siltä varastetaan vaatteet ja kännykät kesken hyvin ansaittua itsemurhauintia.

24 kommenttia:

  1. Liikuttuneisuutta ja vaaleanpunaisia paitoja... Perfect!

    VastaaPoista
  2. Korjaus: Laajasalon lukiota ei enää ole olemassa. Sen lakkautettiin tarpeettomana sen jälkeen, kun se oli täyttänyt olemassaolonsa tarkoituksen: ihana JOhanna Tukiainen oli päässyt ylioppilaaksi erinomaisin arvosanoin.

    VastaaPoista
  3. Kiva kun reagoit palautteeseeni edellisessäSI. Ja edelleen vinkkinä; hanki elämä ja jotakin ihan oikeaa kehittävää tekemistä äläkä itke Tuksun tavoin täällä netissäSI. Käsittämätöntä miten aikuinen mies viitsii uhrata aikaansa miettiäkseen toisten peniksen kokoja ja penetroitumisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I live to please. otan kaiken palautteen mielelläni vastaan ja luonnollisesti teen kaikkeni, että saan oikeita lukijoita, samanmielisten sijaan. Jos minä ankea mies lopettaisin kirjoittamisen, niin mitä sinä sitten lukisit? Tänäänkin olet käynnyt jo kaksi kertaa kurkistelemassa, vaikutat vallankin innokkaalta fanilta. Toisten peniskirjoistusten lukeminen suoraan tarkoitaa, että sulla on elämää vaikka muille jakaa... Nyt kerrot ihan rehellisesti oletko koskaan laittanut tv-chattiin: "HAHA idiootit maksaa viestien lähettämisestä tänne. Hankkikaa elämä".

      Muuten kirjoituksesi oli ihan asiallinen, mutta en aio katsella vierestä, kun kritisoit penisten kokojen ja penetraatioiden miettimisiä. Jos en saa penetroitumisia ja kokoja miettiä, enkä blogiaNI kirjoittaan, niin eihän mulle jää mitään.

      Poista
    2. juuri näin. se on aika rankaa, kun kukaan ei ole kiinnostunut juuri sinun peniksestäsi. Myös miedän mielestämme on todella ilkeää, kun kukaan ei kommentoi kuinka me olemme penetroi...tai siis se vaikea sana! Siis nussineet, suomeksi. Kiitos Hesus taasen, kuten olet varmaan huomannut, emme ihan joka kommentiisi jaksa vastata, mutt siitä huolimatta olet idolimme! Tai jotain....

      Poista
  4. Älä vain muuta kirjoitustyyliäsi! Veikkaanpa, että tämä kriitikkoSI ei saavuta blogiinsa samaa lukijamäärää, mitä tietenkin jonkinlaisena mittarina voidaan pitää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se ole määrästä kiinni. Uskoisin, että hänen tuotoksiaan lukee oikeatlukijat, ei samanmieliset. Pitääkö kaikki vääntää rautalangasta...ziisus.

      Poista
  5. Nämä on pelkkää parhautta varsinkin näin kun itsekin olen mennyt perehtymään paremmin glamouriin. Siis netissä. Sitä mä en ymmärrä miks joku tulee kritisoimaan näitä koska nämä on oikeesti ihan totta.

    VastaaPoista
  6. Kaksi asiaa tuli mieleen. Voi Ilkka Kanerva -raasua, kun vieläkin tulee mainituksi Tunkeron teksteissä. Ja toinen: ketä kiinnostaisi lukea paljastuskirja jostain lappalaisesta nobodysta?

    VastaaPoista
  7. Pienessäkin kyläpahasessa elää ja asustelee vähintäänkin yksi (1) räkyttävä rakkikoira . TÄ ?

    VastaaPoista
  8. Pasko voisi tehdä nyt sen profiilin Faceen, jotta me himokkaat ihailijat voisimme niitä treffipyyntöjä lähetellä oikein kuvan kanssa. Eikös se helpottaisi huomattavasti karsintaa?

    Kiinnostavimmille voisi sitten lähettää tiedon yksityisviestinä mahdollisesta jatkoon pääsystä ja samalla ohjeistaa viittäkymmentä semifinalistia vaadittavista jatkotoimenpiteistä, kuten kuvankaappauksista verkkopankin tili- ja lainatiedoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä jos kuka olisin valmis "Suoraan pasko morsian"-formaattiin, mutta valitettavasti en ole yhteensopiva Facebookin kanssa :( En ole ollut sen flaskan asiakas enää satoihin vuosiin ja silti nauta jos toinenkin, joku kolonen märkänä tilittää elämäntuskaa jos ei nyt päivittäin, niin viikottain. Treffipyynnöt siis firmani keikkakalenteriin tai sähköpostilla.

      Poista
    2. Kerro nyt jotain kriteereitä, muuta kun se, että viivan alta täytyy löytyä positiivinen luku. Ilmeisesti pääkopasta täytyisi löytyä jotain rusinaa suurempaa, mutta millä se mitataan? Täytyykö olla ensin läpikäynyt Mensan testit?

      Entäs ne ulkonäkövaateet?
      Hyväksytäänkö puumailu, jos puuma on esim. 40v?

      Ajattelin nimittäin ehkä tarttua kehoitukseen ja laittaa sen treffipyynnön, mutta ei sitä aivan turhaan viitsisi lätätä kallisarvoista naamaansa likoon. - Koodari

      Poista
    3. Kriiteerini on: "todistettavasti vaginallinen". Kai sä tajuat, että oon ihan törkeen ruma ja kroonisesti tylsä? Siis tolleen doksina tiedoksi.

      Poista
    4. Olen huomannut, että keskimääräisesti ei niin kauniit miehet kompensoivat mahdollisen puutteen ulkonäössään muilla osa-alueilla, kun ovat tottuneet yrittämään vähän kovemmin :)

      Tota tylsyyttä en kyllä usko, paitsi tietty jos tarvitsee katsoa 14 tuntia päivässä futista tai naisten keilailua.
      Tässähän on kuitenkin valmiiksi jo yksi yhteinen harrastus, josta ei tosin kannata puhua ainakaan juuri maate mennessä.

      Mutta katsotaan, rohkaistunko... -Koodari

      Poista
    5. Jännityksellä jään odottelemaan mitä tuleman pitää!

      Poista
    6. Tulema piti, mutta jännitys jää(köh) :)

      Poista
  9. Tämä kuulostaa pilkun viilaukselta vaikka ei ole sitä, ihan oikeasti kiinnostaa, että onko tässä vaan matkittu sitä pölvästiä: Siis lukeeko tuossa alussa tarkoituksella "Johanna Tukainen", vai onko ii -kirjain vahingossa jäänyt pois? Jotenkin vain itseäni naurattaa mielikuva, että se ei osaisi itse edes nimeään kirjoittaa...

    Siltavuorikin on kuollut, joten hänen kanssaan samaan selliin joutuminen muuttuu astetta jännemmäksi elämykseksi, ainakin hajun puolesta. Toisaalta, voisi sitä joutua pahemmankin hajuisessa seurassa olemaan...... (Uristeille tiedoksi, että en vihjaa mitään, ja tämä koko kommentti on kirjoitettu vain, koska satuin saamaan Amerikassa hyvin tunnetusta seuraleikistä, pullonpyörityksestä, tehtävän!)

    VastaaPoista
  10. Harhar ja sarkasmia ja parodiaa jne. Ihan hauskahan tätä oli joskus lukea, mutta rivien välistä vaikuttaa hieman siltä, että vaarallisella tavalla seura tai kohde on alkanut tehdä kirjoittajan kaltaisekseen. Ehkä hieman kannattaa alkaa höllätä, jotta ei tule lähtöä itsellekin sinne psykiatriseen. Toisaalta, aina voi kai silloinkin pyrkiä hassunhauskaan autenttiseen matkimiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun olet joskus viihtynyt blogini parissa. Nyt kun tilanne on muuttunut, niin loogistahan olisi lopettaa lukeminen. Kurjaahan se väkisin olisi vierestä katsella, kun kirjoittajasta tulee Tukiainen. Puhumattakaan mieltäsi vaivaavasta huolesta mahdollisen laitoshoidon tarpeesta. Otan kauniit sanasi sydämeeni ja tutkiskelen sieluni tilaa kriittisesti.

      Mukavaa kesänjatkoa.

      Poista
    2. Ehkä myös kirjoittaja voisi joskus ottaa ihmisten palautteen vastaan ihan vaan palautteena. Niin kauan on hauskaa, kun kirjoittaja on fiksu, mutta kun astutaan samaan paskaläjään kuin Tukiainen, niin hauskuus alkaa kummasti kadota. Palaute oli pyyntö skarppaamisesta, joten sitä odottaessa - tai sitten joo, kadotessa. Käy tylsäksi, jos joutuu lukemaan miljoona kertaa -NI, huomiohuoraustekstarirevittelyitä jne. Pystyt parempaan.

      Poista
    3. No hitto. En osannut aavistaakkaan, että huomiohuorausviesteistä jollekin pahamieli tulee. En nyt oikeastaan tiedä mihin osaan kritiikistä minun pitäisi keskittyä ja/tai ottaa opikseni. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että jos sinusta yhtään tuntuu, että lukeminen ei ole ajankäyttösi arvoista, niin ihan suosiolla jätät lukematta. Ineternet on suorastaan täynnä huomattavasti parempaakin sisältöä, kirjallisuuden klassikoista puhumattakaan.

      Tähän mennessä olen antamastasi palautteesta ymmärtänyt seuraavat asiat:

      -Blogini oli aikaisemmin hauska.
      -Rivien välistä olet päätellyt, että alan muistuttamaan Johanna Tukiaista vaarallisella tavalla
      -Suosittelet "hölläämään", en tiedä mitä tuo tarkoittaa, mutta käsittääkseni tämä on kuitenkin palautteesi ensimäinen konkreettinen parannus ehdotus
      -Aavistelet, että jos jatkan vielä tovin hölläämättä, niin saatan itsekin päätyä psykiatriseen (oletettavasti viitataan Julian sairaala reissuuNI)

      En tiedä onko molemmat anonyymit sama henkilö, mutta kritiikki kuin kritiikki
      -Toinen konkreettinen parannusehdotus on ottaa palaute palautteena. En nyt suoraan osaa sanoa miten otin palautteen väärin alunperin, mutta ehdotat kuitenkin asenteenkorjaamista
      -Hauskaa on niin kauan kuin kirjoittaja on fiksu. En oikeen tiedä mitä tähän pitäisi sanoa, kun en minä ole itseäni fiksuna koskaan pitänyt. Blogista puhumattakaan.
      -Olen astunut ilmeisesti samaan paskaläjään kuin Tukiainen ja siitäkin syystä hauskuus vähenee silmissä. En tiedä mistä läjästä tässä nyt puhutaan, joten en myöskään asiaan osaa mitään sanoa, saati palautteesta ottaa opikseni
      -Taas konkreettinen parannusehdotus, eli pitäisi skarpata. Miten tätä skarppaamista pitäisi tehdä? Olisiko sinulla joku ihan oikea ehdotus tai toive miten voisin sinua ja muita lukijoitani paremmin palvella? Skarppaa nyt jätkä on ihan reipas aloitus, mutta en ole riittävän fiksu ymmärtääkseni mitä muutoksia toivoisit tekemisissäni tapahtuvan.
      -On ikävää jos sinulla tai jollain toisella on tylsää ja edelleen suosittelen, että et vaan jatkossa tuhlaa aikaasi sisältöön, joka ei sinua miellytä. Kannattaa lukea sellaisia juttuja, joista itse tykkää.
      -Tuntuu, että olet kyllästynyt "NI" päätteeseen. En oikeen tiedä mitä tuohon sanoa. En usko lisänneeni NI-käyttöä merkittävästi, mutta voi kai se olla mahdollista.
      -Olet pahoittanut mielesi "huomiohuoraustekstareista". Kuka noilla tekstareilla mielestäsi huoraa huomiota ja miten se tapahtuu? Ei noita viestejä ole mitenkään erityisesti tätä blogia varten tuotettu. En ole niiden kirjoittelemiseen osallistunut. En ole niille antanut erityistä palstatilaa tai mainostanut skandalina. Mielestäni olen vain laittanut Tunkin käymää kirjeenvaihtoa nähtäville. En tiedä kuinka monet kokee nämä tekstarit samoin kuin sinä, mutta en edelleenkään ymmärrä mitä ja kuka niillä huoraa. Tunkin häiriökäyttäytymisen laajuutta niiden näyttämisellä käsittääkseni on yritetty tuoda esiin tai ainakin tarkoitus oli.
      -Pystyn mielestäsi parempaan <--- Kiitos luottamuksesta.

      Poista
  11. On tää plöki mun ainoa lohtu nyt kun thö Suurin mut tiputti FC-kavereistaan kun ei tykännyt jostain kommentistani! Ja näätälaumoissakaan en enää kulje, pieniä sopuliseurueita vain on joissa kaksi tai kolme karvajalkaaNI!

    VastaaPoista