lauantai 31. elokuuta 2013

Tunkki-uutiset 31.8.

23.8. Tuksu oli keikalla Ravintola Rallissa Helsingissä, lauantaina 24.8. puolestaan Ravintola Artussa Artjärvellä. Totuttuun tapaansa maailmantähti jäi Artjärvelle pariksi päiväksi lepäämään keikkojen jälkeen, SeiskaLiveen raportoitiin muunmuassa kuinka paikallisista lampaista on tehty makkaraa. Tiistaina matka jatkui "suoraan lampaiden keskeltä juristin kyydissä Venäjän rajalle."


Lappeenrannassa 27.-28.8. vietetty aika hyödynnettiin mm. hankkimalla uusi koira edellisten kolmen takavarikoirun tilalle -elokuun alussa Iltamakasiini oli uutisoinut Johannan tekevän kaikkensa saadakseen huostaanotetut koiransa takaisin. Kaksi koirista oli Johannan mukaan karannut takaovesta, kun Ruotsin sukulainen oli jättänyt oven auki, kolmas oli viety kun Johanna ei ollut kotonakaan.


Kaikkensa tekevä Tukiainen tiedotti hankkeistaan myös Dollsien sivuilla:

Nimi: Johanna Tukiainen


20.08.13 11:38 pm



HENKiLÖKOHTAINEN ViESTI E*** 
V***LLE "eläinsuojelusta" 

Tekisi mieli sanoa nyt sellaiset sanat kyseiselle E***lle, että mut varmaan pidätettäisiin niiden takia taas kerran!!!!! Ensinnäkin ihana E***, tulet maksamaan tästä ja kovat rahat!! 
Ensinnäkin juristini lähettämä kirje minulle kauttasi oli: "Etsimme koirille sijaisperheitä ja jos emme löydä niitä, joudumme lopettamaan kaikki koirat. " 

Ensinnäkin, minä lopetan sinut E*** V***, ennenkuin sinä lopetat yhtäkään koiraani!!!!! 
Laitan vaikka pommin koko Viikkiin jossa vapautan myös häkeissä olevat eläimenne! 

Kukaan ämmä ei määrää tässä maassa että koirani otetaan huostaan ilman mitään kunnon syitä saati että uhkailet vielä heidän lopettamisellaan!! 

Kuten sanoin jos en saa omia perhernjäseniäni takaisin niin uusi mieheni tulee lopettamaan sinut E***! Ja onneksi mieheni sattuu olemaan turvallisuusalalla, kuten sanoin hän vaikka pippurisuuttaa sinut kuoliaaksi, ei voisi vähempää kiinnostaa saatanan akka!!!!!
Kaikkensa tehnyt Tukiainen odotti viikon ja osti itselleen uuden perheenjäsenen Lappeenrannasta. Hymy uutisoi saaneensa uudesa koirasta silminnäkijähavaintoja junasta 28.8. ja jo parin päivän päästä Metropoli uutisoi virkavallan olleen perjantai-iltana tekemisissä Tukiaisen kanssa. Johanna oli koirineen ja seurueineen saapunut Ravintola Windsoriin, haastanut riitaa toisen seurueen kanssa ja Johannan seurassa ollut mieshenkilö jahtasi ravintolan tuoli käsissään nuorta miestä joka ei suostunut tarjoamaan olutta. Tuolimies oli kuitenkin ehtinyt poistua paikalta poliisien saapuessa 10 minuuttia myöhemmin paikalle.
Iltalehti 28.8.2013

28.8. uutisoitiin Iltalehdessä Johannan saaneen 20 päiväsakkoa virkamiehen vastustamisesta. Johanna oli 5. kesäkuuta katoottisessa tilassaan päivittänyt SeiskaLiveen lähtevänsä itsemurhauinnille, poliisipartio oli hätäkeskuksen ilmoituksen perusteella käynnistänyt etsinnät Tukiaisen löytämiseksi, Ruorimiehentieltä löytynyt Tukiainen vastusteli voimakkaasti  ja päätyi käsirautoihin. Mielenosoitus jatkui jalkavoimin. "Partion saadessa Tukiaisen poliisiauton takaovelle, yritti Tukiainen potkaista vanhempaa konstaapelia jalkoväliin, osuen kuitenkin reiteen, rangaistusmääräyksen teonkuvauksessa sanotaan." Voimakeinoista tuohtunut Tuksu oli vaatinut poliisipartiota myös etsimään tämän matkapuhelimia, jotka oli jätetty rannalle uimaan mennessä. Loppuviikosta Jollaksen Valintatalon seinälle oli ilmestynyt "kadonnut/varastettu" -ilmoitus, Johanna teki jälleen kaikkensa saadakseen varastetun omaisuutensa takaisin.


Yöuinnista kertyi maksettavaa yhteensä 860 euroa.


28.8. ilmestyneessä Hymyn painoksessa (syyskuu 9/2013) oli lisäksi kolmen aukeaman juttu Johannan edesottamuksista ja mm. varsin kattava rötöslista.



Tulossa


Dollsien päiväkirjan mukaan lauantaina 31.8. pitäisi olla keikka Kaarinassa. Tauskikin on luvannut olevansa paikalla.
Nimi: Johanna Tukiainen 21.08.13 5:48 pm


KEIKKALISTAA TÄLLE SYKSYLLE SEKÄ TÄSMENNYSTÄ ELÄINSUOJELUKIRJOITUKSEEN 

- 23.8.2013 Ravintola Ralli, Helsinki 

- 24.8.2013 Ravintola Arttu, Artjärvi 
- 31.8.2013 Hovirinnan Rantaravintolan syyskauden avajaisbileet, paikalla mm. Tauski Peltonen. 
Keikasta on tulossa menestys ja Rantaravintolan henkilökuntakin on innoissaan.



ToosaTV:n Cristal Snow ja NikoLa puolestaan julkaisevat maanantaina tuutin täydeltä (taas) Tuksua, linkistä voikin jo katsoa lyhyen teaserin maanantain jaksosta.
"ToosaTV rakastaa kohublondejaan. Emme voi sille mitään.
Ensi maanantaina nähdään kuinka rahat loppuu, mutta apu löytyy lompakon pohjalta, kun parodioidaan näiden glamourprinsessojen elämää Kukkaron Herraksi -ohjelman siivin."


Julian kosmetologiopinnot etenevät vauhdikkaasti, silminnäkijähavaintojen mukaan Julia on koko elokuun aikana nähty todistettavasti ainakin yhtenä päivänä koulussa. Tupakalla.



edit.
Illalla Johanna rantautui Laajasalon ostoskeskukseen, Kapteenin Kajuuttaan. Hymyn päätoimittajaa vastaan on taas suuria tunteita ja Dolls-päikkyyn on ilmestynyt 31.8. klo 22:11 varsin kattava läpileikkaus siitä mitkä asiat Tukiaisella on tänään pielessä.

Koko demonisen tiliotteen voi lukea suoraan lähteestä, tässä kuitenkin muutama katkelma:

Minua on painettu nyt niin paljon alaspäin ja solvattu kaikintavoin, perheeni sotkeminen kaikkeen oli viimeinen pisara minulle. 


Joten kun kerran halusitte sotaa, niin sitä te saatte. 
"Paljastuskirjan" julkaisemisen jälkeen, joka on täyttä valetta ja roskaa etukannesta takakanteen asti, kirjoitan ITSE omaelämäkertakirjani ja tässä tulee pieniä alkupaloja kirjastani, johon tulee myös meheviä paljastuksia, jotka ovat TOTTA eivätkä missään rahankiilto silmissä kirjoitettua pask....... 
No niin, lähtekäänpä nyt siitä sitten, että Hymy lehden nykyisellä päätoimittajalla Mika Lahtosella on montakin luurankoa kaapissaan, mutta annan hänelle maanantaihin asti aikaa vastata minulle! Jos sitä vastausta ei ala tulemaan, niin täältä alkaa satamaan kaikkea, mistä et olisi ikinä halunnut kirjoitettavan!!!!!! Tullaan nyt kuitenkin siihen, mitä tapahtui OIKEASTI Kanerva skandaalissa. 
MINÄ EN OLE VÄKIVALTAINEN IHMINEN, ENKÄ OLE RIKOLLINEN. Minusta yritetään leimata sellaista Matti Nykäsen tapaan, mutta olen kaikkea muuta. 
Minut on monet pettänyt joko rahanahneuksissaan tai muussa hyötymismielessä. 
Olen uskovainen ihminen ja minua ei loppujen lopuksi pelota mikään muu kuin Jumala! 
Minua ei pelota mikään Hymy lehden päätoimittaja Mika Lahtonen joka puhuu täyttä paskaa, joka on itse hakattu monta kertaa ja joka on osallistunut itse vakaviin rikoksiin (tässä tapauksessa hyvin ironista, että kyseessä on myös entisen Alibi lehden päätoimittaja.) Katsos vaan, kun Lahtonen ei kirjoittanut mitään parin vuoden takaisesta Jollaksen kotimme törkeästä murrosta!!!! Katsos vaan, kun Lahtonen perehtyy vain minun "rikoksiini" joista suurimman osan on itse keksinyt omasta päästään tai johdatellut ihmisiä. 
Joku on sotkenut Tukiaisen perheen "kaikkeen"... Näädät tietysti muistavat mm. sen, kuinka "joku" antoi Iltalehdelle haastattelun isoäitinsä kuolemasta. Omaelämänkertakirjasta löytyy ensimmäiset maininnat flaskan päiväkirjasta jo toukokuulta 2008 joten on vain ajan kysymys koska tämä 5 vuotta työstetty teos saadaan painoon ja markkinoille. Johanna ei ole väkivaltainen ihminen eikä rikollinen, vaikka ehdotonta vankeutta määrättiin viimeksi toukokuussa ja reilun viikon kuluttua koittaa seuraava käräjäsalin jumalanpalvelus, 10.9. käsitellään mm. ex-aviomiehen lukuisia pahoinpitelyitä. Flaskan päiväkirjassa ilmestynyt tilitys keskittyy hyvin paljon Hymyn päätoimittajaan,jonka Tukiainen pahoinpiteli lokakuussa 2010. Raivokohtauksensa syyksi Tukiainen kertoi seonneensa, kun ei päässyt Lahtosen kanssa luksushotelliin yöksi. Viittaukset Lahtosen "vakaviin rikoksiin" tarkoittavat varmaankin mm. sitä, kun Lahtonen ei heinäkuussa vaatimuksista huolimatta toimittanut rättisitikkaan bensaa.

Kapteenin Kajuutta on lauantaisin auki kello kolmeen asti. Facebook on laulanut koko rahan edestä.

XXX XXX
Johanna, ei kukaan muista enää Kanerva-casea.
Johanna Mia Mari Tukiainen
Kyllä ihmiset muistavat sen tässä sukupolvessa loppuelämänsä ja minun negatiivinen julkisuuteni lähti siitä liikkeelle. Haluan kaikkien tietävän, että kyseessä oli Hymy lehti joka jupakan aloitti, vaikka minua on uhkailtu asiasta.
Johanna Mia Mari Tukiainen
Lukekaa uusin paljastustekstini osoitteesta: http://www.dollsdancers.fi/ kohdasta "päiväkirja." Siellä pieniä alkupaloja siitä, mitä tulevaan omaelämäkertakirjaani tulee joka on itse kirjoittamani! Nyt LOPPUI TÄMÄ SAATANAN SOLVAUS TÄHÄN PAIKKAAN!!!!!! 
Johanna Mia Mari Tukiainen
ps. Kun sä Mika Lahtonen saat potkut hymyltä, niin mä voin ottaa sun paikan lehden vetäjänä! ja vedän sen ihan eri suuntaan! 
Johanna Mia Mari Tukiainen jakoi käyttäjän Only yOu can hear my sOul kuvan.
I wanna run away........somewhere when I can live in peace with my love and with my dogs, nobody putting me down and nobody telling lies about me. Please God, hear my pray. 

2 kommenttia:

  1. Mitähän otsikoita Hymyssä tuon jälkeen olisi...? "Minä en kuulu linnaan vaan Arto" "Hakkaan eläinsuojelijan" "Arto nuoli hyvin pillua mutta on ruutana" "Miksi Julia pääsee Miamiin mut mä en?" "Terveys-Hymy: Laihdun kavitaatiohoidoillaNI" "Ike pilasi elämäNI" "Sikamikaex petti minua" Ennustuspalsta: "Tuksu tapaa miehen ja näädät, siitäs saatte"

    T. Cassie, Paskon bestis

    P.S. Mä tuun ensi maanantaina sun ikkunan alle. Pitää vaan käydä kavitaatiohoidoissa ja haastaa oikeus oikeuteen juristieNI avulla. IsäNI on täysin samaa mieltä ja vaimoNI.

    VastaaPoista
  2. PapaBear on tuottanut riipasevaa tekstia FC:hen. Pitäsköhän keskustan lukaaliin alkaa vetää taas sähköjä....

    VastaaPoista