tiistai 24. syyskuuta 2013

FC 24.9.

Päivitys 23:45

Lauantain Lahden keikasta on uutisoitu ainakin Hymyssä, Starassa ja Metropolissa.

Johanna Tukiainen on nähty keikoilla vaihtelevassa kunnossa, mutta viime viikonloppuna Lahdessa heitetty show pistää kysymään, missä on ravintoloitsijan vastuu esiintyjästään.
Tukiainen saapui paikalle Renkomäkeen myöhässä ja hätkähdytti jo pelkästään kostyymillaan: hän oli vetänyt päälleen lähinnä verryttelyasua muistuttavan asukokonaisuuden. Pitkä irtotukka oli poissa, jalassa erikoisen värikkäät sukat ja kengät, jotka tuntuivat päätyneen jalkaan ”joltain ja jostain”.
Johannan kasvot vaikuttivat siltä kuin hänet olisi pahoinpidelty tai hän olisi tullut hammaskirurgisesta operaatiosta.
-Hän vaikutti kovin pöhöttyneeltä naamastaan ja hänen ässänsä suhisivat kuin hampaansa menettäneellä. Se oli sanalla sanoen ”pulimummomeininkiä”, yleisö päivittelee.
Suomalainen kohujulkkis Johanna Tukiainen on pääsemässä tulevaisuudessa pienelle pakkolomalle, mikäli hänelle jo aiemmin langetettu vankeustuomio pannaan täytäntöön. Siihen saakka Tuksu kuitenkin keikkailee ympäri Suomea. Viikonloppuna hänen esiintymisensä kuvattiin videolla Lahdessa.
Verkossa leviää parhaillaan YouTubessa julkaistu video, jossa Johanna Tukiainen nähdään esiintymässä Lahdessa sijaitsevassa Ravintola Renkomäessä. 23 minuuttia kestävä video on traagista katsottavaa, ja se kertoo kohujulkkiksen nykyisestä tilanteesta enemmän kuin tuhat valokuvaa. Monien huulilla lienee videon katsomisen jälkeen kysymys siitä, milloin Johanna Tukiainen saadaan hoitoon.
Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Johanna Tukiaisen keikkavideo on surullista katsottavaa (Metropoli.net)

Johanna Tukiaisen keikasta viime sunnuntaina Lahden Renkomäessä kuvattu 23-minuuttinen video on surullista katsottavaa ja kertoo kaiken kohublondin nykytilasta.
Huppariin pukeutuneen Tukiaisen puhe kuulostaa sekavalta ja hän ääntää s-kirjaimet voimakkaasti suhisten. Ennen varsinaista esiintymistä Johanna tilittää ravintolan asiakkaille elämästään ja eroon päättyneestä avioliitostaan Arto Länsmaniin. Kun varsinainen esitys alkaa puheen päätteeksi, keikalla myös voimakkaassa humalatilassa oleva Johannan ystävä Jarna alkaa tanssahdella Johannan laulaessa kappaleitaan.
Tämä traaginen video tuo selkeästi esiin millaisessa olotilassa kohublondi Johanna Tukiainen on tällä hetkellä.
Videosta uutisoi ensimmäisenä Stara.fi.

Kaikki ylläolevat artikkelit ovat siis tästä 23-minuuttisesta YouTube-videosta, joka on kuvattu lauantaina Lahden keikalla.



Eilisen "tihrusilmä" -kuvapostaukseen oli 2.2 poistuttua tullut jatkokommenttia:


Puoliltapäivin Julia päivitteli lähtevänsä Jassun kanssa shoppailemaan, kello 19 aikaan tämä tieto on rekisteröitynyt myös Johannaan.


Helsingissä on elämänkirjat sekaisin, vaatteet on poistettu ja lestadiolaisuus tulee pahasta. Tähän postaukseen tulee kommenttia koko ajan lisää kiihtyvällä tahdilla, päivittelen sitä mukaa kun Johannakin.

edit 22:30, jatkoa ylläolevaan.


edit 23:45, Jullen seinä toimii taas markkinointikanavana.


Joku olikin jo näätinyt kyseisen piparkakkutalon alkuperän, kuvassa on Minni Hiiren talo Disneyworldissa.

10 kommenttia:

  1. Jossu sit pakkas muuttokuormaan verkkarit ja hupparin! Lopuissa säkeissä oli... Mitä!?!?

    VastaaPoista
  2. Joe, please come back I miss you!!1!1!!

    VastaaPoista
  3. miks mun nimi on edellisessä postauksessa?? poista se niinkun joku oli jo siitä sanonut sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MIksi sun nimi on edellisessä postauksessa? Oletettavasti olet Tea "ei Tunkki mitään tehnyt, asia on jo sovittu - kyllä se teki - ei se tehnyt - annan haastattelun paikallislehdelle - eikö tunkki voitas jo unohtaa tää - jatkan silti asian puimista seiskan Livessä" Heinonen?

      Siksi sun nimesi siellä varmaan on, että olet jurrissa varastanut Johannan kengän ja sen jälkeen sekoillut kohtuu reippaasti asian tiimoilta pitkin nettiä. Jos olisit kysynyt "voisinko poistaa", olisin niin toki tehnyt, kun se sinne on epähuomiossa luultavasti jäänyt. Nyt kun Tunkkina rupeet asiasta huutomerkin kera käskemään, harkitsen, että lisään sen muihinkin kohtiin. Ihan kuriositeettinä mainittakoon, että jos julkisesti kirjoittelet omalla nimelläsi Facebookiin tai Seiskan liveen, on se silloin julkista. Saan ihan lain mukaan nimesi mainita. Journalisti ystäväNI mukaan asiasta on olemassa korkeimmanoikeuden ennakkopäätöskin. Tokihan näissä Tunkkiskeneissä on ollut tapana "ylimääräisten" ihmisten nimiä suttailla ja niin olen myös minä tehnyt. Sinunkin nimesi olen sutannut monesta kohtaa, kun olet kaapinut kasaan sen oman kuusi minuuttia parrasvaloissa ja pitkin nettiä sekoillut asian tiimoilta kimasempana kuin Tunkki koiriensa panemista katsellessaan.

      Ystävällisin terveisin: Joe "Toivottavasti jatkossa löydät omat kenkäsi" Pasko

      Poista
    2. Nimesi onkin näemmä jo sutattu. Ennen kuin joku alkaa ihmettelemään olenko kännissä tai onko huono päivä, niin en ole ja ei ole. Ihan tarkoitin tuon sellaisena "kortsu ei auta seuraavana päivänä" henkisenä vinkkinä. Ihan Julia Tukiaisena ei kannata narista, jos itse on omalla nimellään asiaa puinut pitkin nettejä, välillä kännissä.

      Poista
  4. Nyt tämä on jo liian surullista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Sairas mikä sairas. Ei mielisairaalle/alkoholistille halua nauraa tai irvailla, kunpa saisi apua, vaikka ei tietenkään itse sitä tiedosta tarvitsevansa. Jos on oikeasti ihan pihalla, sitä ei itse tajua.

      Poista
  5. No nyt tuli taas asiallista Paskoa! Hienoa. :) Lisää dokseja kehiin. Olemme siirtyneet seuraavan vuorokauden puolelle, joten iltapäivän kansliapäätöstä odotellessa.

    VastaaPoista
  6. Minne on hävinnyt Joe?

    VastaaPoista
  7. lisää näitä postauksia.. ei jumalauta rehellisin ja paras blogi!!! kaikkea hyvää johannalle mutta kyllä näyttää olevan jo aika menetetty tapaus

    VastaaPoista