perjantai 13. syyskuuta 2013

Tuksun viikkokatsaus

FAQ nro 1 vastaus - kyllä, Joe on elossa, täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Pahoittelen, Nugis tässä vain päivittelee.

Sitten asiaan, kulunut viikko on ollut jälleen aktiivinen niin keikkailun kuin yksityiselämänkin osalta.
KEIKKAA PUKKAA ENEMMÄN KUIN KOSKAAN,MINUSTA ON PÄÄASIA ETTÄ IHMINEN TEKEE TYÖKSEEN SITÄ MITÄ HALUAA TEHDÄ JA MISTÄ NAUTTII!!!!   (Dolls-blogi 4.9.13)
Kuluneella viikolla keikkaa onkin riittänyt. Viime viikolla uutisoitiin mm. Tukiaisten isän kirjeestä tyttärelleen, maanantaina puolestaan Hymyn toimittaja oli paikalla katsomassa kun isä hääti Johannan ulos Jollaksen kodista poliisivoimin. Johanna on tiettävästi ollut häädöstä hyvin tietoinen ja silti tämä käytti maanantaiaamunsa postaamalla Facebookiin ja SeiskaLiveen ...noh, Tuksua.

Sunnuntai-illalla puoliltaöin:

Vielä maanantaina aamuyöstä on lähinnä oltu huolissaan siitä, kuinka Diapam ei enää auta, isä on seonnut.



Joko Johanna on jatkanut saumattomasti alkuillan, yön ja aamun tai sitten Jollaksessa on nukuttu muutama tunti Jack Nicholsonia odotellessa. Pahin kiukku ehti kuitenkin laantua ja aamulla SeiskaLiveen on postattu kuvia kengistä, siskoksista ja koirasta kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Klo 10:01, kuva kengistä:
Näyttävät sulkakengät lahjana Julialta MiamistaKun elämässä on paljon murheita, kauniit tavarat, kosmetiikka yms. lohduttavat edes vähän. Ja lyhyessä tukassa en viihdy ollenkaan, blondi pidennys vaan takaisin!
Klo 10:07, kuva kengistä:Lempivärini ja makea leopardikuosi alaosaEi siitä mihinkään pääse, mutta kyllä hiustenpidennys, rusketus ja meikit kaunistavat kaikkia naisia.
Klo 10:11, vanha valokuva siskoksista:Rakkaat siskokset Julia ja JohannaYstävämme asuntoautossa matkalla siskokeikalle. Julian täytyy nyt keskittyä kouluunsa ja sairautensa hoitamiseen, joten otan muita tyttöjä rohkeasti esiintymään!
Klo 11:47, vanha valokuva Nassu-koirasta:Esikoiskoirani 3v. Nassun kuva yleisön pyynnöstäTämä suloisuus oli myös mukana talvihäissäni pikkuruisena pentuna ja TV5 ohjelmassa. Nasu menee nyt ulos ja toivottaa kaikille hyvää työpäivää!

Kauniita kuvia olisi varmaankin postattu enemmänkin jos poliisit eivät olisi tulleet keskeyttämään.
Poliisi soitti asunnon ovikelloa puolen päivän jälkeen, jolloin virkavallalle vastattiin oven läpi, ettei Johanna ole paikalla. Poliisi kuitenkin vaati päästä sisään ja viipyi siellä noin 20 minuuttia. Johanna oli kuin olikin sisällä. Paikalle soitettiin punainen farmaritaksi, joka vei kohukuningatten paikalta. (Hymy.fi)
Johanna lähti punaisen farmaritaksin kyydillä toivotettuaan SeiskaLiven lukijoille hyvää työpäivää. Nassu-koiran piti varmaankin lähteä Johannan muuttokuorman (=kaksi muovikassillista ruosteisia stringejä) mukana, mutta toisin kävi.



Siitä tosin ei ole edes varmuutta onko ylläolevaa videota kuvattu maanantaiaamuna Jollaksessa, vai kenties joskus aiemmin. Seiska nimittäin sekoitti uutisessaan jo häätöpäivänkin, väittäen Johannan saaneen häädön jo sunnuntaina.

Ex-managerikin kiirehti ottamaan osaa suojattinsa alamäkeen:

Seiska muisti maanantaina kiittää Johannaa myöskin "kesän huonoiten pukeutuneet suomalaisjulkkikset" -listallaan.


Kohublondi JOHANNA TUKIAINEN kehui heinäkuisen rapujuhlamekkonsa olleen aito Dior, jonka joku mies oli joskus ostanut hänen siskolleen Julialle. Aito tai ei, muovinen vyö ja suttuinen meikki saivat kokonaisuuden näyttämään halvalta. Tuksu kertoi myöhästyneensä juhlista käytyään kampaajalla, mutta se ei kyllä näy tästä takkupehkosta! Ajatus oli hyvä, mutta totetus välttävä.



Jo iltapäivällä kahden aikaan Johanna on päässyt raportoimaan uskovaisten lähimmäisenrakkaudesta Facebookiin.

Julia-sisko herää illalla pahoittelemaan sitä että sisko kenkäistiin niin nopeasti ulos Jollaksesta. Mutta ei hätää Johanna, sisustetaan se sinun Albertin kompostisi porukalla kuntoon.

Seiskaan ehdittiin alkuillasta antamaan vielä pikkuista haastattelua kristillisessä hengessä.

Tanssijana ja laulajankin uraa tehnyt Johanna Tukiainen kertoo Seiskalle lopettavansa eroottissävytteiset tanssikeikkansa.- Muutamia mokauksia lukuunottamatta niin aloitan nyt uuden linjan esiintyessä. En aio näyttää paljasta pintaa enkä vedä topless-keikkoja. Nuoremmat tytöt saavat hoitaa tanssimisen ja aion itse keskittyä laulamiseen, Johanna kertoi.- Vedän pientä eroottissävyistä keikkaa ja laulan, niin en ymmärrä, miksi se on skandaali? Ymmärrän kyllä, että olen uskovaisesta perheestä ja hyvin liberaali, enkä pidä uskovaisista, jotka lyövät muita raamatulla päähän. En itsekään tee sitä, Johanna kertoo.

 Sitten lähteekin merilaulu lentoon ja Facebook käy kuumana


Tiistaiaamulla koittava oikeudenkäyntikin alkaa selkeästi jännittää aamuyöllä kahden aikaan.

Joku laittoi Pasko-flaskan terveiset junasta menemään myös Johannalle, kiitos siitä, flaska sai makeat naurut an saajille:

Samalta aamulta on vaikka kuinka paljon materiaalia. Arto kuuluu vankilaan, isäni on psykoosissa, koko yö on vietetty Facebookissa ja muistettu tulevaa oikeudenistuntoa. Tuksun peruskaava, kun itse jäädään kiinni palavan auton vierestä tulitikut kädessä, sormi osoittaa naapurin tontille kuinka siellä on poltettu koko talo.

Aamuyöllä lähtee itsarikortit kehiin.

Kuuden aikaan:


Lämmiteltyään tiistaiaamun keikkaansa riittämiin Johanna ei saapunut oikeuteen ajallaan. Sekä molemmille Tukiaisille että Länsmanille oli asetettu uhkasakko saapua oikeuteen, Länsman oli paikalla ajoissa ja jutteli faniensa kanssa rennosti. Seiska uutisoi "noin kymmenen fania" käsittäneen yleisön "isoksi joukoksi faneja":
Helsingin käräjäoikeudessa käsitellään taas tänään Johanna Tukiaisen ja Arto Länsmanin kärhämöitä. Johannaa ei ole vielä oikeustalolla näkynyt, mutta hyväntuulinen Arto saapui paikalle ajoissa.
Hieman erikoiseksi tilanteen oikeustalolla tekee se seikka, että oikeudenkäyntiä on saapunut seuraamaan iso joukko faneja.
-Olemme täällä ihan vain fanittamassa. Paikalle piti saapua yli 50 ihmistä, eräs kameran kanssa aktiivisesti kuvannut mies kertoi Seiskalle. 
Paikalle on saapunut toistaiseksi noin 10 fania. Arto on kirjoitellut aktiivisesti nimmareita ja suostunut kimppakuviin.
Johannan myöhästymisestä uutisoitiin niin Seiskassa kuin Hymyssäkin:
Johanna Tukiainen saapui tänään Helsingin käräjäoikeuteen, jossa on määrä käsitellä hänen ja ex-aviomiehen välisiä jopa parin vuoden takaisia nujakointeja.
Johannaa syytetään kahdesta pahoinpitelystä ja yhdestä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Ex-aviomies vastaa puolestaan yhteen pahoinpitelysyytteeseen.
Käsittelyä jouduttiin siirtämään, sillä Tuksu myöhästyi tapansa mukaan paikalta. Tällä kertaa hän saapui 35 minuuttia myöhässä. Mukaansa hän oli ottanut taustatanssijansa Jarnan. 
 Seiska uutisoi, kuinka Johannakin saatiin saliin.
Johanna Tukiainen saapui juuri Helsingin Käräjäoikeuteen vastaamaan pahoinpitelysyytteisiin. Noin 40 minuutin odottelun jälkeen oikeuden puheenjohtaja tyytyi toteamaan, että jatkossa tullaan käyttämään virkavallan apua, jos Johannaa ei saada ajoissa paikalle. Oikeudenkäynti saatiin juuri käyntiin, vaikka paikalle todistajaksi kutsuttua Julia-siskoa ei ole vielä saatu oikeussaliin.
Tukiainen raahautui saliin maailmantähtien tyyliin: repsottavissa housuissa, pinkissä koira-hupparissa, siniset aurinkolasit silmillään ja pinkit kumpparit jalassa.
 ©: Nipsu Nieminen
Puoliltapäivin Seiska uutisoi käräjäsalista:
Tuksun kohuväite oikeudessa: Arto yritti tappaa minut! 
Johanna Tukiainen puolustautui äsken oikeudessa, kun hänen syytettiin muun muassa purreen Artoa kasvoista usean minuutin ajan.
-Arto kävi kimppuuni ja ryhtyi kuristamaan minua. Hän huusi, että "saata**n h***a, nyt sä kuolet!" Minulla ei ollut muuta mahdollisuutta, kuin purra häntä poskesta, koska ilman sitä, en olisi nyt täällä tänään, Tuksu kertoi.
-Olin sokkitilassa, järkyttynyt ja minulla oli trauma, Johanna luetteli tuntemuksiaan.
-Artolla oli tappointo päällä. Näin hänen silmistään, että nyt oli tosi kyseessä, Tuksu jatkoi.
-Soitin hätäkeskukseen, jonka jälkeen Arto juoksi kuin jänis karkuun asunnosta, Tuksu kuvaili.
Puoli kahden aikaan Seiska uutisoi jo vaaditusta tuomiosta:
JUURI NYT: Syyttäjä vaatii Johanna Tukiaiselle tuntuvaa ehdotonta vankeutta!Helsingin käräjäoikeudessa ollaan ehditty loppulausuntoihin. Syyttäjä Miska Kuoppala vaatii Arto Länsmanille lyhyttä ehdollista vankeutta pahoinpitelystä, mutta Johannan tilanne on tukalampi. Syyttäjä nimittäin vaatii Johannalle peräti 6 kuukauden ehdotonta lisätuomiota!

SeiskaLiven käyttäjä ÄmTee oli kasannut mukavan tiiviin paketin Tuksun tähänastisista tuomioista, suosittelen tutustumaan.

SeiskaNews päivitti lyhyen videon oikeussalin ulkopuolelta:


Arto kommentoi Hymylle oikeudenkäyntiään:
Johannalle luettiin syytteet kahdesta pahoinpitelystä ja haitanteosta virkamiehelle. Hänen ex-aviomiestään Arto Länsmaniapuolestaan syytettiin yhdestä pahoinpitelystä. Oikeus antaa tuomionsa myöhemmin.
Hymy sai tänään Arton kommentit.
-Mä olen helpottunut, kun tämä käsittely on nyt ohi. Oikeudenkäynti Johannaa vastaan meni toisaalta hyvin, mutta toisaalta huonosti. Huonosti siksi, että minullekin vaaditaan ehdollista rangaistusta, Arto pahoittelee Hymylle.
-En ole ikinä todellakaan kuristanut Johannaa. En ole koskaan tehnyt hänelle mitään muuta väkivaltaa kuin kerran tuupannut hänet lumihankeen, Arto haluaa tähdentää Hymylle.
Syyttäjä on vaatinut Johannalle peräti kuuden kuukauden linnatuomiota. Artolle vaaditaan vain ehdollista.
-Kyllä Johanna ansaitsee sen puolen vuoden linnatuomion, ehdottomasti, Arto toteaa painokkaasti.

Tuksu vietti lopputiistain mediahiljaisuudessa, baareissa notkuen. Keskiviikkona puolestaan uutisoitiin pikkusisko Jasminen roolista Maatilan Prinsessa -ohjelmassa.

TV5 esitteli hetki sitten syyskauden pressissään yhden uuden tosi-tv-sarjan Maatilan Prinsessan päätähdistä.
Hän on Jasmine Tukiainen, Johanna ja Julia Tukiaisen pikkusisko.




Johanna ei aikaillut vaan sätti siskoaan, missäpä muuallakaan kuin Facebookissa.

 Samalla muistettiin myös vedota kunnioittavasti poliiseihin.




Kun torstaiaamun Facebook-päivitykset on saatu alta, alkaa Johanna järjestämään tavaroidensa hakua Jollaksesta.

Ja tässä lähtee vasta eka lasti tavaroitani muutossa!

12.09.2013 17:22
Tää on vasta alkua, mulla on vaatteita, kenkiä ja muuta tavaraa että siihen suorastaan hukkuu! Kalliita merkkilaukkuja jne. Jne.





Torstaina olisi pitänyt olla keikka Club Simossa, mutta staraan ei saatu yhteyttä.


Perjantaina puolestaan myydään S-koon likaisia esiintymisvaatteita.

Seiska ehtikin jo uutisoimaan pyykinpesusta.
Johanna Tukiainen muutti - kaverit pesevät pyykit!Viihdeuutiset 13.09.2013 16:52Kohublondi Johanna Tukiainen häädettiin vanhempiensa Jollaksen-asunnosta maanantaina 9. syyskuuta. Hän muutti torstaina (12.9.) uuteen asuntoon, jossa on noin 70 neliötä ja se sijaitsee Helsingin keskustassa.
- Vain yksi ystäväni oli auttamassa.  Hän järjesti kaiken ja oli muutenkin todella ripeä. Tällä hetkellä ystäväni auttavat minua muun muassa pyykinpesussa, Johanna kommentoi.
- Sisareni Julia ja Jasmine, joka on tällä hetkellä Suomessa, niin heistä ei ollut yhtään mihinkään, Johana kertoo turhautuneena.
Johannan isä Markku Tukiainen sai tarpeekseen esikoisensa käytöksestä viime viikolla ja lähetti hänelle Facebookissa avoimen kirjeen. Tämän jälkeen Markku hääti tyttärensä Jollaksesta poliisivoimin.

Julia-sisko lähti tänään perjantaina mittaamaan verensokerimittarin pattereita sairaalaan. Hymy uutisoi:
Hymyn saamien tietojen mukaan kohublondi Johanna Tukiaisen Julia-sisar on hetki sitten kiidätetty hoidettavaksi Meilahden sairaalaan Helsingissä.
Ambulanssi saapui Jollaksen Takilatiellä sijaitsevaan asuntoon joitakin tunteja sitten ja ensihoitajat veivät Julian mukanaan, Hymylle kerrotaan.
Tiettävästi kyse on Julian vakavasta diabeteksesta, jota hän ei ole saanut hoitotasapainoon.
Julia on joutunut turvautumaan ambulanssikyytiin kaiketi jo viisi kertaa lyhyen ajan sisään.
Jokin aika sitten Hymy kertoi tapauksesta, jossa ambulanssi kutsuttiin Jollakseen, koska Julia oli tuntenut itsensä huonovointiseksi ja hänen diabetesmittaristaan oli patterit lopussa.



Paljon on tapahtunut viikon aikana ja runsaasti kaikkea pientä jäi nyt julkaisun ulkopuolelle. Tällä hetkellä Tuksu&co. on Kuusankoskella keikkailemassa, toivottavasti sieltä saadaan raporttia julkaistavaksi. Koirista Nassu, Madeleine ja Esmeralda ovat ainakin SeiskaLiven päivitysten perusteella keikalla mukana.

10 kommenttia:

  1. Kiitos! Kylläpä kehtasittekin pitää meitä jännityksessä ja huolissamme! Meinasin jo alkaa psykoosista upeasti laihtua!

    VastaaPoista
  2. Uh, on kyllä ihan elähtäneen transun näkönen toi Julle tuossa kuvassa. :P

    VastaaPoista
  3. https://lh3.ggpht.com/-F7uDBgA-3rg/UjNeZCH9_7I/AAAAAAAAAO4/P1LDuSl8V8Q/s1600/09-10+oikeustalo-look.jpg Miks rasmuksen lauri oli tuolla kans?

    VastaaPoista
  4. Kuulema Hilman päivät päättyneet kun ollut kassissa ja Tunkki kännissä kaatunut sen päälle. Kellään tietoa onko tää totta? Miksei niitä hiton koiria nyt vaan voida ottaa pois tolta iljettävältä eläinrääkkääjältä??? :(

    VastaaPoista
  5. Enemmän näkisin todennäköisenä että tässä on sekoitettu Viljo ja Hilma keskenään. Viljon päälle jompi kumpi Tuksuista kaatui, koiralla murtui luita.

    Uusi koira, Madeleine, voi toki tarkoittaa että Hilma on saanut lähdöt, koska samoin meni Esmen hankinta. Viljon katoaminen vaiettiin kuoliaaksi, pari viikkoa ja uusi koira oli kassissa.

    Oikein varmaa tietoa Hilman sijainnista ei ole. Toivottavasti koira voi hyvin.

    VastaaPoista
  6. http://vimeo.com/74716396

    VastaaPoista
  7. Viljon tiedän sijoitetun uuteen kotiin. Ei ole sekoitettu Hilmaa ja Viljoa, vaan nimenomaan olis nyt tässä ihan hiljattain kaatunut sen päälle, Viljohan vissiin tipahti sylistä ja jalka murtui eikä Tunkilla ollut varaa pistää tonnia lääkäriin niin kasvattaja uudellensijoitti sen. Ja en tiedä tota Hilma-juttuakaan varmaksi, mutta tämmöisiä huhuja nyt liikkuu... Eipä se mikään yllätys olis kun Tunkilla tuntuu muutenkin olevan vaikeuksia kännipäissään olla kaatumatta koiriensa päälle, johan tästä on videotakin kun meinaa Bonzolle käydä huonosti.

    VastaaPoista
  8. Taas viikko päivityksestä. :( Pitääkö tässä itse alkaa googlailla? ;)

    VastaaPoista
  9. Merilaulu raikaa joka päivä korkeammalta kuin koskaan, mutta Joe ei kirjota enää mitään?!? :(

    VastaaPoista