maanantai 18. helmikuuta 2013

Absoluuttinen keikka - Ravintola Feltbayssä

Muistin virkistykseksi, 4.2.2013 julkaistusta iltamakasiinin artikkelista:
- Olen kantapään kautta saanut oppia, miten tärkeää on diabetespotilaalle insuliininkäyttö. Nyt se on alkanut rutinoitumaan mutta tarkkana saa edelleen olla. Säännöllinen ruokavalio on hyvin tärkeää tässä sairaudessa ja iltapiikki kaikista piikeistä tärkein.  Positiivinen asia on se, että olen laihtunut 20 kiloa ja olen vanhoissa Miamin matkojemme mitoissa ja saan silti herkutella ja syödä lihomatta.
ja
- Aluksi oli inhottavaa piikittää itseään. Enää en joudu sairaalaan tämän vuoksi. 
Ennen keikkiä oli jopa pistetty facebookkiin pikkusen optimistisesti raittiuslupaus:






Mikäs tässä ollessa.
Lasi täynnä, homo alla ja sormi kärsässä
No, yötyöhän on rankkaa ja pitäähän diabeetikonkin janoonsa juoda. Eli keskari sieraimeen ja drinksua huuleen, glamouria Miamin mitoissa. 

Iltahan meni ihan niin kuin arvata saattaa. Julle tuli paikalle jo valmiiksi jurrissa, illan mittaan kiskottiin lisää ja lopuksi soiteltiin ambulanssi pihaan, kun Korsetti numero yksi oli taas vaihteeksi sen verran soossissa, että verensokerit pisti jarrua ihanan keikan lopuksi.


Jokaisen suomalaisen pitäisi kyllä nähdä hiero-sisko-mun-tissiä-karaoke livenä. Verorahoistahan nämä spektaakkelit maksetaan, kun pihassa päivystää valmiiksi poliisi ja kotimatka hoidetaan ambulanssilla. Suosittelen lämpimästi, voittaa ihan 10-0 minkä tahansa lätkämatsin tai elokuvan.

Kännissä kannattaa itsekin tosin olla, selvinpäin voi olla vaikea päästä fiilikseen. Ottaen huomioon, että kumpikaan ei osaa laulaa, eikä tanssia.


Jo huulesta näkee, että nyt kannattaa lopettaa se huutelu.

Tukiaisethan pitää tosiaan nähdä livenä, muuten kosketus glamouriin on lähinnä teoreettista. Yleensä keikat alkaa päiviä aikaisemmin kovalla facebook hehkuttelulla mutta varsinaisesti lavalle tullaan noin kolme tuntia myöhässä. Matka Jollaksesta voi kestää yllättävän kauan ja koskaan ei tiedä millaisella miehityksellä show lopulta vedetään. Keikan piti alkaa kymmeneltä, itse lähdin vasta klo 22.20 kohti bussipysäkkiä, tuksuthan ei ole edes omissa hautajaisissaan ajoissa. Siskokset ei pettänyt tälläkään kertaa -  keikka alkoi yhdeltä.



Lavashow on loppuun asti mietittyä, jopa kuuro tajuaa missä mennään, koska tunnelmaa yleisössä nostatetaan heti alusta asti käsimerkeillä. Spiikkaukset on myös huikeita: "yleisö saa sellaisen shown jonka ansaitsee" ja "jos joku huutelee, niin Julia potkasee naamaan". Ei tätä matskua missään muualla pääse kokemaan.

Tällä kertaa Mansikki ja Diabeetikko Unplugged vedettiin kahden homo-extraajan kera. Immonen oli taas huikea, huulet törröllään joras kovempaa kuin kumpikaan siskoksista. Se tosin ei paljon vaadi, kun Julle oli niin lärvit, että voltti ois voinnut vahingossa lähteä ihan millä hetkellä tahansa ja Johannalta oli unohtunut pikkuhousut kotiin ja siksi setti meni käsi persettä peitellen. Johtaja Virtanen toimi tuolin pehmusteena ja keskari-miehenä, tärkeä osa mitä tahansa showta.
Kuuuuuka sieltä kutitteleepi tisuliaNI?
Mitenkään Arton kihlautumiseen liittymättä Johannallakin oli paljastus, Demoninen hotellihuoneen häpäisijä ja Mansikki on taas kihloissa. Nyt vaan sitä sikiötä tekemään esileikin voimin, mielikuvitusraskaus tulille ennen kuin lumet sulaa. Artoa ei tällä kertaa juuri solvattu mutta toisaalta olihan Arto saannut aikaisemmin viikolla Jossulta  tekstiviestillä tiedon: "näin susta unta ja heräsin orgasmiin". Se on kyllä kurjaa kun lukuisista väkivallanteoista, henkisestä väkivallasta ja jopa tukholmassa saakka sattuneesta Iskän auton bensakanisterin puhkomisesta huolimatta herätään keskellä yötä. Onneksi sentään lohdutuspalkintona tulee orgasmi.
No sisko tietenkin! Ihan vaan kristillisesti nänniä tälleen sensuellisti.

Näin tarttuu herpes
Keikathan yleensä koostuu myöhästymisestä, jossun laulusetistä ja sillä aikaa kun Mansikki vaihtaa vaatteita biisien väleissä, Julle vetää dolls-koreografiat hurtsin biiseihin. Erotiikkaa riittää kun jompi kumpi siskoista hieroo toisen tissejä, jompikumpi homoista saa tuntea silikoonin lämmön poskellaan tai joku onneton yleisöstä saa huuliherpeksen ja paskaa polvelleen.

Vähän on tosin epäselvää mitä tällä siskoserotiikalla  oikeen haetaan... Siis meinaan, että onko jonkun mielestä eroottista katsoa kun 34-vuotias, solakka, lähes satakiloinen tanssijatar ronkkii siskonsa tissiä? Siis jotenkin näin taviksena on vaikea nähdä missä olosuhteissa voisin päätyä hieromaan siskoni utareita satojen ihmisten edessä.

Sodoma ja Gomora - Ravintola Feltbayssä
Toisaalta en myöskään ehkä strippaisi isäni edessä rapujuhlien merkeissä - samalla kun viereisessä huoneessa diabeetikko vihannes laukee taas totaalisesti ja ambulanssia odotetaan saapumaan. Erotiikkahan on ihan kiva, siinä missä Miamissa tehdyt kotipornotkin mutta missä se raja menee? Ei ole sairasta jos ei käytetä sähkötyökaluja? Kahden kesken Jollaksessa voi sitten toteuttaa niitä fantasioita vähän vapaammin?

Jos Iskältä kysytään, niin tämä jokaiselle tyttärelleen tissit maksanut nallekarhumainen herrasmiehän toki on ottanut asiaan kantaa facebookissa:

Jos homouden ja lesbouden rehottaminen on varma merkki yhteiskunnan rappeutumisesta, jopa Sodomasta ja Gomorasta, niin mistähän se mahtaa kertoa, että Jollaksessa asustelee siskokset, jotka estottomasti hieroo ristiin iskän maksamia tissejä tai kiskoo tukkaa toistensa päästä? Toinen näistä hartaista kristityistä väärinkäsittää tavaraa kaupasta, varastaa pillereitä kavereidensa laukuista ja mittauttaa verensokerinsa mielummin ambulanssissa kuin omatoimisesti.

Ilmastoitu on tietenkin kivempi
Toinen sisko, se järkäleen kokoinen meni juuri kihloihin homon kanssa, uskoo ennustaja-Railiin ja karmaan, on tuomittu useista pahoinpitelyistä, varastelee illanvieton ohessa farkkuja ja aurinkolaseja ja tälläkin hetkellä lisää tuomioita odottaa oikeudenkäyntiä. Lääkkeitä ja viinaa menee reilusti ja tällä hetkellä keikkakiertueen jäsenistä 100% on ainakin bi-seksuaaleja. Ehkä homouden ja lesbouden rehottaminen kertoo eniten siitä, että taksisi on saapunut Takilatielle?

Uskonnolliset kannanotot sikseen, takaisin keikkailuun. Asut oli taas ihania, niinkuin on saatu lukea. Tätä massiivista tourneeta varten on tilattu melkeen viidelläkympillä rytkyjä internetistä. Jossulla oli taas uutta ja vanhaa niskassa, pikkuhousut jäi ilmeisesti kotiin ja mikään ei tietenkään sopinu oikeesti päälle.


Yleensä mä käännän nää roiskeet kainaloon
Tämä on kyllä huikeeta. Kaupan mallilla näyttäisi ihan pilkulliselta mekolta, jossa on esiliina. Johannan päällä pilkulliselta vaaleanpunaiselta jätesäkiltä, johon on yhdistetty turvavaljaat ja nenäliina.

Julialla oli jostain ihmeellisestä syystä korsetti oikein päin, tosin ilmeisesti matkanvarrella oksu, kuola tai MacDonalds tippunut rinnuksille.

Johannahan sen tietenkin parhaiten muotoili blogissaan:
"Julia näyttää aika rajulta Las Vegas Showgirl tytöltä mustassa niittitopissaan ja musta-pinkissä tyllihameessaan, ja Make Up Storen voimakkaassa fuksian värisessä Pandora nimisessä High Light värin huulipunassa. "
Aika raju tyllihame ja antiikkipatinoidut pikkuhousut.
Ns. Las Vegas-luukki















Loppuun pieni kevennys, Johanna alkaa pikkuhiljaa ymmärtämään miksi sille ollaan kateellisia:




Näitä kuvia katsottuani, en edelleenkään ymmärrä mistä kukaan muu kuin nälänhädästä kärsivä voisi olla kummallekaan kateellinen. Osta nyt Johanna seuraavaksi siskollesi ja itsellesi uudet pikkuhousut, niin palataan asiaan.

12 kommenttia:

  1. Tuksujen keikoilla on yhtä hyvät todennäköisyydet kaapata ilmainen fanilevy kuin saada artisteilta monoa. Julia kävi yleisöön tuollakin keikalla käsiksi, ei tullut louboutinia silmien väliin mutta kahta metriä lähemmäs uskaltautuneet sai lämmintä kättä. Seuraavalle keikalle tilanne varmasti korjataan, ennen esitystä venytellään jotta polvi nousee ja "THIS IS SPAR-- TUKSUUU!!" -huuto kajahtaa reippaasti mikrofoniin kun innokkaimmat potkitaan takaisin ruotuun.

    VastaaPoista
  2. Huomaa että Johku on ostanut ton sinisen korsetin itselleen, Julia ei täytä kuppeja. Mikä on aloittelijan moka korseteissa...aina tulee ostaa sellainen joka menee päälle niin ettei tissit huku jonnekin korsetin syvyyksiin.

    Johanna taas jatkaa jännää "Lyödäänkö vetoa että saan tän L-koon mahtumaan päälleni?"-peliä. Joepaskon kuvaus on täydellinen...tuhdimman naisen ykkössääntö: osta vaatteita jotka sopii päälle, ei telttoja tai sellaisia jonka päällä on Michelin-ukon näköinen.

    VastaaPoista
  3. Todellakin. Tuon mallitytön esiliina peittää koko etupuolen kun taas Johkin nenäliinä ei peitä mitään...

    VastaaPoista
  4. Vuoden blogipalkinto tänne!!!!1 Tuomaristo kiittää: hyvää suomen kieltä, runsaita aineistoesimerkkejä ja seitinohutta sarkasmia.

    VastaaPoista
  5. *lähteevaihtamaanpikkuhousutjoihintirskahtihiemanpissaakunnaurattiniinpaljon*

    VastaaPoista
  6. Ei helvetti, tuo pikku housu kuvan olisin halunnut olla näkemättä. XD (menee oksentamaan...)

    VastaaPoista
  7. Joo toi pikkarikuva oli liikaa mullekkin, mutta nähty mikä nähty ja koskaan en sitä mielestäni pois saa pyyhittyä :(
    Muutoin tämä blogi ansaitsisi kyllä jonkun journalistipalkinnon.

    VastaaPoista
  8. Siis kumman siskoksen tuo alushousukuva on? Ja missä otettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jullen tietenkin. Jos se olisi johannan vakosesta, niin näkysihän tuossakin rajauksessa vatsamakkaraa runsaasti. Missä otettu? No siellä Feltbayssä, keikantuoksinnassa. Silloin kun se keikka oli.

      Poista
  9. jos se ois tuksun kuva nii noi kalsarit ois ruskeat :D

    VastaaPoista
  10. VigRX Addition is one such male enhancement add-on,
    a blend of strong lifelike ingredients the duration of your phallus, but too the width.
    Better your depressed on that point is outstanding, you'll own firmer and stronger erections.

    Here is my homepage; site

    VastaaPoista
  11. RRRAkastan tätä blogia!Älä anna kusen nousta päähän,jatka samalla linjalla!Ihan parasta viihdettä.

    VastaaPoista