maanantai 4. helmikuuta 2013

Yö-meikkaajan aivotuksia

http://johannatukiainen.seiska.fi/2013/02/04/showkeikkamme-upean-laihtuneen-siskoni-julian-kanssa-meni-aivan-loistavasti/

Johannalta taas kovaa pohdiskelua. Neljän melkeen-laudaatturin ylioppillas pistää taas luun kurkkuun kateellisille. Johannahan tunnetusti on vaatimaton, eikä mielellään korosta itseään tai saavutuksiaan. Johanna toki brändää jatkuvasti itseään ja siskoaan ja tästä syystä "Diabetes nro 1" mainitaan tässäkin kirjoituksessa. Omalla tavallaan kiva myös katsella sivusta kuinka kieli elää. Suomessa arvioidaan olevan 500000 diabeetikkoa mutta todennäköisesti vain yksi "diabetes nro 1"-potilas ja takuulla vain yksi ihminen, jolla diabetes on osa identiteettiä.

Sitten mehukkaisiin sitaatteihin:

Ööh……jos nyt vielä kerran toistan tämän, niin olen ylioppilas erittäin korkeilla arvosanoilla, lisäksi olin yksi luokkani parhaimpia lukiossa, samoin mm. Helsingin diakonisessa ammattikorkeakoulussa jossa opiskelin sosionomi/diakoni linjalla ja sain aina kaikista kokeista täydet 5 pistettä. En jaksanut suorittaa kuitenkaan koulua loppuun asti, mutta minusta naiselle riittää ihan hyvin tällainen juttu kuin minulla on: YO-meikkaaja, Joe Blasco konsulentti ja yksityisyrittäjä, sekä artisti. Ja se, että olen osannut brändätä itseni ja nimeni tässä maassa, kertoo jo itsessään siitä, etten voi olla tyhmä (ainoastaan tyhmät ihmiset eivät tätä ymmärrä.)

Helsingissä ei ilmeisesti kuitenkaan ole diakonista ammattikorkeakoulua, diakonia-ammattikorkeakoulu tosin löytyy Sturenkadulta, kyllähän brändätty yrittäjäkin erehtyä voi, itseään kehuessaankin. Yo-meikkaaja varmaan on kirjoitusvirhe ja tässä on haettu yö-meikkaajaa, jälkihan Johannan naamioissa on parhaimmillaan hämärässä, mieluusti kokonaan pimeässä. Yksityisyrittäjä tarkoittaa tätä dolls dancers toiminimeä, jonka CEO ja ainoa työntekijä Johanna on. Yrittäjäuran ehkä merkittävimpiä henkilökotaisia saavutuksia on epäilemättä Johannan ennätysajassa maksamat veromätkyt. Toiset yritykset maksaa veronsa ajallaan, Brändätyt yritykset tekee ennätyksiä mätkyjen maksuaikatauluilla. Johanna tosin on myös artistina ainutlaatuinen. Ehkä maailman ainoa esiintyvätaiteilija, jonka tuontannon merkittävin, melkeinpä ainoa jakelukanava on Youtube. Johanna myös säännöllisesti julkaisee virtuaalisia teoksia. Näistä hiteistä ei kuulla kuin blogissa, osaa purkitetaan vuosikausia.

Mitä tulee muuten perheeseeni, niin ei siitä sen enempää kuin että molemmat vanhempani ovat akateemisesti koulutettuja, kauppatieteiden maistereita, Julia on myös ylioppilas (tässä maassa mielestäni jo se on meriitti koska koulu on niin vaativaa) ja hän on käynyt englanninkielisen lukion. 

Julia saattaa toki olla ylioppilas ja onhan se koulu varmasti vaativaa jos opiskelija ei edes siskonsa holhouksessa saa korsettia päälleen oikein päin. Jokainen voi miettiä millainen esiintymisen palo pitää olla päällä, että onnistuu laittamaan korsetin päälleen kylki edellä. Kateellinen vaatevalmistaja ei ilmeisesti lähettänyt sarjakuvaformaatissa käyttöohjetta tähän korsetti nro ykköseen.
Anti tällä kertaa oli vähän kevyttä ja kokemus jäi kuivahkoksi, koska Johannalle tyypilliset vertaukset hänen ja maailmantähtien välillä suorastaan huuti poissaolollaan. Tästä esimerkki loppukevennyksen omaisesti edellisesta kirjoitelmasta:

Tämä on uskomatonta kun juuri aiemmin viittasin siihen, että luen Jordanin omaelämäkertakirjaa ja hän on saanut käydä hirveän raskaita asioita läpi, joista monet ovat hyvin samanlaisia kuin minulla (lehdet syyttivät julkisesti häntä, että hän synnytti vammaisen lapsen koska oli juonut alkoholia raskauden aikana), hänen ex-poikaystävänsä myivät lehdille ns. Kiss and Tell tarinoita hänestä suhteiden loputtua (eli kertoivat lehdille parisuhteen yksityiskohtia kuten seksielämästä ja jutut olivat vielä suurimmaksi osaksi täyttä valetta), keikkamyyjä (agentti joka buukkasi Jordanille mallintöitä) huijasi häneltä melkein kaikki rahat ja valehteli jne. jne.

Nämä hyvin samankaltaiset asiat mistä Johanna puhuu, rajoittuu tietenkin siihen, että Johannastakin on joskus kirjoitettu lehdissä ja Johanna yleensä on tukevasti humalassa. Johannahan ei ole synnyttänyt lasta, vammaista sen enempää kuin tervettäkään. Kerran tosin valehteli olleensa raskaana, ehkä tämä mielikuvitussikiö oli jollain tavalla vammainen, koska viinaa kului myös tämän keksityn raskauden aikana?

Niin nopeaa kauppamiestä tuskin on olemassakaan, että Tukiaisten siskoksista kerkee Kiss and tell tarinoita myymään uutisena, koska Johannahan raportoi itse aktien yksityiskohdat blogissaan, häät myytiin tv-kanavalle ja entiset miesystävät ei vuosienkaan jälkeen pääse tyttösistä eroon, vaan vuosikausia tilitetään unia myöden miten on kova kaipuu, vaikka teksti yleensä alkaakin "Hän ei halua olla julkisuudessa" tai "hän ei tykkää, että hänestä kirjoitetaan". Valehtelemisenkin Johanna hoitaa tyypillisesti itse.