keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Hallelujah, kunnianloukkaukseni etenee raskaaseen tutkintaan

Nyt on ilo ilmoittaa historiallisesta hetkestä hamraassa Suomessa. Vuodesta 2008 saakka tehdyt raskaat rikostutkinnat on vihdoin edennyt syyttäjälle. Tuhansia sivuja uristeilleen tulostanut Tunkki sai vihdoin asiaa todistettavasti vietyä eteenpäin. Kyllä nyt on hyvä olla, usko oikeuslaitokseeNI on palautunut. Legendaariset eri uristien, syyttäjien ja tunteikkaiden poliisien ponnistelut on vihdoin palkittu. Skandinaavista blondia ei ole jätetty heitteille ja syyttäjä on vihdoin ottanut kantaa oman kansan naiseen kohdistuneeseen, vuosia jatkuneeseen ajojahtiin.

Diabeettisesta rakkauslaulusta tehtiin raskas rikosilmoitus, epäiltynä Herra I ja Arttuuro, tuo lapin romantiikan tinkimätön ammattilainen, josta Puksutin haki eroa Annikki Länsmanin edessä heti kaksi viikkoa häiden jälkeen. Super salaisista lähteistäni, sain nyt wikileaks tyyppista dokumenttia ja haluan jakaa sisällön, lähinnä  varoituksena muille raskaaseen herjaamiseen syyllistyneille.

Lähettäjänä tässä eeppisessä dokumentissa on Helsingin syyttäjänvirasto.Asianomistajina tässä youtube-skandaalissa on Tukiainan Mia Mari Johanna ja Immonen Juha Petteri, eli syystä tai toisesta Diabeetikon kunniaa ei ilmeisesti ole ennakkotiedoista poiketen loukattu ollenkaan. Ei vaikka Tuija Järvinenkin oli kauhuissaan, kun sokeritaudille nauretaan. Epäilty rikos on KunniaNIloukkaus.

Syyttäjän päätös: *Rummun pärinää*..... Määrään, että esitutkintaa ei toimiteta.

Perustelut: 

Tutkinnanjohtaja "herra tunteikas konstaapeli" on esittänyt, ettei asiassa toimitettaisi esitutkintaa. 
Käytettävissä olevan aineiston perusteella arvioituna, jos esitutkinta toimitettaisiin ja jos rikokseen liittyvät näyttö- ja oikeuskysymykset saataisiin syyksilukevan ratkaisun edellyttämällä varmuudella esitutkinnassa selvitettyä, tulisin jättämään syytteen nostamatta vähäisyysperusteella. 
Ilmoitustietojen mukaan "ilkeä trubaduuri" on yhdessä toisen henkilön kanssa loukannut asianomistajan kunniaa esittämällä asianomistajia herjaavan musiikkikappaleen, joka on julkaistu 7 päivää-lehden viihdeuutisissa sekä Internetin Youtube-sivustolla. 
Asianomistajat ovat julkisuudenhenkilöitä, joten heidän tulee kestää varsin ankaraa heihin kohdistuvaa kritiikkiä ja kommentteja. Videon sanoituksen solvaavuus on vähäistä, eivätkä kaikki kohdehenkilöt ole yksilöitävissä videosta sellaisella tarkkuudella, että heidät yksilöinä voitaisiin kappaleesta tunnistaa. Asianomaiset voivat itse pyytää, että video poistettaisiin Youtube-sivustolta. 
Epäilystä rikoksesta ei vakiintuneen oikeuskäytännön perusteella ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa. Epäiltyä rikosta on sen haittaavuus huomioon ottaen pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä. 
Tärkeä yleinen tai yksityinen etu ei myöskään vaadi syytteen nostamista. 
Tämä päätös ei sisällä kannanottoa siihen, onko epäilty syyllistynyt siihen rikokseen, josta ilmoitus on tehty.
Jaha... Ihan ensimmäisenä tulee mieleen, että sähköshokkilaitteiden käyttäminen on vittu laitonta... koulukiusaajat. Kateellinen syyttäjä ei selvästikään ole Östermalmin paremmista piireistä, koska ei pienessä aivossaa ymmärrä, että Tuksun etu on synonyymi tärkeälle yleiselle ja yksityiselle edulle. On se kumma, että kun tehdään laulu oman kansa naisesta, niin mitä tekee syyttäjä? Ei saatana yhtään mitään. Ihme pelle, kun kerrankin on saatu ilmoitus tehtyä, niin sitten asia jätetään siihen. En kyllä ymmärrä tällästä ollenkaan, itse olisin tuominnut vähintään kuudeksi vuodeksi vankeuteen ja siihen päälle tuntuvat korvaukset munuaisaltaiden rasittumisesta.

6 kommenttia:

  1. Arvon herra P., jäätte historian kirjoihin maailman ensimmäisestä Tuksuleaks-casesta.
    Siis mimimimita -ttua, onko Suomen poliisivoimatkin jo kateellisten näätien vallassa? Herra tunteikas konstaapeli purkaa katkeruuttaan omasta ruskean-polkkatukkaisesta ja kenties silmälasipäisestäkin puolisostaan suoralla oikeusmurhalla ja ihmisoikeusrikoksella! Strasbourghiin yhteys nyt ja heti!
    Onni onnettomuudessa - tästä järkytyksestä ei ehkä missinnäköinen sisko toivu niin, että huomenna kykenisi isääähin kanssa Ruoholahteen asti. Jollas kun on, hei, toisella puolen kaupunkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vetoja otetaan vastaan, onko Julia riittävän terve piileskelemään pimeässä saunassa ja poseeraamaan (mahdollisesti) varastettujen rehujen edessä uudessa tukassaan, mutta munuaisaltaistaan niin vioittunut, että oikeuteen saapuminen on mahdotonta. Saako Juliakin ruokamyrkytyksen, joka kestää huomisesta klo 13:sta mahdollisesti jopa illan totuus vai tehtävä peliin? Entä McKultakello, tuleeko maailman paras mies oikeuteen. Elämme jännittäviä aikoja!

      Poista
    2. Julle käynyt tänään kuulemma lääkärissä...

      Poista
  2. Mua vähän harmitti, kun homma lössähti ennen esitutkintaa. Pitänee skarpata seuraaviin viisuihin mennessä. Ja eikös Vainion Ile ynnä Asikais-Ristokin tekaisseet herjaavan kipaleen seiskaan? Raskas tutkinta poikia odottaa ja syyttäjää puuduttaa kuunnella teoksia. Kiroaa ammatinvalintaansa vielä.

    T. Hra I

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä blogista, teet huikeaa duunia!

    VastaaPoista
  4. Tuija Järvinen ja Tuksu veivaa samaa, tässä Järvisen miehen metsästys ilmoitus :D Järvinen ex-manageri on nyt Kuopiossa missimammana tekemässä uutta 50.ttä uutta uraansa :DD

    Etsin älykästä miestä!
    Ajattelin laittaa tälläisen julkisen miehenhakuilmon. En tiedä, onko kukaan bloggari tehnyt tätä aiemmin, mutta minä olen nyt ainakin yksi tien raivaajista. Yksi läheiseni (nainen) tapasi aikoinaan vain pääosin renttuja ja luusereita, eikä hyvää miestä sitten tahtonut millään osua kohdalle.

    Sitten eräänä päivänä hän laittoi miehenhakuilmon paikallislehteen ja sieltä heti tärppäsi. Keski-iässä oleva nainen sai, kun saikin
    rehellisen, kiltin ja varakkaan miehen itselleen. Laittaa ruokaa, hellii ja vie ulkomaille. Nyt ajattelin kokeilla, kävisikö minulla
    yhtä hyvä flaksi. Mitään ei ole ainakaan minulla menetettävää…,kun miestä ei nyt näköpiirissä ole. Yhtä tapailin, mutta hän osoittautui lopulta epäluotettavaksi rentuksi ja naistennaurattajaksi selkäni takana.

    AIKUINEN NAINEN ETSII ELÄMÄNSÄ SIELUNKUMPPANIA

    Millaista miestä sitten etsin? Tärkeät pointit ovat: ehdoton rehellisyys minua ja häntä itseään kohtaan, avoimuus, huumorintaju,
    sosiaalisuus ja ÄLYKKYYS. Tästä viimeisestä en tingi yhtään. Ihana keskustella ihmisen kanssa, joka tietää globaalistikin eri asioista,
    eikä elä missään pienissä ”nyhveröpiireissä.” Tuleva mieheni voisi olla esim. yrittäjä tai miksei musiikkipiireistäkin tai näyttelijä,
    menestyvä hänen tulee olla jokatapauksessa. Luuserit älköön vaivautuko tai koulukiusatut! Sorry. Hakemuksia otetaan toistaiseksi
    vastaan……( osittain huumorilla, mutta tosissaan). Mies voi olla mistä vain (kotimaa Suomi), kunhan ei Pöljältä, heh. Huumoria!

    ILMOITUS POHJOIS-SAVON LEHDESSÄ

    Itse asiassa laitoin jo Pohjois-Savon lehteen ilmoituksen yli viikko sitten ja vastauksia on tullut jo 28 kappaletta! Aion käydä ne
    erittäin tarkasti läpi ja valita vain ne parhaalle kuulostavat ja tuntuvat vaihtoehdot. Tarkoitus on tavata sitten mahdolliset
    miesehdokkaat Kuopiossa ja päiväsaikaan. Varmuuden vuoksi siksi, koska aina joukossa voi olla joku psykopaatti, pelleilijä tai vain
    maksullista seuraa hakeva mies. Yksi maksullista seuraa suoraan hakeva mies siellä jo ainakin oli.

    EN AIO TEHDÄ DEMI MOOREJA

    Teen samalla tutkimusta asiassa. Miesten nimiä en mainitse ym., koska se ei ole oikein ja hakijat tuskin ovat julkkiksia ennestään.
    Julkisuus ei kylläkään ole este asialle! Miehen tulisi olla mielellään vähintään 40-vuotias. En aio tehdä Demi Mooreja….heh. Se ei haittaa kuitenkaan, vaikka mies on jonkin verran nuorempi. Yleensä mieheni ovat olleet järestään minua nuorempia, ei sillä. Innolla odotan, mitä tuleman pitää.Täytyyhän tähän harmaaseen syksyyn jotain piristettä ja jännitystä itselleen keksiä, ja toki romanssi, kiihkeäkin on todellakin tervetullut! Minun uusi meili-osoite näkyy sivullani: www.tuijajarvinen.com. VAROITUS: Pyydän, ettette tee mitään herjaavaa tai uhkaavaa, koska ne kiikutan suoraan poliisille. Varmaan tämäkin ilmoitus saa todennäköisesti joitakin pelleilijöitä ja kiusaajia liikkeelle. ( kopioitu suoraan Järvisen blogista. miten lieneen edistynyt tuo tutkimus...haloo, mikä tutkimus?! :/

    VastaaPoista