torstai 21. helmikuuta 2013

Tuntien puhelu Urban MacGyverille

Johannallahan on sellainen tapa, että kun itsellä on pikkusen pahamieli, vähän on taas tullut myöhästyttyä kolme tuntia keikalta tai kustua raiteille, niin juuri silloin tulee joltain kansainväliseltä kontaktilta puhelu. En tiedä mitä muuta näissä puheluissa käydään läpi mutta yleisesti kai ne on sellasta "soitin jossu sulle ihan vaan puhuakseni sun tisseistä, tukasta ja muutekin siitä silkasta ihanuudesta, joka susta huokuu". Eli Johanna täysin estoitta siis liekittelee itseään mutta koska sellanen olisi mautonta, Johanna vaan raportoi mitä joku muu siitä sanoi. Siis kukaan ei ole sanonut yhtään mitään, puheluita ei ole tullut ja nämä ihmiset ei luultavasti Johannalle edes vastaisi.  

Vähän kai tässä tarkoituksena on saada lukija ajattelemaan, että olenpas minä tyhmä kun en johannan vatsamakkaroille, iskän ostamille muovitisseille tai edellisen omistajan päässä viimeksi pestylle tukalle lämpene. Vaikka kansainvälisesti niitä rakastetaan enemmän kuin Sibeliuksen teoksia ja Kimi Räikköstä yhteensä. Nämä puhelut siis tulee hyvin usein tosiaan ulkomailta, siis joku Miamin heppu viiden vuoden takaa ihan spontaanisti vaan tarttuu puhelimeen ja levittää ilosanomaa. 

Miami, tuo tuhansien tissien ja pornotähtiluukin luvattu maa edelleen muistaa Johannan. Siellä varmaan continuumin rappukäytävissä säännöllisesti purskahdetaan itkuun, kun mieleen taas hiipii se kylmä tosiasia. Johanna onkin suomessa, Miami vaan tuntuu niin tyhjältä ilman. Kaikki se silikooni ja takkuinen tukka on tuhansien kilometrien päässä, kylmässä suomessa. Siellä on lähes satakiloa glamouria, eikä se takapajuinen kansa osaa edes arvostaa millainen aarre siellä Takilatiellä asustaa. Katusoittajat tarjoaa vain pientä lohtua kaihoisalle mielelle, vaikka jatkuvasti toivelistan kärjessä on apinamies. On siellä se Pedro, joka esiintyy opaskoiransa Hulian kanssa, otti itselleen silikonitissit ja ajoi viiksensä tuodakseen lisää autenttisuutta esitykseensä, mutta eihän se tietenkään sama asia ole.

No tällä kertaa puhelu tuli Ruotsista, ei tietty Miami mutta kutienkin glamour-asteikolla noin kolmesataa kertaa kuumempi paikka kuin joku käpykylä Suomi. Urbanhan se sieltä soitteli ja vaikkei enää yhdessä ollakaan, niin halusi kuitenkin muistuttaa Johannaa siitä miten mieletön tyyppi se on.

Urbanhan on siis Johannan itsekeksimän formaatin löytö. Tämä onnenpyörän ja läskille morsian konseptin yhdistävä, mullistava visailu/action ohjelma, jonka tarkoituksena oli löytää Jossulle sulhanen. Johanna otti taas kymmeniä, jopa satoja hakemuksia vastaan ja deittaili sitten vaan parhaita näistä kandidaateista. Deitit tapahtui tietenkin iltapuvussa ulkomailla, hienoissa ravintoloissa ja hotelleissa. Suomessahan Johanna käyttää pääsääntöisesti verkkareita ja joutuu maksamaan itse ruokansa macDonaldsin drive-in:ssä. Formaatin ehkä suurimmaksi ongelmaksi muodostui kuitenkin jo hyvin alkumetreillä se, että kukaan näistä kymmenistä deiteistä ei halunnut tulla kuvatuksi millään välineellä.

Urban oli sitten kuitenkin ilmeisesti formaatin voittaja, koska muista namusedis...herrasmiehistä harvemmin kuullaan. Urban ei olekkaan mikä tahansa perus ruotsalainen, vaan hard core yritysjohtaja. Ei CEO (Cruel and Excessively Overweight) niin kuin johanna omassa toiminimessään, vaan yritysjohtaja. Urbanin johtaman yrityksen toimialasta on varsin vähän tietoa mutta jotain mieletöntä se väkisinkin on. Tässä Urbanin ja Johannan kohtaamisen ajoituksessakin oli jotain Jumalan johdatusta, koska Urbanhan myös diagnosoi Julian Diabetes numero ykkösen ja oli yhteydessä Julian hoitaviin lääkäreihin täällä peräkylässä. Jyrisi puhelimella Jyrki Kataismaisesti hoito-ohjeet, että saadaan aerodynaamisempi doll's taas esiintymiskuntoon. 

Sitten siihen puheluun:
"Johanna Mia Mari Tukiainen
Mikäs tässä on ollessa, nukun kahden nuoren komean kundin välissä......:) Toinen on tää ihana kauniskasvoinen Juha tietty. Suunnittelemme laskettelulomaa Lappiin ja sieltä vaikka suoraan Jenkkeihin! :) Juttelin mun exän, ruotsalaisen yritysjohtajan Urbaninkin kanssa kauan puhelimessa, hänen mielestään olen yksi kauneimpia ja älykkäimpiä naisia joita hän on koskaan tavannut, elämäntilanteemme ja elämäntyylimme eivät vaan sopineet yhteen. Mutta hän siis on tämä herrasmies joka järkkäsi mulle ruotsalaisen ammattilaulajan jonka kanssa alan nyt tekee yhteistyötä!! :) Hän otti kantaa vakaviin asioihin tuntikausia puhelimessa, mm. suhdettani kolmanteen siskooni Jasminaan (Urban on tavannut meidät kaikki monta kertaa Tukholmassa.) Tosi hienoja ja kannustavia pointteja sieltä tuli!" 
No mikäs siellä ollessa. Homon ja (mahdollisesti) toisen homon välissä köllötellessä. Esileikkejä taas leikitty ja kun on alettu juttelemaan penetraatiosta, niin Juha on alkanut taas spontaanisti laulamaan. Siellä on kaivettu ulkovarastosta stiga ja faijan vanhat sukset peiton alle ja suunniteltu kuinka herätään klo 19 ja suunnistetaan ilman pikkuhousuja rinnebaariin. Kymmenen aikaan hirveessä jurrissa koitetaan jaksaako se hissi vetää kukkulan päälle ja huomaako kukaan, että koko seurue on ihan törkeessä soossissa. Sieltä voikin sitten lähteä vaikka Jenkkeihin...

No vois kai sieltä lähteä vaikka maan kiertoradalle mutta Johannalta taas unohtuu, että vanhana taparikollisena sillä ei itseasiassa ole mitään asiaa Amyrikkaan ilman viisumia. Eli ihan tosta vaan ei voi ottaa taksia Rukalle, vilauttaa kulahtanutta visa elektroonia ja sanoa rouheesti: "ajas juntti Miamiin".


Siellä kahden miehen ja laskettuluvarusteiden kanssa hempeillessä puhelin pärähtää soimaan ja BEHOLD, it's Urban. Exä se sieltä soittelee. No homot odottelee tietty, että päästään taas jatkamaan suunnittelua ja rasvaa suksia tai toisiaan sillä aikaa kun jossu vetää pikaisen puhelinpalaverin Yritysjohtajan kanssa.Siellä on taas käyty nämä perus asiat heti alussa läpi eli ihanat on tissit, tukka on mahtava, kumpa noita sais ihan rahalla jostain. Mieletön luonne, olet yksi ihanimmista naisista mitä oon koskaan nähny telkkarissa, tapaamisesta puhumattakaan. Ihan Marilyn Monroen näkönen.

Ikävästi muisteltiin miten elämäntilanne, eli Johannan ainainen persaukisuus sekä kuvainnollisesti, että käytännössä ja elämäntavat, eli 17h unta ja 7h viinaa vuorokaudessa, ei sopinut mega-deitille. No lohdutukseksi Urbaani on kummiski järkänny Mansikille jonkun mielettömän tilaisuuden taas vähän toteuttaa itseään. Siellä on odottamassa joku voittaja, joka haluaa tulkita foreignerin klassikon Jossun kanssa.Vakavista asioista käsiteltiin lähinnä se, miten siskoksista normaalipainonen ja lukutaitonen, Jasmine onkin itseasiassa kateellinen Johannalle. Onhan se sentään liikevaihdossa mitattuna suomen suurimman lehden kärki bloggaaja ja raivohullu sekakäyttäjä joka ei saa suomesta edes munaa.

Tässä näitä hienoja ja kannustavia pointteja taas tuli. Pidetään peukkuja, että Juhalta irtoo munaa, rakkautta ja rahaa, ne kolme tärkeintä.



7 kommenttia:

  1. Kappas se on Henkalla mania o'clock. Yllättävästi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä se vaikuttaa. Palaan piakkoin anomaan sinulta reseptiä hukkuneen tilalle, niin saadaan nämä mun mielenterveys- ja muut ongelmat hallintaan.

      Poista
  2. Mieletön kynä kirjoittajalla. Saatanan terävä!
    Hakkaa menne tullen tämänpäivän iltiksen mm. tason.

    Hattua.
    Tosin toivon, että ettei voida jäljittää, koska kaikki kirjoitukset haisee niin henk. koht. loukkaukselta.

    Tosin ko, donna on jo NIIN kaikki paljastanut klamuurkiertuieineen, etten usko, että mitään syytettä tulisi edes.

    Itse uskon, että kirjoittaja on ollut lähipiirissä tavalla tai toisella aika pitkään. Mut plussat hänelle.





    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan helppo on jäljittää, tämä blogi on oman henk.koht. gmail-tilini alla, johon on myös kytketty puhelimeni. Jos virkavallalla tai jollain muulla taholla on asiaa, niin sähköpostista og.joe.pasko@gmail.com tavoittaa.

      Jos jotain kuulusteluita on järjestetty, niin ihan mielelläni tulen paikalle. En tarkoita, että tietäisin jotain siitä mitä seurauksia olisi luvassa. Luotan vaan siihen, että jos kunniaa on loukattu, niin loukatun kunnian määrä ennen loukkausta vaikuttaa seurauksiin. Yksityisyyttä Johannan ja sen tyhmemmän Tukiaisen kohdalla on aika vaikea loukata, koska mitään yksityistä tuskin kummallakaan enää on jäljellä tai sitten se on jotain ihan tosi keskitysleiritason kamaa.

      En kuitenkaan ole ainakaan tarkoituksella mistään valehdellut ja aika kevyttähän tämä on siihen mitä Johanna suustaan päästelee. On tietenkin ihan hyvä arkisto materiaalia mitä olen itse saannut ilolla ottaa tältä glamourittarelta vastaan.

      Laitoin myös Johannalle itselleen emaililla tiedon blogistani. Ilmoitin, että olen valmis korjaamaan jos jotain virheellistä olen kirjoittanut, jopa julkisesti pahoittelemaan. Toistaiseksi ei mitään ole kuulunut.

      Kiva kun olet tykännyt lukea ja kiitos positiivisesta palautteestasi.

      Poista
  3. "Ajas juntti Miamiin." X'----DDDDDDDD

    Tää sun blogis on AIVAN LOISTAVA! Toivottavasti jaksat jatkaa tätä vielä pitkään! :)

    VastaaPoista
  4. Siis aivan mahtavaa juttua! Vaikka Tuksun omat kirjoitukset naurattaa ihan sikana, niin vielä paremmat naurut saa täältä. Kiitos!!!

    VastaaPoista
  5. Huutonaurua :DDDDDDDDDDDD

    VastaaPoista